Kitarat: soittaminen ›

Wau, wede!
 
Veli, etsä antais kaverille täss murusta ja paljastais Ne Ehdottomat Suosikkistyget ja miks just ne jyrää Kosmoksen?
 
Mä tarkoitan, Mies, tää homma kiehuu mulla niiku Kutosella kansi katossa ja katto Katriinalla!
 
Mä venttaan täs stidit handussa - Sana, ja mä vapahdan kaikki mun vähänkään Viileestä viistoovat lead sheetit ja muutki kartat kärsimyksistään... siis niiku heti, Mies! Jos mun tarvii ees kysyy, mä en tiä enää Ikinä! Sä diggaat, Mies? Wede, sä oot Kolli! Äijä niiku Näkee!

ralliollille:
 
Jos tosiaan olet sitä mieltä, että länsimainen taidemusiikki on jotenkin ainutlaatuista ja/tai parempaa, niin avaa nyt hyvä ihminen silmäsi. Siinähän se on yksi musiikkikulttuuri muiden joukossa. Olemmeko me länsimaiset ihmisetkin sitten jotenkin arvokkaampia kuin vaikkapa Afrikassa elävät alkuasukkaat?
 
Enpä ihmettelisi vaikka vastaus olisi hiukan huvittunut ja ihmettelevä 'no totta kai'. Ralliollin näkemys pohjaa siihen samaan eurooppalaiseen humanismiin, joka johti moraalisesti varsin kyseenalaisiin, eurooppalaisen ihmisen ylemmyyttä korostaviin ulko- ja sisäpoliittisiin ratkaisuihin männävuosisatoina. Tosin, tähän keskusteluun liittyen voimme todeta että onni onnettomuudessa, koska eihän tätäkään aihetta olisi ellei jazz olisi päässyt syntymään näiden samojen ratkaisujen takia.

Sivuhuomiona: joudun nykyisessä oppilaitoksessani monen muun ohella kärsimään aika reippaasti siitä olettamuksesta, että länsimainen taidemusiikki on ylivertaisempaa kuin mikään muu musiikki. Tämä näkyy ihan konkreettisesti: uusi konserttiflyygeli (tai pari) voidaan hankkia milloin vain, mutta 700 euron kitarastyrkkarin hommaamisesta koulun studiolle on väännetty nyt vuoden verran - vielä ei ole näkynyt. Jousi-, puhallin-, piano- ja lyömäsoitinluokkia talossa on vaikka kuinka - yhtä ainutta bändikämppää puolestaan ei, eikä edes suunnitteilla kuulemma. Ja arvatkaapa vain, pysyvätkö muiden-kuin-taidemusiikkisisältöisten konserttien/esitysten mainokset koulumme ilmoitustaululla tai käytävillä. Don Giovanni -lippu liehuu ylpeänä konservatorion ulkoseinällä, mutta samaan aikaan samaisen konservatorion käytävien seiniltä revitään pop/jazz-bändin keikkajulisteet pois.
 
Tampereen konservatorio - laadukasta ja tinkimätöntä musiikinopetusta sinulle ja kaikille muillekin, joiden mielestä ainakaan viimeiseen sataan vuoteen ei ole sävelletty muuta kuin roskaa.
 
Anteeksi avautuminen ja off-topic: meinaa vaan ryöpsähtää hiljalleen yli kun musiikkiteknologian ja teatterimusiikin opiskelijoista suurin osa on kevyen musiikin tyyppejä ja meidät on ajettu tosi ahtaalle oppilaitoksessamme, jonka ylpeys on se, ettei sitä ole "pilattu" kevyellä musiikilla. Pinnan alla kyllä kuohuu ja pahasti.

Plussaa plop-plotti sekä Juccizen, että Sinkulan tileille.
 
Kuinka paljon maksaa Suomen Kansallisooppera valtiolle? Paljonko taas Robben Fordin vierailu?
 
No eipä silti, yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että omat valinnat ratkaisee kaikessa. Olishan tuota itsekin voinut ruveta klasarisoittajaksi.

