Musiikkibisnes ›

Aika tylysti sanottu. Varmaan täällä monellakin kupla puhkesi.
;-)
 
Onko se sitten niin huonoa asia?

Onko se sitten niin huonoa asia?
 
No onhan se vähän dumaamista. Luulot pois...
 
:-D
 
Ei ihmisen tarvitse kuitenkaan olla säälittävä jos sattuu olemaan todellisuudentaju hukassa. Voihan sitä olla hyvällä tavalla hullu. Ja onhan meillä aina blues, jazz, etno ja kuorolaulu, joissa voi breikata ihan iästä riippumatta. Meinasin sanoa tangonkin, mutta kyllä noi tangokuninkaat ja -kuningattaret järjestään aika nuoria on.

Mutta tunteeko tai tietääkö kukaan ketään yli 28-vuotiasta, joka toisaalta ei olisi saavuttanut mitään musiikillisella urallansa, mutta silti ihan täysillä pyrkisi musastarbaksi? Ja ei olisi säälittävä tapaus.
 
Tän kaltaisessa skenaariossa voisi ajatella että jos ei ole tosiaan mitään saavuttanut tuossa ajassa niin voisi luulla että energia on mennyt musastarbaksi pyrkimiseen eikä hyvien biisien tekemiseen, harjoitteluun tai mitä ikinä. Riippuu tietenkin miten saavutuksia mitataan.
 
Olen kyllä tavannut tyyppejä ja tehnyt yhteistyötäkin sellaisten kanssa joilla on hirveä "menestymisen" vimma, joiden on pakko saada huomiota ja arvostusta jne. Se yhteistyö on ollut yleensä todella raskasta, ja siihen se yleensä kaatuukin. Musiikin tekeminen ja esittäminen harvemmin hyötyy sellaisesta hampaat irvessä meiningistä. Ja ainakin minussa kaikenlainen pyrkyryys, starbailu ja opportunismi herättää lähinnä myötähäpeää.

Aika tylysti sanottu. Varmaan täällä monellakin kupla puhkesi.
;-)
 
Joo säälittävän tilalle olisi sopinut paremmin hullu. Joka ei tietenkään ole missään tapauksessa negatiivinen asia. Mutta en tiedä sitten miks noi hullutkaan ei tunnu pääsevän kovin pitkälle enää sen 28. ikävuoden jälkeen? Onks ne sittenkin vaan säälittäviä?

Mitäs arvelette,
 
on legendaarista ja enemmän sääntö kuin poikkeus, että artistit a) tekevät parhaan materiaalinsa alle 28-vuotiaina, ja joskus jopa b) kuolevat ennen 28. ikävuottaan.
 
Kyllähän rock'n rollin henkeen kuuluu tietynlainen kapinointi, joka tietysti kumpuaa luonnollisemmin nuorella iällä.
 
Yksi tekijä, joka varmasti vaikuttaa, on tietysti se, että "nuorna vitsa väännettävä", soitto ja kiertäminen luistaa varmasti helpommin nuorena, kun fyysisesti on parhaassa iskussa. Ainakin ymmärtääkseni mm. Slayerin Tom Araya on sanonut, ettei voi sentyylisen musiikin parissa jatkaa koko ikäänsä.
 
Pyörittelin hetken ajatusta siitä, miten musiikki on aikansa hengen ilmiö. En ole ihan varma siitä, tulenko ymmärretyksi, kun sanon seuraavan. Oletetaan, että nuorena (= vähän alle 20-vuotiaana, tai jollakulla jokunen vuosi sen jälkeenkin, asutaan halvalla vuokralla tai jopa vanhempien luona, ei perhettä, käydään ehkä vielä koulua "täyspäiväisesti") on matalampi kynnys bändihommien aloittamiselle tyhjästä ilman aiempaa kosketuspohjaa niihin kuin vaikkapa 30 ikävuoden hujakoilla (perheet, asuntolainat, farmari-Volvot, lisää-tähän-vapaavalintainen-klisee...).
 
Oletetaan, että parinkympin kieppeillä olevat jäsenet perustavat menestyvän bändin, joka soittaa aikansa hengen musiikkia. Muutaman vuoden kuluttua levytyssopimus (22-24). Vuosia kuluu, bändi tekee 3-4 levyä, nyt bändin jäsenet ovat 28-vuotiaita. Bändin perimmäinen ajatus kantaa tästä eteenpäinkin ja historia jatkuu edelleen, bändi tekee levyjä tästä eteenpäinkin tasaista, joskin ei ihan niin tiivistä tahtia kuin alkuvuosinaan. Bändin tyylisuunta on edelleen sama kuin se, minkä varaan kokoonpano aikanaan koottiin, mutta koska jäsenet ovat kehittyneet musikantteina vuosien varrella, on bändin ulosanti kehittynyt laaja-alaisemmaksi.
 
