Jazz ›

muuten olen sitä mieltä, että kaikenmaailman teoreettiset läpianalysoijat voisivat siirtyä musiikin parista muiden iloa pilaamasta vaikka sudokuja ratkomaan
 
Nimeenomaan näin. Minun äitini ja 4 000 000 muuta suomalaista häiriintyvät siitä, että jotkut analysoivat musiikkia teoreettisessa mielessä mm. pedagogiseen käyttöön. Musiikkiahan vedetään fiiliksellä aina ja iänkaikkisesti! Analyysi ja koulutus pilaavat musiikin, saatana!

Nimeenomaan näin. Minun äitini ja 4 000 000 muuta suomalaista häiriintyvät siitä, että jotkut analysoivat musiikkia teoreettisessa mielessä mm. pedagogiseen käyttöön. Musiikkiahan vedetään fiiliksellä aina ja iänkaikkisesti! Analyysi ja koulutus pilaavat musiikin, saatana!
 
onko tuo nyt sarkaismia ?
 
luulen ymmärtäväni pointtisi, mutta valitettavasti sitä analyysiä kuulee ainakin suomalaismuusikoilta liikaa esiintymisessäkin
 
tuleekin mieleen jokin aika sitten Riffissä julkaistu suomalaisen Euroopassa työskentelevän kitaristin kolumni, jossa hän analysoi suomalaisen ja eurooppalaisen koulutuksen ja muusikkouden eroja
 
- - -
 
itse keskustelun avaukseen ja varsinaiseen aiheeseen liittyen: vallalla tosiaan on etenkin klassisen puolella, että musiikkia arvotetaan sen sisältämän teorian hienouden perusteella - eikäpä siinä mitään, jos joku siitä kicksit saa, mutta itsensä jalustalle korottaminen ko. perusteella on kyseenalaista. Suomessa jatsipuolella tuntuu olevan pitkälti samaa. ... semmoista insinöörimeininkiä, joka tietysti karussa protestanttisessa pohjolassa saa "järkevien" ihmisten kannatuksen.
 
ja kun sille linjalle minunikin on ehkä syytä taipua: mielestäni klassinen musiikki ja "akustinen jazz" ovat menneen maailman musiikkeja kun niitä soitetaankin joillain puu- ja metallivärkeillä. Ne eivät kykene tarjoamaan todellisia elämyksiä, älyn askartelua tai muutenkaan mitään uutta. Musiikki tarvitsee kehittyäkseen uudet välineet. Syntikoilla ja etenkin tietokoneilla tehty musiikki hyödyntää tämän päivän mahdollisuuksia, ohjelmistot ovat yhä monimutkaisempa ja elektroniikka hienompaa. Se tuottaa aitoa uutta kokemusta musiikin parissa.
 
;-)
 
- -
 
P.S toki ymmärrän, että musiikkikoulutuksessa käydään teoriat läpi ja että se antaa muusikoille monipuolisempia keinoja ilmaisuu - ketjun avauksessa viitatussa kirjoituksessa kyse oli ymmärtääkseni siitä, että ko. teorioiden "monimutkaisuus/kehittyneisyys tms." on musiikin laadun kriteeri. M.netin kitarapalstalalla on varmaan paljon porukkaa, jotka pitävät musiikkia hyvänä kun siinä on nopeaa ja taitavaa tilutusta jne... Mielestäni siis niin ei ole. Yksittäisellä kriteerillä musiikkia ei muutenkaa voi arvottaa kestävästi. Mukana ovat emotionaaliset, spirituaaliset, älylliset, yhteisölliset jne. suhteet ja kokemukset - potkiiko, svengaako tai mitä hyvänsä ...
 
minulle on aivan sama, että mihin teoriaan musiikki perustuu ja onko sitä vaikeaa soittaa - kunhan "kuullostaa hyvältä" - ja moni musiikki kuullostaa ja monesta eri syystä...

