Yleistä keskustelua musiikista ›

Tovin tässä mietiskelin ja sanosin:
 
Radiohead - Amnesiac
 
No sinänsä ei biisimateriaaliltaan tasainen, mutta kuitenkin en sanoisi yhtäkään kappaletta huonoksi. Kyllä sieltä jokainen kappale paikkansa löytää, nimittäin jokainen kappale asettaa tunnelman kohdilleen seuraavaa varten. Jos nyt sitten haetaan levyä miltä kelpuuttaa jokaisen kappaleen sinkkulohkaisuksi, nii tämä nyt ei ehkä sitten osu ihan nappiin.
 
Elliott Smith - From a basement on a hill
 
Monet pitää muuhun materiaaliin verrattuna heikompana, mutta mun mielestä tää on levy missä jokainen kappale toimii. Onhan siellä se yks 30 sekunnin välipiisi, mutta sitähän ei lasketa. :) Todellakin hieno levy. Lyriikka ja sävellyspuoli kunnossa. Shooting Star on sinänsä siinä reunalla, mutta sanoisin että lyriikan pelastamana erittäin hieno kappale sekin.
 
Weezer - Blue album
 
Räväkkä alotus, rauhallisempi lopetus. Hienoja piisejä koko levyllinen ja jokainen omalla paikallaan.
 
e: Lisättäneen sittenkin vielä Porcupine Treen Fear of a blank planet. Hieno yhtenäinen levy ja jokainen kappale toimii omillaankin.

Tässä niitä lupaamiani kommentteja nyt sitten:
 
Vaihtelevia biisejä, eikä yhtään heikkoa lenkkiä joukossa. Kuulostaa edelleen varsin tuoreelta, mikä on aika hyvin "glam rock" levyltä. Valinta olisi voinut osua seuraavaankin levyyn...
 
Himmailufiiliksiin. Hienoja biisejä kautta linjan.
 
Synkempää meininkiä, mutta jälleen vahva kokonaisuus ja tunnelma säilyy läpi levyn.
 
Ainoita jazz levyjä jotka jaksaa aina soittaa kokonaan läpi ilman minkäänlaisia mutinoita.
 
Kokkelin voi melkein haistaa, sen verran kiihkeää on meno paikoin. Mutta loistava kokonaisuus kautta linjan. Clapton elämänsä iskussa ja loistava bändi messissä.
 
Ehkä Dylanin vahvin kokonaisuus. Ja se on aika paljon sanottu se...
 
Earlen levyt on kaikki hyviä, mutta ehkä tässä on parhaiten kokonaisuus hanskassa.
 
Mielenkiintoinen levy ja Gabrielin tekeleistä vahvin kokonaisuus. Kestää edelleen kuuntelua.
 
Ei yhtään hittiä, mutta Eltonin ehdottomasti vahvimpia levykokonaisuuksia. Voisi suositella Elton John vihaajillekkin.
 
Kauttaaltaan vahva kokonaisuus jolta ei heikkoa lenkkiä löydy.
 
Tälläkään levyllä ei hittejä ole, mutta hauska ja vaihteleva kokonaisuus, joka kestää kuuntelua.
 
Maaginen levy. Tätä ei kertakaikkiaan voi kuunnella vain osittain, vaan on aina kuunneltava kokonaan.
 
Petty ei ole ikinä edes julkaissut yhtään huonoa biisiä. Tämä levy on melkein puuduttavankin "hitikäs". Vähän kuin kokoelmaa kuuntelisi. Mutta ei tosiaan huonoja biisejä tällä(kään) Petty levyllä.
 
Vaihtelevaa matskua ja ei heikkoja hetkiä. Loistelias levykokonaisuus, joka kestää edelleen jatkuvaa kuuntelua.
 
Ei heikkoja hetkiä ja kestää yllättävän hyvin vieläkin kuuntelua. Thunder Road biisi jo on yksistään niin hyvin kirjoitettu biisi, että se saa karvat pystyyn tuhannen kuuntelun jälkeenkin. Tehkää perässä.
 
Valinta olisi voinut osua monen muunkin levyn kohdalle, mutta valitsin tämän, koska laatu pysyy tasaisena alusta loppuun ja vaihteluakin on sopivasti.
 
