Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Haluaisin nostaa tämän aiheen takaisin pinnalle...
 
Tämä on yksi tapa ajatella, varmaankaan ei kaikkien mielestä just oikea, ei kyllä vääräkään:
 
mitä nämä eri moodien tärkeät nuotit ovat
 
Kaikki.
 
Äänien väliset intervallit määräävät moodin luonteen, fiiliksen (mode => mood, niinkuin Mick Goodrick johdatteli). Moodi sellaisenaan ei ole kuin kanta-asteikon äänet jostain äänestä johonkin ääneen soitettuna (tai ajateltuna). Kun ne kytketään moodin omaan perusääneen, mielummin vielä moodin äänien muodostamaan kolmi-, neli- tai laajempaan sointuun tulee se moodin luonne esiin.
Itse ajattelen homman mieluiten sointujen kautta:
Pohjalla olevan duuri- tai mollisoinnun "jatkeeksi" just nämä moodin yläpään äänet sanelevat sitä luonnetta: b6--6, Maj7--7, b9--9--#9, 11--#11...
 
Ajattele vaikka doorinen: 1, 2, b3, 4, 5, 6, 7 sointuna: 1, b3, 5, 7, 9, 11, 13 (=6)
Ne äänet, jotka määrittää sen luonteen ovat tietysti pohjalla oleva mollisointu (1,b3, 5), mutta varsinkin 6 ja 9. Niiden käyttäminen melodialinjassa - tai soolossa, ihan miten vaan - tuottaa saundiltaan aikalailla neutraalin kuuloista tavaraa. Perusääntä vastaan 13 kuulostaa "pyöreältä" (esim A--F#)
 
Kun muutat yhtä ääntä 6=> b6, eli tuon äskeisen F# muuttuu F:ksi, niin homman luonne muuttuu myös. Nyt tuo 1 vs b13 kuulostaa vähän dissonoivalta?
 
...ja miten niitä voi käyttää?
Käytön ja fiiliksen määräät sinä.
Kumpikin tuossa edellä ollut, doorinen ja aiolinen toimii molli, m7 ja m9 ympäristössä, mutta luonne on vähän erilainen. (Itse soitan joskus ihan estoitta RMM:ää m7:n päälle vaikka se onkin "väärin". Se suuri septimi antaa just hyvää särmää dissonanssilla kunhan sen vaan osaa purkaa...)
 
Kokeile:
 
Transponoi C-duurin kaikki moodit alkamaan C:stä (kirjoita ne viivastolle) ja soita niitä C-bassoääntä vasten. Lyydinen soi "kirkkaimmin"? Lokrinen vissiin on tummasävyisin? Lyydinen on ainoa, jossa on ylennysmerkki (F#) ja lokrisessa on eniten alennusmerkkejä (mode => mood)?
 
Sointuhommia edelleen:
Tässä on sormitukset yhteen G-doorisen harmonisointiin, jota mä käytän jos kappaleessa on pitempi m7 tms pätkä. Ihan kaikkeen tämä ei sovi, mutta esim Eric Johnson, Allan Holdsworth, Wolfgang Muthspiel etc. tyylisiltä kitaristeilta näitä löytyy. Tutuissa on muutamia keyb-tyyppejä jotka tuntuvat käyttävän samantyylisiä voicingeja.
 

   I                    III                      V
|-o-|---|---|---|---|  |-o-|---|---|---|---|  |-o-|---|---|---|---|
|-o-|---|---|---|---|  |-o-|---|---|---|---|  |-o-|---|---|---|---|
|---|---|-o-|---|---|  |---|---|-o-|---|---|  |---|---|-o-|---|---|
|---|---|---|---|-o-|  |---|---|---|---|-o-|  |---|---|---|-o-|---|
|---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|
|---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|
 
