Kitarat: soittaminen ›

Tätä threadia seuraillessa ja siihen välillä osallistuessa on tullut sellainen fiilis, että pikkuhiljaa voisi vaihtaa allekirjoituksen...

Jos kasvi kasvaa muhevissa mullissa ja muutenkin suotuisassa ympäristössä, niin lopputulos on useimmiten on parempi, kuin karuissa oloissa kasvaneiden. Tosin joskus karuissa oloissa kasvaneet voivat kehittyä kaikkein parhaimmiksi kasveiksi. Joskus kukka voi kasvaa, jopa vankilan muurissa.
 
Monet hyvistä oloista tulleet ovat lapsellisen tietämättömänä elämän varjopuolista ja kokevat ylemmyyden tunnetta heikompiosaisiin nähden.
 
Varsin usein tällä tavalla ajattelevat ovat hyvin koulutettuja nuoria, jotka eivät koko elämänsä aikana ole kuin eläneet hyvissä oloissa sekä lukeneetkin vain yleensä koulukirjoja. Yleensä tällaisen taustan omaavat nuoret nostavatkin helposti itsensä ylemmäksi koulutustaustansa vuoksi. Eihän heillä tietenkään vielä voi olla ymmärrystäkään asioiden oikeasta laidasta, mutta on ikävää, että on jopa ihmisiä, jotka eivät koko elämänsä aikanakaan ymmärrä esim. ihmisten erilaisia mahdollisuuksia pärjätä tässä elämässä.
 
Kouluihin taidekasvatusta, just joo, Hyvä John!
 
Nyt en ihan (tai taaskaan) ymmärrä olitko puolellani vai vastaan?
 
Pointtini on se, että peruskouluissa ja lukioissa on tälläkin hetkellä musiikkia, kuvaamataitoa yms. taidekasvatukseen viittavia oppiaineita, joiden sisältöä, laatua ja määrää voisi miettiä uudelleen. Ainakin omasta mielestäni koulun "opetus" kuvaamataidon kohdalla, puhumattakaan musiikista, oli sitä että mennään tunneille vähän piirtelemään, mikä on totta kai tärkeää, mutta ei opeta ymmärtämään asiaa taidemuotona, jolla on pitkä historia ja perinteet, mitenkään. Hiukan sama kuin äidinkielen tunnilla puhuttaisiin, kirjotettaisiin ja luettaisiin ilman mitään varsinaista muuta pointtia kuin tekeminen itse - kun todellisuudessa historia, teoria ja traditio sekä niiden hyödyntäminen omassa tekemisessä nivoutuu hyvin selkeästi opetukseen mukaan. Kaikkein mieleenpainuneimpia musiikintunteja olivat ne joilla opittiinkin jotain eikä viihdytty.
 
Onko sulla tästäkin joku eriävä mielipide? "Kyllä koulussa pitää opettaa kädentaitoja! Sivistys on elitismiä!"
 
Ja jos nyt viittasit mun henkilöhistoriaani, niin voin kertoa että olet koko lailla paljon metsässä. Lisäksi unohdat myös sellaisen tärkeän asian, että Suomessa ei todellakaan ole mitään luokkajakoa - jos työläisperheen lapsi haluaa vaikkapa korkeakoulututkinnon, niin sitä ei estä mikään muu kuin perslihaksien kesto, kunnianhimo, tiedonjano ja halu/kyky jalostaa omia lahjojaan.
Jos lähdetään puhumaan maailmankatsomuksesta, niin usein se, mitä kutsut ylemmyydentunnoksi, on ihan puhtaasti tapa katsoa elämää. Voin sanoa, että kyllä mua ihmetytti joskus ollessani putkitehtaassa kesätöissä joidenkin muiden kesätyöntekijöiden asennoituminen omaan elämäänsä. Onko jotenkin välttämätön, ennaltamäärätty kohtalo, että nämä tuikitavalliset, normaaliaivoilla ja -lahjoilla varustetut nuoret herrat lähtivät aina iltaisin juomaan kesätyörahoillaan kaljaa, joukkotappelemaan ja pelaamaan raha-automaatteja Citymarketiin, vai olisiko joku muu käyttö rahoille ollut mahdollista jos olisi niin päättänyt? Tai onko mahdotonta lukea vaikkapa Tolstoin tuotanto halutessaan - onko tämäkin jotenkin ennaltamäärättyä ja vain hyväosaisten, onnekkaiden yksilöiden mahdollisuus? Kirjasto on opuksia pullollaan eikä kirjojen hakeminen maksa yhtään mitään.
 
Sä olet Wede kyllä erikoinen jäbä, ainakin musiikkipiireissä. Onko sulla musiikkialalta minkälainen koulutus?
 