Kuitenkin faneilta kysyttäessä bändin suosikkilevyiksi mainitaan muita useammin ne 3-4 ensimmäistä levyä siksi, että niiden aikaan bändi oli uusi ja tuore; aika, jonka hengessä bändin musiikki vahvimmin liikkuu, oli niiden ensimmäisten levyjen julkaisun aika. Osa bändin kuuntelijoista oli mukana vain uutuudenviehätyksen takia ja putosikin siksi kelkasta bändin 5. levyn myötä, kun bändi ei ollut enää tuore. Kommentoikaapa ajatusta, se ei ehkä ihan välittynyt tämän myötä. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa postausta...
 
Mutta koska poikkeuksia on kiva nostella esiin, teknistä death-metallia soittavan amerikkalaisen Nilen perustaja Karl Sanders oli 34-vuotias bändin ensimmäisen pitkäsoiton julkaisun aikoihin. Nilen uusin levy Ithyphallic ilmestyi viime vuonna ja jotkut fanit pitävätkin sitä bändin parhaana (mielipiteitähän nyt on tietysti joka lähtöön). Toinen vastaava, King Diamondin sooloyhtyeen esikoislevy julkaistiin vuonna 1986 artistin ollessa 30-vuotias. Myös King Diamondin viimeisin levy julkaistiin viime vuonna Kingin ollessa 51. Uusi levy on otettu vastaan niin hyvin kuin vastaanotto pitkän uran puitteissa on vain suinkin mahdollista, minustakin se on edelleen täyttä tavaraa. King Diamondin ja tätä edeltäneen Mercyful Faten keskinäisestä paremmuudesta kiistely on tietyn harrastajiston mielipuuhaa, mutta sitäkin koulukuntaa on paljon, joille King Diamondin nimellä julkaistu materiaali on se juttu.

Kyllähän nuo Opethinkin uudemmat levyt tuntuvat saavan suuren yleisön joukossa enemmän ja enemmän kehuja, kun taas ensimmäiset 3-4 levyä (Orchid, Morningrise, My Arms Your Hearse, Still Life) eivät niinkään muualla kuin Mnetissä.
 
Sama homma Meshuggahin kanssa. Ensimmäiset kolme (Psykisk Testbild, Contadictions Collapse, None/Selfcaged EP:t) eivät saa kehuja oikein missään.
 
Ja Fear Factorykin :) Eipä Concrete, Soul of a New Machine ja Fear Is the Mindkiller oikein ylistystä saa monilta.
 
Front Line Assembly: Nerve War, Total Terror, State of Mind (julkaistiin The Initial Commandin jälkeen, mutta nauhoitettiin ja sävellettiin ennen sitä)
 
Eipä Panteran neljä ensimmäistä myöskään saa kuin lähinnä nauruja: Metal Magic, Projects In the Jungle, I Am the Night ja Power Metal

Tämä esimerkki on vähän sillä rajalla, että bustataanko raja vai vahvistetaanko sitä.
Ei paljoa mennä yli, mutta ylitetään maaginen 28 raja kuitenkin.
 
Miljoonasade, Heikki Salo, synt. 1957
Keikkailun aloitti 1986, eli 28-29 vuotiaana. Varsinainen breikkaus tapahtui ymmärtääkseni vasta levyn julkaisun jälkeen (?). Ensi levyn julkaisu tapahtui 1987
 
http://www.heikkisalo.com/miehesta.html
 
Muita esimerkkejä kaivataan?

Tämä esimerkki on vähän sillä rajalla, että bustataanko raja vai vahvistetaanko sitä.
Ei paljoa mennä yli, mutta ylitetään maaginen 28 raja kuitenkin.
 
Miljoonasade, Heikki Salo, synt. 1957
Keikkailun aloitti 1986, eli 28-29 vuotiaana. Varsinainen breikkaus tapahtui ymmärtääkseni vasta levyn julkaisun jälkeen (?). Ensi levyn julkaisu tapahtui 1987
 
http://www.heikkisalo.com/miehesta.html
 
Muita esimerkkejä kaivataan?
 
No eihän se Heikki Salo ihan tyhjästä Miljoonasadetta aloittanut. Olihan se jo Lapualla kaikenlaista ihan näkyvääkin tehnyt vaikka kuinka kauan, vaikka se on ne katsonut parhaaksi tuosta listasta pois jättää. Miljoonasade syntyi sitten Jyväskylään opiskelemaan muutettua.

