Kitarat: soittaminen ›

Suosittelen lukemaan Ava Nummisen väitöskirjan Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi - tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta. Ava luennoi meillä Akatemialla jokin aika sitten aiheesta.
 
Kirja perustuu hänen tutkimukseen, jossa hän keräsi koulutettavakseen noin 10 hengen ryhmän mahdollisimman toivottomia laulajia, eli sellaisia, jotka eivät esim tunnista, laulavatko samaa säveltä pianon kanssa vai ei, eikä ukko nooa taitu. Lisäksi siihen vielä päälle ylivoimaisen oloiset äänenmuodostusongelmat. Eikä puhuta mistään kasvavista nuorista vaan 20+ ihmisistä. Kaikilla tapahtui ennen pitkää merkittävää kehitystä niin sävelkorvan kuin äänemuodostuksen saralla. Ehkä suurimmaksi ongelmaksi henkilöiden kohdalla oli muodostunut nimenomaan usko omasta "laulutaidottomuudesta", ja sitä kautta heidät oli ikään kuin tuomittu epäonnistumaan. Aikaa myöten tällaisten henkisten lukkojen hellitettyä osoittautui, että täysin sävelkorvattomalta vaikuttava ihminen oikeasti omaa sellaisen, mutta ei ollut vain ikinä oppinut sitä (ympäristön vaikutukset niinkuin edellisessä tekstissäni sanoin!). Avan tärkein viesti tuntui olevan, ettei ole olemassa "laulutaidottomia", "sävelkorvattomia" tai "epämusikaalisia" ihmisiä. Joissain päin maailmaa ei edes ymmärretä moisia käsitteitä.
 
Edit:
Samaa mieltä.. :)
 
Juu olen kuullut tuosta, pitäne tutustua lähemmin. Eri juttu sitten on että miten kovia laulajia tuosta porukasta saatiin. Väitän kyllä, että sellaiset jotka ovat oikeasti hyviä ovat huomanneet jo aika varhaisessa vaiheessa lahjansa. Ihmisellä kun on yleensä taipumus tehdä sitä mikä tuntuu "omalta". Esim. matemaatikkonerot ovat jo pienenä olleet poikkeuksellisen hyviä siinä.

Joojoo mutta jostakin ne melodiat tulee mitä tuokin ukko opettaa soittamaan. Ei vaan kukaan ole kertonut että mistä
 
Itte uskon, että aika pitkälti tuossa on kysymys mielikuvituksesta, joillakin ihmisillä yksinkertaisesti vain on enemmän mielikuvitusta kuin toisilla. Sitten jos jollain kaverilla sattuu olemaan runsaan mielikuvituksen lisäksi myös keskimääräistä parempi sävelkorva, niin siinäpä alkaakin olla ainekset kasassa, ja mahdollista että siitä kaverista tulee joku huippusäveltäjä.

Mä väitän, että se lahjakkuuden ja treenaamisen suhde on 20-80 tjsp. treenaamisen hyväksi
 
Minusta tuollainen suhdeluku ei ole järkevä, koska soittaminen on lahjakkuuden ja harjoittelun yhdistelmä. Kukaan ei tosiaan väitäkään, etteikö harjoittelulla olisi merkitystä, mutta jotkut ihmiset vaan osaa alusta lähtien paremmin eli ovat lahjakkaita, ja luultavasti myös kehittyvät paremmiksi lopulta.

P.P.S Haluaako joku helvetin ruman hevikepin á la Ran Guitars sitten kun se joskus Beelsebubin vuonna valmistuu?
 
Millainen keppi sieltä on tulossa? Saattais kiinnostaa.

Ok. Noh kerropas sitten miten Macca sävelsi Eleanor Rigbyn vähän yli parikymppisenä ja tuhannet muut ei vastaavaan ole pystyneet 20 vuoden soittamisen jälkeen. Kiinnostuksen puutetta?
 
