Kitarat: kitarakamat ›

JV skuju vm.82, jonka faija osti mulle parikymmentä vuotta takaperin.
 
No toi on pakko uskoa jo pelkästään käyttiksen perusteella ;)
 
Mä olen luopunut jo niin monet kerrat hyvistä kepakoista (ilman mitään järkevää syytä), että luultavasti tuo oman kuvan omatekele on varmaankin ainoa, joka seuraa meikäläistä krematorioon asti...

Fender 72' telecaster custom. Ei voi elää ilman!

Ylioppilaslahjaksi saatu '92 Les Paul Standard ei varmasti ikinä lähde.
 
Myöskään tuosta USA Custom Ibanezista en aio luopua, vaikka siitä tulee aina muutaman kuukauden välein kyselyitä. =)

Ei tuo Ltd M-400 varmaan lähde. Yritin sitä torillakin myydä, mutta oli pakko ottaa pois kun niin hyväsoundinen ja tuntuinen peli on.

Aina kun oon sanonu jostain kitarasta että "tästä en ikinä luovu", niin aina on kepukka lopulta päätynyt kiertoon. :)
 
Noh, yritetäänpä taas kerran.
 
Elikkäs, viimeisin kitara josta en luovu, on Squierin Classic Vibe tele. Tällä kertaa uskon ihan oikeasti että tuo kitara ei mene kiertoon, sillä ensinnäkin se on loistava kitara, ja toiseksi siitä saisi myytäessä niin vähän rahaa että eipä paljon maksa vaivaa.

Ei tuo Ltd M-400 varmaan lähde. Yritin sitä torillakin myydä, mutta oli pakko ottaa pois kun niin hyväsoundinen ja tuntuinen peli on.
 
Miten tuo kuulostikin niin kovin humoristiselta, kun kerrot meille kitarastasi, josta et koskaan tule luopumaan, mutta jota yritit myydä torilla....
 
E: Haa, ymmärsit sen hyvyyden vasta kun olit menettämässä sen...

Miten tuo kuulostikin niin kovin humoristiselta, kun kerrot meille kitarastasi, josta et koskaan tule luopumaan, mutta jota yritit myydä torilla....
 
Niinpä, mutta sittenhän juuri tajusin miten hyvä tuo kitara on niin otin pois ja tuo oli sillon pakko laittaa myyntiin, mutta sitten sain otettua pois joten mitään ongelmaa ei nyt pitäisi olla.

No kaikistahan voin luopua, jos hinta on riittävä. Siis niin riittävä, että tilalle saa vähintään yhtä hyvän. Kitaroitahan ne vain on. Vaikka nykyisestä Goldiksesta tykkäänkin hyvin paljon, kyllä minä siitä luovun jos saan CS '59 Reissuen tilalle. Vastaavasti japsi-Jaska on täyttämässä perustiluttimen paikkaa, voisin ihan hyvin päivittää sen vastaavaan jenkkipeliin, jolla on samat ominaisuudet, enkä jäisi kaipaamaan.
 
Ykköskitaroista kaikkein viimeisenä lähtisikin siis se eniten modattu eli Gibson Faded SG, josta löytyy mm. BKP Warpig/Gibson TI -mikitys ja 24 nauhaa (otelauden modaus Lottosella - kuvassa ei vielä näy). Tuo kitara on niin viimeisen päälle viritelty omiin soittomieltymyksiin ja useammin tositouhuissa mukana kuin muut ykköset, että sen merkitys itselle ylittää sen nimellisen arvon moninkertaisesti. On hankala kuvitella kenenkään maksavan siitä koskaan niin hyvää hintaa, että raaskisin luopua. Mutta sittenkin never say never.
 