No eihän se Heikki Salo ihan tyhjästä Miljoonasadetta aloittanut. Olihan se jo Lapualla kaikenlaista ihan näkyvääkin tehnyt vaikka kuinka kauan, vaikka se on ne katsonut parhaaksi tuosta listasta pois jättää. Miljoonasade syntyi sitten Jyväskylään opiskelemaan muutettua.
 
En vähättele Lapuan vuosia, vaan viittaan tähän alkuperäiseen teesiin:
 
on legendaarista ja enemmän sääntö kuin poikkeus, että artistit a) tekevät parhaan materiaalinsa alle 28-vuotiaina
 
Suuri yleisö tuntee kuitenkin H. Salon tuotannon vasta Jyväskylään muuttamisen jälkeiseltä ajalta :)

Suuri yleisö tuntee kuitenkin H. Salon tuotannon vasta Jyväskylään muuttamisen jälkeiseltä ajalta :)
 
Joo, mutta samaan syssyn voi kysyä että eikös se kirjoittanut sen "Lapsuuden sankarille - lennä Juri Gagarin" joskus vielä kotona asuessaan (ja varmaan aika monet muutkin Miljoonasateen biisit). Näin mä ainakin muistelisin.
 
Yleensähän se on niin, että jos sopparia on odottanut pitkään, niin ihan uutta matskua pääsee vasta kolmannelle levylle; kaksi ekaa täyttyy jo niistä biiseistä joita on kirjoittanut murrosiässä. Siitä muuten juontaa juurensa ilmaisu "vaikea kolmas levy".
:-)

Joo, mutta samaan syssyn voi kysyä että eikös se kirjoittanut sen "Lapsuuden sankarille - lennä Juri Gagarin" joskus vielä kotona asuessaan (ja varmaan aika monet muutkin Miljoonasateen biisit). Näin mä ainakin muistelisin.
 
Yleensähän se on niin, että jos sopparia on odottanut pitkään, niin ihan uutta matskua pääsee vasta kolmannelle levylle; kaksi ekaa täyttyy jo niistä biiseistä joita on kirjoittanut murrosiässä. Siitä muuten juontaa juurensa ilmaisu "vaikea kolmas levy".
:-)
 
Käväisi mielessä, mutta en ottanut puheeksi, koska en tiennyt - eikä tästä sitä paitsi keskustelua tulisikaan jos jokainen käsittelisi omat argumenttinsa ja vasta-argumenttinsa :)
 
Tuossa "vaikea kolmas levy" on vinha perä - ja nyt heitän rohkeasti "mutulla" pohtimatta syvemmin ja vaivautumatta tarkistamaan: Mielestäni monen bändin 3. levy kuulostaa hyvin erilaiselta kuin ensimmäiset pari lättyä (Väite sisältää mutu-varauksen - varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni jos se käytännön esimerkein osoitetaan vääräksi)

Käväisi mielessä, mutta en ottanut puheeksi, koska en tiennyt - eikä tästä sitä paitsi keskustelua tulisikaan jos jokainen käsittelisi omat argumenttinsa ja vasta-argumenttinsa :)
 
Tuossa "vaikea kolmas levy" on vinha perä - ja nyt heitän rohkeasti "mutulla" pohtimatta syvemmin ja vaivautumatta tarkistamaan: Mielestäni monen bändin 3. levy kuulostaa hyvin erilaiselta kuin ensimmäiset pari lättyä (Väite sisältää mutu-varauksen - varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni jos se käytännön esimerkein osoitetaan vääräksi)
 
Kai se menee näin:
 
1. Levy
2. Levy Revisited
3. Jaha, me ollaan nyt kierretty samojen biisien kanssa jo kahden levyn ajan, tehtäiskö Ihan Jotain Muuta?

Tuossa "vaikea kolmas levy" on vinha perä - ja nyt heitän rohkeasti "mutulla" pohtimatta syvemmin ja vaivautumatta tarkistamaan: Mielestäni monen bändin 3. levy kuulostaa hyvin erilaiselta kuin ensimmäiset pari lättyä (Väite sisältää mutu-varauksen - varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni jos se käytännön esimerkein osoitetaan vääräksi)
 
En usko että osoitetaan vääräksi, kyseessä on enemmän sääntö kuin poikkeus, siis mikäli puhutaan tyypeistä jotka kirjoittaa oman musansa (mitä kaikki ei suinkaan tee, vaikka levyn kannessa niin lukisikin).
 
