Rock, pop, alternative ›

Enkä minä oikein ymmärrä tuota, että Heep niputetaan musiikillisesti noiden muiden alkuhevibändien kanssa samaan nippuun. Okei, raskasta ja lujaa soittoa kyllä, mutta Heep on aina ollut musiikillisesti ihan eri linjoilla kuin muut.
 
Mick Box totesi eräässä haastattelussa, että 70-luvun alussa oli kunnia-asia bändille kuulostaa itseltään eikä keneltäkään muulta. Samoin kuin kaikki kitaristit kehittivät oman tunnistettavan tyylinsä. Ei ollut mitään miljoona nuottia tahdissa -tiluttajia joita nykyjään mahtuu 15 tusinaan. Ilman minkäänlaista persoonallisuutta.

Enempi löytyy ehkä folk-pohjaa ja jopa sellaista viihdemusavaikutetta.
 
Tosi on. Joskus sellaista hassua musikaali tai vaudeville vaikutetta jossakin (etenkin lauluharmonioissa) ja minusta säilynyt läpi bändin uran. Tosin tämän bändin kohdalla ei ärsytä, kuten Van Halenin ja David Lee Rothin (tietenkin mielipidekysymyksiä).
 
Mutta onhan sitä fantasiahommaa ja jotenkin positiivisella vireellä (Black Sabbathiin verrattuna ainakin).
 
Joku vaan Heepin soundissa on minua viehättänyt aina (paitsi Equator oli kyllä melkoisen vapaa kaikesta positiivisesta).

Purple, Sapatti ja Zeppeliini ponnistivat Creamin tapaan ja perillisinä bluesin ja rhythm and bluesin maailmasta. Heep ei ole oikein koskaan ollut siellä kotonaan. Paljon enemmän amerikkalaisen rocknrollin puolelta (Berry, Holly, Perkins etc) ponnistavana ja siihen jonkin verran Euroopan klassisia elementtejä yhdistävänä Heep on ollut musiikillisesti erilainen ja ehkäpä omaperäisempi kuin nämä muut alkuhevibändit. Plus, että on käyttänyt paljon enemmän fantasiamaailmaa biiseissään. Nämä muut pelasivat paljon enemmän seksillä ja testosteronilla.
 
Kyllähän tuo Heepin dissaaminen suomalaisten suurimpien musiikkilehtien toimesta jurppii ja pahasti, mutta siinä ei kyllä ole mitään uutta. Lueskelin juuri vanhaa soundia vuodelta 82, jossa Soundin Alex Oinonen arvioi Abominogia keskinkertaiseeksi tekeleeksi, josta ei löydy mitään hyvää tai pahaa sanottavaa. Sitä levyä pidetään kuitenkin yleisellä tasolla ja ihan ulkomaisten kriitikkojenkin mielestä yhtenä Heepin parhaimmista levyistä usein. Tämä siis vain esimerkkinä..
 
Heepin esiaste eli Spice-yhtye, jossa Byron, Box ja Newton vaikuttivat, oli minusta hyvin jazzvaikutteinen bändi - kuunnelkaa vaikka Lansdowne tapes-kokoelman Spicen aikaisia biisejä ja etenkin Heepin ensilevyllä jazzvaikutteet kuuluvat vielä selvästi..siinäkin suhteessa Heep eroaa musiikillissa juurissaan Zeppelinistä, Purplesta tai Sabbathista.
 
Sunnuntaina tavastialle kuuntelemaan hyvin voimissaan olevaa bändiä. Gypsyynkin ovat menneet lisäämään originaalin intro-osuuden..!

Jatsit kuuluvat ekalla levyllä ja myös Salisburyllä nimikappaleessa ja hienon hienossa Park-biisissä. Kyllä minä osin myönnän nuo folk- ja ehkä folklore-vaikutteet myöskin. Ainakin tarinoiden tasolla.
 
Paul Newtonin työskentely on turhan aliarvostettua. Minusta hän vetää aivan mainioita kuvioita Heepin ekoilla levyillä. Itse asiassa hänen bassottelunsa sai minutkin innostumaan ko. instrumentin soitosta.
 
Gary Thain tietysti oli myös loistava ja maine vain kasvoi kuoleman myötä. Mutta nykyinen Trevor Bolder on minusta eräs rokin parhaita basisteja otetaan mikä bändi tahansa. Sellainen melodian taju ja linjojen kuljetus ei ole mitenkään tavallista. Ja kaveri osaa kirjoittaa hienoja biisejä.
 