Musiikki tarvitsee kehittyäkseen uudet välineet. Syntikoilla ja etenkin tietokoneilla tehty musiikki hyödyntää tämän päivän mahdollisuuksia, ohjelmistot ovat yhä monimutkaisempa ja elektroniikka hienompaa. Se tuottaa aitoa uutta kokemusta musiikin parissa.
 
Oot ihan oikeasssa: Nykyään jatsissa ovat välttämättömiä kitarat, syntikat ja sähkörummut ja kaikki muu on liikaa.

Oot ihan oikeasssa: Nykyään jatsissa ovat välttämättömiä kitarat, syntikat ja sähkörummut ja kaikki muu on liikaa.
 
Ihmisethän saattavat soittaa väärin! Miksi ottaa turhaa riskiä? Vastedes jätän jameissa saksofonini narikkaan ja lavalla soitan läppäriltä ohjelmoimiani sooloja! Ei taatusti ole ainuttakaan väärää ääntä, kaikki on tukevalla teoreettisella pohjalla, saundi on jopa alkuperäistä aidompi ilman yhtään särisevää ääntä.

Ihmisethän saattavat soittaa väärin! Miksi ottaa turhaa riskiä? Vastedes jätän jameissa saksofonini narikkaan ja lavalla soitan läppäriltä ohjelmoimiani sooloja! Ei taatusti ole ainuttakaan väärää ääntä, kaikki on tukevalla teoreettisella pohjalla, saundi on jopa alkuperäistä aidompi ilman yhtään särisevää ääntä.
 
Joo, meillähän on olemassa ne vanhat viralliset hyväksi havaitut riffit, turha niistä on poiketa, läppäri toistaa ne varmasti oikein.
 
Edit: Tarkoitin "fraasit"

Joo, meillähän on olemassa ne vanhat viralliset hyväksi havaitut riffit, turha niistä on poiketa, läppäri toistaa ne varmasti oikein.
 
Ei pidä tehdä virheitä!!
 
P.S minulla soi juuri läppäristä kunnon kaiuttimiin kytkettynä Pat Metheny Groupin "Quartet"

onko tuo nyt sarkaismia ?
 
---
 
minulle on aivan sama, että mihin teoriaan musiikki perustuu ja onko sitä vaikeaa soittaa - kunhan "kuullostaa hyvältä" - ja moni musiikki kuullostaa ja monesta eri syystä...
 
Olihan se pikkaisen sarkasmia juu;)
 
Mutta juuri tuon viimeisen lauseen takia analyysia ja teoretisointia tarvitaan: jos jokin musiikillinen ratkaisu kuulostaa "hyvälle", on se aina analyysin paikka. Jazzin ja rytmimusiikin teoretisoijilla ja analyysien tekijöillä on aina pohjalla oma korvansa ja makunsa, joka antaa alkusykäyksen analysointiin - eikä niinkään yksittäinen musiikillinen teoria, joka pyrkii selittämään "hyvän kuuloisia" asioita. Jotkut ovat yrittäneet, mutta metsään menee. Esityskeskeisen musiikin "hyvän kuuloisuus" on niin monen asian summa, joten sitä ei voi lähestyä yhden teorian valossa, vaan holisisesti ja edelleen selvittämällä musiikillinen parametri kerrallaan - ja loppujen lopuksi nostamalla kädet pystyyn sanoen "hyvätä kuulostaa, Sycnlavierini ei pysty tähän:)" Lähden keikalle...
 
Mutta yhtä kaikki, läpianalysointi antaa ison tukun pedagogisia välineitä asian haltuunottoon, ja näin silläkin on paikkansa tässäkin musiikinlajissa, sillä jokaisella musiikillahan on teoriansa.

Silloin kun teoria tutkii miksi jokin kuulostaa hyvältä, ollaan oikeilla jäljillä. Silloin jos teorian perusteella väitetään jonkin olevan hyvää, vaikkei sitä kuuntelisi itse pirukaan, ollaan metsässä.

