TommiW. 25.11.2008 09:23:54 | |
---|
Kirjoitin vastaavanlaisen threadin tuonne Talkbassiinkin, ja sain jonkin verran hyviä vastauksia ja yhteystietoja kerättyä ameriikan yhdysvalloista, joten kyselläänpä nyt kotimaisten velikultien kokemuksia. Valmistun konsalta keväällä ja aion tehdä lopputyöni basistin roolista modernissa hip-hop- /neo-soul (whatchamacallit)-musiikissa. Ymmärrän, että suuri osa bassolinjoista kyseisessä musatyylissä tehdään joko sämpläämällä, synabassolla tai rolandin klassisella rumpukoneella. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, miten rakennatte studiossa tai livenä bassolinjoja, mitä pidätte tärkeinä asioina työskennellessänne hip-hop-kokoonpanossa, mitä levyjä voitte suositella kuunneltavaksi ym. Kaikenlainen tieto aihepiiristä otetaan vastaan avosylin, soundista tekniikkaan, studiotyöskentelyyn ym. Lisäksi jos joku täällä on levyttänyt ko. musatyylin levyille tai soittanut suomalaisten artistien taustabändissä / tiedätte jonkun, joka näin on tehnyt ja joka olisi valmis avaamaan sanaisen arkkunsa haastattelutilanteessa, ottakaa yhteyttä vaikka sähköpostitse osoitteeseen Wehmas @ gmail DOT com. Kiitoksia jo etukäteen. "Jazzissa on laajoja sointuja vs rockmuusikoilla on power chords, joista puuttuu mm. Bbmaj13 (#11) -> jazz johtaa 1 - 0, koska enemmän on paremman" -Jazzmies |
Johannes_t 25.11.2008 10:14:56 | |
---|
Ja älkää suotta piilottako viestäjä tuonne Wehmaan pojan mailiin, mielellään alan seppien (jos niitä löytyy) turinoita lukisi itsekin, aihe kun on kovin outo. |
Karlsson 25.11.2008 10:23:29 (muokattu 25.11.2008 10:32:56) | |
---|
Sen mitä tuonsuuntaista soittoa on tullut harrastettua, auttaa kummasti kun ajattelee kuin sampleri. Tai eihän se ajattele, mutta jotenkin samaistuminen auttaa kummasti. Hipihoppitaustoissa usein voidaan käyttää sämpleä rytmisestä väärin, eli alkuperäisen sämplen taimia ja tahtilajia rikkoen. Lopputulokseksi kuitenkin rakentuu selkeä rytmi komppeineen vaikka sen ykkösen jälkeen tuntuu homma menevän ihan omia ratojaan. Seuraavaan ykköseeen asti. Tai no, voihan se kiinne kohta olla muukin paikka kuin ykkönen, mutta asian selkeyttämiseksi muotoillaan asia näin. Toisin sanoen: Sleebaa pirusti ja ota kiinni. Lisäksi reilu ilma (=tauot) bassokuviossa seka soittosi mätsääminen hytkiviin pakaroihin jeesaa kummasti. Tosin hiphoppia on niin monenlaista, että mukaan mahtuu monenlaista lähestymistapaa. edit: Asiaan perehtymiseen parit levyvinkit: _ V/A - Quannum presents Solesides: Greatest bumps J Dilla (Jay Dee) - Ruff Draft Ekaks mainitussa on mukana intrumentaaliversioita bongailua varten ja tokasta on saatavilla erikseen painos ilman vokaaleja. Ja tuossa juuri tarttui mukaan Darkleaf -porukan levy "F... The People", siinä viedään jo taustat sangen haastaviksi. Tosin bassoa ei ole soittimena ihmeemmin, mutta edesauttavaa fiilistä tuosta voi ammentaa kyllä. Ei lähe. |
TommiW. 25.11.2008 11:40:07 | |
---|
Ja älkää suotta piilottako viestäjä tuonne Wehmaan pojan mailiin, mielellään alan seppien (jos niitä löytyy) turinoita lukisi itsekin, aihe kun on kovin outo. Joo, selvennettäköön että mikäli löytyy halukkaita haastateltavaksi niin siinä kohtaa laittakaa noita yhteistietojanne sähköpostiin. "Jazzissa on laajoja sointuja vs rockmuusikoilla on power chords, joista puuttuu mm. Bbmaj13 (#11) -> jazz johtaa 1 - 0, koska enemmän on paremman" -Jazzmies |
Asan kanssa keikkailevan jätkäjätkät bändin basistin soittoa on ainakin ollut siisti kuunnella ja katsella keikoilla. Mahdollista yhteydenottoa siihen suuntaan vaan. Tähän hätään ei tule nimi mieleen. |
kingnothing 28.11.2008 08:44:20 | |
---|
Asan kanssa keikkailevan jätkäjätkät bändin basistin soittoa on ainakin ollut siisti kuunnella ja katsella keikoilla. Mahdollista yhteydenottoa siihen suuntaan vaan. Tähän hätään ei tule nimi mieleen. Jep, ja kannattaa zekata Giant Räbät kans livenä, toimii hienosti. Don't fall asleep or we'll mutilate your genitals... |
