Kitarat: soittaminen ›

Joo, tämä tuli jo lyhyen vierailuni aikana hyvin selväksi. Kitaravahvaria ei siis vieläkään kuulu? :)
Erittäin hyvin kiteytetty muuten.
 
Joo, ei kuulu ei. Onkohan nyt niin, että tammikuusta sitä on meinattu hankkia, ja kerran jo melkein meinattiin johonkin malliin päätyäkin (taisi olla Tiny Terror), mutta sitten sitä ei saanutkaan mistään ja asia jäi vaihteeksi "muhimaan" ja nyt ollaan taas siinä pisteessä, että kartoitetaan muita vaihtoehtoja, budjettina 700e. Samaan aikaan koululle on hankittu pari pianoa lisää yms. kivaa.
 
Ne kaksi vanhaa Peavey Classicia löytyy konservatorion ainoina kitaravahvistimina edelleen: tosin siinä studion viereisessä soittotilassa, jossa kitaratunnitkin pidetään, sähköt on vedetty niin, että jopa clean-kanava pörisee jatkuvasti niin paljon, että ajatus sähkökitaran äänittämisestä siellä on pelkkä vitsi - särön käyttämisestä puhumattakaan. Kerranhan jompikumpi vahvistin oli siinä kunnossa, että se piti huoltaa: kun asiaa esitettiin koulutusjohtajalle, vastaus oli tyrmistynyt: "meidän koulun budjetistako muka pitäisi kitaravahvistin huoltaa?". Nii-in, koulun vahvistin ...
 
On se vaan hyvä juttu, että kaikki musiikki on yhtä arvokasta.

Pelkästä oppilaitosten laskemisesta ei ole hirveästi apua, jos todella halutaan selvittää kuinka hyvät mahdollisuudet taidemusiikin harrastajilla (ei vain soittajilla) on verratuna kevyen puolen vastaaviin. Itse en luonnollisesti ole pätevä esittämään sopivia tutkimusnäkökulmia, mutta olettaisin, että seuraavissa olisi jotain itua:
 
- musiikille altistuminen (kuinka moni joutuu tahtomattaan kuulemaan taidemusiikkia verrattuna kevyeen - tämähän on ehdoton edellytys kiinnostumiselle)
 
Klassista musiikkia/orkesterimusiikkia (vrt. esim. poppia jazziin, elokuvamusiikki ja klassinen ovat hyvin samantyyppisessä asetelmassa) kuulee jokainen ihan helvetisti. Jos jokin muu kuulostaa kiinnostavammalta, voi voi.
 
- sosiaaliset paineet (mitä kaverit kuuntelevat jne. - tällä on etenkin nuorena suuri merkitys)
 
Tästä voi syyttää vanhempia, mahdollisuudet ovat ihan yhtä lailla olemassa ohjata lasta niin klassisen kuin kevyenkin musiikin pariin.
 
- alkuun pääseminen (esim. vitossointujen rämpyttely tabulatuureista vs. kuivia etydejä nuoteista)
 
Internetin ihmemaa tarjoaa mahdollisuuden ladata kotikoneelleen nuotteja mitä moninaisimmista teoksista, sen kun ottaa asiakseen, kukaan ei estä.
 
- välineiden saatavuus (mm. halvat jousisoittimet kuulostavat aivan sietämättömiltä)
 
Niin, niin ne ovat ne halvat kevyenkin puolen soittimet ihan sietämättömiä. Vaatii pätäkkää hommata asialliset kamat, molempien puolien musiikista puhuttaessa. Huippuluokan kitarakamat esim. maksavat hyvin nopeasti 4000e kitara/kpl käsintehtynä, joita täytyy olla nopeasti ainakin pari erityyppistä=8000e, 3000e vahvistin, ehkä vielä pari erilaista, 1000e kaappi, 3000e räkkikamat, keissit laitteisiin 1000e jne., 15 000-20 000e saa jo ammattitasoisen kontrabasson/sellon, välttävän viulunkin. Vintagena noista kitarakamoistakin saa pulittaa sitten jo äkkiä huomattavasti enemmänkin.
 
- Musiikin saatavuus (joka kylässä on kevyttä tarjontaa, mutta klassinen puoli rajottuu niihin kuluneimpiin veisuihin, jos niihinkään)
- jne.
 
