Lyriikka ›

Oivaltavia, laulajan fraseeraukseen sopivia sekä jonkin pelkkiä sanoja suuremman voiman omaavia.

Varmaan yleisiin suosioon nousseiden lauluntekijöiden kommentti lyriikoista puhuttaessa on:
" Ihmiset kuulevat sanoissa mitä itse haluavat. Tulevat kehumaan että hitto kun sä kuvasit hienosti sitä tai tätä, vaikken ole koskaan koko juttua ajatellutkaan."
Joten tekstin kirjoittaja ei voi tietää tekstinsä piilomerkityksiä, koska jos tekstissä on vähänkin koukkua/syvyyttä, niin jokainen kuuntelija löytää siitä eri juttuja.
 
Ylläkuvatun kaltaisessa tapauksessa on kyse siitä että sokea kana on löytänyt sattumalta jyvän tai pari. Kyllä lauluntekijän tulisi pääsääntöisesti tietää millaisia merkityksiä tekstiinsä kirjoittaa. Se että lauluntekijä ei voi tietää tekstinsä piilomerkityksiä on suorastaan naurettava väite. Sen sijaan se että lauluntekijä ei välttämälttä tiedä KAIKKIA tekstinsä piilomerkityksiä, kuulostaa jo uskottavammalta. Tällöinkin on usein todellisuudessa kyse siitä että kuulija on löytävinään laulusta sellaisia merkityksiä joita sinä ei ole.
 
Nonsense-kappaleiden tekeminen on hauskaa hupia. On olemassa joukko ihmisiä jotka saavat tyydytystä siitä että etsivät lauluista erilaisia piilomerkityksiä, joita nimenomaan on löydettävissä nonsensesta ja tajunnanvirrasta jossa eri elementit poukkoilevat holtittomasti sinne tänne. Nämä ihmiset sitten nauttivat siitä kun pääsevät pienessä huppelissa osoittamaan samanaikaisesti sekä kummallisen musamakunsa että myös sivistyneisyytensä taiteentuntijana. Ne on juuri näitä tyyppejä jotka suhtautuvat syvällisesti PMMP:n ja Zen Cafén kappaleisiin ja vannovat niiden verbaalisen nerouden ja ilmaisuvoiman nimeen, sen sijaan että arvostaisivat ensisijaisesti heidän esiintymistään kuten muut. Artisti voi sitten naureskella partaansa tai jos ei halua paljastaa huvittuneisuuttaan niin hän voi sitten antaa ylläkuvatunlaisia kommentteja.
 
Lauluntekijöiden yleisin kommentti lienee kuitenkin todellisuudessa jotakin luokkaa:
"jos joku löytää itsensä näistä lauluista, tai nää helpottaa jonkun oloa niin se riittää mulle"

Ylläkuvatun kaltaisessa tapauksessa on kyse siitä että sokea kana on löytänyt sattumalta jyvän tai pari. Kyllä lauluntekijän tulisi pääsääntöisesti tietää millaisia merkityksiä tekstiinsä kirjoittaa. Se että lauluntekijä ei voi tietää tekstinsä piilomerkityksiä on suorastaan naurettava väite.
 
On ihan sama, mitä piilomerkityksiä kirjoittaja ajattelee tekstiin sisällyttäneensä, jos jokainen kuulija löytää sieltä omat piilomerkityksensä, eikä vain piilomerkitykset, vaan ihan omat tulkinnat. "Rakas isä" on täysin eri lause insestin uhrille, katoliselle ja normaalilapsuuden eläneelle protestantille, eivätkä nuo merkitykset ole mitenkään kirjoittajan hallittavissa, ja silti ne ovat kaikki "oikeita".
Jos kuulijan mielestä sanoit "pallo", niin sinun on ihan turha jälkikäteen selittää tarkoittaneesi "jotain pyöreähköä". Ko. kuulijalle se on pallo ja pallona pysyy, koska niin ymmärrettynä teksti on hänen kokemuspohjallaan mielekäs.
 