Itselle Waitsin levyistä edelleen rakkain. Waitsin levyt tuppaavat monesti olemaan sellaisia, että aina löytyy ainakin se yksi "huonoksi" (no, Waits mittarilla) luettava biisi. Tällä levyllä niitä ei minun mielestäni ole.
 
The Whon levyistä vahvin kokonaisuus.
 
Oma suosikki Wonder lukuisista hienoista levyistä.
 
Zevon oli loistava. Tämä ehkä hänen levyistään vahvin kokonaisuus.
 
aika vitun erikoiset perustelut taas,lähes kaikki luokkaa "artistin paras, ei yhtään huonoa biisiä,jaksaa kuunnella kokonaan". vähän nyt yritystä... kuka tahansa voi sanoa mistä tahansa perusteluksi, että "no kun se vaan on niin hyvä, hyviä biisejä". so?

ymmärrän kyllä, että ihmiset ei vaivaudu "perustelemaan". jos juttu toimii, se toimii.
 
mut tää ketju vois mun puolesta jo lopahtaa

E. Ei mtn.

Eikös ketjun alkuperäinen tarkoitus ollut nimetä levyjä joilla ei ole yhtään huonoa biisiä? Eli mitään perusteluita ei oikeasti edes tarvittaisi (koska kysehän on vain mielipiteestä, "mun mielestä ei yhtään huonoa biisiä")... Ääh, no joo, olkoon. Lukkoa ja bannia vaan.
 
No höh, jos keskustelupalstan tarkoitus on keskustelu niin kyllä kai sitä jonkinlaista tasoa voi odottaa, vai? Siitä taitaa olla maininta ihan säännöissäkin. Tosin sääntöjä ei tarvittaisi jos kaikki viitsisivät harjoittaa hieman itsekritiikkiä. Mitään lukkoa tarvitse hyvälle topikille laittaa, mutta jos ei ole sanottavaa niin jättää sanomatta - minusta se on hyvä periaate.
 
Laitanpa tässä esimerkin, listaamalla ensin muutaman levyn jotka minusta ovat tuossa aihepiiriin sopivassa kategoriassa:
 
Slayer - Reign in Blood
Morbid Angel - Covenant
KISS - Creatures of the Night
Johnny Cash - American IV
D:A:D - No Fuel Left for the Pilgrims
 
Sitten seuraavaksi toisenlainen kommentti, jossa lyön tiskiin klassikon perusteluineen, vain yhden levyn:
 
Stevie Wonder - Songs in the Key of Life. Tässä on tunnelmaltaan jotenkin ajaton ote, minulle tulee aina ensimmäisenä mieleen kimaltava peruukki ja aurinkolasit, mutta muutaman kymmenen sekunnin jälkeen levy saa otteeseensa. Pastime Paradise, Sir Duke, Isn't She Lovely... tämä levy on täynnä hyviä biisejä, ja tyyppiesimerkki siitä miten kaikenlaista musiikkia kannattaa kuunnella ja kokeilla. Silmien avaaminen (no pun intended, Stevie) on aina hyödyllistä, ja tämä levy toimii minulle siitä muistutuksena. Vaikka levyn kaikki biisit eivät ole yhtä hyviä, ei yksikään ole edes keskinkertainen, vaan pelkkä elämänilon välittyminen nostaa nekin vähintään kategoriaan "hyvä". Tutustuminen Stevland Morrisin tarinaan tekee tästä vielä täydellisemmän kokemuksen.
 
Kerropa Flash, kumpaa esimerkkiä oli mukavampi lukea? Enkä nyt yritä asettaa itseäni esikuvan asemaan, ainoastaan vääntää rautalangasta pointtia.

Joo ja Apostrophe.
 
Varmaan kans sanottu kerran tai kaksi, mutta Kyussin Blues for the red sun on niin tiukka paketti, että tukka lähtee
 
Kyussin tosiaan vois sanoa tänne jos en ole jo sanonut ammoisina aikoina, mutta kyllähän thö levy on kuitenkin Welcome To Sky Valley :D
Jotenkin tuo groovaavampi ote saa kiinnostuksen pitämään koko levyn läpi.

Omat ehdokkaat, jotka tulivat ekana mieleen:
 
The Darkness - Permission to land
The Swell Season - Once soundtrack
Him - Razorblade Romance
Dave Matthews - Some Devil
Oasis - Morning Glory
 
Onhan näitä vaikka kuinka...