Silloin kun teoria tutkii miksi jokin kuulostaa hyvältä, ollaan oikeilla jäljillä. Silloin jos teorian perusteella väitetään jonkin olevan hyvää, vaikkei sitä kuuntelisi itse pirukaan, ollaan metsässä.
 
pohjimmiltaan minäkin tuota mieltä...

Silloin kun teoria tutkii miksi jokin kuulostaa hyvältä, ollaan oikeilla jäljillä. Silloin jos teorian perusteella väitetään jonkin olevan hyvää, vaikkei sitä kuuntelisi itse pirukaan, ollaan metsässä.
 
Mutta kyllähän teoria tutkii olemassa olevaa musiikkia eikä luo uutta.
Jos joku keksii jonkun "uuden" tavan tuottaa hyvältä kuulostavaa musaa, teoreetikot tulee perässä ja analysoi, miksi se kuulostaa hyvältä.

Mutta kyllähän teoria tutkii olemassa olevaa musiikkia eikä luo uutta.
 
Eikös sarjallinen-musiikki ja 12-säveljärjestelmä jne. olleet teoreettiselta pohjalta lähtenyttä musiikkia? Lopputulosten perusteella voi tietysti olla montaa mieltä tämän lähestymistavan hedelmällisyydestä. Miten barokinajan tiukimmat kontrapunktikehitelmät ja teoriat, oliko teoria ensin ja sitten toteutus, vaiko toisinpäin. Siinä ainakin tulos oli huomattavasti parempi kuin 1900-luvun laskutikkumiehillä.
 
Jos joku keksii jonkun "uuden" tavan tuottaa hyvältä kuulostavaa musaa, teoreetikot tulee perässä ja analysoi, miksi se kuulostaa hyvältä.
 
Yleensä varmaankin näin.
 
E: Hieman OT, mutta liittynee jonkin verran tähän soittaminen vs. teoria -aiheeseen. Oopperan entinen ylikapu ja nyk. taiteellinen johtaja Mikko Franck kertoi Rautavaaran kanssa tekemässään kirjassa, ettei juurikaan perusta musiikin teoriapuolesta tai musiikin selittämisestä teorian kautta. Häntä ei juurikaan kiinnosta mitä säveltäjä on partuuriin kirjoittanut (?), vaan pistää menemään miltä itsestä tuntuu. Toinen juttu mikä tuli esille oli se ettei Franck ole koskaan ottanut Sibiksestä ulos maisterin papereita vaan johtaa kotimaassa ja maailmalla ihan yo-pohjalta. Oli kuulemma tarjottu papereita puolen tunnin palaverilla, mutta oli vastannut että miksei saman tien tunti ja tohtorin paperit, tai 1,5 tuntia ja lääketieteentohtorin paperit. No, varmaan pientä provoilua opiston suuntaan.

Tuon jazzin vetoaminen älyyn on täysin yksilökohtaista sillä ei kenelläkään meillä ole samanlainen harmoniapää/tietoisuus. Joten syystäkös enemmistölle jazz lokeroituu liian monimutkaiseksi diibadaabaksi ja useimmat perusmusiikin kuluttajat eivät ole välttämättä edes kuulleet koskaan harmoonista/modaalista jazzia.
 
Silti hyvin suuri osa jazzista tänäpäivänä on sitä samaa ahtaasti vanhaan jazziin lokeroitua improvisointia jossa ei tunnu paljon yhteisiä harmonioita löytyvän vaan jossa kliinisyys on ottanut vallan ja ilmankos sanotaan että tuollaisesta tekotaiteesta voi nauttia vain jazzia kuunteleva vähemmistö. Näkisin suurestikin yhtäläisyyksiä tämän kanssa klassisen taidemusiikin suuntaan vaikka tosin klasaripuolella taidemusiikkia tuetaan kyllä verorahoista huomattavasti enemmän mitä sen todellinen kulutus on.
 
On kuitenkin jazzin saralla paljon sellaisiakin nimiä joiden musiikissa kuuluu koko ajan se ns. sielu läpi teeman kuten esim. Vince Mendoza, Maria Schneider ja Pat Metheny Group.