Biisinteko on taito, siinä missä mikä tahansa muukin. Sitä voi harjoitella. En väitä etteikö joillain se biisintekotaito olisi yksinkertaisesti parempi kuin kenelläkään muulla harjoittelun määrästä huolimatta, mutta ei se kokonaan ole kiinni mistään 'lahjakkuudesta'. Voihan olla että McCartneylla on takana älytön määrä biisien tekemistä nuoresta iästä huolimatta, eli treeniä ja kokemusta, ja varmasti onkin. Tai voihan olla että hänellä on käynyt älytön tuuri väännettyään ja käännettyään sitä melodiaa tuntikausia, päiväkausia, viikkokausia. Ei se välttämättä ole kummunnut lahjakkuudesta. Enkä nyt väitä etteikö McCartney olisi lahjakas. Suosittelen vaan ottaa huomioon myös muut tekijät.
 
Syy, minkä takia on yleensä järkevää vähätellä lahjakkuuden merkitystä, on luonnollisesti huonolla itsetunnolla varustettujen ja omia taitojaan vähättelevien soittajien soittoinnostuksen ylläpitäminen. Ettei tulisi näitä "en koskaan opi soittamaan/säveltämään koska en ole lahjakas eikä minullä ole sävelkorvaa" -tapauksia. Tällaisissa tilanteissa pidän järkevänä lahjakkuuden merkityksen minimoimista, ihan vaan itsestään epävärmojen musiikinharrastajien mielenterveyden kannalta. Mutta tämähän on itsestäänselvää.
 
Jos ajatellaan kahta henkilöä jotka eivät ikänään ole treenaneet laulua, on mahdotonta sanoa heidän lauluäänistään yhtään mitään, eikä niistä kummastakaan täydestä keltanokasta noin vain tehdä laulajaa bändiin. Vaikka toisen ääni saattaisikin kuulostaa ns. raakana miellyttävämmältä, niin elleivät nuo molemmat henkilöt käyttäisi paljon aikaa laulun treenaamiseen, olisi mahdotonta sanoa varmasti, että kummasta voisi tulla parempi laulaja. Tätä mä jutuissani ajan takaa. Ennen kuin johonkin asiaan perehtymiseen, oli se sitten musiikkia, matematiikkaa tai ihan mitä vaan, on käytetty paljon aikaa ja vaivaa, on koko ihmisten erilainen lahjakkuus pelkästään kuriositeetti. Et voi tietää onko sinusta johonkin asiaan, ennen kuin olet tosissasi yrittänyt, eikä pelko siitä ettei kuulukaan niihin superlahjakkaisiin tyyppeihin saisi olla este vakavammalle treenaamiselle. Ne tyypit jotka uskovat lahjakkuuden näyttelevän treenaamista merkittävämpää roolia, eivät koskaan tule kuulumaan alansa kovimpiin osaajiin.
 
Jep. Lahjakkuus riittää johonkin asti, mutta sen jälkeen alkaa kivinen tie. Lahjakkuus saattaa tasoittaa tätä tietä, lahjakkaalla tie saattaa viedä pidemmälle tai eri suuntaan, mutta ilman rämpimistä ei päästä eteenpäin vaikka olisi kuinka lahjakas. Ahkeralla ja innokkaalla rämpimisellä nk. "lahjaton" on nopeasti ohittanut "lahjakkaan". Lahjakkaalla se rämpiminen on helpompaa, mutta se, että yksi on lahjakas, ei vie mitään pois itseään lahjattomana pitämältä.

Jaksoin äsken heilua puoli tuntia kepin kanssa.
 
Ei tullut mistään taas mitään. Jos soitto sujuu kohtalaisesti niin soundit kusee. En saa siivottua tuota kamalaa treblepiikkiä Switchbladen crunch-kanavalla soittaessa millään pois. Stratokopiolla tai lentoveellä menee vielä vähän paremmin, mutta auta armias kun laitoin tuon Gibsonin uuden 50v-juhlamalliveen kiinni niin tärykalvot puhkeaa ja ikkunat pamahtaa palasiksi.
 
Vähemmän kanavavolaa, vähemmän presenssiä, vähemmän trebleä, vähemmän middleä, vähemmän helvetti kaikkea. Ei auta. Jos vetää liikaa pois niin rytmiosuudet kärsii, jos yhtään vähemmän niin sattuu korviin.
 
Noh, oli se soitto kivaa silloin kun vielä tunsi edistyvänsä jotenkin. Nyt tekee mieli tuikata vermeet tuleen ja jättää musisointi ammattilaisille. Hemmetin munuaiset kun en voi niiden takia vetää päätä täyteen, vodkahammasta kun kolottaisi nyt.

