Aloittelijat ›

Kovin moni aloittelija viitsii ottaa teoria tunteja musiikista, jotta pääsisi sitten soittamaan kitaraa? Ja moni varmasti aloittaa sieltä vaikeimmasta kappaleesta, eikö vaan?
 
Olenko mä puhunut jostain teorian pakko-opiskelusta? Noup. Entäs kitaran soittamisesta?
 
Kyllähän se nyt hyvänen aika pitää tietää mistä tarvittavat sävelet löytyvät, ennen kuin voi soittaa mitään instrumenttia. Ei siihen mitään teoriaa tarvitse.
 
Jos nyt otetaan esimerkiksi kitaran soittaminen, niin tuo Maren konstin ensimmäinen vaihe, jossa ei ole rytmiä mukana on sitä, että etsitään niitä oikeita kohtia, joista sävelet löytyvät. Siinä vaiheessa ollaan ilmeisen aloittelijatasolla ja ei siinä mitään. Jostakin pitää aloittaa.
Mutta mun mielestä silloin ei vielä opetella sitä kappaletta lainkaan, vaan soittamisen perusteita. Täähän on nyt tätä meikäläisen sunnuntai-illan pilkun viilaamista:)
 
After ool komppaan Baronia täysillä tässä jutussa. Ei biisin treenaminen ilman oikeita aika-arvoja ole vielä minkään biisin treenaamista.
 
E. Vai tarkoitatteko nyt tuolla rytmillä biisin tempoa? Se nyt tietysti on aivan normaalia, että aluksi treenaa outoa biisiä hitaammassa tempossa.

Tapellaaks:-)
 
Ei se oo mitään soittamista, joka ei mee oikeen rytmiin/tahtiin. Heti alusta alkaen!
 
Aika tiukka linja, sanoisin!
 
Ainakaan omalta osaltani tosta ei tulisi yhtään mitään. En ole esimerkiksi mikään mestari nuotinluvussa, niin että kyllä siinä vähän joutuu katselemaan ja haeskelemaan että mitäs säveliä tähän tulee ja mitkä on aika-arvot. Ei tulis mitään jos metronomin tahtiin heti yrittäisi.

Aika tiukka linja, sanoisin!
 
Ainakaan omalta osaltani tosta ei tulisi yhtään mitään. En ole esimerkiksi mikään mestari nuotinluvussa, niin että kyllä siinä vähän joutuu katselemaan ja haeskelemaan että mitäs säveliä tähän tulee ja mitkä on aika-arvot. Ei tulis mitään jos metronomin tahtiin heti yrittäisi.
 
Mun metronomin hitain on 32 bpm. Jos ei niinkään hitaasti osaa, yksi isku joka 8:s osalle.
Oon edelleen sitä mieltä että alusta alkaen oikein mutta tempo niin hidas että onnistuu. Sitten vähitellen lisää tempoa.
 
Kun mä aikoinaan opettelin C-duuriasteikkoa niin sekin metronomin kanssa. Siinä saa jo rytmitreeniä kun asteikko alkaa sujua soittelemalla sitä kolmimuunteisesti, triolina, 3/4:ssä jne.

Mun metronomin hitain on 32 bpm. Jos ei niinkään hitaasti osaa, yksi isku joka 8:s osalle.
Oon edelleen sitä mieltä että alusta alkaen oikein mutta tempo niin hidas että onnistuu. Sitten vähitellen lisää tempoa.
 
Kun mä aikoinaan opettelin C-duuriasteikkoa niin sekin metronomin kanssa.
 
Okei, en ole koskaan tullut ajatelleksikaan, että laittaisi heti metronimin nakuttamaan, mutta ehkä tuota voisi joskus kokeilla.

Tiesittekö, että samat sävelet peräkkäin soittamalla, ja samaan aikaan käytettäessä eri aika-arvoja tulee kokonaan eri biisejä.
 
Noin karrikoidusti voisi sanoa, että mahtaa olla kivaa jos piti opetella stairway to heaven ja huomaatkin soittavasi Satumaa-tangoa:)
 
Aamen. Siihen on ihan syynsä että kaikkee ei-klasarimusaa sanotaan rytmimusiikiksi.
 
Itte oon huomannut että varsinkin nuorille soittajille on helpompi lähteä ihan rytmistä liikkeelle, vaikka jos jotain riffiä opettelee niin aluksi opettelee taputtamaan (tai soittamaan vapaalla kielellä/yhdellä koskettimella) riffin rytmin, vaikka samaan aikaan kun kävelee ja sitten kun sen osaa niin liimaa päälle vasta otteet. Tän huomaa tosi nopeesti jos riffi on tosi yksinkertainen: Ne jotka opettelee eka Smoke on the waterin otteet ja sen jälkeen vasta hahmottelee rytmin kuulostaa pitkään vähän haparoivilta ja ne jotka on ensin opetelleet rytmin, soittaa nopeemmin sen kuuloista riffiä kuin pitääkin. Kyllähän sen keikoillakin huomaa: Ne jotka pitää rytmin vaikka soittais päin h-vettiä, saa anteeksi koska kukaan ei huomaa sitä mokaa, mutta ne jotka mokailee rytmin kanssa vaikuttavat huonoilta soittajilta vaikka vetäisivät ihan oikeet äänet ihan oikeessa järjestyksessä ja vielä hyvällä saundilla.
 