Piilomerkitys sinällään on jo vähän bluffilta haiskahtava termi, joka viittaa mielestäni kiusallisesti jälkijättöisen selittelyn suuntaan. Tämä etenkin, kun puhutaan ilmaisumuodosta, jossa keskimäärin noin 16 alle 20-tavuista riviä pitäisi riittää syvällisyyksien ilmaisuun. Sitten oma lukunsa ovat ne, jotka keksivät jälkikäteen syvällisiä selityksiä teksteilleen, kun niistä yllättäen joku kysyy.
"Siis tolla "***tu ku ***ttaa " mä siis todella viittasin tähän maailmantalouden epäsuhtaan".
 
Noin yleisesti ottaen...vain murto-osa liikkeellä olevista teksteistä on sen verran tukevia, että tämänkaltainen pohdinta ylipäätään tuntuu mielekkäältä.

On ihan sama, mitä piilomerkityksiä kirjoittaja ajattelee tekstiin sisällyttäneensä, jos jokainen kuulija löytää sieltä omat piilomerkityksensä
 
Juuri tämänkaltaisen ajattelun vuoksi Kiasmassa on toinen toistaan älyttömämpiä luomuksia näytillä vuodesta toiseen ja niiden hinnat hipovat taivaita. Ongelma ei ole siinä että taiteen kuluttaja ajattelee noin, vaan siinä että pahimmassa tapauksessa taiteilija itsekin alkaa tehdä samoin.
 
Tulee sellainen: "suollan paskaa ja käärin rahat" -efekti. Kiusaus nousee liian suureksi ja juuri tämän vuoksi en itse osta taidetta jonka tekijä ei pysty perustelemaan tekemiään valintoja.
 
Toivottavasti abstraktiotaso pysyy laululyriikan puolella jatkossakin järkevissä rajoissa. Varsinaisen kirjallisuuden ja runouden puolella tilanne on levinnyt käsiin jo ajat sitten. Mä itse ajattelen että intertekstuaaliset viittaukset ja monitulkintaisuudet ovat hienoja asioita, mutta tekstiin pitäisi aina sisällyttää myös "avaimet" sen jutun jujun löytämiseksi. Itse nautin kaikkein eniten sellaisista teksteistä (myös lauluissa) joiden sisälle pääseminen vie aikaa, mutta palkitsee sitten antamalla itsestään vielä jotain.
 
Sattumanvaraisesti roiskitut monimerkityksellisyydet eivät tätä oikein tee. Ristiriidat jäävät liian suuriksi eikä eheä kokonaisuus koskaan avaudu teoksen kokijalle. Palkinto jää ehkä pysyvästi saamatta. Edes tunne siitä että ollaan lähellä ratkaisua pitäisi syntyä... niinkuin vaikka MonaLisassa... Juuri logiikan löytäminen näennäisestä abstraktiosta eroittaa taiteen ja tekotaiteen toisistaan. Oikea taiteilija nimittäin hallitsee työvälineensä niin hyvin että pystyy sen avulla välittämään haluamansa viestin, siten kuin haluaa sen tehdä.

........paljon hienoja sanoja ja lauseita.....
Oikea taiteilija nimittäin hallitsee työvälineensä niin hyvin että pystyy sen avulla välittämään haluamansa viestin, siten kuin haluaa sen tehdä.
 
No huhhuh. Väität siis, että se jonka teksteistä joku löytää toisenlaisen merkityksen kuin artisti itse on miettinyt tai ei edes ole miettinyt on vain tekotaiteilija. Nyt taitaa kaunopuheinen maisteri laukoa jo hieman liian pitkälle meneviä argumentteja.
Kyllä se nyt vaan on fakta, että niin monta kuin on kuulijaa voi myös olla merkitystä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Ja palatakseni tuohon topikkiin allekirjoittaneen mielestä hyvä lyriikka on sellainen joka herättää lukijassa/kuulijassa tunteita ja ajatuksia. Koskettaa jollain tavalla. On mukaansa tempaava ja saa miettimään niitä kyseisen sanoituksen merkityksiä.
 