Nytpä tiedänkin. Kitara, josta en varmasti koskaan luovu, löytyy varastosta. Kaverin itse tekemä Strato-klooni, jolla soittelin 1980-luvulla ekassa bändissäni. Nyttemin käytännössä melkoinen romu, ja kaiken kukkuraksi edesmenneellä riffi.com-palstalla olleen keskustelun inspiroimana innostuin joitakin vuosia sitten tekemään siihen pienen uudenlaisen viimeistelykokeilun kultahileillä. Tulos oli... säväyttävä ja hyvin joukosta erottuva. Kukaan täysjärkinen ei tuosta kitarasta maksaisi yhtään, ja minä taas en halua luopua siitä. Eli siinä on se kitara, josta en luovu.
 
Oman listansa sitten muodostavat kitarat, joista ei olisi PITÄNYT ikinä luopua. Näitä minulla ovat mm.
-Ihan eka kitarani - 1980-luvun japsi-Strato (en varma merkistä)
-Useampi vintage-Ibanez (1970-luvun alkua tai vanhempia)
-Puhkisoitettu 1970-luvun Gibson LP Custom (koska oli silloin liian painava)
Jne., noita olisi paljonkin kun alkaisi onneksi miettimään. Onneksi suurin osa kiertoon pistetyistä kitaroista kuuluu sarjaan "todella myös kannatti luopua".

Ibanezin PS10:stä en luovu ikinä ikinä ikinä ikinä ja tuo Wolfgang USA Standrardkin on keeper.
 
Itse itseäni lainaan ja sanon että never say never again, kun tuo Wolfgang on vaihtanut omistajaa jo hyvän aikaa sitten.

Minun vastaus olis myös "Kaikki". Mutta kun kyse oli ilmeisesti siitä, että on pakko valita vain yksi, kun joku pitää asetta ohimolla - niin minun valintani olisi "Gretsch White Falcon LTV". Se on ollut minun unelma kitara niin pitkään. Kulta ja "rubiinit" blingaa kivasti. Ja TV Jonesin mikeistä lähtee niin uskomaton ääni, ettei voi sanoin kuvailla...

Koulussa väsäämäni tele. Ei varmaan kyllä edes kelpais kellekään. :P
Enkä kyllä ainakaan halvalla luovu myöskään JAK tuplakaula SG:stä. Modausta se kyllä kaipaisi koska tällä hetkellä käyttöarvo on lähinnä kosmeettinen.

Tää:
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/50258.jpg
 
Ensimmäinen Stratoni, parempaa ei ole vielä tullut vastaan riippumatta hinnasta...MIJ.

Tämä on ollu mulla matkassa alusta asti: http://simopp.wippiespace.com/jaska
 
Alunperin musta kepakko, tein vähän rajumman operaation viiluttamalla sen jne. Tuossa ei oo vielä vasta kun pohjalakkaus abouttiarallaa kohdillaan, näkyy vielä muutama valkonen kolokin, jossa on lakasta tullutta hiontapölyä. Pitäis joskus tehdä loppuun.

Vanha Charvel CXM-DLX, jonka poltin, värjäsin ja laitoin stratomikit. Ruoska, halpis, ja ritsa, mutta toimii aina. Kestosuosikki himassa ja keikoilla.

2003 Gibson USA Voodoo X-Plorer. Kai tuostakin voisi luopua, mutta hinta tulisi olemaan sen verran kova, että ostajan kannattaisi tutkituttaa päänsä.

Parker P-44.
 
Yksi parhaista koskaan soittamistani kitaroista.

Omista kitaroistani en luovu. Lainakepin saatan palauttaa, jos nätisti pyytää :D

2003 Gibson USA Voodoo X-Plorer. Kai tuostakin voisi luopua, mutta hinta tulisi olemaan sen verran kova, että ostajan kannattaisi tutkituttaa päänsä.
 
Eistana. Tuommoinen on ollut piilokaasuttelulistan kärjessä pitkään. Ilmoittele mahdollisesta mielenhäiriöstä ajoissa.

Kaikki. Vahvarit ja efektit lähtee kiertoon mutta skeboista en luovu.
 
Hehe, onhan nuo sittenkin vaihtuneet.