Aihe: Soittaminen päihteiden alaisena
1 2 3 4 516 17 18 19 20 21 22
Mr. Moonbeam
25.11.2008 10:58:05
Minulla soitosta ei tule oikein mitään edes yhden oluen juoneena. Tai no joissain sooloissa saattaa tunnepuoli parantua, mutta tekniikka kärsii kyllä heti selvästi ja alkaa ärsyttää.
 
Aika hyvä alkoholipää. Mulla ei ees 6 kaljaa vaikuta mitään.
 
No, sulla tulee ainakin humaltuminen halvaksi. hoho
KTR
25.11.2008 13:15:00 (muokattu 25.11.2008 13:18:09)
Sulle on toi päihdevalistus menny kyllä perille.
 
No jos nyt on päättänyt jotain vetää, niin hyvä vaan ettei imppaa kuitenkaan jotain liimaa ym.
 
Kaljoissa soittamisesta tuli hyvä varoittava esimerkki viimoiselta keikalta. Basisti oli treenikselle roudatessa tullessa jo juonut mäyräkoiran ja keikkapaikalla sama meininki jatkui. 10 minsaa ennen keikkaa kauheat draamat käynnissä, kun herralle sanottiin että toiste ei parane samanlaista meininkiä harrastaa. Keikka meni muuten hyvin, mutta kyllähän ne alataajuudet kulkivat ihan miten sattuu. Noloa. Parin päivän päästä basisti itsekin myönsi, että aika paska meininki oli hänen osaltaan. Kyllä se alkoholi niistä päihteistä on paskimpia.
Lennu
25.11.2008 21:23:51
 
 
Kyllä se alkoholi niistä päihteistä on paskimpia.
 
Hoho. Aika paha. Nyt olyt ja tupakki ->
Minen tiedä mitään, minussa on matoja!
teukka
26.11.2008 20:35:09
Musta on kiwaa soittaa jurrissa!Seuraavia kännireenejä odotellessa....
There´s only one rule of metal...PLAY IT FUCKING LOUD!!!
Tilumiässs
28.11.2008 22:54:06
hojjkjjhd nkjnjknjk knkmmmmmmmmmmmmmmm ,. ,,ölk
jou
vili linnakoski
07.12.2008 16:36:55
kyllä kännissä soittaminen on helppoa ja mukavaa. tulee tunteellisempaa soittoa. muistan viimeeksi kun jammailtiin kavereiden kanssa 12kaljan jälkeen nii kyllä oli tunteellista jamit päätty siihen ku kaikki rupes itkemään kun soitettii nii vitun hyvin
forlost
08.12.2008 15:59:08
 
 
jos on nyt ihan pakko ottaa ennen keikkaa ni meikällä menee raja siinä 4-5 olusen kohalla. tosin parhaan keikan ikinä oon soittanu selvinpäin mutta pienessä koistisessa. 3 keikkaa oli putkeen ja viimesenä ajattelin olla selvä. meni loistavasti. mut jos on täysin naamat ni soitosta ei tule mitään. alkaa aina vaan naurattamaan, ja se nyt ei välttis oo mitenkään siistiä katella ku kitaristi hihittelee ja orkesteri soittelee synkempää matskua...
tupakointi lyhentää savuketta..
author
08.12.2008 16:39:44
Ehkä pari olutta pystyy ottamaan mutta jos enemmän ottaa niin huomaa kyllä motoriikan ja nopeuden heikkenemisen.
"So there you go. You're the retarded offspring of five monkeys having butt-sex with a fish-squirrel!! Congratulations!"
L4t3
08.12.2008 18:47:19
Tänään join ämpärillisen lasinpesunestettä ja söin mummon lääkekaapin tyhjäksi. Kyllä soitto kulki ja inspiraatiota riitti vaikka muille jakaa. Suosittelen!
Grunge is commercial garbage
Terrorwrist300
09.12.2008 18:32:18
 
 
kyllä toisinaan pari keppanaa ja pikku pajarit päälle voi sen verta jeesata että unohtaa sen turhan miettimisen ja yrittämisen ja joku pätkä mistä ei aiemmin tullut mitään saattaa sujua kuin vettä vain.
 
Paino sanoilla PARI ja PIENET!
Sälski
09.12.2008 18:35:46 (muokattu 09.12.2008 18:37:58)
 
 
kyllä toisinaan pari keppanaa ja pikku pajarit päälle voi sen verta jeesata että unohtaa sen turhan miettimisen ja yrittämisen ja joku pätkä mistä ei aiemmin tullut mitään saattaa sujua kuin vettä vain.
 
Keppana + pajarit kyllä heittää semmoset himo jäädytykset päälle, että ei voi kun vajota sohvalle miettimään maailman menoja. Keppanan kun jättää pois niin vaikutus on aikas eri. Isot pojat kerto..
 
Edit:
 
Paino sanoilla PARI ja PIENET!
 