Joku joskus sanoi, että huonon melodian voi pelastaa hyvillä sanoituksilla, mutta huonoja sanoituksia ei pelasta mikään. Eli sanoituksilla on lähes tärkein osa kappaleessa. Sehän on kuitenkin eräänlainen runo joka on sovitettu laulun muotoon.
 
Sanoituksen tulisi siis olla toimiva ihan vain luettuna. Ehkä jopa herättää luettaessa mielikuvia melodiasta (jos on säveltäjän vikaa), tai kuten hyvä kirja, tapahtumista johon sanoitus lukijansa mielestä voisi viitata.

Väität siis, että se jonka teksteistä joku löytää toisenlaisen merkityksen kuin artisti itse on miettinyt tai ei edes ole miettinyt on vain tekotaiteilija.
 
En väitä. Lue uudestaan.
...Mutta tässäkin tuli selväksi se, että kun lukija tulkitsee tekstiä ja ymmärtää kaiken toisin kuin kirjoittaja on tarkoittanut, hän on usein vain yksinkertaisesti ymmärtänyt väärin.
 
----
 
Mitä tulee käsitykseesi hyvästä lyriikasta (viivan alapuolinen osio), niin kaikesta siitä olen kanssasi täysin samaa mieltä.
 
Toisaalta ajattelen lisäksi että hyvä laululyriikka on osin myös tyylilajikysymys: Hurriganesin tankeroenkku toimii just siinä paikassa kuin nyrkki silmään ja Yrjänän CMX-lyriikka on omalla tavallaan myös ihan parhautta. Mä kyllä silti diggailen myös Vexin, Martin, Juicen ja Paulin tekstejä, jotka (pää)osin ovat kuitenkin ihan selvää selkeää suomea. Näistä ainakin Pauli on sanonut ettei sanoituksen tarvitse olla minkään arvoinen muuten kuin kuultuna.
 
Itsekin joskus ajattelin että hyvä sanoitus on kuin runo, mutta sittemmin olen tajunnut että laululyriikka on aina vähän vajaata ilman musiikkia jonka pariksi se on tarkoitettu. tEro juurikin siinä että runossa rytmi rakennetaan itse tekstiin ja se rakennetaan toimimaan itsellisenä (eikä sitä siksi usein ole mahdollistakaan säveltää järkevästi) kun taas laululyriikka nojaa aina vahvasti sävellykseen.
 
Uskon että kaikki kirjoittajat käyvät jossain vaiheessa läpi onomatopoeettisen vaiheensa ja miettivät näitä juttuja. Suuri osa kuitenkin palannee ilmaisuun jota on mahdollista ymmärtää jos osaa kieltä ja pää toimii.
 
Kyllä ihmisillä on munkin tekstejä lukiessa vapaus käsittää ihan miten vaan. Todellinenkin ajatus on niihin silti kirjoitettu. Joskus se on näkyvissä, joskus sitä saa kaivaa, mutta siellä se on. Joskus kerronta voi kulkea vaikka kolmella eri tasolla jolloin jokainen johtopäätelmä voi olla oikea. Nää on näitä. Tapoja lienee yhtä paljon kuin tekijöitä.
 
Kiasmateosten hymistelystä mulle tulee usein mieleen vanha satu keisarin uusista vaatteista. Samoin joidenkin täysin käsittämätöntä tekstiä suoltavien runoilijoiden arvostuksesta.

 
Kiasmateosten hymistelystä mulle tulee usein mieleen vanha satu keisarin uusista vaatteista. Samoin joidenkin täysin käsittämätöntä tekstiä suoltavien runoilijoiden arvostuksesta.
 
Ajattelen itsekin juuri noin.

En väitä. Lue uudestaan.
 