Levykaupat myyvät sitä mitä ihmiset haluavat ostaa, jotta ne saavat vuokransa maksettua. Jos jengi ei osta yleensä klassisia levyjä, ei se tarkoita etteikö niitä olisi mahdollista hankkia tarvittaessa. Kertaakaan en ole törmännyt asiantuntevaan levyliikkeeseen joka olisi kieltäytynyt tilaamasta jotain levyä.
 
Sä puhut mahdollisuudesta harrastaa - noi sun argumentit ei millään tavalla poista mahdollisuutta, ne vain kertovat että taidemusiikilla ei jostain syystä ole suosiota tällä hetkellä. En millään tavalla kehota katsomaan peiliin, mutta väitätkö sä pokkanaamalla että Magnus Lindbergin uusi teos herättää teinitytössä yhtä voimakkaita fiiliksiä kuin Rihannan uusi hitti?
Jos syyllisiä etsitään jostain, niitä pitää etsiä ihan jostain muualta kuin tekijöistä. Vanhemmat, koulu ja yleinen saamattomuus ovat syypäitä siihen että tulevat aikuiset eivät ymmärrä musiikkia, ei kukaan muu.
 
Et kai tosissaan väitä, että taidemusiikissa voi pärjätä itseopiskelemalla yhtä vaivattomasti kuin muussa musiikissa? Levy soittimeen ja menoksi? Tuolla neuvolla ei vielä pitkälle pötkitä, jos edes alkua pidemmälle.
 
Kyllä pärjää, juuri siihen alkuun (ja pidemmällekin, ovatko esim. huilisti Trevor Wye, säveltäjät Edward Elgar, J. S. Bach ja Arnold Schönberg tai kitaristi Paco de Lucia tuttuja?) asti, missä, jos musiikin sisältöä ja historiaa ajatellaan, ollaan edelleen kehitykseltään useissa kevyen musiikin tyyleissä, siitä yksinkertaisesta syystä että edelleen tietyissä piireissä ei nähdä näillä tyyleillä mitään arvoa - eräänlainen matteusvaikutus, jos rock-musiikkia kutsutaan tyhmäksi alaluokan musiikiksi jolla ei ole mitään taiteellista arvoa, usein asia kääntyy niin että moni ottaa asian itsestäänselvyytenä. Olen tällainen, viiteryhmäni kuuntelee tällaista musiikkia, siispä minäkin.
Jos kaikkiruokaisuus, uuden etsiminen ja musiikillinen itsensä kehittäminen tehtäisiin trendikkääksi, eipä menisi kauaa kun Harri Vuoren uutta sinfoniaa olisi pällistelemässä iso joukko menestyviä nuoria it-alan aikuisia.
Ei muuten esim. barokin aikaan itseoppineisuudessa ollut mitään ihmeellistä, miksi siinä pitäisi olla tänä päivänä - työn määrä vaan on hiukan isompi.
 
Loppujen lopuksi klassisen ja jazzinkin opetuksessa kysymys on hyvin pitkälti siitä, että tunneilla käydään ainoastaan jotain yksittäisiä asioita läpi, mutta oppilas ohjataan kuuntelemaan ja elämään musiikkia niin paljon että se imeytyy ja tulee ulos luonnostaan - tunnit sinällään eivät ole läheskään niin merkityksellisiä kuin se, että ne pitävät yksilön tiukasti kiinni asian ajattelemisessa ja opiskelussa. Oppilaitos ei opeta mitään, oppiminen opettaa.
 
Niin, kerrottakoon että olen tosiaan opiskellut ja tehnyt sekä klassista että kevyttä ammattitasolla, en ihan tuulesta temmo näitä ajatuksia.
 
Ai niin ja kaikille tiedoksi, että onneksi ne oikeasti kovat jätkät ovat harvoin vastakkainasettelemassa yhtään mitään (tällä ja jätkien kovuudella ei tietysti ole mitään tekoa keskenään...). Esim. Iiro Rantala soittelee Olli Mustosen (jonka videokokoelmiin muuten kuuluu mm. Spinal Tap -leffa) kanssa klassisia tuplapianobiisejä ilolla, Pekka ja Jaakko Kuusisto soittavat mitä vaan eteen tulee ja tykkäävät siitä (Pekka diggailee tiluhommia, btw), Marzi Nyman soittaa marzimaiseen tyyliinsä kaikenlaista, Osmo Vänskä on vieraillut klezmer-, gospel-, jazz- ja jopa hevilevyillä, Leif Segerstam rakastaa tanssimista ja tanssimusiikkia, Wynton Marsalis (ja veljensä) on vissiin palkittu samana vuonna parhaasta klassisesta levytyksestä ja jazz-levytyksestä, Miles Davis etsi koko ajan uusia tuulia jne.
 
