Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Omistan suhteellisen laajan musiikkimaun, joten monenlaista musiikkia tulee kuunneltua ja vaikutteita tulee otettua eripuolilta. Omia riffejä ja ideoita tulee talletettua, varsinaisesti kun en missään bändissä tällä hetkellä soita. Hirveä hinku on kasata ja tehdä jotain isompia kokonaisuuksia.
Kuitenkin, koska niin paljon ja monenlaista musiikkia tulee tehtyä ja kuunneltua, en oikein itsekään tiedä minkälainen musiikki on eniten sydäntä lähellä. Suosikitkin kun kuitenkin vaihtuvat ajan välein, musiikkia tulee kuunneltua aika fiiliksen pohjalta. Välillä tuntuu, että laaja musiikkimaku on kirous.
 
Onko kukaan "kärsinyt" vastaavanlaisen ongelman kanssa? Herättääkö aihe keskustelua?

Varmaan mielenkiintoisin lopputulos syntyy kun pyrit yhdistelmään kaikkea mistä pidät, kuitenkin niin, että kokonaisuus tuntuu johdonmukaiselta ja luontevalta. Tämä on aika vaikea tehtävä, mutta lähtökohtana ihan ok. Siitä on hyvä karsia.

Omaan itsekin melko laajan musiikkimaun, mutta olen huomannut projektien erityylisyyttä suuremmaksi ongelmaksi viitseliäisyyden saattaa projektit loppuun. Toisaalta, ehkäpä laaja musiikkimaku ruokkii uusien ideoiden syntyä ja siten hankaloittaa vanhojen toteuttamista.
 
Erilaisista töistäni paistavat kuitenkin läpi omat samat maneerini, joita voisi ehkä kutsua "omaksi tyyliksi". Tosin olen pitänyt niitä lähinnä aloittelijan osaamattomuuksina, kliseinä ja latteuksina, ja yrittänyt hankkiutua niistä eroon. Ehkäpä ennen oman tyylin hakua olisi parempi ensiksi opetella säveltämään kunnollisia pastisseja? No vähän offtopic, mutta kuitenkin.

Omaan itsekin melko laajan musiikkimaun, mutta olen huomannut projektien erityylisyyttä suuremmaksi ongelmaksi viitseliäisyyden saattaa projektit loppuun. Toisaalta, ehkäpä laaja musiikkimaku ruokkii uusien ideoiden syntyä ja siten hankaloittaa vanhojen toteuttamista.
 
Juuri samanlainen ongelma on itselläkin: viitseliäisyyttä ei ole saattaa vanhoja projekteja loppuun. Pätkiä löytyy vaikka millä mitalla, ja kun suurin innostus on mennyt, niin samaan kuosiin ne lopulta jäävät.
 
Erilaisista töistäni paistavat kuitenkin läpi omat samat maneerini, joita voisi ehkä kutsua "omaksi tyyliksi". Tosin olen pitänyt niitä lähinnä aloittelijan osaamattomuuksina, kliseinä ja latteuksina, ja yrittänyt hankkiutua niistä eroon. Ehkäpä ennen oman tyylin hakua olisi parempi ensiksi opetella säveltämään kunnollisia pastisseja? No vähän offtopic, mutta kuitenkin.
 
Vaikutteita kun tulee hankittua joka puolelta, yritän aina riisua ne selvimmät pastissit sieltä pois, ja luulen että tässä on myös yksi vika minkätakia suurempia kokonaisuuksia on vaikea kursia kasaan.
 
Oletteko mitenkä itsekriittisiä oman materiaalinne suhteen? Hylkäättekö helposti omia ideoitanne, jos huomaatte etteivät ne ole aivan sitä parasta?

Mulla se on ollu helppoa kun on ollu tää "humppa" vaan!
..siihen sitten ideoita vähän joka suunnalta :)

Minä teen sellaista kun syntyy ja laaja musamaku pohjalla. Myönnän että levytys sopimusta pahempi saada ehkä fanejakin jos tekee niinkuin minä.

Oletteko mitenkä itsekriittisiä oman materiaalinne suhteen? Hylkäättekö helposti omia ideoitanne, jos huomaatte etteivät ne ole aivan sitä parasta?
 
Erittäin ja kyllä. Mutta pienimuotoinen perfektionismi on imo vain ja ainoastaan hyväksi, kun ottaa huomioon kuinka vaikeaa musa-alalla on ylipäätänsä erottua toisista. Itseään pitää piiskata ja täytyy asettaa jopa aivan epärealistisia tavoitteita. Se pitää jalat maassa ja miehen nöyränä. :D

Täälläkin ollaan kriittisiä vaikkei uskoisi.

Juuri samanlainen ongelma on itselläkin: viitseliäisyyttä ei ole saattaa vanhoja projekteja loppuun. Pätkiä löytyy vaikka millä mitalla, ja kun suurin innostus on mennyt, niin samaan kuosiin ne lopulta jäävät.

 
Joskus on hyvä antaa kypsyä ja joidenkin jäädä hyllylle. Kelasin tuossa joku päivä raituria läpi, ihan alusta asti ja kuuntelin millaista kuonaa pari kolme vuotta sitten tuli tehtyä, kun ei millään muistanut. No, 95% pätkistä oli kuonaa tai sitten jo muuten tehty biiseiksi asti, mutta yllättäen löytyi useampi hyvä pätkä joita nyt jo osaa hahmottaa jonkunlaisiksi kokonaisuuksiksi. Samalla muistutti vähän siitä, että se oma "tyyli" tosiaan elää vuosien varrella jämerästi. Ihan erilaisia pätkiä löytyi, kuin mitä nykyään tahtoo syntyä.
 