Wild String of Voodoo Strat:
 
Suurin osa kaikesta musiikista on improvisoitua; säveltäminen on vain muokattavissa olevaa improvisaatiota. Eli säveltäjä voi kokeilla erilaisia ratkaisuja (improvisoida) ja sitten päätyä häntä eniten miellyttäviin ratkaisuihin. Uskon, että aika harvassa ovat nykyään Mozartin kaltaiset säveltäjät, jotka kuulevat päässään valmiin sävellyksen ja voivat sen sitten vain kirjoittaa ylös, tai sellaiset ihmiset, jotka uskovat kaikkien sävellyksien olevan jo olemassa astraalitasolla, josta ne haetaan astraaliprojektion kautta.
 
Kyllä noita kaikkia lajeja on, yleensä vielä samassa persoonassa. Ne on saman asian eri muotoja, joilla syntyy erityyppisiä kappaleita. Kysymys on vähän samasta asiasta kuin jos kirjottaisi tekstiä. Mä esmes en improvisoi säveltäessä yleensä, ainoastaan silloin jos haluaa tehdä semmoisen saundisen kappaleen, joita syntyy improvisoimalla. Jos kirjoittaisin kirjaa, niin miksi ihmeessä mä testailisin satunnaisia lauseita, kirjoittaisin jotain tajunnan virtaa niin kauan että tulee jotain eteen mikä sopii edelliseen? Kyllähän teksti johonkin haluaa mennä, niin kuin musiikkikin.
Ei se Mozartinkaan tapa säveltää nyt niin ihmeellinen lopulta ollut, kyllähän meillä varmaan kaikilla soi musiikkia päässä, lyhyempinä pätkinä vaan kuin Mossella. Ja toisaalta, mistäs me sitäkään tiedetään mitä W. A. oikeasti kuuli päässään? Kyllä mäkin voisin sanoa että "kuulen biisin päässäni, kirjoitanpa ylös", eikä se olisi edes mitään valehtelua. Yleensä vaan kun kirjoittaa ylös ja päästä vapautuu tilaa, tulee uusia, hiukan parempia ideoita mieleen jotka sekoittuvat siihen valmiiseen materiaaliin. Jos kirjoittaa suoraan niitä biisejä, jotka on kelannut päässään, niistä yleensä tulee taas hiukan erityyppistä materiaalia kuin muilla tavoilla.
Jälkimmäiseen tapaan voi todeta, että niinhän ne sävellykset ovat siellä astraalitasolla, samalla tavalla kuin seuraava mullistava teknologinen keksintö on jo olemassa, kunnes sen vaan joku löytää. Eihän sähkökään ollut mikään uusi, toismaailmainen entiteetti, jota ei ollut olemassa ennen kuin se luotiin jostain, sitä vaan opittiin hyödyntämään.

En esitä mutuja, vaan itselleni lähes absoluuttisia totuuksia.
 
Tässä se sitten tuli. Kaikkien argumenttien kantaäiti.
 
Tämä ketju on ollut riemastuttavin pitkään aikaan!
 
Aika hurjalta tuntuisi muusikon kannalta sellainen totalitarismi, jonka Weden kannanotoista oikein puhtaaksiviljeltynä saisi aikaiseksi. Hyväksyttyjä jazz-melodioita olisivat vain kappaleet joihin olisi saatu säveltäjän henkilökohtaisesta tietoisuudesta nuotteihin siirtyneitä tunteita ilman, että niihin olisi tarvinnut luoda keinotekoista mielenkiintoisuutta vaikeudella ja monimutkaisella. Tällaisia voisivat olla vaikka C-Jam Blues ja Blue Train. Sooloja saisi soittaa, kunhan pitäytyisi melodian rytmisessä muuntelussa. Ja kunhan hyväksyttäisi improvisaationsa asianmukaisilla tahoilla. Edestakainen asteikkomainen jakso soolossa liian pitkänä olisi tietysti yhtenä hyklkäämisen perusteena. Sovituksen tekijä liikkuisi hetteisellä pohjalla ja eläisi likipitäen laina-ajalla, koska hän vapauksia ottaessaan saattaisi ajatella ja kokea asioita eri tavoin kuin Säveltäjä...
 
Ei stn, tämä tulee varmasti mun uneen kummittelemaan

Niin, ei kai tää muuten sillä tavalla herättäis ajatuksia, mutta kun musta alkaa tuntua hiljalleen pahasti siltä, että wede on ihan oikeasti tosissaan eikä vaan lämpimikseen lauo tuota kaikkea soopaa.

Niin, ei kai tää muuten sillä tavalla herättäis ajatuksia, mutta kun musta alkaa tuntua hiljalleen pahasti siltä, että wede on ihan oikeasti tosissaan eikä vaan lämpimikseen lauo tuota kaikkea soopaa.
 