Omat suosikit tällä saralla ovat:
 
- Black Magic Six: Evil Acupunction
- The Coffinshakers: Dark Wings Over Finland
- Lama: Lama
- Mana Mana: Totuus Palaa
- The Misfits: Walk Among Us
- Ramones: Leave Home
- Slayer: Reign in Blood
 
Lähelle pääsee mm. White Zombien La Sexorcisto, parit KISSin pitkäsoitot ja Siekkareiden levyistä L'Amourha + Kuka Teki Huorin.

Mitään lukkoa tarvitse hyvälle topikille laittaa, mutta jos ei ole sanottavaa niin jättää sanomatta - minusta se on hyvä periaate.
 
Kyllä. Poistin aiemmat raapusteluni, koska ei mulla oikeasti ole mitään sanottavaa. Pahoittelen ajantuhlaamista (etenkin omani).
 
Kerropa Flash, kumpaa esimerkkiä oli mukavampi lukea? Enkä nyt yritä asettaa itseäni esikuvan asemaan, ainoastaan vääntää rautalangasta pointtia.
 
Juu, ihan kiva. Tais olla ensimmäinen kunnollinen perustelu tässä topicissa.

No näin äkkiseltään tulee mieleen nämä:
 
Ac/Dc - Powerage
Weezer - The Blue Album
Slayer - Reign in Blood
The Beatles - Abbey Road, Revolver
Dead Kennedys - Fresh Fruit from Rotting Vegetables
Stone - Stone, No Anaesthesia!
Rage Against the Machine - Rage Against the Machine
Bluesounds - Black

Deep Purple - Machine Head: Tämä levy täynnä mestarisuorituksia rumpaloinnin ja kitarariffittelyn osalta. Tämä levy sai aikoinaan meikäläisen alottamaan soittoharrastuksen.
 
Type O Negative - October Rust: Tämän platan jokainen biisi sitältää helvetin hienoja laulu/kiippari/kitaramelodioita. (Vähintään yhtä nuista kolmesta mainitusta joka biisissä.) Lukuunottamatta nuita muutamaa huumoriraitaa.

Kingston Wall - I
Kingston Wall - II
Von Hertzen Brothers - Approach
Porcupine Tree - Deadwing
Steely Dan - Aja
Yes - Close To The Edge
John Coltrane - Giant Steps
Miles Davis - Kind Of Blue

Perustelkaa, ei näitä jaksa muuten lukea.

Mamba - Vaaran vuodet

Mayhem - De Mysteriis Dom Sathanas, jokaisessa biisissä on niin tajuttoman synkkä tunnelma ja levy on todella yhtenäinen.
Emperor - Anthems to the Welkin at Dusk, tämä on vain niin eeppinen kokonaisuus ettei tarvitse edes enempää selittää.

Immortal - Sons Of Northern Darkness
Iha Oikkeesti :D

Immortal - Sons Of Northern Darkness
Iha Oikkeesti :D
 
Mitennii ihan oikeesti? Tottahan tuokin on.

The Smiths - The Queen Is Dead
 
Yleisestikin ottaen arvostetuin The Smiths-kokonaisuus, eikä pelkästään There Is A Light That Never Goes Out -kappaleen takia. Yleisesti ottaen yhtyeen kappaleet ovat melkoisia valitusvirsiä, mutta tälle levylle ollaan saatu erittäin onnistuneesti iloista menoa mukaan (esimerkiksi Cemetery Gates).
 
Aloituskappale (The Queen Is Dead) tempaa rempseällä menolla ja hauskoilla sanoillaan heti mukaan. Loppua olisi voinut hieman typistää, mutta ei haittaa kokonaisuutta. Vaikka Marr on hyvä säveltäjä, niin Morrisseyn ääni ja sanoitukset saavat biisin kuulostamaan kuuntelemisen arvoiselta uudestaan ja uudestaan
 
Frankly, Mr Shankly jatkaa hyvin pirteää menoa erittäin yksinkertaisella poljennollaan. Pienet sanoitukselliset asiat jäävät mukavasti mieleen ("I want to catch something that I might be ashamed of"). Biisi on sopivan lyhyt, ei tätä menoa jaksaisikaan kovin pitkään.
 