Pitäkää hauskaa Tavalla ja jos journalisteja näkyy niin muistakaa vittuilla niille saatanan puukorville. ;-))

Kyllähän tuo Heepin dissaaminen suomalaisten suurimpien musiikkilehtien toimesta jurppii ja pahasti, mutta siinä ei kyllä ole mitään uutta. Lueskelin juuri vanhaa soundia vuodelta 82, jossa Soundin Alex Oinonen arvioi Abominogia keskinkertaiseeksi tekeleeksi, josta ei löydy mitään hyvää tai pahaa sanottavaa. Sitä levyä pidetään kuitenkin yleisellä tasolla ja ihan ulkomaisten kriitikkojenkin mielestä yhtenä Heepin parhaimmista levyistä usein. Tämä siis vain esimerkkinä..
 
Minusta tuo juontaa juurensa siihen ,että punk oli suomalaisille rock-journalisteille suuri vaikuttaja.Voisi sanoa heidän olleen "punkin lapsia".Saman kaltoinkohtelun sai mm.Iron Maiden josta Soundissa ollut juttu oli hyvinkin negatiivinen.Samaan syssyyn usein haukuttiin myös bändien fanit.
 
Heviä ei juurikaan arvostettu eikä sitä edes ymmärretty suomalaisessa rock-lehdistössä vielä 80-luvulle tultaessa.Ilmeisesti heviin perehtyneet toimittajat olivat vähissä.

Minusta tuo juontaa juurensa siihen ,että punk oli suomalaisille rock-journalisteille suuri vaikuttaja.Voisi sanoa heidän olleen "punkin lapsia".Saman kaltoinkohtelun sai mm.Iron Maiden josta Soundissa ollut juttu oli hyvinkin negatiivinen.Samaan syssyyn usein haukuttiin myös bändien fanit.
 
Heviä ei juurikaan arvostettu eikä sitä edes ymmärretty suomalaisessa rock-lehdistössä vielä 80-luvulle tultaessa.Ilmeisesti heviin perehtyneet toimittajat olivat vähissä.
 
Tämä pitää paikkansa. Yhdessä yössä lähes kaikki toimittajat, joihin jotenkin oli voinut luottaa käänsivät takkinsa ja alkoivat kaiken vanhan (ennen vuotta -78) dissaamisen ja kehuivat näitä räkänokkien soittotaidottomia "bändejä". Pahinta oli, että nämä räkänokkabändit veivät meiltä kunnianhimoisemmilta kaikki keikat. Myivät itsensä alihintaan ja järkkärit ottivat välistä muhkeat voitot. Silloin alkoi minun lähes kymmenvuotinen viha kaikkea soittoa kohtaan.
 
Mutta kun kerran on sen pistoksen saanut ei siitä ikinä pääse eroon. Eräs merkittävä tekijä oli nähdä videolta Eric Claptonin -85 kiertuekonsertti. Tuli niin paljon tuttuja biisejä, että ihan tippa silmässä lähdin ostamaan itselleni kitaran ja sillä tiellä olen edelleen. Halusin taas oppia soittamaan. Toinen syy, miksi tännekin kirjoittelen on Uriah Heepin Sea of Light. Todella mahtava levy joka on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.
 
Niin ja tuli mieleen, että ostin vuonna -79 Kassu Halosen Halonen! -levyn ja sitä pikku juovuksissa kuuntelin ja ajattelin, että nämäkin kunnon rokkänrollipäivät ovat jo menneet. Että mukavaa musaa, mutta niin mennyttä aikaa... Mutta tulihan se hevi ja hard rock takaisin. Sainpahan jonkinlaisen hyvityksen kun Sex Pistols heitettiin Lahden Messilässä lavalta 90-luvulla kun soittivat niin luokattomasti...

Minusta tuo juontaa juurensa siihen ,että punk oli suomalaisille rock-journalisteille suuri vaikuttaja.Voisi sanoa heidän olleen "punkin lapsia".Saman kaltoinkohtelun sai mm.Iron Maiden josta Soundissa ollut juttu oli hyvinkin negatiivinen.Samaan syssyyn usein haukuttiin myös bändien fanit.
 
Heviä ei juurikaan arvostettu eikä sitä edes ymmärretty suomalaisessa rock-lehdistössä vielä 80-luvulle tultaessa.Ilmeisesti heviin perehtyneet toimittajat olivat vähissä.
 
