Aihe: Desert Island Sessions
1
vpjarvi
20.10.2008 18:31:27 (muokattu 20.10.2008 18:37:35)
 
 
DESERT ISLAND SESSIONS KOKOSI MUUSIKOT SUOMENLINNAAN
 
Elokuun lopussa joukko kotimaisia muusikoita kokoontui viikoksi Suomenlinnan Seawolf-studiolle Desert Island Sessionseihin. Yhteensä yli 20 artistia sävelsi, sovitti, sanoitti ja äänitti tuottaja Arto Tuunelan johdolla materiaalia, josta nyt julkaistaan kahdeksan biisin albumi. Lopputulokseen vaikuttivat Tuunelan ohella erityisesti Lauri Eloranta (Damn Seagulls), Jussi Hietala (Underwater Sleeping Society), Ilari Kivelä (Major Label) ja Asmo Palteisto (Downstairs), jotka kaikki viihtyivät Suomenlinnassa koko sessioiden ajan.
 
Suomenlinnan sessiot oli hyvä osoitus siitä, että kun lyödään kourallinen musiikintekijöitä ja muusikoita samaan koppiin niin lopputuloksena syntyy materiaalia, jota kukaan ei yksin omalla tahollaan tekisi. Suurin osa sessioiden tyypeistä oli biisintekijöitä, joten lähtökohtaisesti tehtiin biisejä eikä vain pidetty jameja ja sekoiltu. Tavoitteena ei kuitenkaan ollut väkisin puristaa pophittiä, vaan toimia niin, että tekemisen vapaus on koko ajan läsnä, kertoo tuottaja Arto Tuunela.
 
Desert Island Sessions -levy julkaistaan 14.11.2008 ilmestyvän Rumban yhteydessä, ja se jaetaan kaikille lehden tilaajille. Vielä ennen levyn ilmestymistä albumilta lohkaistaan Kaukosäädin-single, jonka vokaaleissa duetoivat räppäri Asa ja Disco Ensemblen Miikka Koivisto.
 
Loppuvuodesta albumi on mahdollista saada myös kaupanpäällisenä indie-levymerkkien järjestämän levykauppakampanjan yhteydessä. Projekti toteutettiin Fullsteam Recordsin, Backstage Alliancen ja Rumba-lehden yhteistyönä.
 
Desert Island Sessions on mahdollista nähdä livenä Fullsteamin ja Backstage Alliancen pikkujoulujuhlassa Helsingin Tavastialla perjantaina 21. marraskuuta. Christmas Hula Lounge -bileissä esiintyvät myös Rubik ja Underwater Sleeping Society. 10 euroa maksavat ennakkoliput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä.
 
Desert Island Sessionsissa mukana:
Aki Päivärinne (freelancer, mm. Damn Seagulls)
Aku Raski (Huoratron)
Arto Tuunela (Major Label, Pariisin Kevät)
Asa
Asmo Palteisto (Downstairs)
Didier Selin (Timmion Records, Nicole Willis & The Soul Investigators...)
Emma Kemppainen (Le Corps Mince De Francoise)
Ilari Kivelä (Major Label)
Jori Hulkkonen (Paukkumaissi, Jukka Poika & Kompostikopla...)
Juho Viljanen (Jonna Tervomaa, Asa, Plain Ride)
Jussi Hietala (Underwater Sleeping Society, Rubik)
Jussi Ylikoski (Disco Ensemble)
Laura Soininen (Murmansk)
Lauri Eloranta (Damn Seagulls)
Miikka Koivisto (Disco Ensemble)
Nöpsy (Wrecking Queens)
Okko Nieminen (Underwater Sleeping Society)
Olli Rautiainen (Plutonium 74...)
Roni Martin (Roni Martin & Jukka Orma Tanssiinkutsu)
Teho Majamäki (Ismo Alanko Teholla, Aivoaula)
Tuomas Palonen (Cosmobile)

 
http://www.myspace.com/desertislandsessions
 
Aika mielenkiintoista kamaa tuo Kaukosäädin, vaatii kyllä muutaman kuuntelun lisää, Asan riimittelystä kun on aika vaikea saada kiinni. Mielenkiinnolla odottelen koko lättyä.
 