(Tai sit tää on vaan vuosikymmenen trollaus, mikä sinällään ei poista sitä faktaa että keskustelu on ollut mielenkiintoista.)

(Tai sit tää on vaan vuosikymmenen trollaus, mikä sinällään ei poista sitä faktaa että keskustelu on ollut mielenkiintoista.)
 
Jompsin kumpsin, mutta joo, tekstiä on tullut ja paljon - hyvä niin.

itselleni
 
Tässä se sitten tuli. Kaikkien argumenttien kantaäiti.
 
Tämä ketju on ollut riemastuttavin pitkään aikaan!
 
Aika hurjalta tuntuisi muusikon kannalta sellainen totalitarismi, jonka Weden kannanotoista oikein puhtaaksiviljeltynä saisi aikaiseksi. Hyväksyttyjä jazz- olisivat vain kappaleet joihin olisi saatu säveltäjän henkilökohtaisesta tietoisuudesta nuotteihin siirtyneitä tunteita ilman, että niihin olisi tarvinnut luoda keinotekoista mielenkiintoisuutta vaikeudella ja monimutkaisella. Tällaisia voisivat olla vaikka C-Jam Blues ja Blue Train. Sooloja saisi soittaa, kunhan pitäytyisi melodian rytmisessä muuntelussa. Ja kunhan hyväksyttäisi improvisaationsa asianmukaisilla tahoilla. Edestakainen asteikkomainen jakso soolossa liian pitkänä olisi tietysti yhtenä hyklkäämisen perusteena. Sovituksen tekijä liikkuisi hetteisellä pohjalla ja eläisi likipitäen laina-ajalla, koska hän vapauksia ottaessaan saattaisi ajatella ja kokea asioita eri tavoin kuin Säveltäjä...
 
Ei stn, tämä tulee varmasti mun uneen kummittelemaan
 
Sinä olet hieman ulkona kommenttieni tarkoitusperistä. Olen huomannut myös eriskummallisen asian tässä elämässä, nimittäin sen, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan ymmärrä mitä minä sanon. Heille voi selittää asian kuinka tarkasti hyvänsä, mutta jos he toimineet jollain muulla tavalla kuin esittämäni asian mukaisella tavalla, niin heitä on hyvin vaikea saada ymmärtämään muuta. Tällaisia ihmisiä tapaa hyvin usein valtion tai kuntien virkailijoista. Esim. menen kunnalliseen laitokseen toimittamaan asiaa: jos asia on sellainen, jota ei ole mainittu säännöissä ja siihen ei ole olemassa mitään etukäteistä toimintatapaa, niin virkamiehen on liki mahdoton ymmärtää miten toimia, vaikka neuvoisin häntä kuinka hyvin.
 
Kuuluvatkohan jazzin harrastajatkin tähän samaan ryhmään? Panee epäilyttämään. Kuulehan Zeeboo, sinäkin olet käsittänyt kaiken väärin. Kaikkea voi tehdä musiikissa, mutta ei kannattaisi noudattaa esim. jazzin pakonomaista tarvetta improvisointiin, jos lopputulos siitä kärsii. Ei jazzissa eikä muussakaan musiikissa kannata tehdä musiikkia pakonomaisesti, kiveen hakattujen sääntöjen pohjalta. En ole kai silti ketään kieltänyt tekemästä yhtään mitään.
 
Hyväksyttyjä jazz- olisivat vain kappaleet joihin olisi saatu säveltäjän henkilökohtaisesta tietoisuudesta nuotteihin siirtyneitä tunteita ilman, että niihin olisi tarvinnut luoda keinotekoista mielenkiintoisuutta vaikeudella ja monimutkaisella.
 
Tämä on sinun omaa löperrystä hyväksymisistäni. Olen maininnut, että henkilökohtaisesti paremmilta kuulostavat kappaleet korvissani, joiden sävelissä tuntuu olevan tietty tekijänsä leima ja tunnelataus. Muutoinhan kappale ei useinkaan kuulosta juuri miltään, minun korvissani.
 
Sovituksen tekijä liikkuisi hetteisellä pohjalla ja eläisi likipitäen laina-ajalla, koska hän vapauksia ottaessaan saattaisi ajatella ja kokea asioita eri tavoin kuin Säveltäjä...
 
Sinun täytyy ymmärtää Zeeboo, että sovittaa voi puolestani kuinka kukin haluaa, mutta omiin korviini sovitukset, jotka ovat unohtaneet kappaleen sisällön ja tunnelman sekä tyylin kuulostavat monesti huonolta. Yleensäkin kaikki mitä olen kommentoinut ovat omia tuntemuksiani, eikä siten niin vakavasti otettavia, että sinun tarvitsisi yöuniasi menettää.