Joku taisi sanoa että "musiikillisesti kaikkiruokainen ihminen on kuin sika" - big deal, usein sika myös pärjää ympäristössä kuin ympäristössä mainiosti.

Huono musiikki on huonoa musiikkia, jos se kuulostaa huonolta - siihen ei tarvita kömpelyys- tai johdonmukaisuusanalyysejä.
 
Aistillisuus on vain yksi arviointiperuste, ja olisi aika kapeakatseista valita se ainoaksi oikeaksi.
 
Pintaviehätyksestä vielä: tarkoitatko, että jos jostain kappaleesta tykkää ensikuulemalta, ei kannata luottaa omiin tuntemuksiinsa, vaan olla pikemminkin kovasti varuillaan ja ruveta analysoimaan kappaletta perinpohjaisesti, sillä yleensä ennemmin tai myöhemmin löytyy jokin (luultavasti klassisen musiikin estetiikan mukainen) syy, minkä takia kappale onkin huono, vaikka siitä ihan oikeasti tykkäsi ekalla kerralla ja vielä useita kertoja sen jälkeenkin?
 
Kukin kuunnelkoon mitä haluaa, mutta olkoon silti tietoinen, että hyvänkuuloinen ei välttämättä tarkoita taiteellisesti korkeatasoista. Enkä tarkoita, että kaikkea pitäisi arvioida länsimaisen estetiikan mittareilla.
 
Kuunteletko musiikkia oikeasti järjelläsi vai sydämelläsi?
 
Enhän minä voi valita vain jompaa kumpaa.

Kukin kuunnelkoon mitä haluaa, mutta olkoon silti tietoinen, että hyvänkuuloinen ei välttämättä tarkoita taiteellisesti korkeatasoista.
 
Kerrotko miten määritellään taiteellinen korkeatasoisuus?

... mutta olkoon silti tietoinen, että hyvänkuuloinen ei välttämättä tarkoita taiteellisesti korkeatasoista...
 
...ei se ole hyvää musiikkia, se vaan kuullostaa siltä... Tässäpä sitä onkin miettimistä.

Titorille:
 
Ah, vanhemmat ja vanhemmat. Tiedäthän, että kaikki eivät synny musiikkisukuun - enhän minäkään kuullut kotona (tai missään muuallakaan) suurinpiirtein muuta kuin jotain iskelmäradiota. Mutta nykynuorillahan on, kuten sanoit, Internetit ja muut apuna. Ja J. S. Bach itseoppinut? Eikö suvun antamaa opetusta lasketa?
 
Levykaupatkin ovat jo internetissä, mutta moniko pääsee kuulemaan livenä sinfonioita ja oopperaa?
 
Vanhemmat, koulu ja yleinen saamattomuus ovat syypäitä siihen että tulevat aikuiset eivät ymmärrä musiikkia, ei kukaan muu.
 
Nimenomaan! Vanhempia en tohdi syyttää, koska koulun se pitäisi perussivistys tarjota. Suomessa taidekasvatuksessa ei vaan haluta painottaa länsimaiseen kulttuuriin, koska kaiken pitäisi olla niin tasa-arvoista. Paskat, tähän minä haluan muutoksen.
 
Niin, kerrottakoon että olen tosiaan opiskellut ja tehnyt sekä klassista että kevyttä ammattitasolla, en ihan tuulesta temmo näitä ajatuksia.
 
Tiedetään, ja sukunimestäsikin voi tehdä päätelmiä.

...ei se ole hyvää musiikkia, se vaan kuullostaa siltä... Tässäpä sitä onkin miettimistä.
 
Musiikki tai mikään muukaan ei ole taidemuotona vain aistien miellyttämistä varten. Se on viihteen tehtävä. Onko karamellit taidetta kun ne maistuvat niin hyvältä? Ei, jos ne pelkästään maistuvat hyvältä. Jos ne on taidolla (taide tarkoittaa myös taitoa) valmistettu ja niillä on jokin taiteellinen, originaali taustaidea niin mikä ettei. Sama pätee musiikkiin ja kaikkeen taiteeseen: idea + taitava toteutus riittää aika pitkälle.
 
Kevyessä musiikissa harvemmin molemmat vaatimukset täyttyvät, jos kumpikaan.

Levykaupatkin ovat jo internetissä, mutta moniko pääsee kuulemaan livenä sinfonioita ja oopperaa?
 