Tsikira 28.11.2008 13:24:14 | |
---|
Ne on ne Soul Captain Bandistakin tutut Hulkkosen veljekset. Kari Hulkkonen muistaakseni Bassossa Jätkäjätkissä. Suomen paras basisti mun mielestä! I've been in stereo. |
Heikki L. 28.11.2008 18:43:17 | |
---|
Cypress Hillin Black Sunday -levyllä on hienoja rytmiraitoja. Taitaa olla vanhoilta jazz- ja soullevyiltä samplattu. Temples of Boom -platalla taas muistaakseni on taas sähkärillä soitettuja stygejä. Kannattaa tutustua jos ne ei jo ole tuttuja. Basso sanoo pum pum ja pitää suunsa kiinni. |
JukkaPena 22.12.2008 17:46:12 | |
---|
Palefacen debyytillä "The Pale Ontologist" hittibiisissä "Back to Square One" on bassoraita soitettu kontrabassolla. Soittaja löytyy levyn bookletista, jota ei mulla nyt oo käsillä. Saman artistin levyltä "Quarterpast" löytyy myös biisistä "That's When", "Close to Earth" ja "Voices" kuulus olevan kontraa käytetty myös. Joissakin muissa biiseissä kuulostas siltä kuin ois käytetty myös sähköbassoa. Bookleteista löytyy miehen nimi (yks hyvä syy omistaa konkreettisesti levyjä), netin kautta yhteystiedot. I'll let you do the math :) Jos käyttäisin harjoitteluun sen ajan, jonka käytän täällä keskusteluun, olisin hyvä basisti. |
D-Kay 23.12.2008 10:20:30 | |
---|
Palefacen debyytillä "The Pale Ontologist" hittibiisissä "Back to Square One" on bassoraita soitettu kontrabassolla. Soittaja löytyy levyn bookletista, jota ei mulla nyt oo käsillä. Ekan levyn ilmestymisen jälkeen tapasi myös livenä esiintyä livebändin kera. Jaan Wessman taisi olla kyseisen basistin nimi. Bring me the Disco King |
Mysli 24.12.2008 15:10:49 | |
---|
Totaaa, mitään kovin puhuttelevaa sanottavaa mulla ei oo, mut kai kaikki tiätää Sugarhill Gang:in - Rappers Delight -kappaleen? Think twice before you speak and you`ll find everyone talking about something else. |
Anarkiapurilainen 24.12.2008 21:20:38 | |
---|
Totaaa, mitään kovin puhuttelevaa sanottavaa mulla ei oo, mut kai kaikki tiätää Sugarhill Gang:in - Rappers Delight -kappaleen? Good times. |
Leprosy 24.12.2008 21:44:25 | |
---|
Okei, tämä nyt ei mitenkään liity aiheeseen, mutta ostin itselleni joululahjaksi Cypress Hillin viiden levyn boksin kun sattui löytymään Anttilasta ja heti laittoi korvaan bassolinjat taustoista. En tosiaan tiedä räpistä tahi hip hopista yhtään mitään, eli en tiedä ovatko ne samplattu vai soitettu, mutta hienolta kuulostaa joka tapauksessa ja antavat todellakin sen "pulssin" musiikille. Ja tietty latinalaisamerikkalaisella aksentilla höystetty lontoo kuulostaa aina yhtä mahtavalta, oli kyseessä sitten Mike Muir, Max Cavalera tai joku MC. |
TommiW. 22.05.2009 15:37:52 (muokattu 22.05.2009 15:38:40) | |
---|
Huom! Olet kirjoittamassa yli 148 päivää vanhaan ketjuun! Joo, niinhän minä olen. Opinnäytetyö meni opettajille ja tuli takaisin hyvänä nelosena (arvosteluasteikko yhdestä viiteen). Ikävä kyllä en saa julkaistua opinnäytetyötäni netissä, mutta jos jotakuta kiinnostaa lueskella allekirjoittaneen tekstiä aiheen tiimoilta, voi lähestyä pikaviestitse. Kokemus oli äärimmäisen opettava, ja antoi paljon muusikkona että basistina. Ehkä sitä hienoa basismia on tehty myös James Jamersonin jälkeenkin :) E: Ja _jos_ joku sattuu vahingossa tuntemaan jonkun hiphop-artistin, joka tarvitsee basistia studioon tai livekeikalle TAI soittaa itse jossain kokoonpanossa mutta tarvitsee joskus tuuraajaa, niin rohkeasti yhteyttä. "I don't get paid to play fast. I get paid to hear fast what the other musicians are playing" |
chief 23.05.2009 16:06:49 | |
---|
TommiW.: Huom! Olet kirjoittamassa yli 148 päivää vanhaan ketjuun! Joo, niinhän minä olen. Opinnäytetyö meni opettajille ja tuli takaisin hyvänä nelosena (arvosteluasteikko yhdestä viiteen). Ikävä kyllä en saa julkaistua opinnäytetyötäni netissä, mutta jos jotakuta kiinnostaa lueskella allekirjoittaneen tekstiä aiheen tiimoilta, voi lähestyä pikaviestitse.
Hieno homma ja onneksi olkoon! Miksei opinnäytetyötä voi julkaista? "It's the ear, not the gear. " |