Sä olet Wede kyllä erikoinen jäbä, ainakin musiikkipiireissä. Onko sulla musiikkialalta minkälainen koulutus?
 
Ei ole muuta koulutusta kuin kansakoulu ja musiikkia/soittamista olen itseopiskellut. Senpä vuoksi käsityskykyni onkin rajallinen musiikin ja muunkin elämän suhteen ja mielipiteeni ymmärtämättömyydessään ylittämättömiä. Olen ehkä oman lajini kuningas kuitenkin, nimittäin, koska jokainen rehellinen ja pahaa tarkoittamaton mielipiteeni kirvoittaa vihaa ja närkästystä kaikissa muissa keskustelijoissa.

Olen ehkä oman lajini kuningas kuitenkin, nimittäin, koska jokainen rehellinen ja pahaa tarkoittamaton mielipiteeni kirvoittaa vihaa ja närkästystä kaikissa muissa keskustelijoissa.
 
Nyt olet käsittänyt jotain hiukan liian jyrkästi. Eivät sinun kommenttisi nyt mitään vihaa ja raivoa aiheuta. Paitsi tietenkin jos vastineen kirjoittaminen teksteihisi on jo sinusta henkilökohtainen hyökkäys. Kirjoitat vain niin ehdottomina omia näkemyksiäsi että niihin on miltei pakko jo hiukan sanoa jotain.

Kaikkea voi tehdä musiikissa, mutta ei kannattaisi noudattaa esim. jazzin pakonomaista tarvetta improvisointiin, jos lopputulos siitä kärsii.
 
Pointti, jota useimmat keskusteluun osallistuneet ovat yrittäneet ilmeisen huonolla menestyksellä sinulle teroittaa, on tämä: Jazz on musiikinlaji, johon improvisointi kuuluu elimellisenä osana. Jos improvisointi korvattaisiin kokonaan valmiiksi sävelletyllä materiaalilla, ei olisi enää mielekästä puhua jazzista. Tähänkin löytyy varmasti poikkeuksia, joista voidaan vääntää kättä, musiikinlajien määritteleminen kun ei koskaan ole täysin ongelmatonta, mutta pääpiirteittäin homma on näin.
 
Mielipiteesi, että jazz olisi parempaa musiikkia, jos siinä soitettaisiin improvisaatioiden sijaan etukäteen sävellettyjä melodioita, vaikuttaa tätä taustaa vasten hieman absurdilta, eikö?

Pointti, jota useimmat keskusteluun osallistuneet ovat yrittäneet ilmeisen huonolla menestyksellä sinulle teroittaa, on tämä: Jazz on musiikinlaji, johon improvisointi kuuluu elimellisenä osana. Jos improvisointi korvattaisiin kokonaan valmiiksi sävelletyllä materiaalilla, ei olisi enää mielekästä puhua jazzista. Tähänkin löytyy varmasti poikkeuksia, joista voidaan vääntää kättä, musiikinlajien määritteleminen kun ei koskaan ole täysin ongelmatonta, mutta pääpiirteittäin homma on näin.
 
Mielipiteesi, että jazz olisi parempaa musiikkia, jos siinä soitettaisiin improvisaatioiden sijaan etukäteen sävellettyjä melodioita, vaikuttaa tätä taustaa vasten hieman absurdilta, eikö?
 
Niin, itselleni hiipi mieleen, että Wede voisi hyvinkin pitää esim. Gershwinin Rhapsody in Bluesta, Trio Töykeistä, viihdemusiikista, musikaalikappaleista yms. vahvasti jazziin pohjaavasta musiikista, joka ei kuitenkaan lopulta ole jazzia. Trio Töykeille nyt ei muutakaan genreä löydy, mutta kyllä yhtye estetiikaltaan on enemmän jazzin, lattarijazzin, fuusion ja klassisen hybridi. Itse tosin kuuntelen Töykeitä mieluummin kuin jotain bebopia, ei ollut mitenkään arvottava kommentti.
 
Mutta yhtä kaikki - Sinun, Wede, täytyisi ymmärtää että jos musiikki ei ole jazzin estetiikkaa vastaavaa, se ei ole jazzia, vaan jotain muuta, jonka juuret tosin saattavat olla jazzissa.

Pointti, jota useimmat keskusteluun osallistuneet ovat yrittäneet ilmeisen huonolla menestyksellä sinulle teroittaa, on tämä: Jazz on musiikinlaji, johon improvisointi kuuluu elimellisenä osana. Jos improvisointi korvattaisiin kokonaan valmiiksi sävelletyllä materiaalilla, ei olisi enää mielekästä puhua jazzista. Tähänkin löytyy varmasti poikkeuksia, joista voidaan vääntää kättä, musiikinlajien määritteleminen kun ei koskaan ole täysin ongelmatonta, mutta pääpiirteittäin homma on näin.
 