Itseasiassa... valtion tuki ja painottuminen nimenomaan ns. taidemusiikkiin on mahdollistanut sen, että mä olen päässyt tänäkin vuonna katsomaan sinfoniaorkesteria useampaankin kertaan kohtuulliseen lippuhintaan. Oopperassa en ole käynyt, tunnustan suoraan et klassinen laulu ei ole mun juttu. Sen sijaan yhtään big band keikkaa en ole tainnut elämässäni nähdä! Onko näitä edes missään? Vinkkejä?

Ahaa aivan.. missä vaiheessa tästä länsimaisesta musiikista tuli "taidetta"? Ei se sitä ainakaan alunperin ollut - ainakaan siinä mielessä missä sinä taiteesta puhut. Kyse oli alunperin ihan "viihdemusiikista" tai muuten vain funktionaalisesta musiikista siinä mielessä, että sitä tehtiin nimen omaan esim. kirkon tarpeisiin, hovin tarpeisiin tms. tarpeisiin, ei siis varsinaisesti musiikin itsensä vuoksi.
 
Jotenkin omituisesti se viimeistään ns. populaarimusiikin myötä nousi eri tasolle muun musiikin suhteen, eli juuri tälle "parempaa kuin muut" -elitistitasolle. Mielenkintoista on pohtia miksi näin alunperin edes kävi heh.
 
Niin, antiikissa ja pitkälti keskiajalla musiikki oli yleisen käsityksen mukaan matematiikkaa, mutta renessanssin aikaan viimeistään musiikki koettiin ihan samalla tavalla taiteeksi kuin maalaustide, kuvanveisto ja arkkitehtuurikin. Taiteiljat olivat palvottuja neroja, joista hovit kilpailivat kasvattaakseen mainetta. Josquin Desprezinkin teoksia esitettiin vielä sata vuotta hänen kuolemastaan, sillä taidehan on ikuista, arvokasta ja esityskelpoista vaikka tyylikausi olikin rajusti muuttunut. Arvoa ei tietenkään vähentänyt se, että se oli tilattu johonkin tilaisuuteen, eikä vähennä edelleenkään.
 
Guillaume de Machaut'n (n. 1300-1377) arvellaan olevan ensimmäinen säveltäjä, joka kokosi tuotantonsa jälkipolvien käyttöön. Renessanssin aikaan säveltäjäpersoonan korostaminen oli jo ehdoton sääntö.

Musiikki tai mikään muukaan ei ole taidemuotona vain aistien miellyttämistä varten. Se on viihteen tehtävä. Onko karamellit taidetta kun ne maistuvat niin hyvältä? Ei, jos ne pelkästään maistuvat hyvältä. Jos ne on taidolla (taide tarkoittaa myös taitoa) valmistettu ja niillä on jokin taiteellinen, originaali taustaidea niin mikä ettei. Sama pätee musiikkiin ja kaikkeen taiteeseen: idea + taitava toteutus riittää aika pitkälle.

Kevyessä musiikissa harvemmin molemmat vaatimukset täyttyvät, jos kumpikaan.
 
Miksi sellainen typerä sana kuin "taidemusiikki" tai "klassinen musiikki" on edes keksitty? Turhia termejä. Ainoa ero Beethovenin ja Frank Zappan musiikeilla on että Beethovenin musassa oli enempi soittajia ja Zappan musassa enemmän "munaa". En käsitä miksi jonkun kuuron äijänkäppänän paperille 300 vuotta sitten raapustamat biisit olisivat yhtään ylempiarvoisia kuin esim juurikin Zappan(viiksekäs, konkkanokkainen tyyppi :D) kappaleet. Nämä "suuret" säveltäjät olivat aikanaan vain tyyppejä, jotka raapustivat musaa esitettäväksi juurikin samasta syystä kuin miksi musiikkia nytkin tehdään. Siksi että musiikki ja sen tekeminen on nastaa ja sillä on mahdollista tienata. Silti moni "suuri" säveltäjä kuoli köyhänä ja osa vieläpä kovin nuorena aivan samoin kuin moni nykyajan musiikin tekijä. Ennustan että parin sadan vuoden kuluttua muistetaan aivan yhtälailla "suurina" säveltäjinä nykyiset kovat musiikin tekijät kuin myös ne Beethovenit, Mozartit ynnä Bachit.

