Rock, pop, alternative ›

60-luvulla on näitä villejä panorointeja muutenkin. Esmes Beatlesin "Paperback Writerissa" kitarat, rummut ja laulu on vasemmalla, mutta basso yksin oikealla. Stereoilla kuunnellessa Ok, mutta kuulokkeilla aiheuttaa välillä pahaa oloa kun toiseen korvaan työntyy enemmän kuormaa.
 
Tuo on kyllä todella ärsyttävää, monissa Beatles kappaleissa on noin. Nimenomaan kuulokkeilla kuunneltuna.

Tuo on kyllä todella ärsyttävää, monissa Beatles kappaleissa on noin. Nimenomaan kuulokkeilla kuunneltuna.
 
Off-Topicin puolelle kohta kääntyy, mutta mainitsen vielä että "Sgt. Peppersillä" näitä omituisia stereokuvia etenkin on.

Ovet avautuivat heti kuunneltuani Light my Firen ensimmäisen kerran. Siinä oli jotain mystisen tuntuista fiilistä, joka herättää joka kerta kylmiä väreitä...edelleenkin.

Just hain The Doorsin ja L.A. Womanin. Suurin piirtein kummatkin kuunneltu läpi ja hyvältä kuulostaa. Morrisonin laulu on upeaa kuunneltavaa kummallakin levyllä. Bändi vetää mahtavasti etenkin kosketin soittaja. Näis levyis tulee olemaan vielä paljon sulateltavaa joten jatkampa kuuntelemista uuden löydön parissa.

Onni potkaisi ja postimies toi yllärinä tuon koko remasteroidun tuotannon (tai siis Morrisonin aikaiset studiolevyt + tuplakokoelma). Ja hitto että on kyllä onnistunut parannus kyseessä!
 
Tokihan kansissa mainitaankin mm. ensimmäistä kertaa oikealla nopeudella pyörivä debyytti, ennen kuulumattomissa olevat taustalaulut yms. parannukset, mutta jo pelkkä soundien kirkkaus antaa kyllä ihan uuden potkun näihin ralleihin! Kansissakin ihan mielenkiintoista tarinointia. Jos puuttuu Doorsia hyllystä niin tällä kertaa kannattaa todella olla uusimpien versioiden perään.
 
E: Korjataan nyt termistöä vielä sen verran, että kuten kansissakin seisoo, levyt on uudelleen _miksattu_.

Multa löytyy tuo remasteroitu L.A. Woman. Hyvältähän se kuulostaa, paha vertailla kun en ole vanhaa versiota kuullut, mutta "normaaliversio" debyytistä on ainaki ihan jees kuuloinen.

L.A Woman on tosiaankin kova.

Uuh, alko kyllä kovasti kuumottaa re-masteroitujen ja miksattujen levyjen hankkiminen.

Uuh, alko kyllä kovasti kuumottaa re-masteroitujen ja miksattujen levyjen hankkiminen.
 
Ja tänäänpä ne tuli hankittua. Debyytin nauhanopeuden muutosta en juurikaan huomannut mutta viimeistään Waiting For The Sunilla ja The Soft Paradella miksausmuutokset huomaa. Soitanto tulee jykevämpänä, Manzarekin urkuja ja pianoja kuuluu enemmän, rumpuja on kaiutettu eri tavalla ja jotkin biisit ovat saaneet ihan uusia sfäärejä.
 
Itselleni oli yllätys että Indian Summer on nauhoitettu jo debyyttilevyn sessioissa ja Moonlight Drivesta tehdyt versioinnit samoissa sessioissa ovat hyvinkin erilaisia lopulliseen Strange Days -versioon verrattuna.
 
Kannatti hankkia. Np. Doors - The Soft Parade

Off-Topicin puolelle kohta kääntyy, mutta mainitsen vielä että "Sgt. Peppersillä" näitä omituisia stereokuvia etenkin on.
 
Muistaakseni tiskeissä joilla nuo on miksattu oli panorointimahdollisuuksia ainoastaan täysin laidalla ja keskellä. Muutenkin olisi ollut selkeämpää julkaista monoversiot, kun ei kerran lähdetty noita aikanaan miksaamaan uudelleen, koska monomiksaukset olivat ne, joihin käytettiin aikaa ja stereot tehtiin sitten pikaisesti jossain välissä.