Hahhah, kirjoitit Jucciz tasan meikäläisen muistot ko. laitoksesta. Oon itsekin seitsemän vuotta tuolla Treen konsalla ollut.

ralliollille:

Jos tosiaan olet sitä mieltä, että länsimainen taidemusiikki on jotenkin ainutlaatuista ja/tai parempaa, niin avaa nyt hyvä ihminen silmäsi. Siinähän se on yksi musiikkikulttuuri muiden joukossa. Olemmeko me länsimaiset ihmisetkin sitten jotenkin arvokkaampia kuin vaikkapa Afrikassa elävät alkuasukkaat? Onko meillä enemmän ihmisarvoa? Mikä määrittelee viimekädessä musiikin: musiikki itse vaiko musiikin kuulija? Musiikkia ei yksinkertaisesti ole olemassa ilman kulttuuria ja ihmistä. Eiköhän nämä musiikin autonomiateoriat ole osoitettu vääräksi jo aikoja sitten. Kyllähän se paradigma vielä elää kituuttaa, mutta pääosin 1900-luvun alkupuolen teoriakirjoissa... Kannattaa perehtyä asioihin hieman tarkemmin, ennenkuin tulet tänne laukomaan moisia väittämiä. En tiedä huomaatko sitä itse, mutta krittiikkisi tekstiäni kohtaan oli lähinnä ironinen. Niin ja kyllä minä musiikinhistoriani ja musiikin historiani tunnen - en tyhjän päällä edes kehtaisi mitään tällaisesta asiasta kirjoitellakaan.
 
Jos länsimainen musiikkikulttuuri (taidemusiikki) on mielestäni muita arvokkaampi, niin ei siitä millään logiikalla seuraa, että ulottaisin hierarkiani koskemaan koko kulttuuria tai niissä eläviä ihmisiä kohtaan.
 
Ja miksi annat vain kaksi vaihtoehtoa musiikin määrittelijäksi, ja nekin vielä toisensa poissulkevasti? Kysymyksenasettelusi on hölmö.

John Titor: Enpä ihmettelisi vaikka vastaus olisi hiukan huvittunut ja ihmettelevä 'no totta kai'. Ralliollin näkemys pohjaa siihen samaan eurooppalaiseen humanismiin, joka johti moraalisesti varsin kyseenalaisiin, eurooppalaisen ihmisen ylemmyyttä korostaviin ulko- ja sisäpoliittisiin ratkaisuihin männävuosisatoina. Tosin, tähän keskusteluun liittyen voimme todeta että onni onnettomuudessa, koska eihän tätäkään aihetta olisi ellei jazz olisi päässyt syntymään näiden samojen ratkaisujen takia.
 
Ei humanismi mihinkään katastrofiin johtanut vaan humanismin puute! Mikä sitten aiheutti humanismin kuoleman - se vasta mielenkiintoinen kysymys onkin. Rotuoppi on taas barbaarisuutta pahimmillaan, eikä se liity humanismiin mitenkään.

Jucciz: ...oppilaitoksessamme, jonka ylpeys on se, ettei sitä ole "pilattu" kevyellä musiikilla.
 
Juuri tämä onkin oleellista. On hyvä että vanha ja vakava taidemusiikki edes jossain oppilaitoksessa pystyy haastamaan nuorekkaan ja kevyen kilpailijansa. Vai pitäisikö nyt viimeisenkin perinteen kannattelijan alistua nykyvirtauksille? Suomessa kun on käsittääkseni kevyen musiikin harrastajalla enemmän vaihtoehtoja kuin taidemusiikin.

Jucciz:
 
Juuri tämä onkin oleellista. On hyvä että vanha ja vakava taidemusiikki edes jossain oppilaitoksessa pystyy haastamaan nuorekkaan ja kevyen kilpailijansa. Vai pitäisikö nyt viimeisenkin perinteen kannattelijan alistua nykyvirtauksille? Suomessa kun on käsittääkseni kevyen musiikin harrastajalla enemmän vaihtoehtoja kuin taidemusiikin.
 
Ööööö... mitä helevettiä? Mistähän sä tän käsityksen vedit?
 