Jaksoin äsken heilua puoli tuntia kepin kanssa.
 
Ei tullut mistään taas mitään. Jos soitto sujuu kohtalaisesti niin soundit kusee. En saa siivottua tuota kamalaa treblepiikkiä Switchbladen crunch-kanavalla soittaessa millään pois. Stratokopiolla tai lentoveellä menee vielä vähän paremmin, mutta auta armias kun laitoin tuon Gibsonin uuden 50v-juhlamalliveen kiinni niin tärykalvot puhkeaa ja ikkunat pamahtaa palasiksi.
 
Vähemmän kanavavolaa, vähemmän presenssiä, vähemmän trebleä, vähemmän middleä, vähemmän helvetti kaikkea. Ei auta. Jos vetää liikaa pois niin rytmiosuudet kärsii, jos yhtään vähemmän niin sattuu korviin.
 
Noh, oli se soitto kivaa silloin kun vielä tunsi edistyvänsä jotenkin. Nyt tekee mieli tuikata vermeet tuleen ja jättää musisointi ammattilaisille. Hemmetin munuaiset kun en voi niiden takia vetää päätä täyteen, vodkahammasta kun kolottaisi nyt.
 
Alota vasurina.

Jos soitto sujuu kohtalaisesti niin soundit kusee.
 
Mä teen niin, että silloin kun kotisoundi on perseestä ja se v*tuttaa, niin sitten soitan ilman vahvaria. Toimii mulle, pahinkin ketutus on tähän mennessä hälventynyt siinä hiljalleen. Nykyisin en kotona enää sähköjen kanssa soitakaan muuta kuin musan kanssa, paitsi jos soitan akkarilla. Ilman vahvistina kun soittaa, niin siihen voi kuvitella sen unelmasoundinsa sitten.. :)

Mä teen niin, että silloin kun kotisoundi on perseestä ja se v*tuttaa
 
Kyllä sen saa kuntoon kuitenkin suht pienellä vaivalla, ellei sitten väkisin halua tehdä asioita väärin.

Kyllä sen saa kuntoon kuitenkin suht pienellä vaivalla, ellei sitten väkisin halua tehdä asioita väärin.
 
:DD
 
Mitä väärää on soittaa ilman vahvistinta? Kai mä sit oon jääräpää.

Mitä väärää on soittaa ilman vahvistinta? Kai mä sit oon jääräpää.
 
Siis jos soundi on niin huono, että pitää soittaa ilman vahvistinta? Kyllä siinä jotain väärää tuntuu olevan.

Luultavammin jokainen soittaja on kokenut samaa kuin ketjun aloittaja. Eli sen vaiheen, jossa mikään ei tunnu sujuvan / taidot on jymahtäneet tai jopa menneet takapakkia. Toisenlainen soittotyyli (esim. pleku pois ja sormet tilalle) tai muut soittimet, toimii ainakin meikäläiselle.
 
Ittellä kun alkaa kitarat oikein tökkiä, kaivan joko basson tai koskettimet esiin. (Täytyis oikeasti treenata noista varsinkin koskettimia paljon paljon enemmin, kun niiden kanssa "taidot" aina lähinnä samalla "tasolla".)
 
Ilman vahvistina kun soittaa...
 
Tossa on kyllä se hyvä juttu, että jos on "soittotyyli soundin mukaan" soittajia, ei tartte olla joka välissä vahvarin ja multi-efektin säätöjen kimpussa. Harva nyt meinaan jollain "bläkkis soundeilla", jotain jatsia tai humppaa vääntää.
 
Mitä heti toi ylempi lause kirjoitettua, tuli mieleen noitakin "yhtä ja samaa, soundeista ja säädöistä riippumatta" soittajia. Riippuu ehkä vähän keneltä kysyy, kuulostaako se lopputulos välttämättä kovin hyvältä aina.
 
No, jokainen tyylillään ja loput ilman sitä.

Siis jos soundi on niin huono, että pitää soittaa ilman vahvistinta? Kyllä siinä jotain väärää tuntuu olevan.
 