Kiasmateosten hymistelystä mulle tulee usein mieleen vanha satu keisarin uusista vaatteista. Samoin joidenkin täysin käsittämätöntä tekstiä suoltavien runoilijoiden arvostuksesta.
 
Mäkin olen tuossa aika samoilla linjoilla. Liiallinen tekotaiteellisuus joka tekee sanoituksista mukahienoa soopaa, kuten esimerkiksi ne kiasman teokset on täysin turhaa.
Useimmiten se yksinkertainen on kuitenkin kaunista.
Hienointahan on se, jos onnistuu sanomaan asiansa erittäinkin yksinkertaisesti kuitenkin sanoitusten sisältäessä muutaman mukaansa tempaavan koukun joka sitten saa muutaman kuuntelukerran jälkeen aikaan sen ahaa-elämyksen.
 
Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että tulkintoja on monia kuten on mielipiteitäkin.
Voiko siis olla yhtä absoluuttista totuutta tässäkään asiassa?
Mustia lainaten: Makunsa kullakin..^^
Taisin vaan kaljapäissäni ilmaista itseni turhankin kärkkäästi ja sortua toitottamaan omaa mielipidettäni saaden itseni kuulostamaan besserwisseriltä.

Hienointahan on se, jos onnistuu sanomaan asiansa erittäinkin yksinkertaisesti kuitenkin sanoitusten sisältäessä muutaman mukaansa tempaavan koukun joka sitten saa muutaman kuuntelukerran jälkeen aikaan sen ahaa-elämyksen.
 
Totta. Itse olen myös viljellyt sellaista ajatusta (tuottajanäkökulmasta) että olisi hyvä että esim. albumilla olisi pari simppeliä "sinkkubiisiä" joiden pääasiallinen tehtävä on osua naulan kantaan kertoipa biisi mistä vaan. Muut raidat sais sitten olla sellaista paremmin aikaa kestävää tavaraa, eli välttämälttä kaikkia "hyvän" biisin aineksia ei ole pakko yhdene biisiin ahtaa, kun eri asiat voi tehdä eri biisistä hyvän ja joissain tapauksissa (ei suinkaan aina) toisen lähestymistavan sekoittaminen toisen tyyppiseen kipaleeseen voi rikkoa kokonaisuuden.
 
Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että tulkintoja on monia kuten on mielipiteitäkin.
Voiko siis olla yhtä absoluuttista totuutta tässäkään asiassa?
 
En usko että voi. On aivan totta että jokainen lopulta tulkitsee omastä näkövinkkelistään. Tietysti tulkintaa voi jonkinverran aina ohjata jos haluaa.

Totta. Itse olen myös viljellyt sellaista ajatusta (tuottajanäkökulmasta) että olisi hyvä että esim. albumilla olisi pari simppeliä "sinkkubiisiä" joiden pääasiallinen tehtävä on osua naulan kantaan kertoipa biisi mistä vaan. Muut raidat sais sitten olla sellaista paremmin aikaa kestävää tavaraa, eli välttämälttä kaikkia "hyvän" biisin aineksia ei ole pakko yhdene biisiin ahtaa, kun eri asiat voi tehdä eri biisistä hyvän ja joissain tapauksissa (ei suinkaan aina) toisen lähestymistavan sekoittaminen toisen tyyppiseen kipaleeseen voi rikkoa kokonaisuuden.
 

 
En usko että voi. On aivan totta että jokainen lopulta tulkitsee omastä näkövinkkelistään. Tietysti tulkintaa voi jonkinverran aina ohjata jos haluaa.
 
Tekisi mieleni jopa heittää sulle parit lyriikat ihan arvosteltavaksi.
Jopa ihan täysin biisinkin kera ;).

Tekisi mieleni jopa heittää sulle parit lyriikat ihan arvosteltavaksi.
Jopa ihan täysin biisinkin kera ;).
 
:D teepä se, mutta otan kyllä hommasta pienen tuntikorvaksen.