Aihe: Metaltronix on korvasirkkeli 1 | |
---|---|
![]() 21.11.2008 20:29:38 | |
Tuollaisen Metaltronix M-1000 -nupin torilta hommasin ja pistin myyjän suosituksesta heti uudet putket tilaukseen. En tietenkään malttanut olla testaamatta vahvistinta ennen uusien putkien saapumista ja totesin, että aikamoista sirinää on soundi. Ajattelin asian kuitenkin korjaantuvan putkien vaihdolla. Noh, eipä korjaantunut. Soundi on siis korvia särkevän diskanttispainotteista, laittoi treblet ja presenssit sitten kuinka nollaan tahansa. Vahvarin toista kanavaa ei pysty edes käyttämään, kun kiljunta on niin korvia huumaava, mutta toisesta kanavasta irtoaa joten kuten kuunneltava soundi, treblet nollissa siis. Paikallistin ongelman päättärin puolelle ajamalla toista etusta nupin efektipaluuseen. Diskanttipiikki oli jopa vieläkin pahempi. Tottakai putkivahvarin soundi aukeaa vasta lujempaa soittaessa, enkä ole tätä vielä kotivolyymejä lujemmalla testannutkaan, mutta ei kai sen näin kamala pitäisi silti olla hiljemmallakaan? Sitä paitsi vahvistimessa on sisäänrakennettu keinokuorma, jota käyttämällä soundiin saa kyllä lievää parannusta, mutta ei sekään ongelmaa poista, vaikka mastervolan laittaisi lähes täysille. En ole avannut vahvistinta vielä - enpä tosin sen sisältä oikein mitään osaisi ilman ohjeita katsoakaan. Mutta sellainen tuli mieleen, että voisiko vika mitenkään olla presenssipotikassa, joka siis säätää nimenomaan presenssiä päättärissä? Tuntuu, että nupikan säätäminen ei vaikuta juuri ollenkaan, paitsi lähes ääriasennossa alkaa kuulua hyvin pieni ero. Entäs voiko mahdollisesti pielessä oleva bias aiheuttaa tällaista? Biasia en ole vielä tarkistanut ja mitään takuita sen oikeellisuudesta vanhoillakaan putkilla ei ole. Tuolla on skeemat, jos niistä on jotain hyötyä http://www.metaltronix.net/iframes/schematics.htm Ja täältä löytyy manuaali, josta selviää mm. signaaliketju http://www.metaltronix.net/metaltronix-user-manuals.htm Vaikka en mikään sähkötekniikan ammattilainen olekaan, niin avaan kyllä vahvistimen tarvittaessa itse, jos ohjeita tulee. Ja mittari on käytössä kyllä. | |
![]() 21.11.2008 20:35:01 | |
Joltakin vialta vaikuttaa, jos Presence-potikka ei näytä pelaavan. Ehkä tässä olisi ihan hyvä idea kysyä myyjältä jonkinlaista kompensaatiota, jos vahvistin on rikki. | |
![]() 24.11.2008 20:35:19 | |
Joltakin vialta vaikuttaa, jos Presence-potikka ei näytä pelaavan. Ehkä tässä olisi ihan hyvä idea kysyä myyjältä jonkinlaista kompensaatiota, jos vahvistin on rikki. Ehkä juu, mutta haluasin selvittää vian ensin. Eikö kukaan muu osaa sanoa mitään? Kaipa se täytyy sitten itse ruveta ronkkimaan tuonne tai viedä vahvari ihan ammattilaiselle. | |
![]() 24.11.2008 21:15:31 | |
Tuollaisen Metaltronix M-1000 Voiko tuonmerkkinen muulta kuulostaakaan kuin sirkkeliltä ? ;-) Mutta sellainen tuli mieleen, että voisiko vika mitenkään olla presenssipotikassa, joka siis säätää nimenomaan presenssiä päättärissä? Tuntuu, että nupikan säätäminen ei vaikuta juuri ollenkaan, paitsi lähes ääriasennossa alkaa kuulua hyvin pieni ero. Kyllähän se tuossa voi olla. Vaimeneeko diskantti, jos preesens-potikan konkalta tulevan johdon kytkee esim. hauenleukajohdolla preesens-potikan maanpuoleiseen päähän ? Jos ei, niin vaimeneeko, kun kytkee konkalta tulevan piuhan kytkee johonkin, missä varmasti on maata ? Entäs voiko mahdollisesti pielessä oleva bias aiheuttaa tällaista? Biasia en ole vielä tarkistanut ja mitään takuita sen oikeellisuudesta vanhoillakaan putkilla ei ole. No kaitpa oikein kylmänä oleva biaskin voisi tuon aiheuttaa. Ylimenosärö ei kuulosta kivalta. Jos vika biasoinnissa on, niin saattaapi olla bias-piirissä jotain häikkääkin. Niin, ei sitten kannata ihan miten vain ronkkia. Hengenlähtö voipi olla lähellä jos ei tiedä mitä tekee. Tuolla kohdasta C eteenpäin on kovastikin asiaa joka kannattaa huomioida: http://ax84.com/safety.html Skeman mukaan tuolla näyttäisi olevan bleeder-vastukset (hyvä niin) mutta kannattanee silti varmistaa suotokonkkien jännitteettömyys ennen suurempia säätöjä. Jyrki | |
![]() 25.11.2008 02:34:42 (muokattu 25.11.2008 02:37:04) | |
