Jazz ›

linkkiä. kiinnostelisi.
 
Hyvää itsepäisyyttä sinne suloiseen Suomenmaahan...
 
Ok. Otetaas alusta... Esitin asiani niin epäselvästi näemmä viime yönä, että tuli hutkittua joka suuntaan...
 
1) Väikkärit
 
Löytyy kirjastojen tietokannoista, maailma on nykyään niin kansainvälinen :) Jos olet koulussa, niin teillä on luultavasti jonkin sortin tiedekirjasto siellä. Jos ei, niin voit mennä läheisen yliopistokaupungin yliopiston kirjastoon. Heiltä löytyy joko ostettuina palveluina, tai aika ajoin päivitettävinä CD-romppuina tietokantoja, maailmalla tehdyistä tutkimuksista. Toisinaan koko tutkimus voi löytyä PDF-tiedostona, toisinaan pelkkä abstract eli kuvaus tutkimuksesta. Siinä tapauksessa täytyy tilata, tai voit katsoa jos löytyisi muualta Suomesta. Sinua palveleva informaatiotieteiden maisteri auttaa eteenpäin. Yleensä haku tapahtuu valitsemalla ensin sopiva tietokanta, ja sitten sopivilla hakusanoilla: tutkijan nimi, vuosi, muodolliset hakusanat (listattuna artikkelissa), aihealueen tai artikkelin nimen tai sen osan perusteella. Jos huono säkä, niin voivat ottaa sinulta kustannukset, mutta edullista silti.
 
USAssa kaksi suurta taloa on Rutgers Universityn jazz-tutkimusohjelma New Jerseyssä, sekä Washington D.C.ssä majaileva Smithsonian Insitute, joka ymmärtääkseni on enemmän historiaviritteinen. (Syistä jotka ehkä jazzmies tietää paremmin, edellisten välillä on kuitenkin ison luokan riidat.) Näitä kannattaa kuitenkin googlailla, niin löytää kenties nimiä ja hakusanoja.
 
Mitä tulee USAn jazz-tutkimukseen niin sitä tehdään isosti paitsi musiikkitieteen alla, myös hyvin vahvasti African-American, eli rotu- ja yhteiskuntanäkökulmien alla.Pienemmistä lisäksi ainakin kasvatus- ja jonkin sortin media-näkökulmaa...
 
Mä olen ollut siinä käsityksessä, että näistä ensimmäinen on Suomessa ollut vallitseva jazz-tutkimuksen suunta, ja kasvatus noin niinkuin musiikkikasvatusosastojen gradu-aiheena. Mutta mitenkä noita muita? En tiedä?
 
2) Tarkennan kommenttejani tuosta jazz-musiikin tutkimuksesta.
 
Olen jazzmiehen kanssa ihan samaa mieltä, että USA rules monilla jazz-ilmiön osa-alueilla. Pedagogiset työkalut on oikeastaan kokonaan luotu USAssa, ja käsitykseni mukaan (en ole musiikkitieteilijä) myös amerikkalainen tutkimusperinne vetää aika pitkälle suuntaviivoja jazz-musiikin tutkimukselle esim. Suomessa.
 
a) On sääli, että Suomessa muusikon ja tutkijan roolit kärsivät hiukan epämääräisestä päällekkäisyydestä. Monet soittajat haluavat osoittaa (usein kvasi-) tieteellistä osaamista, kokien roolikseen jonkinlaisen jazz-musiikin puhtauden varjelemisen. Silti, he harvoin todella arvostavat tai ymmärtävät oikean tieteellisen tutkimuksen tuloksia, joista voisi olla heille myös todellisempaa hyötyä.
 
Samaan aikaan, tämä (kvasi-)tieteellinen uskomuksellisuus estää heitä näkemästä sitä taiteilijuudelta vaadittavaa täyttä subjektiivisuutta. Ei kukaan halua kuunnella taiteilijaa, joka tietää miten asiat objektiivisesti tai "oikeasti"(TM) on. Halutaan kuulla taidetta joka koskettaa, ja joka on hyvin subjektiivista.
 
