Rummut: soittaminen ›

Kyse siis rumpujen sovittamisesta kappaleeseen
Miten se teillä tapahtuu? Yritättekö soittaa ensin hitaammin ja nopeutatte jos ei sovi tai yritätte toisenlaista komppia?
 
En oo varma onko tällaista aihetta jo tehty mutta tuli mieleen kun itelläni on yks riffi mihin ei sovi mikään :D
 
Tänne kysymyksiä, jos muilla on samantyylisiä pulmia niin viisaat vastaavat miten kannattaa edetä..XD

Laita riffi ni keksin sulle rummut.
 
No ei mulla ole mitään metodia, kuuntelen "riffin" luonnetta ja päätän esimerkiksi muun bändin toiveita kuunnellen, soitanko vaikkapa half-timenä vai en, miten aksentoin, dynamiikka jne. Yleensä ne tulee kyllä itsestään aika sopiviksi nykyään.

Nimimerkistäsi ensin päättelin, että taitaa olla kyse sen osaston musasta, johon mulla ei enää riitä raikkautta. Mutta silti:
 
Yksi hyvä lähestymistapa on kuunnella sitä biisin rytmistä fiilistä, eli onko biisissä 8-osa nuottifiilis, tai kenties vaikkapa 16-osa nuottifiilis. Kun se on selvitetty, niin sitten vaan tapailemaan itselle tuttuja komppeja, joissa on se sama rytminen fiilis.
 
Yksi rumpalin tärkeistä apuvälineistä on myös oma suuvärkki (usein tahtoo unohtua itseltäkin). Kuuntele sitä riffiä ja ala ihan puhtaasti fiilispohjalta tuottaa sen päälle sopivaa rytmiä/komppia - niin juuri - suullasi;-) Kun alkaa tuntua siltä että "nyt löytyi", niin analysoi laulamaasi komppia hetki ja mieti kuinka se sama komppi tuotetaan rumpusetillä. Kuulostaa hörhöilyltä, mutta on ihan kaikkea muuta!
 
Tapoja on monia, siinä pari. Kokemus tuo sitten mukanaan sekä rutiinia, että putkinäköä;-)

Poijjaat poijjaat, pankaas nyt kommenttia, kun kerrankin on taas oikeasti mielenkiintoinen ja asiallinen teema käsillä! Minnuukin kiinnostaa miten työ duunaatte!

Mietin mitä Beatlesin biisiä muistuttaa ja kopioin sen.
No tuota...Ensinnä rytmilaji, tempo ja fiilis. Sitten mietin, minkä instrumentin nuotteja lähden korostamaan tai imuttamaan, se ei aina ole basso. Kuunteleminen ja palautteen vastaanottaminen auttaa kummasti.

Mietin ekana miten vähän asioita on ihan pakko soittaa. Sit yritän olla lisäämättä mitään, ja tehdä jäljellejäävistä parempia.

Itse lähden ennen kaikkea liikkeelle siitä, että mitä biisi vaatii, enkä siitä mikä on helpointa ja hauskinta. Jälkimmäiseen ratkaisuun tuntuu moni rumpali päätyvän, tämän huomaa etenkin demoja kuunnellessa. Sanalla sanoen pyrin tiettyyn armottomuuteen sovituksien kanssa, komppeja treenataan niin kauan että ne menevät.

Sanalla sanoen pyrin tiettyyn armottomuuteen sovituksien kanssa, komppeja treenataan niin kauan että ne menevät.
 
Maraton vai 110 metrin aidat?

Ensin mietitään timefeelis-jutska kohdilleen. Miten biisissä lasketaan. Onko esimerkikis 4/4-osa tahtilaji, entä syke harvennetaanko vai tihennetäänkö esim. kuudestoistaosiksi. Sitten painotetut iskut melodian osalta. Bassolinja ja muut yhteisesti mietittävät sovitukselliset asiat...
 
Kyllä se yleensä melko nopeasti selkenee, miten kannattaa soittaa. Jos treenaa bändin kanssa uutta kappaletta, tulee siitä helposti kesustelua yhteisesti, miten kunkin kannattaa soittaa.
 
Äänitä treenit tai ne omat ideat ja kuuntele nauhaa. Helpompi on niin tunnistaa muutosta vaativat osat ja asiat kappaleesta.

Mietin ekana miten vähän asioita on ihan pakko soittaa. Sit yritän olla lisäämättä mitään, ja tehdä jäljellejäävistä parempia.
 
Mulla on tasan tarkkaan sama meininki.
 
Joskus oli pakko tunkea (tuplasetti kun oli hoho) kaikenlaista silppua vähän joka väliin, mutta nykyisin vedän ihan AC/DC-meiningillä. Hyvä jos esim crashia lyön kerran biisissä.
 
No tuplaspedu on, mutta melko vähäistä senkin käyttö on nykyjään. Jotain kohtia saatan ovelasti maustaa sellaisella Vinnie Paul-henkisellä röplötyksellä.

Kyllä sellainen tyylikäs keuliminen ja oman tontin korostaminen joskus voivat olla se viimeinen silaus sävellykselle. Ei ehkä välttämätön täydellisyyden saavuttamiselle, mutta monesti elimellinen osa rock 'n rollin magiaa. Kyllä pieni (ja isokin!) röyhkeys on nautittavaa kuunneltavaa.

Mulla on tasan tarkkaan sama meininki.
 