Olen mietiskellyt tässä miksi jazz ei yleensä sykähdytä, ei tarjoa musiikillisia tai tunnepitoisia elämyksiä minulle. Eikä siitä löydy sellaista röytöä ja meininkiä, kuten rockista ja bluesista parhaimmillaan. Yleensä kun musiikki koskettaa minua todella, niin siinä ihokarvat nousevat pystyyn sekä koen nautinnollisia väristyksiä. Jazzin parissa tällaista ei ole koskaan tapahtunut.
 
Omasta mielestäni musiikki ei kuulosta oikein miltään, jos ei siinä ole melodiaa, tunnetta tai 'kunnon meininkiä'.
 
Onko vika sitten kuulijassa vai musiikissa? Voiko jazz ylipäätänsä aiheuttaa moisia väristyksiä kuulijalleen, vai onko se enemmänkin musiikkia, jota ihaillaan vain sen taidokkuuden tai soittajien mestarillisen ammattitaidon perusteella. Monesti näkee esim. jazz-musiikin arvosteluissa näitä seikkoja painotetun.
 
Minua on täällä moitittu musiikillisesta tietämättömyydestä ja etten sen vuoksi ymmärrä jazzia. Ei musiikin kuuntelu vaadi minkäänlaista tietämystä. Kuulijan kannalta se on joko hyvää tai huonoa.
 
Itse vähän epäilen, että jazzin harrastajat suhtautuvat musiikkiin enemmänkin rationaalisesti. Jotkut jazzin harrastajat tuntuvat jopa halveksivan tunnepitoisuutta musiikissa, kuten tässäkin ketjussa on käynyt ilmi. Kun taas omasta mielestäni intuition, vaistojen ja tunteiden pitäisi enemmän ohjata musiikin tekemistä, jotta siitä voisin nauttia. Ilmeisesti tässä on syy, miksi en jazzista enemmissä määrin pidä.
 
Syylliseksi osoittautui siis tällä kertaa musiikki, koska se on tehty menetelmin, jotka eivät voi miellyttää minua eikä kaltaisiani, samalla tavalla ajattelevia ja tuntevia ihmisiä.
 
Jos tehtäisiin tutkimus, niin olen varma siitä, että jazzin harrastajat ovat rationaalisemmin ajattelevia, kuin jazzia kuuntelemattomat. Onhan selvä, että rationaaliset ihmiset tekevät musiikkiakin rationaalisesti, eikä luovasti tunteella ja intuitiolla.
 
Jazzin paradoksi onkin se, että vaikka siinä laajasti käytetäänkin improvisaatioita, niin käyttäjät ovat useimmiten kuitenkin rationaalisesti ajattelevia ihmisiä.
 
Jazzissa on tästä ajattelumallista monia poikkeuksia, mutta ajattelumalli pätee nähdäkseni suurimpaan osaan jazzin harrastajia/soittajia.
 
Mistä tiedän tämän. Luotan vahvasti intuitiooni.
 
PS. Onko asiasta tehty tutkimuksia?

Miksi sellainen typerä sana kuin "taidemusiikki" tai "klassinen musiikki" on edes keksitty? Turhia termejä. Ainoa ero Beethovenin ja Frank Zappan musiikeilla on että Beethovenin musassa oli enempi soittajia ja Zappan musassa enemmän "munaa". En käsitä miksi jonkun kuuron äijänkäppänän paperille 300 vuotta sitten raapustamat biisit olisivat yhtään ylempiarvoisia kuin esim juurikin Zappan(viiksekäs, konkkanokkainen tyyppi :D) kappaleet. Nämä "suuret" säveltäjät olivat aikanaan vain tyyppejä, jotka raapustivat musaa esitettäväksi juurikin samasta syystä kuin miksi musiikkia nytkin tehdään. Siksi että musiikki ja sen tekeminen on nastaa ja sillä on mahdollista tienata. Silti moni "suuri" säveltäjä kuoli köyhänä ja osa vieläpä kovin nuorena aivan samoin kuin moni nykyajan musiikin tekijä. Ennustan että parin sadan vuoden kuluttua muistetaan aivan yhtälailla "suurina" säveltäjinä nykyiset kovat musiikin tekijät kuin myös ne Beethovenit, Mozartit ynnä Bachit.
 