Kolmas levy on yleensä ensimmäinen sellainen, jonka biisit on kirjoitettu "artistin ollessa jo artisti", ja se vaikuttaa tietysti. Varsinkin jos tapana on kirjoittaa koetusta ja nähdystä, kolmannella levyllä se koettu ja nähty eroaa jo jonkunkin verran yleisön kokemuksista. Tätä voi tietysti kiertää menemällä vaikka fantasian puolelle, tai kertomalla jostain muusta kuin nykyhetkestä.
 
Samoin kolmannella levyllä, mikäli sillä siis soittaa se bändi jonka nimi kannessa on (mitä kaikki ei sunkaan saa tehdä, vaikka levyn kannessa niin lukisikin), soittaa sellainen bändi joka on ollut yhtämittaisella rundilla kaksi vuotta, samalla kertaa kehittynyt muusikkoina mutta pakotettu soittamaan kuten omat taidot biisejä kirjoittaessa sallivat. Eipä ihme, että sille kolmannelle levylle tulee usein aika lailla hämäriäkin taide- ja kikkailujuttuja ihan musan lajista riippumatta, kun lopulta on legitimaatti lupa saada uutta verta settiin.
 
PS. yleensä ollaan myös sitä mieltä, että kolmas levy ratkaisee, saako artisti pitää yleisönsä. Toinen levy myy vielä edellisen suosiolla, kolmannella on pakko keksiä jotain uutta.
 
Edit: Asiasta sadanteen, aika harva bändi voi tehdä kuten kuulemma Ramones teki, he kun kirjoittivat kolme ekaa levyä lähes tai kokonaan valmiiksi kokonaisuuksiksi jo ennen kuin esikoislevyä oli edes julkaistu. Heiltä se onnistui, bändin tavaramerkkinä kun on aika tiukka formaatti jossa biisit on kirjoitettu, ja biisit olivat siis bändin itsensäkin mielestä "keskenään päittäin vaihdettavia". Aika kovaa itsekuria (ja itseluottamusta) on vaatinut miettiä etukäteen, että "tässä vaiheessa voi tuoda tällaisen jutun mukaan", kun toisaalta koko ajan on varma tieto siitä, että tarjolla pitää olla ne parhaat piisit. En suosittele kokeilemaan, yleisesti ottaen parempi on varmasti se että laittaa aina parhaat biisit heti kehiin. Kuka tietää, saako sitä neljättä tupla-teemalevyä koskaan tehdä, johon niitä helmiä on varastoinut.
:-D

Ajattelin aluksi, että liiankin itsestäänselvä, mutta Mark Knopfler oli 29-vuotias Dire Straitsin eka levyn ilmestyessä.

Ajattelin aluksi, että liiankin itsestäänselvä, mutta Mark Knopfler oli 29-vuotias Dire Straitsin eka levyn ilmestyessä.
 
...Ja esiintyi ekan kerran televisiossa laulajana jo 16-vuotiaana. Levytti kitaristinakin ekan kerran joskus 60-luvun lopulla, melkein 10 vuotta ennen Dire Straitsia.
:-)

...Ja esiintyi ekan kerran televisiossa jo 16-vuotiaana.
:-)
 
Onko sillä ollut jotain merkittävää ennen tota Dire Straitsia? Oon minäkin Jimmy Kimmelissä "esiintynyt".

Onko sillä ollut jotain merkittävää ennen tota Dire Straitsia? Oon minäkin Jimmy Kimmelissä "esiintynyt".
 
Korjasin edelliseen postaukseen. Esiintyi siis laulajana.
 
Ja vaik Booze Brothersin albumi "Brewer's Droop" ei varmaan oo maailman merkittävin levy, on se kuitenkin enemmän kuin vihje siihen suuntaan, et soittohommissa oltiin tosissaan.
 
Edit: Jimmy Kimmelissä? Sen talk-showsta varmaan puhut? Yleisönä vai erillisenä ohjelmanumerona? Hieno homma, anyway.

Edit: Jimmy Kimmelissä? Sen talk-showsta varmaan puhut? Yleisönä vai erillisenä ohjelmanumerona?
 
Talk showssa yleisön joukossa joo. Sovitaanko, että mullakin on sit toivoa kun olen 28 ja tollainen meriitti kuitenkin takana. Koska itseäni vartenhan tässä koetin sääntöön poikkeusta löytää.

Maailma on tyly. Ala treenaa bluesia vaan.
 
:-D :-D :-D
 
Taidan vielä odottaa sitä taivaalta iskevää salamaa, joka vie tämän homman eteenpäin.