Vaikutteita kun tulee hankittua joka puolelta, yritän aina riisua ne selvimmät pastissit sieltä pois, ja luulen että tässä on myös yksi vika minkätakia suurempia kokonaisuuksia on vaikea kursia kasaan.
 
Oletteko mitenkä itsekriittisiä oman materiaalinne suhteen? Hylkäättekö helposti omia ideoitanne, jos huomaatte etteivät ne ole aivan sitä parasta?
 
Itse lopetin jossain kohtaa tuon vaikutteiden riisumisen, kun ei se meikäläiseltä edes onnistu. Tietenkin jos huomaan veivaavani 99% kopiota biisistä X, vaikkakin vahingossa, niin annan sen sitten olla. Mutta jos tulee mieleen että "tämähän kuulostaa vähän bändiltä X, eikä niin vähääkään", niin en anna haitata, jos se tuntuu hyvältä ja luontevalta. Totta helvetissä näitä asioita huomaa ja vaikutteet puskee läpi, ja sehän nyt on pelkästään mielestäni hienoa. Sitä voi kiusata itseään niin monella asialla jos haluaa, mutta niinkauan kuin homma tuntuu hyvältä ja luontevalta, eikä tahallansa rippaile, niin siitä vaan. Näin siis itse.
 
Tuo itsekritiikki on välissä kyllä. Joskus oli järkyttäväkin ongelma. Onneksi sitten tajusin ettei tässä ensinnäkään osata edes soittaa, joten lasketaan nyt ihmeessä sitä rimaa eikä oteta turhasta paineita. Tavallaan pieni siunaus itselleni, tulee oltua vapaammassa mielentilassa kun biisejä runkuttelee kasaan. Eli annan itselleni luvan olla niin paska kuin vaan pystyn (teistä suurin osa on taitavia soittajia varmasti, joten heille varmasti aivan toisinpäin). Tämähän ei tarkoita sitä, että pitäisi väkisin vääntää paskasta timanttia, jos alunperinkin maistuu paska suussa. Tuota hylkäämistä tapahtuu kyllä, joskus aiheesta, ja joskus aiheetta, mutta useimmiten sitä vaan unohtaa hyviä pätkiä. Siksi pitäisi koittaa henkilökohtaisesti pitää kynnystä pienempänä ja heitellä hyvältätuntuvia juttuja narulle vaan talteen. Jos ei johda mihinkään, niin ok - siihen ei kuole. Mutta jos johtaa, niin tekipä itselleen palveluksen.
 
Ihan liikaa selitystä taas, kai tässä joku pointtikin oli. Ja jos ei ollut, niin haaskasin vain omaa aikaani ja niiden, jotka tämän lukivat.

Omaa tyyliä etsiessä kannattanee tutustua monipuolisesti kulttuuriin, niin korkeisiin taiteisiin kuin viihteeseenkin. En tiedä ajattelenko liian postmodernisti, mutta ainakin minun on mahdotonta paeta missään musiikin tekemisessä sitä kokonaisuutta, jonka muodostavat kaikki ne kokemukset, joita minulla on ollut - eivät pelkästään musiikilliset. Kokemukseeni monesti vaikuttaa hyvin paljon enemmän kaikenlaiset muut seikat kuin musiikista abstrahoitu V-I-kadenssi ja tämän seikan tiedostaminen ja tiedollinen tarkasteleminen on tuntunut auttavan musiikin luomisessa.
 
Näitä poikkitaiteellisia vaikuttajia voi olla vaikkapa lapsena nähty ruma moderni tiilitalo, Blood-tietokonepeli, Francis Baconin maalaukset... jostain tulee mieleen ehkä jokin entinen ystävä, jostain jotain abstraktimpaa, ehkä jonkinlainen pallo, jonka eri kohdista paljastuu erilaisia sointuja tai musiikkeja; jostain tulee mieleen surrealistinen kuva niitystä, jolla on ikkuna, josta aukeaa erilaisia näkymiä jonkinlaiseen mustaan kuiluun. Nyljettyjä ihmisiä roikkumassa moniulotteisessa kliinisessä tilassa.
 
Jollain muulla jotain täysin muuta.

Oon vähän sitä mieltä, että jos niitä tyylijuttuja rupeaa tietoisesti miettimään, tulee kummallisia rajoituksia, eikä välttämättä pääse se oma tyyli esiin. Esim. jos lähtee luomaan lähtökohdasta "nyt teen {lisää genre tähän} tyylisen biisin", tulee helposti oppikirjamaisia juttuja. Rupee vaan tekemään ja kato mitä tulee. Jos tulee paljon erilaista, sen luulisi olevan vain positiivista, koska se kuitenkin heijastelee omaa tulkintaasi siitä mitä olet muilta oppinut ja uskon että näin nollilta lähtiessä se oma tyyli ja tatsi puskee lopulta läpi, vaikka biisit muuten olisivat hyvin erilaisia.
 
Kello on 7:18, paree varmaan jo mennä nukkumaan..