Silti, puhtaasti esiintyvän taiteilijan näkökulmasta objektiivinen tutkimustieto ei ole välttämättä tarpeen. On paljon taiteilijoita, jotka eivät tiedä mitä tekevät. Se voi olla hyödyllistä, mutta ei aina välttämätöntä.
 
b) Jazz-pedagogiikan tilanne on, että tutkimus on todellakin auttanut luomaan työkaluja jazz-musiikin perinteisten sisältöjen oppimiseen. Tätä dataahan oppilaille kouluissa syötetään. Nyt vaan on alettu huomaamaan, että opiskelijoista ei kasvakaan luovia taiteilijoita vaan he vain oppivat käyttämään niitä oppimiaan työkaluja.
 
Tästä syystä yksi jazz-koulutuksen viimeaikainen ilmiö on, että tietyt kouluttajat ovat irtisanoutuneet tästä datan opettamisesta yleisempään taiteen ja luovan asenteen ympärille rakentuvaan opettamiseen, jossa tämä data on opetuksen marginaaleissa. Tätä tarkoitin sillä asenteella licksien oppimisesta vastakohtana oman taiteellisen näkemyksen kehittämiselle.
 
(Eikös jazz-tutkimuksen puolella ole hiukan samaa. Berliner ja Monson ovat esitelleet tutkimusta, jossa tutkitaan prosesseja muusikon näkökulmasta, ei niinkään musiikillista dataa musiikkityylien näkökulmasta.)
 
On päivänselvää, että tullakseen klassiseksi pianistiksi, on käytävä se musiikkikoulutaival läpi, jos isä ei ole Gothonin Raffe :) Tämä siksi että sen musiikin arvot ovat aikojen saatossa jo niin naulautuneet paikoilleen. Jazz-musiikissa, tämä "perinteen" (TM) hallinta nykyisen musiikkikoulujen tulkinnan mukaisena vaatii tietysti klassisen musiikin kaltaista opintietä näissä kouluissa.
 
Silti, keikkamarkkinat erityisesti perinteisen jazzin keikkojen vähentyessä ovat sellaiset, että monesti sillä "perinteen" (TM) tuntemuksella ei ole juuri väliä. Halutaan tehdä musiikkia, joka ei ole välttämättä edes liikaa jazzia. Tärkeämpää on vain kuulostaa uniikilta ja kiinnostavalta. Arvot siis elävät ja muuttuvat.
 
Suomen jazz-elämässä, mielestäni johtuen musiikkikoulujen keskeisestä asemasta taide-elämässä, on aika keskeisessä asemassa tämä jazz-datan opiskelu. Tämä ei ole hyvä eikä huono asia, se vain on niin. Itse näkisin toivottavana, että sekä jazz-tutkimuksen että luovien prosessien asema koulutuksessa nousisi, em. syistä. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole odotettavissa oleva asiaintila lähivuosina.
 
Huh mikä vuodatus...
 
MrS

Mansikka-lohi-kahvi... Hmm... Onhan se homejuusto-piparikin suurta herkkua maailmalla! :D
 
Vuorovaikutuksesta voisin sanoa sen, että aina on soitto parantunut kaikissa bändeissä sillä, että ollaan käyty kaljalla ja tupakilla yhdessä. Skaala ei ole musiikkia, mutta se on ihan hyvä työkalu. Ruuvimeisseli ei ole talo, eikä toisinpäin.
 
Luulen, että jazzi syntyy hassutelusta. Ainakin oma soitto on eniten jazzia kun on hauskaa. Ei pidä ajatella mitä tekee, vaan tehdä mitä ajattelee. Ja se se vasta vaikeata onkin! :)
 
Edit: Joo niin... Kiitoksia mielenkintoisesta keskustelusta. En vaan nähnyt kyseistä ohjelmaa ja omat tiedot jazzista on niin ja näin. ;)