Bassot ›

Itseasiassa psyykepuoleen ei ole tarkoituskaan puuttua, mikä on mielestäni ok. Mulla ei ole intressä mitenkään tasoitella minkäänlaisia fiiliksia.
 
Esiintymiskammo (tai -jännityksen pahempi muoto jne.) on samanlainen "mekanismi" kuin vaikkapa lentopelko. Ongelma ei ole niinkään jännitys vaan sen aiheuttamat fyysiset oireet, joita taas alkaa jännittämään. Eli jännitys vaikkapa aiheuttaa jännitystä tai tärinää käsissä, tämän reaktion huomaaminen lisää jännitystä ja pahentaa fyysistä oiretta. Simppelia, eiks?
 
Eli järkevintä on pistää se tämän ongelman syy, eli fyysinen oire kondikseen tai ainakin pyrkiä vähentämään sitä. Sitä pientä jänskä-fiilistä vastaan ei ole mitään, mutta kun valitettavasti se ei jää omalla kohdallani siihen.
 
Toivottavasti tämä selvensi.
 
Kiitoksia kiitoksia. Mutta fyysisten oireiden syyhän on siiskin psyykkinen eli esim. sosiaalisten tilanteiden pelko elikkäs kahvikuppineuroosi, tai paniikkihäiriössä tämä paniikkitilanne ja siitä ulospääsy. Yleensähän näitä todellisia häiriöitä (en puhhu tietenkään sinusta, kun en tapausta millaan lailla tiedä) nykyään hoidetaan SSRI lääkeillä tai bentsodiatsepiineilla, jotka siis on psyykenlääkkeitä. Siksipä kiinnostikin toimiiko tämä oireiden lääkkeellinen hoito, jos psyykkiseen tilaan ei vaikuteta lääkkeillä. Tämähän nyt meni off topiciksi, mutta kun ihmismieli on utelias, ja ihmisten omakohtaiset kokemukset on tärkeä tiedon lähde näissä asioissa.

Kiitoksia kiitoksia. Mutta fyysisten oireiden syyhän on siiskin psyykkinen eli esim. sosiaalisten tilanteiden pelko elikkäs kahvikuppineuroosi, tai paniikkihäiriössä tämä paniikkitilanne ja siitä ulospääsy. Yleensähän näitä todellisia häiriöitä (en puhhu tietenkään sinusta, kun en tapausta millaan lailla tiedä) nykyään hoidetaan SSRI lääkeillä tai bentsodiatsepiineilla, jotka siis on psyykenlääkkeitä. Siksipä kiinnostikin toimiiko tämä oireiden lääkkeellinen hoito, jos psyykkiseen tilaan ei vaikuteta lääkkeillä. Tämähän nyt meni off topiciksi, mutta kun ihmismieli on utelias, ja ihmisten omakohtaiset kokemukset on tärkeä tiedon lähde näissä asioissa.
 
Mun käsityksen mukaan sosiaalisten tilanteiden pelko tai paniikkihäiriö ovat psyykkisiä ongelmia ja huomattavasti vakavempia juttuja kuin esiintymispelko. Eli niissä tuon sortin lääkitys onkin kohdallaan.

Lohdutuksen sana kaikille aloitteleville basisteille:
 
Kukaan ei huomaa jos soitat välillä vähän väärin, vain jos lakkaat soittamasta kokonaan.

Parin keikan hurjalla kokemuksella omalta osaltani on ollut niin että ei oikeastaan ole ennen keikkaa juuri ollenkaan, ensimmäisellä keikalla ei edes ehtinyt kun oli niin kiire ajella tonteille missä jo odotettiin kamat valmiina, ja eiku suoraan vetämään ja hyvin meni :) Hiton hauskaa oli kylläkin, ja ainoa mikä jännitti kesken keikkaa oli kun mun piti laulaa yksi biisi jota kitaranvinguttelija ei pystynyt. Se pelotti :)

Kunnon rähinä päälle, tai mitä musiikki vaatikaan, niin pikku virheet jäävät yleisöltä huomaamatta.