No joo. Meinasin oikeastaan, että homma on lähinnä pään sisällä, kun muina päivinä sama soundi toimii. Sitten jos joskus ei toimi, niin mikäs siinä jos saa inspiksen ilman vahvistinta. Kotona mulle tärkeää on inspis eikä soundin ruuvaaminen. Ainakin kun kotona siitä ruuvaamisesta ei saa inspistä, toisin kuten reeniksellä :) Akkari on syksyn mittaan toiminut aika vahvasti mun kotikitarana.

no ketjun aloittajalle muutama vinkki muutaman vuoden soittokokemuksella ja saman vaiheen läpikäyneenä/parhaillaan käyvänä:
 
- älä aseta itselles mitään ihme tavotteita älä mieti sitä, missä lähtöpisteessä olit vuosi sitten ja kuinka "huonosti" olet edistynyt.
 
- kokeile tosiaan eri kitaraopettajaa. jotkut on oikeesti paljon parempia kun toiset.
 
- kuuntele ja soita erityylistä musaa kun mihin oot tottunut. jos tähän saakka olet kuunnellut kikkelihevitiluttelua nii käypä kirjastossa ja lainaa vaikka lattareita tai reggaeta. Mulla on selvästi noussut motivaatio tekemällä näin.
 
- hae soittoseuraa. Laita vielä muuallekin kun mnettiin soittoseurahakua nii varmana joku vastaa. Kannattaa myös olla aika avoin musamaun suhteen, niin saat useampi potentiaalisia soittajakavereita. Sosiaalinen puoli on muutenkin aika tärkeä motivaation nostaja harrastuksissa.
 
-Älä soita väkisin. Jos ei yksinkertaisesti huvita ottaa kitaraa kätee nii älä ota. Tee jotain muuta mikä kiinnostaa ja kokeile parin päivän päästä uudestaa.
 
- Kokeile asennoitua eri tavalla soittamiseen. Todennäkösesti se on sulle vaa harrastus, joten ei kannata menettää hermojaan sen tähden. Mitä sen väliä vaikket oliskaa huippukitaristi, koska suurin osa meistä ei ole?

Kerroit kärsiväsi masennuksesta?! Siitä se johtuu, että soitto ei mielestäsi suju. Jos joku toinen kuuntelee soittoasi, voi hän olla sitä mieltä että soitat todella hyvin. Kun fiilis paranee, niin soittokin paranee. USKO POIS!

hae soittoseuraa
 
Eka hyvä vastaus tässä ketjussa imo. Aloittaja ei sanonut onko hällä bändiä tai jamittelukavereita joiden kanssa soittaa. Kahdestaankin kun soittaa toisen kitaristin kanssa niin tulee jo ihan uutta näkökulmaa sooloiluun eikä tarvi välttämättä soittaa niitä ultravaikeita likkejä joita treenatessa menee hermo, yksinkertaisetkin jutut kuulostaa hyvältä toisen kitaran kanssa soitellessa ja melko varmasti tulee uutta intoa hommaan siitä.

Ei ole soittoseuraa. Wanted-palstalla olen koittanut hakea, mutta yhteydenotot tulevat liian vakavalla tasolla liikkuvilta bändiporukoilta.
 
Jos joku toinen kuuntelee soittoasi, voi hän olla sitä mieltä että soitat todella hyvin.
 
Mua ei oikein lämmitä Liisa-tädin 60v arvio soiton laadusta - hän kun tuskin tietää soittamisesta enempää kuin sika joulusta, ja musiikkimakukin rajoittuu humppaan ja Elvikseen.

Mua ei oikein lämmitä Liisa-tädin 60v arvio soiton laadusta - hän kun tuskin tietää soittamisesta enempää kuin sika joulusta, ja musiikkimakukin rajoittuu humppaan ja Elvikseen.
 
Äänitä jotain ja lyö tänne. M-Netiltä et armoa saa vaan totuuden :)

Mua ei oikein lämmitä Liisa-tädin 60v arvio soiton laadusta - hän kun tuskin tietää soittamisesta enempää kuin sika joulusta, ja musiikkimakukin rajoittuu humppaan ja Elvikseen.
 
No entä sitten? Ihminen kai se Liisakin on. Jos luulet että kaikki tuntuu paremmalta sen jälkeen kun joku tietty ihminen diggailee sun soitosta, niin olet väärässä. Ehkä olet ihan fiiliksissä pari päivää, mutta sitten se on ohi ja sen jälkeen pitäs taas alkaa miettiä, että mistäs seuraava endorfiiniannostus laukeais.