Mielipiteesi, että jazz olisi parempaa musiikkia, jos siinä soitettaisiin improvisaatioiden sijaan etukäteen sävellettyjä melodioita, vaikuttaa tätä taustaa vasten hieman absurdilta, eikö?
 
Ei, vaan SUURIN OSA jazzista voisi olla parempaa. Olen painottanut, että on jazz-muusikoita, jotka saavat aikaan hienoa jälkeen, siitä huolimatta, että soittavat jazzia improvisoiden. :)

Eli ikääkin on just sen verran, että voisit sanoa vain siskon päässeen oppikouluun ja sun koulutukseen ei enää rahat riittäneet... Tämä selittää jonkun verran sun viimeisimpiä kommentteja koulunkäyntiasioihin liittyen.
Se, mikäli sinä pidät kouluja käyneitä jotenkin "parempina ihmisinä", ei tarkoita sitä, että nämä ihmiset pitäisivät itseään sinua parempina. Tämä ajatusmalli on heijastunut selkeästi myös sun musan kuunteluun. Eli jos jotain ei osaa, joko vähätellään tai kadehditaan. Mutta fiksuna äijänä et ole lähtenyt arvostelemaan esim. soittotaitoa tms. vaan ainoastaan tunteen puuttumista. Senhän kaikki kokevat tavallaan, joten "totuuksia" on hyvä esittää.
 
Puhutko muuten esimerkiksi työpaikalla usein "herroista"? :)
 
Nyt olet komeasti ottanut marttyyrin viitan harteillesi, kun "itket" kaikkien olevan sinua vastaan. Sun "absoluuttiset totuudet" eivät ole muiden totuuksia, kuten olet huomannut. Lisäksi sinun kannattaisi lukea koko ketju uudestaan (omat kirjoitukset) ja miettiä miksi sinut on ymmärretty niin väärin.
 
Taas käänsit mielipiteeni aivan väärin omassa mielikuvituksessasi. En minä pidä koulun käyneitä ihmisiä parempina ihmisinä. Ja kun sanot, ettei osa ihmisistä kuvaamallani tavalla ajattele, on täyttä puppua. Puhuin vain faktaa joidenkin ihmisten ymmärryksestä vähempiosaisiin ihmisiin. Se pohjautuu yleensä oikeistolaiseen, pintapuoliseen ja hyvin yksinkertaistettuun maailmankuvaan.
 
Luulet myös, että arvosteluni johtuu osaamattomuudestani ja siitä kumpuavasta kateudesta. Siinäkin ole väärässä. Arvosteluni johtuu siitä, että kuulen niin paljon täysin käsittämätöntä 'improvisointia' eli säveliä peräkkäin ilman minkäänlaista musiikillista painoarvoa. Ainakin minun korvaani. Pohdin vain ääneen ilmiön syitä.

Kuuluuko jazziin todella improvisointi pakollisena osana. Siis miten jazz- musiikki määritellään? "Jazz on musiikkia, jossa on käytettävä improvisointia, jotta se olisi jazz- musiikkia." Musiikki, jossa ei improvisoida ei siis voi olla jazz- musiikkia?
 
Jos noin on, niin se mielestäni kyllä rajoittaa ilmaisunvapautta melko lailla.

Minusta sekin rajoittaa ilmaisunvapautta, että Beethovenin 5. sinfonian päälle ei voi vetää särökitaralla mollipentatonista.

Kuuluuko jazziin todella improvisointi pakollisena osana. Siis miten jazz- musiikki määritellään? "Jazz on musiikkia, jossa on käytettävä improvisointia, jotta se olisi jazz- musiikkia." Musiikki, jossa ei improvisoida ei siis voi olla jazz- musiikkia?
 
Jos noin on, niin se mielestäni kyllä rajoittaa ilmaisunvapautta melko lailla.
 
Tai jos niin on, niin sä voit soittaa ihan mitä haluat, kunhan et sano sitä jazziksi? Jos se rajoittaa sua liikaa niin ohhoh, en olisi yllättynyt...:)
 
...ja joo, väsynythän tässä hieman itsekin olen, jos joku huomasi kellonajan katsoa...

Minusta sekin rajoittaa ilmaisunvapautta, että Beethovenin 5. sinfonian päälle ei voi vetää särökitaralla mollipentatonista.
 
Nyt mä repesin, ota plussa.
 
Kuuluuko jazziin todella improvisointi pakollisena osana. Siis miten jazz- musiikki määritellään? "Jazz on musiikkia, jossa on käytettävä improvisointia, jotta se olisi jazz- musiikkia." Musiikki, jossa ei improvisoida ei siis voi olla jazz- musiikkia?