Ammatillinen peruskoulutus konservatorioissa:
15 konservatoriosta 2 Helsingissä, muut tasaisesti pitkin maata. Pohjoisin konservatorio löytyy Torniosta ja itäisin Joensuusta.
Turun konservatorio on kaksikielinen. Pietarsaaressa opetus annetaan ruotsin kielellä.
11 konservatoriota antaa opetusta klassisessa musiikissa Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Porissa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa, Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Oulussa.
Pop- ja jazzmusiikin koulutusta on Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa sekä Joensuussa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Oulussa, Pietarsaaressa, Porissa, Turussa, Torniossa, Kajaanissa ja Kotkassa. (11)
Kansanmusiikkia voi opiskella Joensuussa ja Keski-Pohjanmaan konservatoriossa Kokkolassa.
Musiikkiteknologian opinnot löytyvät Helsingin Pop & Jazz Konservatorion ohella Porista, Tampereelta, Turusta ja Torniosta.
Tampereen konservatorion ohella myös Turussa voi suorittaa tanssialan perustutkinnon.
 
Lisäksi ammattikorkeakoulutason opetusta on (vissiin) öbaut samoissa määrin kuin konservatorioidenkin tarjoamaa, ainakin useimmiten siellä missä on konsa on AMK:kin nykyään. Sibelius-Akatemiassa opetetaan kevyeltä puolelta pelkästään jazz-musiikkia.
 
Jos jossain 11:stä konservatoriosta ei ole samanlaista kevyen musiikin puolustamista kuin Tampereella klassisen kohdalla niin kevyt puolihan on tappiolla.
 
Jos vetoat siihen, että kuka tahansa voi ostaa kitaran ja perustaa bändin, niin kuka estää tekemästä samaa vaikka viulun kanssa, tilaamalla esmes Kiinasta, halvallahan niitä saa. Ja laatuero on öbaut samaa luokkaa kuin Samick-merkkisellä muutaman sadan euron sähkökitaralla ja Ruokankaan käsintehdyllä custom-mallilla. Myös soitto on mahdollista itseopiskella kummankin kohdalla, levy soittimeen ja menoksi. Se, että molemmilla puolilla on omat konventionsa, joiden hallitsemiseen tarvitaan opastusta ei myöskään tee eroa musiikkityylien välille.
 
Ei vaan pysty tajuamaan, miten joku voi kirjoitella moista soopaa.

Virhe! Liian lyhyt tai tyhjä kirjoitus!

Pelkästä oppilaitosten laskemisesta ei ole hirveästi apua, jos todella halutaan selvittää kuinka hyvät mahdollisuudet taidemusiikin harrastajilla (ei vain soittajilla) on verratuna kevyen puolen vastaaviin. Itse en luonnollisesti ole pätevä esittämään sopivia tutkimusnäkökulmia, mutta olettaisin, että seuraavissa olisi jotain itua:
 
- musiikille altistuminen (kuinka moni joutuu tahtomattaan kuulemaan taidemusiikkia verrattuna kevyeen - tämähän on ehdoton edellytys kiinnostumiselle)
- sosiaaliset paineet (mitä kaverit kuuntelevat jne. - tällä on etenkin nuorena suuri merkitys)
- alkuun pääseminen (esim. vitossointujen rämpyttely tabulatuureista vs. kuivia etydejä nuoteista)
- välineiden saatavuus (mm. halvat jousisoittimet kuulostavat aivan sietämättömiltä)
- Musiikin saatavuus (joka kylässä on kevyttä tarjontaa, mutta klassinen puoli rajottuu niihin kuluneimpiin veisuihin, jos niihinkään)
- jne.
 
Jos vetoat siihen, että kuka tahansa voi ostaa kitaran ja perustaa bändin, niin kuka estää tekemästä samaa vaikka viulun kanssa, tilaamalla esmes Kiinasta, halvallahan niitä saa. Ja laatuero on öbaut samaa luokkaa kuin Samick-merkkisellä muutaman sadan euron sähkökitaralla ja Ruokankaan käsintehdyllä custom-mallilla. Myös soitto on mahdollista itseopiskella kummankin kohdalla, levy soittimeen ja menoksi. Se, että molemmilla puolilla on omat konventionsa, joiden hallitsemiseen tarvitaan opastusta ei myöskään tee eroa musiikkityylien välille.
 