Jos lasketaan pois vanhan ja hampaattoman Leikarin rölötys on tämä ilahduttavin säie vuosiin M.netissä. Plussaa tulee.

Silti hyvin suuri osa jazzista tänäpäivänä on sitä samaa ahtaasti vanhaan jazziin lokeroitua improvisointia jossa ei tunnu paljon yhteisiä harmonioita löytyvän vaan jossa kliinisyys on ottanut vallan ja ilmankos sanotaan että tuollaisesta tekotaiteesta voi nauttia vain jazzia kuunteleva vähemmistö. Näkisin suurestikin yhtäläisyyksiä tämän kanssa klassisen taidemusiikin suuntaan vaikka tosin klasaripuolella taidemusiikkia tuetaan kyllä verorahoista huomattavasti enemmän mitä sen todellinen kulutus on.
 
olisit nyt antanu vähän esimerkkejä. ja mistä tämmönen lähti alun perin liikkelle

..vanhan ja hampaattoman Leikarin rölötys
 
mikä sinulla on hätänä - avaudu, kerro... Annelitäti kuuntelee.. ja osta isompi pipo jos noin kiristää

olisit nyt antanu vähän esimerkkejä. ja mistä tämmönen lähti alun perin liikkelle
 
Ainakin jos kliinisiä soundeja haluat, niin ei tarvi mennä merta edemmäs kalaan.

- - jos jokin musiikillinen ratkaisu kuulostaa "hyvälle", on se aina analyysin paikka.- -
 
Tämä on se hyvin suomalainen tie, mutta kyllä maailmalla on aika huikea joukko muusikoita jotka eivät näin ajattele. Onko tuolla väliä? En usko. Menestymisen kannalta ratkaisevaa on löytyykö yleisöä, eli haluavatko ihmiset kuunnella musiikkiasi. Sillä kohtaa on aika samantekevää tiedätkö itse miksi he haluavat sinua kuunnella vai eivät. Sanoisin, että molempia tapauksia menestyvissä muusikoissa on. Se oma käsitys siitä mikä kuulostaa hyvältä, on kuitenkin niin subjektiivinen asia (kuten jazzmies totesi), että se harvoin siirtyy omaan soittoon sillä tavalla kuin itse toivoisi.
 
Ei kai kukaan vakavissaan kuvittele, että voisi laittaa oman taiteensa kepin nokkaan, ja tarkastella sitä objektiivisesti, ja samalla palaa esiintyvänä taiteilijana. Jos kyllä, niin on tuossa päättelyssä jokin bitti poikittain. Miksi musiikin pitäisi yleensä kuulostaa hyvältä, eikö sen vain pitäisi kuulostaa koskettavalta?
 
- - Ainakin jos kliinisiä soundeja haluat, niin ei tarvi mennä merta edemmäs kalaan.- -
 
Eräs verraten arvostettu tämän päivän taiteilija kehotti opiskelijoita pohtimaan, haluavatko he a) kuulostaa samalta kuin esikuvansa vai b) suhtautua taiteeseen samalla tavalla kuin esikuvansa. Tämä on mielestäni hyvä pointti. Jälkimmäisessä se "mikä kuulostaa hyvältä" ei ole keskeistä vaan se mitä haluaa taiteilijana olla. Aika monille "luovina" pidetyille taiteilijoilla tämä jälkimmäinen on se tie. Edellinen on sitä, että opetellaan ne tilut ja kuulostetaan "Billy Cobhamilta" tai "McCoy Tynerilta". Eri ihmisille on eri asiat tärkeitä ja on sääli, että sitten ammutaan se vastakkainen ryhmä alas kommenteilla "licksien soittoa, ei mitään omaa" tai vaihtoehtoisesti "ei tunne tota perinnettä"...
 