Jos virheitä alkaa pelkäämään ei soittamisesta muuta tulekkaan kuin kämmäilyä :)
 
Ekalla keikalla en muista ainakaan itse pahemmin ryssineeni, mutta seuraavalla sitten jo oikein lahjakkaasti.
Meillä kun on pari aika samantyylistä biisiä setissä, ja tuli ajatuskatko kumpi biisi nyt lähti ja sellaista yleistä räminää oli hetken luvassa kun yritin kuunnella kitaroita että kumpi lähti, mutta kun toinen kitaristeistakin meni sekasin samaan aikaan niin hämmennys oli melkoinen :)
 
Päästiin kyllä kiinni hetken päästä ja nauratti loppubiisin niin maan pirusti.
Pari muutakin källiä lähinnä biisien lopetuksessa tuli, mutta ei niitä kukaan muu kuin me huomanneet vaan porukalla oli bileet päällä.
 
Jännitystä kai sekin on kun huomaa että joka hiton biisin tempo on melkolailla reippaampi kuin treeniksellä?

Rumpalin kädet tärisee :)

Kyllähän tuo jännittää aina jollain lailla. Bluesöljy saattaa hieman helpottaa, mutta siinäkin on tietty rajansa. Selvinpäin yleensä lavalle tai korkeintaan muutama olut alle. Pieni terve jännitys on jopa hauska olotila, ja siinä tulee keskityttyä ja asennoiduttua suoritusta varten. Kunhan muistaa pitää hauskaa lavalla niin pienet soittomokatkaan ei tunnu missään. Ei se niin vakavaa kuitenkaan ole, musiikki.

Mun käsityksen mukaan sosiaalisten tilanteiden pelko tai paniikkihäiriö ovat psyykkisiä ongelmia ja huomattavasti vakavempia juttuja kuin esiintymispelko. Eli niissä tuon sortin lääkitys onkin kohdallaan.
 
Juu, mutta tuohon sosiaalisten tilanteiden pelkoon kuuluu tärkeänä osana esiintymispelko, tosin tällöin kyse jo neuroottisesta pelosta, jolloin jo ruokalassa puolituttujen kanssa syöminen voi olla ylitsepääsemätön esiintymistilanne.
 
Niin joo, jännitänhän tosiaan itsekkin, mutta kokemus ja varmuus omasta osaamisesta auttaa paljon. Noita nyt ei itsellä basson soittoon liittyen ihan kauheasti vielä ole. Niin ja tosiaan itseällä ainakin oli rennompi soittaa isomman bändin kanssa, etenkin kun yksi laulajista oli huomiosta nauttiva showmies...

Harvemmin tulee jännitettyä. Tai aina tietty vähän mutta hyvällä tavalla. Silleen että joskus enemmän, joskus mitättömän vähän. Suurempi ongelma mulle on yleensä itse keikan odottelu, ja siinä sitten ajanpitimiksi tulee tuota nuotti- taikka bluesöljyä nautittua, joskus vähän turhan ronskillakin otteella. Viime keikalla ehti nappasta vähän reilu kuus eliksiiripulloa ennen keikkaa, ja siinä kulkee aika pitkälle raja. Soitto kulki ja hauskaa oli. Kymmenen oli toissakeikalla jo liikaa... Kyllähän se senkin vähäisen keikkajännityksen laukaisee mutta sitten tuleekin jännitys siitä itse suorituksesta kun ei enää sormet viuhukkaan entiseen tahtiin.

Kiitokset SO:lle beta vinkistä. Kerrotko vielä millä tuotemerkillä noita apteekista lähdetään hakemaan?
 
Mitenpä voisi olla jännittämättä yhtään silloin kun ollaan esittämässä parhaiden ystävien kanssa sitä sydänverellä kirjoitettua omaa materiaalia, missä oma persoona, kokemus ja asenne on puristettu 3-5 minuutin episodeihin? Kuvittelisin että esim. coverbändissä ei näillä kilometreillä enää moista jännitystä ilmenisi.
 
Perusasia minkä opin ihan vasta (uralla +30v) on se että plekun puristaminen ei pura jännitystä, sillä saa aikaan vain krampin siihen broilerinkoiven näköiseen peukalolihakseen, jonka jälkeen kaikki keskittyminen menee siihen ettei plektra putoa. Eli nykyään ennen keikkaa aloitan menttaaliharjoituksen jossa hoen mielessäni: "Älä purista. Sinä olet maailman paras sinä". Sillä pärjää. Joskus.

Kiitokset SO:lle beta vinkistä. Kerrotko vielä millä tuotemerkillä noita apteekista lähdetään hakemaan?
 