Jos noin on, niin se mielestäni kyllä rajoittaa ilmaisunvapautta melko lailla.
 
Kyllä, jazziin tyylinä kuuluu improvisointi/vaihtoehtoisesti jos kokoonpano on niin suuri että sovittaminen ennalta on välttämätöntä, improvisatorinen sävelmateriaali, erittäin oleellisena osana. Silti jälkimmäisessä tapauksessa olisi kysymys enemmän "jazzin tyylisestä" musiikista.
 
Tämä johtuu juuri siitä historiasta ja traditiosta, josta on puhuttu aiemminkin. Improvisatorinen lähestyminen tuottaa tietynlaista musiikkia, joka on esitykseen - aikaan, paikkaan, kuulijoihin, soittajiin, näiden keskinäiseen vuorovaikukseen, mielentilaan jne. - sidonnaista. Jos tämä hetkellisyys poistetaan musiikista, aletaan olla aika kaukana jazzin estetiikasta. Juuri siitä syystä täysin ennalta harjoiteltu ja sovittu esitys on todella epä-jazz, vaikka sävelmateriaali, josta musiikki rakentuu, olisikin jazzissa käytettyä.
 
Esimerkki - jos tilaat tietokoneen osat jostain nettifirmasta, kokoat koneen itse ja osat ovat täysin samoja kuin jossain valmistajan X koneessa, onko rakentamasi kone valmistajan X valmistama? Onko se Dell jos osat ovat samoja? Eihän se ole - ei se välttämättä ole yhtään huonompi tai mitään muutakaan, se on vastaava kone, erittäin läheistä sukua, mutta se ei silti ole valmistajan X.
Samalla tavalla, musiikki joka ei sitoudu traditioon, tradition mukaiseen estetiikkaan, on jotain muuta. Ei välttämättä ollenkaan huonompaa tms., mutta se on jotain muuta.
 
Siinä ei ole mitään röyhkeää tai väärää, että tekee musiikkia just niin kuin ite haluaa, mutta ei kuka tahansa voi tehdä biisiä ja mennä väittämään sitä joksikin siperialaiseksi kansanmusiikiksi, jos se ei ole sellaista. Sehän olisi harvinaisen röyhkeää - "määrittelen uudelleen musiikkinne, koska olen NIIN kova jäbä".
 
P.S. Muistaako kukaan Erkki Lindeniä? Jotenkin tässä keskustelussa ollaan aika samoilla linjoilla.

Kuuluuko jazziin todella improvisointi pakollisena osana. Siis miten jazz- musiikki määritellään? "Jazz on musiikkia, jossa on käytettävä improvisointia, jotta se olisi jazz- musiikkia." Musiikki, jossa ei improvisoida ei siis voi olla jazz- musiikkia?
 
Jos noin on, niin se mielestäni kyllä rajoittaa ilmaisunvapautta melko lailla.
 
No nyt päästään ehkäpä asiassa jo hieman eteenpäin. Määritelmäsi on hieman turhan mustavalkoinen, mutta näin asia pääpiirteittäin on. Improvisaation määrä vaihtelee suuresti jazzin kehityshistorian eri aikakausien välillä ja esim. swing musiikissa ei juuri improvisoituja osioita ollut (1930 -lukua), kun taas hieman myöhemmin bebopin aikakaudella (1940-50 -lukua) lähes kaikki teemaa lukuunottamatta oli improvisoitua.
 
Tässä pari määritelmää jazzista:
 
Grove Dictionary:
 
"The term conveys different though related meanings: 1) a musical tradition rooted in performing conventions that were introduced and developed early in the 20th century by African Americans; 2) a set of attitudes and assumptions brought to music-making, chief among them the notion of performance as a fluid creative process involving improvisation; and 3) a style characterized by syncopation, melodic and harmonic elements derived from the blues, cyclical formal structures and a supple rhythmic approach to phrasing known as swing."
 
Oxford Companion to Music:
 
"A popular music of black American origin, distinguished by its characteristic rhythms and harmonies and typically involving improvisation."
 
Jazziin siis kuuluu olennaisena osana improvisointi. Perinteisen jazz kappaleen rakennekin kuvaa jo tätä: ensin soitetaan niin sanottu teema, joka on yleisesti se "melodia", tämän jälkeen vuorossa ovat soittajien soolot ja lopuksi paketti nivotaan kasaan soittamalla uudestaan alun teema ("melodia"). Tärkeä seikka on ymmärtää, että tämä teema ei ole mikään kiveen hakattu totuus (vrt. klassisen musiikin melodia/teos). Usein jazz-bändi varioi tätä teemaa heti kättelyssä, mutta yleisesti mihinkään ihan mahdottomiin ei kuitenkaan ryhdytä ja kappaleen kyllä tästä teemaosuudestaan tunnistaa. Teeman yksi funktio on myös osoittaa kuulijoille mikä kappale on kyseessä, eli minkä kappaleen sointukiertojen mukaan biisissä tullaan improvisoimaan. Näin kuulija kykenee orientoitumaan paremmin tulevaan ja hän voi verrata bändin improvisaatiota/versiota aikasemmin kuulemaansa.
 