Et kai tosissaan väitä, että taidemusiikissa voi pärjätä itseopiskelemalla yhtä vaivattomasti kuin muussa musiikissa? Levy soittimeen ja menoksi? Tuolla neuvolla ei vielä pitkälle pötkitä, jos edes alkua pidemmälle.

Pannahinen, kirjoitin kaksi tuntia vastinetta ralliollin tekstiin ja sillä välinpä oltiin kirjauduttu ulos: teksti taivaan tuuliin.
 
Lyhyesti: Tampereen konservatorio on ulospäin ja julkisesti pelkästään klassisen musiikin oppilaitos. Silti koulussamme (PIRAMK/Musiikki) on kaksi linjaa, musiikkiteknologia ja teatterimusiikki, joiden opiskelijoista suuri osa on kevyen musiikin soittajia. Kevyt musiikki ei ole oppilaitoksessamme alakynnessä: se on kokonaan unohdettu ja sitä suorastaan vastustetaan aktiivisesti. Siltä on ummistettu silmät ja korvat puhtaasti sen takia, että koulutusjohtajamme nyt sattuu olemaan sitä mieltä, että kevyt musiikki on "ränttätänttää" eikä siis oikeaa musiikkia alkuunkaan. Meidän koulumme kevyen musiikin harrastajien ainut vaihtoehto on jäädä kotiin treenaamaan tai vuokrata omasta pussista treenikämppä, sillä yhteismusisointitiloja ei kevyen musiikin soittajille ole, puhumattakaan, että vaikkapa rumpuja tai sähkösoittimia voisi treenata koululla koulupäivän jälkeen.
 
Se, että raottaisi vähän silmiä ja korvia sille, mitä kaikkea musiikissa tänä päivänä tapahtuu, ei mielestäni vielä ole "virtauksille altistumista" vaan ihan tervettä ja normaalia aistien käyttämistä ja aikansa seuraamista - jotain, mikä on ollut suurille säveltämestareillekin varmasti aivan normaali tapa havainnoida maailmaa. Se, että oppilaitos ei tarjoa minkäänlaisia resursseja (harjoitustiloja, salivarausaikoja, asianmukaisia laitteita) kevyen musiikin edustajille (joita kuitenkin koulussamme on kymmeniä), on äärimmäisen lyhytnäköistä, mutta valitettavan kauaskantoista.
 
Luultavasti Beethoven ja kumppanit pyörisivät haudassaan, jos tietäisivät tämmöisestä ahdasmielisyydestä. Tuskinpa iso B ajatteli, ettei hänen jälkeensä tule enää hyvää musiikkia. Minkä takia yksittäinen äärimmäisen kapeakatseinen koulutusjohtaja voi ja saa olla sitä mieltä, että sitä ei ole tullut enää ainakaan sataan vuoteen ja tältä pohjalta rajaa mahdollisuudet opiskella musiikkia Tampereen konservatorilla pelkästään länsimaiseen taidemusiikkiin?
 
Itselläni ei ole mitään klassista musiikkia vastaan, sieltä löytyy varmasti about samassa suhteessa helmiä ja paskaa kuin muussakin musiikissa. Olisin itse mm. kiinnostunut yhteistyöstä ja yhteisproduktioista klasarimuusikoden kanssa, mutta nykyisellä asetelmalla (eli käsittääkseni nykyisen koulutusjohtajan hirmuvallan alla) se on täysin mahdotonta, vaikka itse klasarioppilailla tämmöistä asenneongelmaa ja vihamielistä suhtautumista hyvin harvoin onkaan. Monet klasariopiskelijat, joiden kanssa olen jutellut, kuuntelevat itsekin mielellään myös kevyttä musiikkia ja ovat selvästikin harmissaan siitä, millainen on kevyen muusikoiden kohtelu oppilaitoksessamme.
 
Jälleen pahoittelut avautumisesta ja off-topicista.

Se, että raottaisi vähän silmiä ja korvia sille, mitä kaikkea musiikissa tänä päivänä tapahtuu, ei mielestäni vielä ole "virtauksille altistumista" vaan ihan tervettä ja normaalia aistien käyttämistä ja aikansa seuraamista - jotain, mikä on ollut suurille säveltämestareillekin varmasti aivan normaali tapa havainnoida maailmaa.
 