Hehhe aivan.
Q: Why does nobody know how to please a woman? - A: Because nobody has a dick made of chocolate which ejaculates money.
vili linnakoski
18.12.2008 17:05:39
Tänään join ämpärillisen lasinpesunestettä ja söin mummon lääkekaapin tyhjäksi. Kyllä soitto kulki ja inspiraatiota riitti vaikka muille jakaa. Suosittelen!
asia meininkiä, mutta morfiini, pajarit, puol litraa kossua ja 20kofeiini tablettia ja pirii niin kyllä lähtee soitto kuulostaa vahvalta ja energiseltä mutta energisen rinnalla myös jumittavalta ja luovalta. KYLLÄ LÄHTEE
Zaphod
19.12.2008 15:49:18
Pari kaljaa keikalla, treeneissä viisi - kuusi on optimaalinen määrä. Yrtit sitten muissa tilanteissa.
Megatherium sanoi: "Tieto-ja miellekykyni, eli älyni olemattoman alhainen kvantitatiivisuus, mistään täysimääräisyydestä, saatikka ylijäämästä ei voida puhuakaan, sekä epämusikaalisuteni, ts. musiikillinen lahjattomuuteni, eivät riitä harmoniselta strukt
Mr. Moonbeam
23.12.2008 10:37:12
Treeniä se tuubassa soittaminen vaatii siinä missä muukin soittaminen
Ei suju ,jos ei reenaa.

 
Joo, eikä Tuuba ole EDES helpoin soitin. Oikeanlainen puhallustekniikka yms. on syytä ns. ottaa haltuun. Muuten ei saa kunnon ääntä.
vili linnakoski
23.12.2008 19:10:17
Treeniä se tuubassa soittaminen vaatii siinä missä muukin soittaminen
Ei suju ,jos ei reenaa.

nii ja eiks siel oo aika huono soittaa ku se on aika pieni tila ja muutenki tulee vähä liikaa kaikuu ja aika rautanen ääni.
tai no näin vois kuvitella...
Jucciz
27.12.2008 21:06:26
Mites sit kun mun mummo väitti, että se kävi mustikassa? Ei varmaan mahtunu! Tais mummo juksata.
Keppis
28.12.2008 17:33:37
Päihteet saattaa nopeuttaa ja helpottaa jonkilaisen fiilikseen pääsyä mutta onhan itse esiintyminenkin hienointa selvinpäin kun saa vaan sen menon päälle. Säilyy tarkkuus ja muistikuvat.
 
Kavereiden kanssa ja mökkireissuilla on kyllä ihan mukavaa soitella kaljoissa, mutta silloinhan ei musisoinnin laadulla ole niin väliä.
Juzpe
29.12.2008 00:46:44
 
 
Joops.
 
Oon heinäkuusta asti ollu ilman viinaa. Soitto kulkee ja motivaatio on ihan eri luokkaa kun ei pyöri ryyppääminen mielessä selvin päin olleessa ja ei tuu oltua 3,5 promillen pikku hutikassa soittotilanteissa. Biisien tekeminenkin on paljon helpompaa kun ei tarvii biisintekohetkellä törpötellä viinan kanssa niin saattaa muistaa seuraavanankin päivänä, että mitäs sitä tuli soiteltua. Myöskin soittotatsiin ja fiilikseen on tullu ihan erilaista ryhtiä ja potkua, eikä tarvi pelätä sitä että jäis hommien hoitaminen viinanjuonnin varjoon. Pätee kyllä muutenkin elämässä, eikä vaan soittohommissa.
Kitaristi = Suuhun asetettava krusifiksi
vili linnakoski
30.12.2008 15:43:34
Joops.
 
Oon heinäkuusta asti ollu ilman viinaa. Soitto kulkee ja motivaatio on ihan eri luokkaa kun ei pyöri ryyppääminen mielessä selvin päin olleessa ja ei tuu oltua 3,5 promillen pikku hutikassa soittotilanteissa. Biisien tekeminenkin on paljon helpompaa kun ei tarvii biisintekohetkellä törpötellä viinan kanssa niin saattaa muistaa seuraavanankin päivänä, että mitäs sitä tuli soiteltua. Myöskin soittotatsiin ja fiilikseen on tullu ihan erilaista ryhtiä ja potkua, eikä tarvi pelätä sitä että jäis hommien hoitaminen viinanjuonnin varjoon. Pätee kyllä muutenkin elämässä, eikä vaan soittohommissa.

 
nii mut sit et saa krapulaa ja krapula on biisien teon kulmakivi. olin itekki about 3kk juomatta enkä saanu sinä aikana kuin pari hassuu intro ideaa päähän, kun taas eilen olo oli kuin päähänpotkitulla etanalla ja sävelsin 10minuutin sinfonian.
 
voin joskus heittää noit sävellyksiä jonnekkin kuultavaks kunhan saan baksii ostaa jonkun härpäkän millä niitä nauhoittaa.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)