I Know It's Over. Ensimmäinen selkeästi tilitystä sisältävä biisi, mutta ei kuitenkaan surullinen. "Oh mother, I can feel the soil falling over my head." Sopivan yksinkertainen sovitus, ei liikaa soittimia. Verseissä rummut, basso ja muutamat akustisen kitaran rämpäytykset antavat tarpeeksi tilaa laululle. Morrisseyn sanoituskynästä ei huonoja sanoituksia tuntunut lähtevän tuohon aikaan millään. "If you're so funny, then why are you on your own tonight?"
 
Never Had No One Ever on selkeästi edellisen kappaleen sisarbiisi. Yleensä nämä kappaleet tulee kuunneltua kimpassa. Tässä Morrissey turvautuu kliseeseensä, mikä tulee toistumaan hänen sanoituksissaan aina ja ikuisesti: "Yhyy, minulla on vaikeaa, kun kukaan ei rakasta minua, yhyy." Yksinäisiin iltoihin erittäin sopiva biisi, koska lopussa alkaa jo naurattamaan.
 
Cemetry Gates on tämän yhtyeen diskografiassa melko poikkeava, mutta ei se kappaleesta huonoa tee. Helisevät kitarat tekevät kappaleen meiningistä sopivan kevyen ja letkeän.
 
Bigmouth Strikes Again on mielestäni levyn toiseksi paras kappale. Jos yhtyeen kappaleista voisi käyttää termiä "menoa ja meininkiä", niin tässä sitä on. Taustalla kimeästi laulava nainen (tai mistä minä tiedän, mikä tuo ääni taustalla on) tuo kivan lisävärin biiseihin. Tässä kappaleessa Marrin ja Morrisseyn panos menee kyllä täysin tasan, sillä sävellyksenäkin biisi pärjää aivan omillaan. Morrisseyn myöhemmin ilmestyneellä Live At Earl's Court levyllä on hieman raaempi versio kappaleesta.
 
The Boy With A Thorn In His Side -kappaleesta en aluksi juuri välittänyt, mutta kuultuani Rank-livelevyllä olleen version kappaleesta, kappaleen melodiat lähtivät lentoon paljon paremmin. Sopivan letkeässä ja iloisessa mielentilassa tämä kappale on aivan omiaan.
 
Vicar In A Tutu on levyn heikoin kappale, mutta ei se kappaleesta huonoa tee. Sävellys toimii kappaleessa paremmin kuin laulu. Lopun sekunnin kestävä laulukaikuleikki tuo minulle pelottavan tunteen. Ehkä kappaleen huonolta kuulostavuuteen vaikuttaa myös se, että odottaa jo, että seuraava biisi lähtisi soimaan.
 
Tämä seuraava biisi on siis The Smithsin paras biisi, There Is A Light That Never Goes Out. Jos biisi voi olla samaan aikaan surullinen ja iloinen, niin tämä on sellainen kappale. Kappaleessa on käytännössä vain kaksi osaa, mutta Morrisseyn laulu pystyy tekemään kappaleesta erittäin hyvin kuuntelua kestävän. "And if a double-decker bus kills the both of us, to die by your side is such a heavenly way to die." Kappaleen puolivälistä alkava jousilla höystetty huilumelodia, joka jatkuu myöhemmin lopussa, antaa kappaleelle hyvin mahtipointisuutta.
 
Luulisi, että tällaisen biisin jälkeen The Smiths-kiintiö olisi täynnä, mutta levyn päättävä Some Girls Are Bigger Than Others ei tunnu mitenkään perinteiseltä levyn päätösbiisiltä, mutta koska nyt haettiinkin levyjä, joissa ei ole huonoja kappaleita, niin tämä kappale sopii tähän kategoriaan erinomaisesti. Sävellys-sanoitus -kilpailu päättyy taas tasapeliin. Sopivan lyhyt kappale, ei tätä pitempään olisikaan jaksanut.
 
Jos The Smithsiä meinaatte alkaa kuuntelemaan, niin aloittakaa tästä. Tämä sai minut ostamaan kaikki muut levyt.

Wigwam - nuclear nightclub
Wigwam - Being
Jukka Tolonen - Tolonen!