E: Lisäilin moskaa
"A Cosssssssby sweater." http://www.mikseri.net/secondcumming
jannu
20.10.2008 20:01:43
Suomenlinnan sessiot oli hyvä osoitus siitä, että kun lyödään kourallinen musiikintekijöitä ja muusikoita samaan koppiin niin lopputuloksena syntyy materiaalia, jota kukaan ei yksin omalla tahollaan tekisi.
 
No duh. Mutta millainen osoitus mahtavat sessiot olla biisien laadun suhteen? Ainakaan tuo Kaukosäädin ei säväyttänyt oikein minkään vertaa, vaan vaikutti lähinnä juurikin aika perus sisäänpäinlämpiävältä "viikon projekti"-matskulta jota on sitten porukalla mukava kuunnella ja muistella.
"Just tell me fucking why everything becomes an issue!"
carlos
20.10.2008 21:39:39
No duh. Mutta millainen osoitus mahtavat sessiot olla biisien laadun suhteen? Ainakaan tuo Kaukosäädin ei säväyttänyt oikein minkään vertaa, vaan vaikutti lähinnä juurikin aika perus sisäänpäinlämpiävältä "viikon projekti"-matskulta jota on sitten porukalla mukava kuunnella ja muistella.
 
Jepulis, ei kaikki pysty tekemään Hommeja Desert sessions-meiningillä.. Hirveetä kuraahan toi kaukosäädin oli.
Juhani
21.10.2008 02:44:31
 
 
Hyvä sanoma tuossa ASA:n Kaukosäätimessä.
 
Haastava projekti varmasti sinänsä. Hotelli Sointu meiningillä menee, mutta useamman artistin kera.
 
Varmasti helmiä hetkiä luvassa biiseissä, mutta ei musiikkia tehdä mielestäni ennalta määrätyin aikatauluin ja suunnitelmin. Ainakaan aitoa. Usein sitä seuraa vastareaktio tekovaiheessa. Levottomuus. Autiolla saarellakin pitää asustella jonkin aikaa ennenkuin alkaa ymmärtää mitä sisällä tapahtuu ja keitä ympärillä elää.
 
Tarkoitan siis että sydämmestä syntyy kappale sitten kun sen aika on. Vähän kuin itsestään.
 
Hieno projekti kuitenkin ja vain tekemällä syntyy yleensäkään mitään. On tekijöitä ja niitä, jotka puhuvat p*skaa toisten tekemisistä.
 
Mihin juuri osaltani sorruin. :)
Juntunen
21.10.2008 09:26:25
 
 
Jepulis, ei kaikki pysty tekemään Hommeja Desert sessions-meiningillä..
 
Epäilen ettei lääkityskään ole ollut ihan yhtä kohdillaan mitä alkuperäisissä aavikkosessioissa. Tosin mistäpä minä tiedän. Ideanahan tuo on mahtava. Itsekin olen Homme-huumassani samanlaisia sessioita miettinyt.
Lama tuloo ja meikämannea vaan naurattaa. Uus biisi ois.
Exhausted
21.10.2008 12:24:45
 
 
Kaukosäädin olisi voinut olla Pariisin kevään levyltä jos Tuunela itse olisi laulanut kertosäkeen Koiviston sijaan. Vähän sellaista matskua kyllä odottelinkin, olihan koko Pariisin kevät ilmeisesti vähän vastaava projekti, että Tuunela väsää kavereidensa kanssa erilaisia pop-biisejä.
Feggy
21.10.2008 12:27:06
 
 
Fullsteam & Backstage Alliance present: Christmas Hula Lounge - Desert Island Sessions Live
 
Rubik
Underwater Sleeping Society
Jaakko & Jay
 
DJs Kähönen & Ritonen, tickets 10€/12€
 
Buy tickets in advance: www.tiketti.fi/tapahtuma/3446
 
www.myspace.com/desertislandsessions
www.tavastia.fi
www.backstagealliance.com
www.fullsteamrecords.com
Laatte
14.11.2008 17:01:14
 
 
Tuli nyt tuo levy Rumban kylikiäisinä ja varsin mukavia vetojahan nämä ovat. Mukavia sävelkulkuja ja kokeiluja.
"Luontoa romantisoi siitä vieraantunut."
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)