Tuskinpa iso B ajatteli, ettei hänen jälkeensä tule enää hyvää musiikkia. Minkä takia jonkun yksittäisen konservatorion äärimmäisen kapeakatseinen koulutusjohtaja voi olla sitä mieltä, että sitä ei ole tullut enää ainakaan sataan vuoteen?
 
Niin, mitä kaikkea sitä musiikissa tänä päivänä tapahtuukaan? Ylläolevasta voisi päätellä, että käsityksesi mukaan taidemusiikkia ei ole tehty sataan vuoteen, tai vielä reilusti pitempään, Beethovenin kuolemanjälkeiseen aikaan. Moni tietää vielä Sibeliuksenkin, mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Tuli jatsit ja rokit, jotka korvasivat taidemusiikin?
 
Ei, vaan taidemusiikkia tehdään edelleen, Suomessakin, vieläpä maailman arvostetuinpaa laatua. Jos ei sinne itse etsiydy, eikä kukaan opasta, kokonainen musiikin valtakunta jää näkemättä, kuulematta ja kokematta. Ties vaikka siitä pitäisikin - ainakin monet ovat jääneet siihen pian altistuttuaan koukkuun.

Eli tahdot vihjata rivien välissä, että kun taidemusiikkia kuuntelee tarpeeksi, tajuaa, miten ylivertaista se on jatsiin ja rokkiin verrattuna? Tiedän varsin hyvin, että taidemusiikkia sävelletään edelleen - miten se olisi voinutkaan jäädä tulematta ilmi ottaen huomioon, missä opiskelen?
 
On vaan nurinkurista, ristiriitaista, ja ennen kaikkea ihan ****n epäreilua, että Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa on ylipäätään linjoja, joille voi ylipäätään hakea opiskelemaan kevyen musiikin soittajia, jos heille ei kuitenkaan tulla tarjoamaan käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia treenata koululla omaa instrumenttiaan, saati esimerkiksi tiloja yhteismusisoinnille. Tämä pitäisi tehdä selväksi PIRAMK/Musiikin sivuilla, yhteishakuun liittyvissä valintaoppaissa yms. tyyliin: "Jos olet kevyen musiikin soittaja, unohda koko juttu. Muussa tapauksessa lämpimästi tervetuloa!". Voi olla, että olisin itse jättänyt kokonaan hakematta, jos olisin tiennyt vähän aikaisemmin. Nyt kärvistelen ja manailen asiaa yhdessä kymmenien muiden kanssa ja mietimme, miten asiaan saisi muutoksen vielä meidän opiskeluaikanamme. En voi nimittäin rehellisyyden nimissä suositella musiikkiteknologian tai teatterimusiikin opintoja kenellekään, joka aikoo sitä tulla kouluumme opiskelemaan.
 
Jälleen pahoittelut avautumisesta ja off-topicista.

Jälleen pahoittelut avautumisesta ja off-topicista.
 
Kikkelöitymisesi on hyvinkin oikeutettua, ymmärrettävää ja perusteltua. Olisin kuvitellut, että 10...15 vuotta olisivat muuttaneet asioita tässä suhteessa, mutta ei näköjään. Tuli itselleni varsinainen post-vitutus, kun muistelin itä-suomalaisen konservatorion talouspäällikön kanssa käytyjä kädenvääntäjäisiä valokopiokuluista, jotka vastaperustetulla pop/ jazz-linjalla uhkasivat lamauttaa koko talon toiminnan. Oppilailla olisi voinut kuulemma ostattaa Jonkun Kirjan, josta olisivat voineet treenata ja rakentaa ohjelmistonsa. Vissiin oli mielessä joku Aaronin Poppikoulu. Sama meininki oli ihan joka momentilla pop/ jazzin kohdalla. Siihen aikaan porukalla oli onneksi enemmän intoa kuin ymmärrystä, muuten se touhu olisi kuivanut pystyyn hyvinkin nopeasti. Sittemmin laitos muuttui AMK:ksi ja EU:n pussista helisi pätäkkää niin, että piisasi. Itse olin jo siinä vaiheessa muualla.
 