Suosittelisin konsultoimaan lääkäriä. Omat nappini ovat ainakin vain reseptillä saatavia.

mutta sitten tuleekin jännitys siitä itse suorituksesta kun ei enää sormet viuhukkaan entiseen tahtiin.
 
Toi on niin totta. Mikään ei soittamisessa pelota enempää kuin mennä lavalle tietoisena siitä että on liian kännissä. Mutta tuotakin voi onneksi harjoitella (?).

Kiitokset SO:lle beta vinkistä. Kerrotko vielä millä tuotemerkillä noita apteekista lähdetään hakemaan?
 
Mitenpä voisi olla jännittämättä yhtään silloin kun ollaan esittämässä parhaiden ystävien kanssa sitä sydänverellä kirjoitettua omaa materiaalia, missä oma persoona, kokemus ja asenne on puristettu 3-5 minuutin episodeihin? Kuvittelisin että esim. coverbändissä ei näillä kilometreillä enää moista jännitystä ilmenisi.
 
Perusasia minkä opin ihan vasta (uralla +30v) on se että plekun puristaminen ei pura jännitystä, sillä saa aikaan vain krampin siihen broilerinkoiven näköiseen peukalolihakseen, jonka jälkeen kaikki keskittyminen menee siihen ettei plektra putoa. Eli nykyään ennen keikkaa aloitan menttaaliharjoituksen jossa hoen mielessäni: "Älä purista. Sinä olet maailman paras sinä". Sillä pärjää. Joskus.
 
Ne ei kyllä joo ole käsikauppa lääkkeitä, vaan vaativat reseptin. Käväse lääkärin juttusilla.

Ensimmäisten 5 keikan jälkeen alkoi mennä aika rutiinilla eikä ole isommin jännittänyt. Edessä soittelu on poistanut muutenki mukavasti esiintymiskammoa ja jos vaikka puhe pitää pitää niin ei puntti liikaa tärise =).
Varsinaisen jännityksen sijasta keikoilla tuppaa pukkaamaan soija päälle, en tiedä mikä siinä sitten on. Kätkettyä jännittyneisyytä vai yksinkertaisesti liian nopeat kuviot, kuumat värivalot pohottamassa suoraan päin lärviä ja paljon ihmisiä pienessä tilassa. Mene ja tiedä.
 
E: Ei varsinaisia rituaaleja, mutta lyhyt rukous tuntuu tepsivän =)

Ei soittaminen sinänsä enää jännitä. Mutta jos äänentoistossa tai muuten tekniikassa jotain ongelmia niin saatan ottaa hertsejä ja se kyllä vaikuttaa kaikkeen.

Kun treenaa oman osuutensa paremmin, kuin kunnolla, on siinä yksi syy vähemmän jännittää. Ja muistaa, että hauskaa sinne lavalle pitää mennä pitämään, eikä oo niin pennin väliä meneeköä jokainen ääni ihan just sillain, kun pitää. Tokikaan kumpikaan ei auta varsinaisesti "esiintymispelkoon".

Ei yleensä pahemmin jännittele, mutta muutama pullollinen keskaria kummasti vähentää virkamieskankeutta ja antaa rokkimojoa.

konservatorion? konservatoriohan on toisen asteen koulu jonne voi hakea peruskoulun jälkeen, joten en usko että siitä ihan on kyse. mitähän koulua ihmiset tarkoittavat kun puhuvat näin konservatorioista? minua monesti hämmentää tämä koska en tiedä mistä koulusta oikein puhutaan, koska selvästikään kyse ei kuitenkaan ole konservatoriosta. ihan vaan jos joku tietää niin voisi kertoa..
 
Mun työpaikka on ihan konservatorion naapurissa. Joka päivä sinne menee lapsia viulu tai joku muu soitin kainalossa. Kyllä siellä opetetaan aika pieniäkin lapsia. Se toisen asteen ammatillinen koulutus on sitten eri asia mutta kyllä nämä lapsetkin opiskelevat siellä konservatoriossa.

Mulla toi jännittäminen on jotenkin niin, että useimmiten menee ihan kevyesti, joskus taas on niin hirveet tilat, että meinaa taju lähteä. Eihän siinä sitten meinaa soittamisesta mitään tulla, kun ihan paikat tärisee ja lähtee voimat raajoista ja sydän hakkaa.
Kausiluontoista siis. Olen harkinnut, josko noita betasalpaajia hankkisin myös.