 VI                     VIII
|-o-|---|---|---|---|  |-o-|---|---|---|---|
|-o-|---|---|---|---|  |-o-|---|---|---|---|
|---|---|---|-o-|---|  |---|---|-o-|---|---|
|---|---|---|---|-o-|  |---|---|---|---|-o-|
|---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|
|---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|
 
   X                    XI                      
|-o-|---|---|---|---|  |---|-o-|---|---|---|  
|-o-|---|---|---|---|  |-o-|---|---|---|---|  
|---|---|-o-|---|---|  |---|---|---|-o-|---|  
|---|---|---|---|-o-|  |---|---|---|---|-o-|  
|---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|  
|---|---|---|---|---|  |---|---|---|---|---|  
 

 
Jospa näistä jotain...

Kun muutat yhtä ääntä 6=> b6, eli tuon äskeisen F# muuttuu F:ksi, niin momman luonne muuttuu myös. Nyt tuo 1 vs b13 kuulostaa vähän dissonoivalta?
 
Onko sinulla keskiaikaiset korvat vai miksi kummassa seksti kuulostaa dissonoivalta?

Onko sinulla keskiaikaiset korvat vai miksi kummassa seksti kuulostaa dissonoivalta?
 
Vanhat ne korvat kyllä ovat...
Ei se suuri, eikä pieni seksti dissonoivalta kuulosta. Mutta pieni tredesimi (just se 1 -- b13) soundaa mun korvaan siltä, että vois vaikka purkautua...

Mun korvaan se oktaavi siinä välissä nimenomaan korostaa sitä purkamista vaativan jännitteen vaikutelmaa, mistä lie johtuu.
 
Dissonanssin kuulemista en ymmärrä, mutta purkamista vaativan jännitteen kyllä, etenkin jos hahmotat alemman äänen esiemrkiksi toonikaksi.
 
Ka, tämäpä se just oli se pointti. Jos ajatellaan johonkin m7 ympäristöön melodiaa, joka pohjaa kyseisen aioliseen, niin ei se pieni tredesimi (tai -seksti) vahvoille iskuille paukutettuna ihan älyttömän hyvältä kuullosta. Ainakaan mun mielestä...
 
Dissonoiva -- purkausta vaativa. On siinä eroa, vähän mutta eroa silti.
 
Mutta jos ylempi onkin toonika, niin sillähän on vain duuriterssi bassossa, ja se on jo melkoisen vakaa.
Mutta nyt ollaankin tultu pois lähtötilanteesta (m7 + melodiassa b13). Ymmärrän toki pointtisi, ja samaa mieltäkin olen.
 
Joo, onhan se dissonanssi aikalailla kontekstisidonnainen juttu, niinkuin arvelit olevan keskiaikaisten korvieni kohdalla :)

Mun korvaan se oktaavi siinä välissä nimenomaan korostaa sitä vaikutelmaa, mistä lie johtuu.
 
Faktahan on se että välimatka vähentää dissonoivuutta, joten tota sun logiikkaa on vaikea ymmärtää. Testaa pari oktaavia väliin, sitten kolme, sitten.... vieläkö dissonoi? :-)

Faktahan on se että välimatka vähentää dissonoivuutta,
 
Näinkö myös p2:n kohdalla? Joku on luonnehtinut p9:ä ehkä kaikkein dissonoivimmaksi intervalliksi, ja ainakin mun korvaan se kuulostaa paljon dissonoivammalta kuin p2...

Faktahan on se että välimatka vähentää dissonoivuutta, joten tota sun logiikkaa on vaikea ymmärtää. Testaa pari oktaavia väliin, sitten kolme, sitten.... vieläkö dissonoi? :-)
 
Niinhän se tuppaa tekemään. Tämä varmaan on joku hyvinkin subjektiivinen korvan oikku. Taajuuksien interferenssi sattuu tuossa p13:ssa sellaiseen "lokeroon", että tekee mun korvassa isomman jännitteen kuin p6 tms? Tasavireisen soittimen omituisuuksia? Logiikan häivääkään tässä ei varmaan ole.