Tehkää kapina. Vaatikaa, että laitos hommaa ESR-rahaa teidän tarpeisiin. Sitä rahaa saa, kun vain perustelee tarpeen kunnolla. Tiedän, että näin on helppo sanoa. Mutta tiedän mä nykyisten hommieni kautta senkin, ettei se tekeminen ole mahdotonta, vaikka puheita vaikeampaa onkin.
 
Off se oli tämäkin siitä topicista, sorry.

ymmärtäminen kokemukseni mukaan lisää nautintoa moninkertaisesti.
 
Mulla on myös täysin päinvastaisia kokemuksia ymmärtämisen ja nautinnon suhteesta. Mitä enemmän ymmärtää kuulemastaan musiikista, sitä enemmän sitä myös tuppaa tahtomattaankin analysoimaan ja sitä vähemmän voi keskittyä ihan puhtaaseen nauttimiseen, varsinkaan siihen osaan nauttimista, joka koostuu tietynlaisesta "aidosta ällistelystä".
 
Kyllä ymmärtäminen tuo toki myös nautintoa (ainakin silloin kun sitä kautta oivaltaa, miten nerokkaita ideoita jokin kappale oikeasti pitääkään sisällään), mutta halusin vaan tuoda esiin toisen puolen tästä asiasta.

Mulla on myös täysin päinvastaisia kokemuksia ymmärtämisen ja nautinnon suhteesta. Mitä enemmän ymmärtää kuulemastaan musiikista, sitä enemmän sitä myös tuppaa tahtomattaankin analysoimaan ja sitä vähemmän voi keskittyä ihan puhtaaseen nauttimiseen, varsinkaan siihen osaan nauttimista, joka koostuu tietynlaisesta "aidosta ällistelystä".
 
Kyllä ymmärtäminen tuo toki myös nautintoa (ainakin silloin kun sitä kautta oivaltaa, miten nerokkaita ideoita jokin kappale oikeasti pitääkään sisällään), mutta halusin vaan tuoda esiin toisen puolen tästä asiasta.
 
Itseltäni menikin aika pahasti maku proge- ja jazzmusiikista kun aloin ymmärtää kuinka epäjohdonmukaista ja kömpelöä se musiikki oikeasti olikin. Huono musiikki ei kestä analyysiä - pintaviehätykseen ei pidä luottaa. Kuuntelen ja soittelen kyllä edelleen kevyttä musiikkia, mutta sydämeni sykkii taidemusiikille.
 
PS: Tulin taas miettineeksi, että tiedättekö ketään kuuluisaa jazz-muusikkoa, joka ei tykkäisi myös klassisesta, tai jopa vihaisi sitä? Itse en, mutta päinvastaisia tapauksia kyllä: Jarrett, Corea, Bill Evans jne.

Itseltäni menikin aika pahasti maku proge- ja jazzmusiikista kun aloin ymmärtää kuinka epäjohdonmukaista ja kömpelöä se musiikki oikeasti olikin. Huono musiikki ei kestä analyysiä - pintaviehätykseen ei pidä luottaa. Kuuntelen ja soittelen kyllä edelleen kevyttä musiikkia, mutta sydämeni sykkii taidemusiikille.
 
Huono musiikki on huonoa musiikkia, jos se kuulostaa huonolta - siihen ei tarvita kömpelyys- tai johdonmukaisuusanalyysejä. Ihan yhtä laadukkain argumentein käytännössä jokainen klassinen teos on aivan perseestä, koska se on liian johdonmukaista, yllätyksetöntä ja läpisävelletyn kuuloista. Hei, eikös taidemusiikki nimenomaan ole lähestyulkoon aina läpisävellettyä?
 
Kuulostaa vaan niin aivopestyn kommentilta tuo, että "ymmärtää, miten huonoa jokin musiikki on", ikäänkuin suuren valaistuksen kokemista: "ai joo, tämä onkin tämmöistä, tästä ei saakaan enää tykätä, koska se on jonkun ihan muun tyylisen musiikin arviointiperusteiden mukaisesti paskaa". Edelleen samoja kehäpäätelmiä: jazz on huonoa musiikkia, koska se ei täytä klassisen musiikin esteettisiä vaatimuksia. Mitä tämmöinen järjenjuoksu (tai lähinnä sen puute) edistää ja mistä se voi kummuta? Olen aidosti ihmeissäni.
 