Tässähän se on asian ydin. Ne Soundin jutut (Dougie Gordon?) oli kyllä niin subjektiivisesti toimittajan omia torjuvia mielipiteitä, että ihmetytti miksi näitä piti tehdä. Suurin osa näistä bändeistä, joita me täällä nyt hehkutellaan sai aikanaan osakseen parhaimmillaankin välinpitämättömän kohtelun. Mielenkiintoisimpia kommentteja esim. siihen miksei hevi tai aor soinut radiossa: "Tällaisen musiikin harrastajilla on yleensä varaa itse ottaa selvää näistä levyistä ja ostaa ne". Just just. Ja kun se Clashin Sandinista tripla-lp oli niin merkittävä. ;)
 
Toimittajilta jäi huomaamatta, että Sex Pistols oli oikeastaan vain tavallista reippaampi hard rock-bändi, jonka laulaja otti hieman vapauksia tulkinnassa... :)

Heepin kultaaika juuri tuo 1969 ensilevyn äänityksistä vuoteen 1977 jolloin ensimmäinen lawton levy firefly julkaistii, loistava levy. Kyllähän heep ehottomasti kuuluu samaa kastii purplen ja näittenkaa, heep on kovaa ja korkealta, mut alko 75` vuoden return to fantasyn jälkee mennä niin pehmeille linjoille, et ite pilas vähän mainettaan.

Sainpahan jonkinlaisen hyvityksen kun Sex Pistols heitettiin Lahden Messilässä lavalta 90-luvulla kun soittivat niin luokattomasti...
 
Ja nyt Heepin keikka K-kauppiaitten bileissä viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä keskeytettiin poliisin toimesta, kun känniset kauppiaa riehuivat. Keikan loppuvaiheessa oli Mick Boxille toimitettu lappu, että soitto on lopetettava.

rupeaa nakertamaan ku lukee jtn vhi1 yms muitten 100 greatest hard rock artist listoja ku heeppi ei oo sile :F jtn ihan järettömii bändei löytyy sielt mut ei heeppiä, joka omalla tavallaan on yks hard rockin suosioon viejistä...

rupeaa nakertamaan ku lukee jtn vhi1 yms muitten 100 greatest hard rock artist listoja ku heeppi ei oo sile :F jtn ihan järettömii bändei löytyy sielt mut ei heeppiä, joka omalla tavallaan on yks hard rockin suosioon viejistä...
 
Älä välitä. Kyllä kansa tietää.
 
Hollannin keikat kuvataan. Toivottavasti on DVD nykysetistä tulossa.

Tässähän se on asian ydin. Ne Soundin jutut (Dougie Gordon?) oli kyllä niin subjektiivisesti toimittajan omia torjuvia mielipiteitä, että ihmetytti miksi näitä piti tehdä. Suurin osa näistä bändeistä, joita me täällä nyt hehkutellaan sai aikanaan osakseen parhaimmillaankin välinpitämättömän kohtelun. Mielenkiintoisimpia kommentteja esim. siihen miksei hevi tai aor soinut radiossa: "Tällaisen musiikin harrastajilla on yleensä varaa itse ottaa selvää näistä levyistä ja ostaa ne". Just just. Ja kun se Clashin Sandinista tripla-lp oli niin merkittävä. ;)
 
Toimittajilta jäi huomaamatta, että Sex Pistols oli oikeastaan vain tavallista reippaampi hard rock-bändi, jonka laulaja otti hieman vapauksia tulkinnassa... :)
 
Olihan Soundilla toisinaan ihan myönteisiäkin juttuja. Zero Nine, Iron Maiden, Deep Purple ja muutamat muut saivat paljonkin palstatilaa, jopa kansikuvajuttuja. Clash yhtyettä ei saa mollata vaikka vaihtaisin tuon ylipitkän Sandinistan ihan koska tahansa London Calling tuplaan.
Clash ei ole heviä nähnytkään mutta Sex Pistols tosiaan pääsi aika lähelle (paremmin ne soittivat kun Venom ja John Lydon oli muuten Black Sabbath fani). Siinä missä nykyhevi ihastui punkkiin niin vanha koulukunta sai lujan potkun keskelle persettä, ensin punkkareilta ja sitten lajitovereiltaan. Sääli sinänsä sillä viemäriin huuhtoutui paljon hyvää musiikkia. Katkerin olen siitä että URIAH HEEP on unohdettu historian hämärään eikä ole sieltä noussut vieläkään vaikka moni muu on. Minä kun ostin ensimmäisen Heep levyn 12-vuotiaana ja siitä on jo aika kauan.

Olihan Soundilla toisinaan ihan myönteisiäkin juttuja. Zero Nine, Iron Maiden, Deep Purple ja muutamat muut saivat paljonkin palstatilaa, jopa kansikuvajuttuja. Clash yhtyettä ei saa mollata vaikka vaihtaisin tuon ylipitkän Sandinistan ihan koska tahansa London Calling tuplaan.
 
