Yleistä keskustelua musiikista ›

oon miettinyt, että eikö musiikkibisnes vois olla paljon nykyistä kansainvälisempää?
 
suomessa kuunnellaan ruotsalaista, brittiläistä ja jenkkiläistä musaa kotimaisen lisäksi lähinnä. länsi-euroopasta tulee joskus jotain. sit on jotain näitä yksittäisiä tähtiä jostain muualta tyyliin shakira
 
mut eiks meininki vois olla paljon kansainvälisempääkin? haittaako kielimuuri todella niin paljoa? eihän ihmiset nytkään paljoa lyriikoita kuuntele.
 
vai onkse kaikki ulkomainen musa venäläisestä rockista chileläiseen poppiin sit niin paskaa, ettei sitä kannata markkinoida täällä?
 
Mielenkiintoinen kysymys ihan oikeasti. Nosturilla soittaa aika usein venäläisiä rockbändejä, ja kun niitä menee katsomaan, on kuin ihan toisessa maassa. Yleisö puhuu keskenään venäjää. Bändit käyttäytyy eri tavalla kuin suomalaiset bändit, koko kulttuuri on vähän eri, vaikka yleisöstä suurin osa varmasti normaalioloissa sulautuu ihan täysin muihin suomalaisiin.
 
Toi niinkuin esimerkkinä suhteellisen suuresta suomalaisesta markkina-alueesta joka on kuitenkin suurelle yleisölle täysin näkymätön. Mut kyllä kaikki levybisneksen tyypit tuon tietää. Muita ihan vastaavia ei oikeastaan ole suomessa ollutkaan, ehkä viimeksi J-rock tuli samalla tavalla "kulman takaa", ehti kasvaa suureksi niin ettei sitä osattu ennakoida.
 
Ja totta kai kaikissa maissa on hyviä bändejä, mutta Suomi ei ole kauhean kiinnostava markkina-alue koska täällä ei ole rahaa, ja kielialue on pieni - suuret kustannukset, vähän yleisöä. Silti varsinkin punk- ja alt-puolella kiertää oikeinkin hyviä B- ja C-divarin bändejä omakustannuspohjalta myös Suomessa, niiltä kannattaa, jos keikasta tykkäsi, ostaa paitsi se levy ja t-paita joilla ne elää, niin myös tsekata levylaatikoista mitä niiden kaveribändien levyjä niillä on. Suosituksia hyvistä bändeistä saa varmasti.
 
Samoin MySpace on hieno paikka tsekata kaikki bändit jotka ei oo nimeltä tuttuja. Vanha kaverini ja erittäin aktiivisesti varsinkin marginaalisemman musan kenttää seuraava levybisnesammattilainen kertoi, että MySpacen jälkeen hän on nähnyt enemmän loistavia bändejä kuin edellisinä 20 vuonna yhteensä: hän kerää viikoittain keikkakalenterit ja tarkistaa tuntemattomat ensin MySpacesta. Usein sen seurauksena into lähteä keikalle moninkertaistuu, ja keikoistakin saa enemmän irti.
 
Iso bisnes kiinnostuu lähinnä silloin kun jostakin maasta alkaa tulla enemmän toimivia bändejä. 80-luvulla isolle osalle Suomen silloista nuorta kitararockskeneä (mulle myös) kolisi aussirock, jolla ei todellakaan tarkoiteta AC/DC:tä vaan sellaisia bändejä kuin Radio Birdman, Hoodoo Gurus, Screaming Tribesmen, Celibate Rifles... ja ehkä jossain määrin vaikkapa Hard-Ons, mutta sekin "suuri" suosio tarkoitti lähinnä sitä, että joidenkin yliopistokaupunkien levykaupoista saattoi saada joitakin australian-importteja ehkä joskus.
 
Kansainvälistä meininkiä on kyllä tarjolla, vaikka sitä ei olekaan varaa markkinoida isona juttuna. Se vain pitää itse hakea. Nykyaikana kun zinet on usein nettizinejä ja bändeillä on kotisivut, homma on niin paljon helpompaa kuin koskaan ennen, niin että on silkkaa laiskuutta jos ei löydä mieleisiään bändejä maailmalta.
 
Tarjottimella niitä ei kotiin tuoda. Ei ole tuotu koskaan ennenkään.
 
PS. Ja nyt pitääkin tarkistaa, koska mainio sveitsiläinen surfbillyrockpunk-orkesteri "Cage the Elephant" keikkailee meillä päin seuraavan kerran.
:-D