Pintaviehätyksestä vielä: tarkoitatko, että jos jostain kappaleesta tykkää ensikuulemalta, ei kannata luottaa omiin tuntemuksiinsa, vaan olla pikemminkin kovasti varuillaan ja ruveta analysoimaan kappaletta perinpohjaisesti, sillä yleensä ennemmin tai myöhemmin löytyy jokin (luultavasti klassisen musiikin estetiikan mukainen) syy, minkä takia kappale onkin huono, vaikka siitä ihan oikeasti tykkäsi ekalla kerralla ja vielä useita kertoja sen jälkeenkin?
 
Kuunteletko musiikkia oikeasti järjelläsi vai sydämelläsi? Kuulostaa siltä, että sydämesi sykkii pikemminkin tietyille musiikin arviointiperiaatteille kuin musiikille ensinkään.

Anteeksi avautuminen ja off-topic: meinaa vaan ryöpsähtää hiljalleen yli kun musiikkiteknologian ja teatterimusiikin opiskelijoista suurin osa on kevyen musiikin tyyppejä ja meidät on ajettu tosi ahtaalle oppilaitoksessamme, jonka ylpeys on se, ettei sitä ole "pilattu" kevyellä musiikilla. Pinnan alla kyllä kuohuu ja pahasti.
 
Joo, tämä tuli jo lyhyen vierailuni aikana hyvin selväksi. Kitaravahvaria ei siis vieläkään kuulu? :)
Erittäin hyvin kiteytetty muuten.

Jucciz, sympatiat täältä.
 
Ongelma on mielestäni siinä, että klasariväki asettaa yleisesti jotenkin omituisesti ja mustavalkoisesti vastakkain länsimaisen taidemusiikin ja muun musiikin. Sitten he koettavat pysyä mahdollisimman kaukana tästä "turmelevasta viihdemusiikista". Miksi ihmeessä pitää moinen rajanveto tehdä? Toisin päin tämä ei juuri päde ja yleisesti ottaen esim. jazz muusikot ovat todella avoimia niin rapille, heville kuin klasarillekin - musiikkia kaikki tyynni! Eivät he vedä hernettä nenään (toki näitäkin tietysti löytyy), jos joutuvat tekemisiin klassisen musiikin kanssa ja mahdollisen "turmeltumisen" sijaan he näkevätkin siinä mahdollisuuksia kehittyä ja ottavat tilanteesta kaiken mahdollisen irti - näin musiikki kehittyy ja elää! Mielestäni ainoa ymmärrettävissä oleva motiivi tällaiseen "klasarikäytökseen" on, että klasariväki pitää omaa musiikkiaan jotenkin muita musiikkeja parempana tai arvokaampana. Juurikin tätä näkökulmaa en (nykypäivän) taidemusiikkitraditiossa ymmärrä. Tällaista omituista ahdasmielisyyttä ja oman musiikin suojelemiesta henkeen ja vereen. Nimen omaan tätä tarkoitan kun puhun elitismistä klassisen musiikin suhteen. Miksi muun musiikin tulisi kärsiä, että taidemusiikki pysyisi elossa (esim. Juccizen konsakokemusket)? Mikseivät ne voi elää sovussa rinnakkain? Miksi musiikkeja pitää ylipäänsä jotenkin omituisesti pyrkiä arvottamaan? Miksei voida hyväksyä erilaisia lähestymistapoja käsitellä musiikkia ja tuottaa musiikkia? Ja nimen omaan siten, että ne olisivat keskenään saman arvoisia, ainoastaan erilaisia.
 