Niinpä, tuohon kun kekesit vastauksen niin se on sitten siinä =)
 
Tästähän tätä koko juttu lähtee liikkeelle: Toisenlainen musiikki on (muka) jotenkin arvokkaampaa, kauniimpaa, "aidompaa" tai muuten vain parempaa kuin joku muu. En voi ymmärtää miksi näin olisi. Musiikkia kun voi tarkastella niiin monipuolisesti, että tällaisia yleistyksiä ei yksinkertaisesti mielestäni voida tehdä. Ainoastaan jostain tietystä, usein hyvin kapeasta, näkökulmasta voidaan asiaa näin tarkestella ja musikkeja "arvottaa". Tällaisia voisivat olla esimerkiksi harmonian tai rytmin monipuolisuus tms. Ja tässäkin yhteydessä tietenkin vain länsimaisen musiikkikulttuurin luoman teorian puitteissa. Mistään ylimaallisista käsitteistä tai totuuksista ei todellakaan ole kysymys. Ja mitä sekin sitten musiikista kertoo, jos toinen on rytmisesti monipuolisempaa tai harmonisesti rikkampaa kuin toinen? Ei niin yhtään mistään. Korkeintaan ko. musiikin suhteesta ns. musiikin teoriaan.
 
"Suuret säveltäjät" olivat nimen omaan aikansa pulliaisia siinä missä Zappatkin ja kumppanit. Kummatkin tekivät musiikkia omien käsityksiensä ja aikansa tapojen puitteissa - miksi jompi kumpi olisi muka jotenkin parempi?! Omituista edes väittää moista. Hienoa musiikkia tekivät molemmat.

Miksi sellainen typerä sana kuin "taidemusiikki" tai "klassinen musiikki" on edes keksitty? Turhia termejä. Ainoa ero Beethovenin ja Frank Zappan musiikeilla on että Beethovenin musassa oli enempi soittajia ja Zappan musassa enemmän "munaa". En käsitä miksi jonkun kuuron äijänkäppänän paperille 300 vuotta sitten raapustamat biisit olisivat yhtään ylempiarvoisia kuin esim juurikin Zappan(viiksekäs, konkkanokkainen tyyppi :D) kappaleet. Nämä "suuret" säveltäjät olivat aikanaan vain tyyppejä, jotka raapustivat musaa esitettäväksi juurikin samasta syystä kuin miksi musiikkia nytkin tehdään. Siksi että musiikki ja sen tekeminen on nastaa ja sillä on mahdollista tienata. Silti moni "suuri" säveltäjä kuoli köyhänä ja osa vieläpä kovin nuorena aivan samoin kuin moni nykyajan musiikin tekijä. Ennustan että parin sadan vuoden kuluttua muistetaan aivan yhtälailla "suurina" säveltäjinä nykyiset kovat musiikin tekijät kuin myös ne Beethovenit, Mozartit ynnä Bachit.
 
Analysoi niitä kappaleita ja vertaa muihin aikalaisiin ja aiempiin, halutessasi jopa kevyeen musiikkiin, niin huomaat varmaan miksi niitä arvostetaan. Perehdypä esimerkiksi Beethovenin muotoihin - niissä hän oli kiistaton mestari. Kun ymmärrät kuinka elegantti Beethovenin muoto on niin toistoon perustuva jazzi ja sinne tänne poukkoileva proge ei jaksa kiinnostaa.
 
Zappan musiikki ei perustu originaaleihin ideoihin eikä taidokkaaseen toteutukseen. Hän otti kyllä paljon vaikutteita taidemusiikista, mutta käytti jo kuluneita ideoita ja vieläpä monessa mielessä huonommalla toteutuksella. Sen sijaan samoihin aikoihin György Ligeti loi vallankumouksellisen tyylin, täysin omanlaisensa, joka viehättää niin konössöörejä kuin maallikkojakin. Jokainen Avaruusseikkailu 2001:n nähnyt tietää tämän. Laittakaa Diatoniseen mikropolyfoniaan perustuva Lontano soimaan ja ottakaa partituuri käteen ja ihailkaa!
 
Bach, Mozart ja Beethoven ja lukuisat muut eivät muuten ole mitään tavallisia pulliaisia vaan luonnonoikkuja, ihmeneroja. Tämän voi jo päätellä heidän käsittämättömästä improvisointitaidosta - kyllä, taidemusiikin säveltäjät ovat usein olleet ja ovat edelleen aivan eri luokkaa improvisoijina kuin jatsarit - ja mielettömästä sävellysnopeudesta. Etenkin Mozartilla säveltäminen oli uskomattoman vaivatonta, hän suorastaan pulppusi ideoita.
 
Ja tottakai nykyisetkin mestarit - mm. Saariaho ja Lindberg - muistetaan satojen vuosien päästä.