Nopeasti Soundi mukautui muuttuneeseen (markkina)tilanteeseen ja alkoi julkaista myös juttuja ihan raskaamman rockin faneille. Ekat jutut Iron Maidenista kyllä keskittyi Paul DiAnnon (ja yleensä hevin) typeryyteen. Motörheadin Lemmystä Dougie Gordon kirjoitti paljon kunnioittavammin, kun kyseessä oli... niin, siis Lemmy. Ongelmaa tuotti lähinnä se, ettei toimitusta henkilökohtaisesti tuossa 70- ja 80-lukujen vaihteessa kiinnostanut alan musiikki, joten levyjen arvostelukappaleetkin meinasivat jäädä vaille ottajaa. Tai veivät ne suoraan divariin... ;)
 
Emmää Clashia mollaa, on Jamin, Pistolsin, Stranglersin, TRB:n ja Ramonesin ohella aikansa parhautta mulle. Lähinnä tarkoitin toimittajien näköalan kapeutta, kun esim. Clashin tekemiset oli automatic parhautta, vaikka pikkusen oli mammuttitauti iskenyt. Ihan kuten niillä parjatuilla dinosauruksilla...
 
Jotenkin radion kautta sitä infoa perinteisestä rockista tuli kuitenkin. Just on kuuntelussa Pat Traversin "Go For What You Know"-live. Se ja myös Foghatin "Live" tulivat tutuksi juurikin Ylen ohjelmasta Live. Ja tää oli ennen Rock-radiota...
 
Clash ei ole heviä nähnytkään mutta Sex Pistols tosiaan pääsi aika lähelle (paremmin ne soittivat kun Venom ja John Lydon oli muuten Black Sabbath fani). Siinä missä nykyhevi ihastui punkkiin niin vanha koulukunta sai lujan potkun keskelle persettä, ensin punkkareilta ja sitten lajitovereiltaan. Sääli sinänsä sillä viemäriin huuhtoutui paljon hyvää musiikkia. Katkerin olen siitä että URIAH HEEP on unohdettu historian hämärään eikä ole sieltä noussut vieläkään vaikka moni muu on. Minä kun ostin ensimmäisen Heep levyn 12-vuotiaana ja siitä on jo aika kauan.
 
Joo. Eikä punk/uusi aalto kunnon rock-bändejä tuhonnut, vaan pahinta oli se 80-luvun alun jälkeen alkanut MTV-kausi. Lueskelen juuri Ramones-kirjaa, jossa joku mainitsi että Ramojen ekan levyn jälkeen ei Uriah Heeppiä sitten enää koskaan kuunneltukaan. Että oikein nimeltä mainiten...
 
Mun eka levy oli Magician's Birthday ja taisin olla 9-vuotias. Siitä on jo tosi kauan. Kaikenlaista musiikkia on tullut kuunneltua, eikä uuden innostuksen mukana ole vanhakaan yleensä inhokiksi muuttunut.

oma eka levyni oli demons & wizards, suosikki levyni taitaapi olla ehdottomana ykkösenä salisbury, sitten return to fantasy

Muutaman päivän tehokuuntelussa ollut Demons & Wizards. On vaan niin helvetin hienot bassokuviot Thainilla biisissä 'Why', etenkin siinä venytetyssä versiossa. Ja Paradise/The Spellin slidesoolo nyt on muuten vaan koskettavin kohta pop-musiikin historiassa.
 
En muista oonko tässä ketjussa jo Wake the Sleeper-levyä hehkuttanut, mutta kertaus on opintojen äiti: ihan helvetin hyvä levy. Kaverille soitin junassa nimiraitaa ja sekin ihmetteli että kylläpä lähtee hevi 300-vuotiailta herroilta kohtuullisen tiukasti!

On vaan niin helvetin hienot bassokuviot Thainilla biisissä 'Why', etenkin siinä venytetyssä versiossa.
 
Mark Clarke veti bassot tuossa biisissä, jos en nyt ihan väärin muista... Joka tapauksessa, älyttömän kova biisi ja makeet bassorevittelyt.

Mark Clarke veti bassot tuossa biisissä, jos en nyt ihan väärin muista... Joka tapauksessa, älyttömän kova biisi ja makeet bassorevittelyt.
 
Siitä on monta versiota. Olen uskonut, että Demons and Wizardin bonuksena olevassa soittaisi Thain (ainakin soitto on Thainin maineen veroista).

Siitä on monta versiota. Olen uskonut, että Demons and Wizardin bonuksena olevassa soittaisi Thain (ainakin soitto on Thainin maineen veroista).
 
Meinasin nimenomaan tuota versiota. En varmaksi sano mitään, mutta tuosta on ollut paljon väittelyä että kumpi siinä soittaa, näin ainakin lukee tuon Demons & Wizardsin remasteroidun version kansivihossa... Ei se kyllä munkaan korvaan ihan Thainilta kuulosta, mutta no, hienoa soittoa silti.

Kuulin juttua, että ensi vuonna Trevor Bolderilta ilmestyy soololevy, jonka biisit poikkeavat reilustikin Heepin musiikista. ja Mick Box on kirjoittanut omaa elämäntarinaansa, joka joskus kenties julkaistaan..