Käytännössä homma toimisi siis vaikkapa näin:
 
Otetaan jokin kappale, vaikkapa nyt ikivihreä Autumn Leaves. Bändi aloittaa vetämällä biisin teeman läpi (Autumn Leavesin melodia) ja pyrkii useasti tuomaan siis jo tässä vaiheessa mukaan jotain omaa saundia ja tulkintaa; melodiaa saatetaan soinnuttaa eri tavoin, fraseerata täysin eri lailla mitä alkuperäinen, venytellään melodian rytmiikka tai vaikkapa soittaa koko homma eri tahtilajissa missä alkuperäinen oli. Tämän jälkeen alkavat soolot. Ensmmäinen sooloisti soittelee ajan X, kunnes hän antaa soolovuoron seuraavalle soittajalle (konkreettisesti esim. katsekontaktilla, huudahtamalla toiselle soittajalle, nyökkäämmällä tms.), jonka jälleen tämä uusi sooloisti soittaa jälleen ajan X jne. Kun soolot on soitettu, eikä kellään ole enään mitää musiikillista sanottavaa, nivotaan biisi kasaan soittamalla jälleen alun teema. Näin siis toimii yleisesti tällainen perinteiten trio/kvartetti jazz-pumppu.
 
Olennaisia tässä hommassa (jazzissa) ovat nimenomaan siis soolot ja soolojen aikana soittajien välillä vallitseva vuorovaikutus. Homma ei toimi niin, että muut vain laiskasti komppaavat kun yks soittelee sooloa. Ideana on jossain määrin, että koko bändi tavallaan soittaa sitä sooloa. Sooloisti saatta keksiä jonkin mukavan melodian/harmonian ja basisti ja pianisti huomaavat tämän ja muuttavat omaa soittoansa tämän uuden melodian/harmonian mukaiseksi. Omalla tontillaan rumpali tukee aksentoimalla sooloistin kehittämiä rytmikuvioita ja soittaa kulloisenkin tilanteen mukaan. Kyseessä on kaikkea muuta kuin passiivinen "teos" - jos siis hommaa "normaaliin" biisiin vertaa. Sama bändi ei soita koskaan samaa biisiä kahta kertaa täysin samalla tavalla. Miten tämänkaltainen käytäntö rajoittaisi ilmaisunvapautta? :)
 
Tämä traditio tuo esille toisaalta myös jazzin "vaikeutta" sekä soittajan että kuuntelijan näkökulmasta. Jotta jazzia osaisi soittaa uskottavasti (olla osana jazz bändiä ja improvisoida tyylinmukaisesti jne.) tulee soittajan musiikkikorvan olla niin kehittynyt, että hän kuulee suoraan mitä esim. pianisti tai basisti on tekemässä harmonisesti, jotta hän voi omaa soittoansa tähän mukauttaa. Harmonian teoria ja kuulokuva täytyy olla todella hyvin hanskassa niin korvissa kuin soittimessakin. Kuulijan kannalta tilanne on hieman samansuuntainen. Mikäli jazzista (niistä sooloista) haluaa saada kaiken irti, olisi hyvä jos kuulija pystyisi hahmottamaan mitä kulloinkin biisissä on tapahtumassa ja miksi. Tähän tarvitaan väistämättä jotnkin asteista musiikillista perehtymistä. Vahvasti painottaen sanon heti tähän perään tämän: En väitä, että em. tapa olisi ainoa tapa jazzia kuunnella tai siitä nauttia. Toisaalta näistä yllä kuvatuista traditioista jazz ponnistaa; soittajien musiikiksi jazzia usein sanotaan ja ymmärrän hyvin miksi.
 