Onko vika sitten kuulijassa vai musiikissa? Voiko jazz ylipäätänsä aiheuttaa moisia väristyksiä kuulijalleen, vai onko se enemmänkin musiikkia, jota ihaillaan vain sen taidokkuuden tai soittajien mestarillisen ammattitaidon perusteella. Monesti näkee esim. jazz-musiikin arvosteluissa näitä seikkoja painotetun.
 
Kyllä jazz ainakin minulle aiheuttaa parhaimmillaan hyvinkin voimakkaita väristyksiä. Ne väristykset saattavat olla erilaisia, kuin mitä esim. Stevie Wonderin, Jackson Brownen tai Meshuggahin kuuntelemisesta saan, mutta aivan yhtä "arvokkaita" ne ovat.
 
Minua on täällä moitittu musiikillisesta tietämättömyydestä ja etten sen vuoksi ymmärrä jazzia. Ei musiikin kuuntelu vaadi minkäänlaista tietämystä. Kuulijan kannalta se on joko hyvää tai huonoa.
 
Nyt olet tainnut ymmärtää ainakin osan saamastasi kritiikista hieman väärin. Sinua on lähinnä moitittu siitä, että esität omia mielipiteitäsi faktoina. Musiikin kuuntelu ei ehkä vaadi tietämystä, mutta sen käytäntöjen ja metodien kritisointi vaatii. Ei sinun tarvitse pitää jazzista. Ei kukaan vaadi sinulta sellaista.
 
Itse vähän epäilen, että jazzin harrastajat suhtautuvat musiikkiin enemmänkin rationaalisesti. Jotkut jazzin harrastajat tuntuvat jopa halveksivan tunnepitoisuutta musiikissa, kuten tässäkin ketjussa on käynyt ilmi. Kun taas omasta mielestäni intuition, vaistojen ja tunteiden pitäisi enemmän ohjata musiikin tekemistä, jotta siitä voisin nauttia. Ilmeisesti tässä on syy, miksi en jazzista enemmissä määrin pidä.
 
Ensinnäkin, määrittele se tunne. Mitä se on? Kyllä minun mielestäni jazz voi olla hyvinkin "tunnepitoista", jos tällä tarkoitetaan, että musiikki välittää kuulijalleen jonkinlaisia tuntemuksia. Kuuntelepa joskus vaikka joku Miles Davisin soolo esim. Kind of Bluelta. Jos siinä ei sinun mielestäsi ole tunnetta, emme ehkä tarkoita tunteella samaa asiaa.
 
Syylliseksi osoittautui siis tällä kertaa musiikki, koska se on tehty menetelmin, jotka eivät voi miellyttää minua eikä kaltaisiani, samalla tavalla ajattelevia ja tuntevia ihmisiä.
 
No se on sitten harmi. Edelleen painotan, että jos et pidä esim. improvisoitujen soolojen kuuntelemisesta, ei kukaan sinua pakota niitä kuuntelemaan.
 
Jos tehtäisiin tutkimus, niin olen varma siitä, että jazzin harrastajat ovat rationaalisemmin ajattelevia, kuin jazzia kuuntelemattomat. Onhan selvä, että rationaaliset ihmiset tekevät musiikkiakin rationaalisesti, eikä luovasti tunteella ja intuitiolla.
 
Jazzin paradoksi onkin se, että vaikka siinä laajasti käytetäänkin improvisaatioita, niin käyttäjät ovat useimmiten kuitenkin rationaalisesti ajattelevia ihmisiä.
 
Ensinnäkin itse olen varsin mielelläni ns. rationaalisesti ajatteleva ihminen. Mikä on vaihtoehto? Olla irrationaalisesti ajatteleva ihminen? Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, vaikka en samaa mieltä olekaan. Väite, että jazzia ei voisi tehdä luovasti ja intuitiolla on naurettava. Mistä luulet niiden sävelien, joita jazzmuusikko improvisoi, kumpuavan? Luuletko, että muusikkojen aivot sooloa soittaessaan raksuttavat matemaattisia malleja ja skaaloja, joista sitten harkitsevasti valitaan sopivin sävel järkeilemällä? Luuletko, että tuommoiseen olisi edes aikaa? Musiikin teorian tuntemus ei sulje pois intuitiota.

Ja tottakai nykyisetkin mestarit - mm. Saariaho ja Lindberg - muistetaan satojen vuosien päästä.
 