Joskus oli pakko tunkea (tuplasetti kun oli hoho) kaikenlaista silppua vähän joka väliin, mutta nykyisin vedän ihan AC/DC-meiningillä. Hyvä jos esim crashia lyön kerran biisissä.
 
No tuplaspedu on, mutta melko vähäistä senkin käyttö on nykyjään. Jotain kohtia saatan ovelasti maustaa sellaisella Vinnie Paul-henkisellä röplötyksellä.
 
Kyl mä silti soitan välillä aika paljon, jos on sellasta tunnelmaa. Välillä taas sit ihan minimalisti-pohjalta. Biisi määrää, pojat tottelee.

Kyse siis rumpujen sovittamisesta kappaleeseen
Miten se teillä tapahtuu?
 
Kuuntelen biisin, naputan pari kertaa sen läpi. Itse biisi pitää saada ensin rokkaamaan päässä. Jos ei rokkaa on biisi huono.
Rec-nappi päälle ja menoksi. Soitan sen omalla tyylillä fiiliksen mukaan ja se otto nro 1. on yleensä paras. Sitten hieman hoonataan.
Soitan aina omalla tyylillä.
Tavallaan tämä mun tyyli on kehitelmä ihailemistani rumpaleista. Siitä on muodostunut oma versio vahingossa ja en halua muuten soittaa kirveelläkään.
Jos olen tehnyt raidan ensin kitaralla, vedän rummut vaan fiiliksillä siihen päälle.
Tosin en ole mikään maailmankuulu tapaus, mutta en tingi linjasta. Välillä tulee aika hyviä juttuja ja välillä mennään metsään pahasti. Mutta en alennu komppaajan rooliin. Vedän rummut nauhalle aina, niin kuin ne pitää ja se on se bändin ykkössoitin ja miksaan rummut aina pintaan. Varsinaisia kitarasooloja en juuri tee nauhalle. Kitara pitää soida iloisesti kuitenkin ja siinä pitää olla selkeä juoni. Rumpusoolot ja se pelkkä soitto oikeastaan on se juttu mun musassa nykyään.
Ammattilaisilla on tietenkin omat murheet, kun niiden musaa kuuntelee isommat porukat ja ne joutuu väkisin soittamaan kaikenlaista kamaa. Mä soitan rummut itselle vaan ja kavereille, kun meillä on ammatti erikseen ja voi olla että meidän musaa kuuntelee aika marginaaliryhmä, vaikka laittaisi minkälaisen markkinointikoneiston päälle. On näistä tekeleistä tosin muutama tykännyt ja juuri rumpusovituksista, kun ne on todella rentoja.
Ja ne teen siis sovitukset selkäytimesta fiiliksellä. Tekniikassa on parantamisen varaa, mutta pakko kehua itseä, että aika hyviä juttuja tulee aina väliin, kun vetää vaan menemään.
Tämä on vaan mun tyyli, kun me tehdään vaan omia nauhoja ja soitellaan huvikseen pääsääntöisesti.

meidän musaa kuuntelee aika marginaaliryhmä
 
Nii-in, mistä lie johtuu...

Mutta en alennu komppaajan rooliin.
 
Joo, ei helv****sä sellaista! Siis kaikki soittimethan ovat soolosoittimia, ja mieluiten yhtäaikaa. Silloin aletaan olla musiikin ytimessä.

Vedän rummut nauhalle aina, niin kuin ne pitää ja se on se bändin ykkössoitin
Hieno asenne!
Mä en vielä onnistu aina, mutta parhaani teen...

Joo, ei helv****sä sellaista! Siis kaikki soittimethan ovat soolosoittimia, ja mieluiten yhtäaikaa. Silloin aletaan olla musiikin ytimessä.
 
Ei se sitä tarkoita, että kaikki vetää sooloja, jos rumpali ottaakin vuorostaan pääosan esittäjän roolin?

Ei se sitä tarkoita, että kaikki vetää sooloja, jos rumpali ottaakin vuorostaan pääosan esittäjän roolin?
 
Ei niin, kunhan kärjistin huvikseni. Aika timmi kirjoitus sinulla kyllä muutenkin.

Tuli yksi vanha juttu mieleen, kun kaverin isoveli oli 80-luvulla kaupungin kovimpia hevirumpaleita. Hevi ei elättänyt ja niinpä hän meni humppabändiin tienaamaan leipää.
Hän veti sovitukset tavallaan mun linjan mukaan eli silleen, kuin fiilis on sinä päivänä.
Tuli ongelmia työpaikalla. Hän kertoi, että muorit sylki hänen päälle keikalla, kun meno ei ollutkaan ns. perinteinen tapa soittaa ko. jytinää. Juopot ämmät ei säästelleet myöskään sanojaan.
Eli palaute voi olla aika rankkaakin, jos sovituksiin ei keskity.
 
Kuunnelkaa tänään idolssia, niin siinä on esimerkki paskasta sovittamisesta.
Rumpali on kyllä ykkösluokkaa ja vetää varmalla kädellä. On ikään kuin bändin pelastus ja saa sen musan edes vähän rokkaamaan. Mutta ainakin meidän telkusta tulee se pianon hakkaaja niin kovaa läpi, ettei muusta saakkaan sitten selvää. Se ns. pianisti hakkaa kuin kirveellä niitä koskettimia ja on vielä paska soittamaan. Tämä piano on sitten miksattu aivan pintaan. Sääliksi käy vähän niitä kilpailijoita.