Mielenkiintoista on, etä menneisyydessä ei (länsimaista taide)musiikkia pyritty mitenkään eristämään. Siinä se eli ja muuttui ajan hermolla missä mikä muukin tahansa asia. Esitettävä teos saattoi myöskin muuttaa muotoaan esitysten välillä useaankin otteeseen, mikäli säveltäjä siihen muutoksia halusi tedä. Säveltäjät olivat myös yleisesti elossa kun heidän musiikkian esitettin. Mikään ei myöskään ollut kiveen hakattua totuutta. Musiikki kumpusi myös lähes aina jostain käytännön tarpeesta: Ooppera syntyi hovin viihdyttämiseen, samoin baletti. Tanssisarjat anyone? Kantaatit, passiot jne. Harvemmin myöskään soitettiin vanhojen säveltäjien teoksia, sillä ne olivat jo auttamattomasti vanhanaikasen kuuloisia aikalaisten korviin. Syntyi uusia tarpeita tehdä erilaista musiikkia ja tämän mukaan elettiin. Ennen klassismin aikaa musiikkia ei myöskään pahemmin tehty musiikin vuoksi sinänsä, vaan suurin osa musiikkista oli ns. "taustamusiikkia" erilaisille muille tapahtumille. Musiikki myös kehittyi, muotoutui ja eli - ja se silloin oli ihan okei!
 
Sitten nämä "suuret säveltäjät" ja heidän teoksensa nostettiin kaanoniksi ja asetetiin johonkin omituiseen karsinaan. Teoksia yritetään säilyttää mahdollisimman muuttumattomina ja niistä tehdään jokin ultimaattinen musiikillinen totuus, jota tulee suojella viimeiseen mieheen. Sinänsä on ihan oikein ja arvokasta säilyttää perinnettä, mutta nimen omaan sellaisena tulisi se tulisikin mieltää; länsimaisena taidemusiikkiTRADITIONA, ei minään musiikin supersaavutuksena ja ylimpänä totuutena. Aiheen historiaa tutkineena mieleen tulee väkisinkin ajatus, että esim. Bach, Vivaldi tai vaikkapa Mozart kokisivat heidän musiikkinsa nykytilan luultavasti jossain määrin ahdistavana - mutta mistäpä minä voin näitä varmaksi sanoa, oma mielipiteeni vain. Jokainen näistä säveltäjistä nimittäin pyrki aina olemaan luova, kehittyvä ja halusi oppia uutta jne.
 
Tässä valossa en yhtään ihmettele miksi klassinen musiikki kärsii nykytilassaan. Mielestäni pohjimmiltaan tämä johtuu siitä, että klassisesta musiikista on karsittu pois jossain mielessä musiikin hengissä pitävä elävyys. Klassinen musiikki toistaa itseään ja kuihtuu loppujen lopuksi siihen. Ei musiikki ole pidemmän päälle voimallista, jos se ei ole auki uudelle ja uudistu. Puhun tässä lähinnä konservatorioperinteestä ja yleisestä asenteesta. Olen hyvin tietoinen nykyisen taidemusiikin suuntauksista ja jälkitonaalisen kauden säveltäjistä ja teoksista, enkä oleta länsimaisen taidemusiikin missään nimessä "loppuvan" klassismiin. Puhun tässä enemmänkin siis yleisistä asenteista ja ajatusmalleista; siitä missä asemassa "perinteinen" länsimainen taidemusiikki on juuri nyt.
 
Taidemusiikin harrastajat syyttävät melko yleisesti TV:tä, radiota ja yleensäkin mediaa sekä ties mitä muuta heidän musiikkinsa nykytilasta ja pelkäävät sen vaipuvan unholaan. Eipä median osallisuutta tietenkään kieltääkää voi, mutta toisaalta montako kertaa olette lukeneet tervettä itsekritiikkiä sisältävän klassisen musiikin traditiota arvostelevan kirjoituksen? Itselläni ei tule muutamaa Helsingin Sanomista lukemaani yleisökirjoitusta lukuun ottamatta mieleen yhtään ainutta. Yleensäkään koko nykytilaista klassisen musiikin traditiota ei kritisoida juuri koskaan missään - miksei? Ehkä se syy klassisen musiikin nykytilaan kuitenkin loppujen lopuksi löytyy suurimmaksi osaksi sieltä klasarin klassismin aikakaudelta kumpuavista periaatteista, kuin niinkään välttämättä "pahan nykymaailman" medioista?
 
EDIT: typot..