Tarkoitin kyllä lähinnä juurikin "kevyen" musiikin tekijöitä. Vai väitätkö vakavalla naamalla että tästä ajasta jäävät muistiin vain jotkut klasarisäveltäjät? Beethoven jäi muistiin sillä hänen musiikkinsa oli aikanaan ns. "kaikkien huulilla". Hän, kuin myös monet muut sen ajan säveltäjät, olivat aikansa tähtiä. Musiikkia kuunteleva yläluokka tunsi heidät hyvin. Nykyään ei enää ole mitään selkeää yläluokkaa joten ne musiikin tekijät jäävät muistiin ketkä ovat näkyvillä ja veikkampa että Zappalla on paljon suurempi todennäköisyys jäädä historiaan kuin jollain suomalaisella säveltäjällä, josta ainakin minä kuulen ensikertaa ja silloinkin vain nimen.

Itse vähän epäilen, että jazzin harrastajat suhtautuvat musiikkiin enemmänkin rationaalisesti.
 
Voi metsämansikka sentään, vai mikä se oli(?).
Vaikka lausahduksesi pitäisikin paikkansa, ei se sulje pois sitä faktaa että myös jazz-muusikot ovat ihmisiä (tai mistä sitä tietää...;) ) ja heillä täten ON TUNTEET. Se, että he soittavat eri viitekehyksen mukaisessa musiikillisessa ympäristössä, kuin mitä sinä tykkäisit kuunnella, ei liity mitenkään siihen, kuinka paljon tunteita heissä syntyy heidän soittaessaan jazzia (tai improvisoidessaan).
 
Syylliseksi osoittautui siis tällä kertaa musiikki, koska se on tehty menetelmin, jotka eivät voi miellyttää minua eikä kaltaisiani, samalla tavalla ajattelevia ja tuntevia ihmisiä.
 
Se, että sinä et tällä hetkellä ymmärrä jazzin hienouksia, etkä koe sitä kuunnellessasi suuria tunteita, ei ole jazzin (tätä voi toki soveltaa kaikkiin musatyyleihin) vika.

Ensinnäkin itse olen varsin mielelläni ns. rationaalisesti ajatteleva ihminen. Mikä on vaihtoehto? Olla irrationaalisesti ajatteleva ihminen? Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, vaikka en samaa mieltä olekaan. Väite, että jazzia ei voisi tehdä luovasti ja intuitiolla on naurettava. Mistä luulet niiden sävelien, joita jazzmuusikko improvisoi, kumpuavan? Luuletko, että muusikkojen aivot sooloa soittaessaan raksuttavat matemaattisia malleja ja skaaloja, joista sitten harkitsevasti valitaan sopivin sävel järkeilemällä? Luuletko, että tuommoiseen olisi edes aikaa? Musiikin teorian tuntemus ei sulje pois intuitiota.
 
En väittänyt ettei jazzia voisi tehdä luovasti ja intuitiolla, vaan, että suurimpaan osaan jazzin harrastajista/muusikoista sanomani pätisi.
 
Ei musiikin teorian tuntemus sulje pois intuitiota, sehän on selvä. Teorian tuntemus auttaa tosin 'improvisoinnissa', koska soittaja tietää mitä säveliä pitää soittaa ja soittaa sieltä sitten bim, bam, bom jne.
 
Fakta lienee kuitenkin se, että ns. ei rationaalisesti ajattelevat ihmiset ovat luovempia persoonia kuin rationaalisesti ajattelevat.

Se, että sinä et tällä hetkellä ymmärrä jazzin hienouksia, etkä koe sitä kuunnellessasi suuria tunteita, ei ole jazzin (tätä voi toki soveltaa kaikkiin musatyyleihin) vika.
 
Ei musiikki ole ymmärryksen asia.

Fakta lienee kuitenkin se, että ns. ei rationaalisesti ajattelevat ihmiset ovat luovempia persoonia kuin rationaalisesti ajattelevat.
 
No ei tuokaan kyllä mikään fakta ole. Itselläni on tuttava, joka on hyvinkin rationaalisesti ajatteleva ja perfektinisti säveltäjänä mutta, joka silti luovuudessa ja improvisoinnissa loistaa. Edelleen, mielipiteesi jazzista on vain mielipide, ei selviö. Käytät liiaksi sanoja tyyliin "onhan selvää että...". Itse olen monasti yrittänyt saada säveltämällä aikaan sooloja mutta jostain syystä parhaat ideat ovat aina pulpahtaneet alitajunnasta spontaanissa improvisoinnissa.