Muistaakseni tiskeissä joilla nuo on miksattu oli panorointimahdollisuuksia ainoastaan täysin laidalla ja keskellä. Muutenkin olisi ollut selkeämpää julkaista monoversiot, kun ei kerran lähdetty noita aikanaan miksaamaan uudelleen, koska monomiksaukset olivat ne, joihin käytettiin aikaa ja stereot tehtiin sitten pikaisesti jossain välissä.
 
Juup, Re-masteroituja monoversioita Beatlesin levyistä odotellessa...

ovat näköjään light my firen virittäny alaspäin. vaikeampi soittaa tuosta sävel-lajista minusta. ainaki kiippareilla.

Kikkaillaan nyt vähän sitten... Strange Daysilla olevan kappaleen Unhappy Girl urut on äänitetty lopusta alkuun yhdellä otolla... oon miettinyt että miksi? Ei ole vielä selvinnyt....

Tai ei mittään..

Kikkaillaan nyt vähän sitten... Strange Daysilla olevan kappaleen Unhappy Girl urut on äänitetty lopusta alkuun yhdellä otolla... oon miettinyt että miksi? Ei ole vielä selvinnyt....
 
Niin, tarkoitat sitä takaperoista pianoa. Sehän siinä biisissä kuuluu takaperin. En muista oliko se Manzarekin vai tuottaja Rothchildin idea. Halusivat vaan pistää sen siihen ja Manzarekhan soitti sen yhdellä otolla. Aika hyvin, kun kaikki muu materiaali tulee luureihin takaperin.

Niin, tarkoitat sitä takaperoista pianoa. Sehän siinä biisissä kuuluu takaperin. En muista oliko se Manzarekin vai tuottaja Rothchildin idea. Halusivat vaan pistää sen siihen ja Manzarekhan soitti sen yhdellä otolla. Aika hyvin, kun kaikki muu materiaali tulee luureihin takaperin.
 
Eipäkun juu, noin se meni... hämärää, mutta pirun hyvä idea..! Taktak... =)

Huom! Olet kirjoittamassa yli 409 päivää vanhaan ketjuun!
 
Itse tutustuin The Doorsiin ehkä pari viikkoa sitten, puolivahingossa. Loistava yhtye! Hyllyssä lepää Strange Days ja Morrison Hotel, postiluukkuun saapuu pian Waiting for the Sun. Strange Days on loistava, Waiting for the Sun tulee kakkosena ja Morrison Hotel vähän huonosti kolmosena. Hotellissa on lähinnä muutama biisi, josta pidän. kenkkunen kuvaili Waiting for the Sunia hyvin: ...Waiting for the sunilta. Se on siinä mielessä erikoinen levy, että melkein jokainen biisi on erittäin hyvä, mutta kokonaisuutena se ei ihan toimi. Strange Days paukkuu ihan täysiä, mielestäni toimii kokonaisuutenakin hyvin, vaikka käsittääkseni kyseessä on debyyttialbumin jämistä koottu levy. Psykedeelistä!

Jim Morrison on hieno lauleskelija ja hänen äänessään on paljon eri sävyjä, rosoisesta rock-karjunnasta aina mystiseen tulkintaan. Varmaan tulee hankittua debyytti ja L.A. Womankin hyllyyn ajan mittaan.
 
Lempiviisujani: You're Lost Little Girl, People Are Strange, The Spy, Blue Sunday, Love Street.
 
edit. Pakko mainita vielä L'America. Ei perkele mikä biisi!

Hotellissa on lähinnä muutama biisi, josta pidän.
 
Heh, itsekin ajattelin näin vielä jokunen vuosi sitten, mutta sitten kys. levy avautui aivan eri tavalla. Jokaisella Doorsin levyllä on kyllä hienot hetkensä. Mielestäni yhtyeellä ei ole yhtään heikkoa levyä.
 
Ehdotonta kesämusaa.

Löytyykö keltään näitä Morrisonin kuoleman jälkeisiä Doors-julkaisuja? Mistäköhän niitä saisi?
 
Jos tarkoitat niitä Other Voices ja Full Circle -levyjä, joissa Krieger ja Manzarek laulavat, niin itselleni ei ainakaan aikoinaan kolissut yhtään. Vähän niinku lihapiirakka ilman lihaa.
 
Niin en muista enää mistä sain ne käsiini, saattoi olla kirjastosta.