Tästä tullaankin siihen, kuinka huonolla prosentilla jazz-koulut pystyvät saamaan opiskeiljoitaan menestyviksi taiteilijoiksi, jos verrataan vaikkapa klasareihin. Ja tässä on aika turha vedota "jazz-musiikkikoulutuksen nuoruuteen". Kyllä se on niin, että se koulu analyyseineen ja workshoppeineen voi olla mukava, tietä tasaava ja opettavainen kokemus, mutta menestymiseen sitä ei välttämättä tarvita. Kukaan ei silti kehity yksin, eli joka tapauksessa pitää osata hoitaa itsensä sellaiseen paikkaan että impulsseja tulee.
 
Opettajana toimimiseen suosittelen mieluummin, vahvaa kokemusta akateemisesta perinteestä vaikkapa kovasta tieteestä, elämän ymmärrystä, rakastavaa sydäntä ja vahvaa yleisen didaktiikan tuntemusta, kuin jazz-maisterin papereita...
 
Voiko sitten musiikissa luovuutta opettaa? Ehkä Perkiömäki (MuT) ei sitten osaa, niinhän joku edellisessä viestissä väitti, mutta maailmalla on kyllä varsin kovan tason opettajia jotka osaavat :) Niiden ihmisten pedagoginen ote ja elämänkatsomus vaan on aika erilainen kuin suomalaisessa musakoulutuksessa. Kyllä nämä asiat johtuvat sinne maailmankuvaan, ei ne ole sellaisia pikkusormitason "ammattimies tekee pedagogisen valinnan" kysymyksiä.
 
Arvaan myös että tiedän kuka maailmalla on ennen P.tä todennut, että "luovuutta ei voi opettaa". Jos olen oikeassa niin totean, että se on vain katkeruutta se :)
 
Ehkä kannattaa myös opiskelijana kuunnella miltä se oman opettajan soitto kuulostaa. Jos ei se kuulosta luovalta, niin ehkä kannattaa etsiä joku toinen opettamaan sitä luovuutta musiikissa. Jokaisella on kuulokorvat joilla voi tehdä itse päätelmiä. Sen sanon, että kärsiä ei kannata. Jos ei tunnu hyvältä, niin maisema vaihtoon.
 
Niin, unohtui että mihin "se" vetoaa. Suuri osa jazzista, niinkuin muustakin musasta on niin tylsää ettei jaksa kuunnella. Parhaimmillaan vetoaa kyllä ihan kaikkiin aisteihin--ihan niinkuin kaikki muukin hyvä musiikki...
 
Toivottavasti ei tullut taas sanottua jotain tyhmää :-/
 
MrS

Tämä on se hyvin suomalainen tie, mutta kyllä maailmalla on aika huikea joukko muusikoita jotka eivät näin ajattele...
 
MrS
 
Sori että ilmaisin asian epäselvästi. Muotoilempa sen uudelleen, eli "aina jos jokin kuulostaa hyvältä, joku muusikko, pedagogi tai musiikkitieteilijä ennen pitkää tarttuu sen analysointiin jossain päin maailmaa".
 
Olen viime aikoina lukenut useita Yhdysvalloissa tehtyjä väitöstöitä jazzimprovisoinnista, ja tutkimustendessit ovat hyvin samansuuntaisia suomalaisen diskurssin kanssa. Pedagogiikassa usein käytetyt esimerkit avaa loppujen lopuksi joku tutkija millisekuntitasolla, ja sitten subjektiivisten ounastelujen ja mallioppimisen, mikä on siis kaikista tärkein ja henkilökohtaisin analyysin muoto, tueksi saadaan dataa, informaatiota, tietoa ja lopuksi faktaa, joka loppujen lopuksi palvelee eniten tiedeyhteisöä. Joidenkin asioiden, niin kuin mainitsit, välittäminen on vaikeaa/mahdotonta. Mutta tieto on, ja silloin tiede on tehnyt voitavansa. Toinen asia on taas tieteen soveltaminen: pedagokiikka, oppimateriaalit...

Olen viime aikoina lukenut useita Yhdysvalloissa tehtyjä väitöstöitä jazzimprovisoinnista
 
linkkiä. kiinnostelisi.