Ennen kuin ehdit vastat kirjoitukseen jotain kuten: "eli jazzissa ei ole mitään tunnetta; teorian pohjalta vääntävät kaikki" sanon, että ei se asia ihan näin ole. Se tunne on tosin hieman erilainen mitä sinä tunteella melodiassa/musiikissa mieltänet. Kyllä jazz -soolossa tunnetta on mukana ja paljon! Eipä sitä tarvitse katsoa kuin joku liveveto bebop soolosta - jo on kumma, jos ei siitä tunnetta siinä huomaa. Kyseessä ei vain ole se tyypillinen länsimaalainen "soitan sydämeni tähän melodiaan" -tyyppinen lähestymistapa. Ehkäpä tästäkin syystä sinun on hieman vaikeaa hahmottaa sitä tunnetta jazz soolojen yhtedessä? Jospa et ole onnistunut vielä ns. "virittymään" oikealle vastaanottotaajuudelle? :)
 
Eikä tämä kaikki mitään ilmaisunvapautta rajoita! Miellät nyt homman jotenkin omituisesti ja väärin päin. Ajattele sitä vaikkapa jotenkin näin: jazzia soittavat ihmiset soittavat tietyn tyylistä musiikkia, joka on sitten nimetty jälkeenpäin jazziksi. Ei suinkaan niin, että nämä ihmiset olisivat joutuneet soittamaan jonkin käsitteen "jazz" ehdoilla. Toki nykyään tietyt jazzin alagenret ovat vakiintuneet ja niiden oletetaan sisältävän tietyn tyylistä musiikkia, ja tämä tietenkin luo jonkinlaisia "sääntöjä", mikäli siis ko. genren mukaisesti halutaan musiikkia tuottaa. Samahan se on vaikkapa rautalangassa tai heavyssä. Ihmiset olettavat kuulevansa tietynlaista musiikkia näiden termien yhteydessä. Samassa suhteessa jazz on rajoittavaa mitä vaikkapa reggae, samba tai suomalainen iskelmämusiikki.
 
Kannattaa kuitenkin muistaa, että itse musiikki on aina ollut ennen genreä. On syntynyt tietty musiikillinen tyyli ja jälkeenpäin tämä tyyli on sitten nimetty joksikin tietyksi genreksi. Ajan kuluessa tämän genren sisälle on taasen syntynyt erilaisia konventioita - "sanattomia sopimuksia" - siitä, mitä ko. genre edustaa ja minkälaista juuri tämän genren musiikin tulisi olla. Tällöin ollaan tilanteessa, jossa genren voidaan kokea ehkä ilmaisua jotenkin rajoittavan. Tällöinkään ei kuitenkaan loppuviimeksi olla sen genren vankeja, vaan aina voidaan soittaa jotain muuta genreä, yhdistellä genrejä tai kehittää vaikka kokonaan oma tyyli! :)
 
EDIT:
 
John Titor ehtikin tuossa ylempänä kiteyttää selkeästi ja hyvin sen, miten jazzia kannattanee lähteä mieltämään:
 
Kyllä, jazziin tyylinä kuuluu improvisointi/vaihtoehtoisesti jos kokoonpano on niin suuri että sovittaminen ennalta on välttämätöntä, improvisatorinen sävelmateriaali, erittäin oleellisena osana. Silti jälkimmäisessä tapauksessa olisi kysymys enemmän "jazzin tyylisestä" musiikista.

Tämä johtuu juuri siitä historiasta ja traditiosta, josta on puhuttu aiemminkin. Improvisatorinen lähestyminen tuottaa tietynlaista musiikkia, joka on esitykseen - aikaan, paikkaan, kuulijoihin, soittajiin, näiden keskinäiseen vuorovaikukseen, mielentilaan jne. - sidonnaista. Jos tämä hetkellisyys poistetaan musiikista, aletaan olla aika kaukana jazzin estetiikasta. Juuri siitä syystä täysin ennalta harjoiteltu ja sovittu esitys on todella epä-jazz, vaikka sävelmateriaali, josta musiikki rakentuu, olisikin jazzissa käytettyä.
 
Eipä sitä paljoa tuota paremmin voisi sanoakaan. Hienosti toit esiin tuon improvisatorisen perusnäkökulman suhteessa jazzin estetiikaan.

Weden näkemyksissä on paradoksi: itselle absoluuttinen totuus on kuitenkin vain subjektiivinen näkemys. Tuntuu että tässä on hämärtynyt sisäisen ja ulkoisen ero, oma sisäinen käsitys koetaan yleispätevänä. Ja tämä, eikä niinkään ne näkemykset, aiheuttaa näitä reaktioita.
 
Voi hyvinkin olla että omat mieltymykseni ovat aika lähelläkin weden mieltymyksiä. Nopeasti soitettu, uudempi jazz ei välttämättä avaudu. Ylipäänsäkin tuntuu, että mitä nopeampi tempo melodiassa, sitä ennen tottumista genreen vaatii että sitä edes alkaa hahmottaa. Musiikin kokeminen ei taida olla syntymässä saatua, vaan vähitellen opittua. Kavahdan siis sitä että oma henkilökohtainen sisäinen kokemus nostetaan _yleiseksi_ hyvyyden mittatikuksi.