No nyt tuli selventävää ohjetta. Niin, ei sitten kannata ihan miten vain ronkkia. Hengenlähtö voipi olla lähellä jos ei tiedä mitä tekee. Juu, en minä sentään ihan ummikko ole sähkön kanssa, en vaan vahvistimia ole ennen roplannut. :) Huomenissa tarvii ruveta vähän testailemaan, mitä neuvoit. Voiko tuonmerkkinen muulta kuulostaakaan kuin sirkkeliltä ? ;-) Heh, about modatulta marsulta sen pitäisi kuulostaa. Tosin onhan ne marsutkin jonkun korvaan sirkkeleitä. | |
![]() 25.11.2008 07:01:06 (muokattu 25.11.2008 10:51:39) | |
Heh, about modatulta marsulta sen pitäisi kuulostaa. Ja kuulostaakin, jos on kunnossa. Son vähän niin kuin turbomarshall. Thrash -soittajat noilla veti, kun piti saada enämpi potkua kuin siitä JCM800:sta sai. A waist is a terrible thing to mind. | |
![]() 25.11.2008 08:37:52 | |
Itse itseäni korjaten: Kyllähän se tuossa voi olla. Kirkastuuko diskantti, jos preesens-potikan konkalta tulevan johdon kytkee esim. hauenleukajohdolla preesens-potikan maanpuoleiseen päähän ? Jos ei, niin kirkastuuko kun kytkee konkalta tulevan piuhan kytkee johonkin, missä varmasti on maata ? No, kirkkautta taisikin olla tarpeeksi. Millainen rakenne tuossa on - onko potikat piuhojen päässä vai piirilevyllä ? Jos ne ovat piuhojen päässä, voisi kokeeksi irrottaa tuosta potikasta jomman kumman pään. Joka tapauksessa, mittaappa yleismittarin vastusalueella, muuttuuko tuon potikan vastus kuten pitääkin. Suurempi vastus tarkoittaa tässä tapauksessa tummempaa ääntä. Jos näyttää hyvältä, niin vika on tuskin potikassa. Jyrki | |
![]() 26.11.2008 00:42:35 | |
Noniin, avasin vahvistimen tänään. Potikat ovat piirilevyllä, mikä vaikeuttaa testailuja, mutta mittaamalla totesin, että ei se presenssipotikka todellakaan toimi. Mistään jalasta ei kulkenut virta mihinkään jalkaan missään potikan asennossa. Potikan kuori oli kuitenkin maapotentiaalissa. Sen sisästä kuuluu pyöritellessä myös epäilyttävää rahinaa. Myös toinen master volume -potikka (leikkaa signaalia efektiloopin jälkeen) tuntuu olevan kuollut, tosin en tiedä pitäisikö sen edes vaikuttaa mihinkään silloin kun jalkapedaali ei ole kytkettynä ja pedaalia minulla ei nyt ole testausta varten. Tarkistin myös bias-jännitteen ja se oli aivan liian kylmä, verrattuna vahvistimen valmistajan tehdasasetukseen. Säädin jännitteen manuaalin ohjeelliseen arvoon, -42 volttiin EL-34:sille. Oli ennen säätöä noin -47V. Tässä vaiheessa voisi olla hyvä kysyä, mitä tarkoittaa, kun putkipakettien kyljissä olevassa tarrassa lukee "Matching: 43,0 / 6,0". Mahtaako ensimmäinen luku olla maksimi suositeltu bias-jännite? Mikäli niin on, täytyy sitten vielä laskea tuota jännitettä vähän. Tai viedä vahvistin suosiolla osaavalle henkilölle biasoitavaksi. Soundi muuttui "yllättäen" reilusti parempaan päin ja nyt trebleä uskalsi jopa nostaa hiukan nollasta pelkäämättä tärykalvojen repeytymistä. Täytyy vielä laittaa tuo potikka vaihtoon, niin kyllä tästä vielä peli saadaan. | |
![]() 26.11.2008 08:18:47 | |
Hyvä että alkaa viat selviämään. Tarkistin myös bias-jännitteen ja se oli aivan liian kylmä, verrattuna vahvistimen valmistajan tehdasasetukseen. Säädin jännitteen manuaalin ohjeelliseen arvoon, -42 volttiin EL-34:sille. Oli ennen säätöä noin -47V. Tuo jännitehän ei sinänsä vielä kerro juuta tai jaata, koska rajoittavana tekijänä toimiva maksimianodihäviö putkesta riippuen asettuu jollakin jännitteellä johonkin. Tuo valmistajan oletusarvo lienee turvallisella puolella, joten sitä luultavasti voi käyttää jos putkien anodit eivät loimota punaisina. Tässä vaiheessa voisi olla hyvä kysyä, mitä tarkoittaa, kun putkipakettien kyljissä olevassa tarrassa lukee "Matching: 43,0 / 6,0". Mahtaako ensimmäinen luku olla maksimi suositeltu bias-jännite? Mikäli niin on, täytyy sitten vielä laskea tuota jännitettä vähän. Tai viedä vahvistin suosiolla osaavalle henkilölle biasoitavaksi. Nuo luvut saattavat olla lähes mitä tahansa, joita sovittajan mittalaitteesta saa pihalle. Biasoinnista vielä, ehkä parhaat ja perustelluimmat ohjeet: http://www.aikenamps.com/Biasing.html Jyrki | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)