Sillä on ihan varmasti jotain tekemistä liikeratojen opettelun kanssa ja sillä miten eri liikeratojen osa-alueet (nopeus, tarkkuus, voimakkuus) opitaan. Ja jotain tekemistä ihan kehon käytön kanssa: Teini-ikäisissä ja sitä vanhemmissa huomaa soitossa heti, kuka on juoksennellut ympäriinsä lapsena ja kuka istunut telkkarin edessä. Ne jotka ovat kirmanneet (kuka minkäkin asian perässä), hahmottavat rytmiä ja sitä kautta musiikkia nopeammin ja tarkemmin, mutta näille, jotka ei ole koskaan tehneet mitään missään taimissa, voi olla lähes mahdotonta hahmottaa musiikkia.
 
Mutta rytmi ja tempohan on sitten eri asia. Kyllä mun mielestä voi opetella melodiaa / otteita / muuta ihan kappaleen oikeiden rytmitysten mukaan, kunhan vaan pitää huolen siitä että pysyy siinä harjoitustempossa, joka on niin hidas että kerkee siirtämään niitä nakkejaan. Kyllä ihmisaivot ehtii hahmottamaan useampaa asiaa (rytmi, melodia, harmonia, otteet) yhtä aikaa kunhan niille vaan antaa sitä aikaa. Jos ei hitaimmasta hitaimmallakaan harjoitustempolla meinaa onnistua niin sitten kannattaa ehkä miettiä helpomman biisin treenaamista. Musta on ihan turhaa ajan tuhlausta opetella ensin jokin osa-alue oikein ja toinen tietoisesti väärin koska sitten joutuu opettelemaan sen väärän tavan POIS ennenkuin pystyy opettelemaan uuden oikean tavan. Parempi vaan niin monta kärpästä yhdellä iskulla kun pystyy. Jää sitten enemmän aikaa siihen musiikkiin.

Jaahas.
 
Kyllä nyt pitää tuota asiaa tarkemmin miettiä, kun kerran Tanjulikin heitti kommenttinsa kehiin.
 
Baron kun ei perustellut kantaansa mitenkään, vaikka uskon äijältä tietotaitoa löytyvänkin.
 
Montaa kärpästä yhellä kertaa on vaikea opetella, mutta täydyn kokeilla sitäkin.
 
Miten hitaalla tempolla sittten voi ja kannattaa harjoitella?
 
Jos biisi oikeasti menee vaikka 120 iskulla, voiko harjeitella vaikka 40 tempolla, vai missä raja?
 
Itse olen kyllä harjoitellut rytmiä sammutetuin kielin metronomin kanssa.
 
Eli kun yksi kärpänen on pois pelistä, voi paremmin keskittyä vain oikeaan rytmiikkaan.
 
Mutta esim. "Satumaan tit ti ti dit tii" välisoittoa on tullut sahattua ilman oikeaa rytmiä.
Eikä mielestäni kovin vaikealta sitten tuntunut sovittaa sitä oikeaan rytmiin kun jotenkin osaa melodian pimputtaa.
Kyllä tosin sitä olen opetellut mm. 80 tempollakin, kun oikea on jotain 122
Eli rytmin kera sekä ilman rytmiä.
 
Smoke on the waterin riffin rytmi varmaan useimmilla jo luonnostaan aika hyvin veressä, se nyt kuitenkin taitaa olla aika helppo, oikeastaanhan koko juttu onkin siinä rytmissä.
 
Oikean rytmin kanssa minulla kyllä on usein vaikeuksia, ehkä alan tästä lähtien alusta pitäen kiinnittää enemmän tuohon oikeaan rytmiin.
 
Minulla kun on vara antaa periksi.
 
Ja jostain syystä vain laulaminen on paljon helpompi sovittaa oikeaan rytmiin kuin soittaminen.

Baron kun ei perustellut kantaansa mitenkään, vaikka uskon äijältä tietotaitoa löytyvänkin
 
Sorry mutta Tanjuli tuossa edellä ilmaisi juuri sen mitä mäkin ajattelin.
Että ekaksi piisi rytmillisesti handuun, sitten hienostelut.
Mutta jos joku oppii eri tavalla niin siitä vaan, pääasiahan on hyvä lopputulos.

Miten hitaalla tempolla sittten voi ja kannattaa harjoitella?
 
Jos biisi oikeasti menee vaikka 120 iskulla, voiko harjeitella vaikka 40 tempolla, vai missä raja?
 
Ei siinä ole mitään rajaa. Kunhan löytää oikeat äänet ja antaa niiden soida ns. oikean mittaisina suhteessa toisiin. Vaikka perussykkeenä olisi minuutti / neljäsosa - niin hitaasti vaan kun on tarvis.
 
Smoke on the waterin riffin rytmi varmaan useimmilla jo luonnostaan aika hyvin veressä, se nyt kuitenkin taitaa olla aika helppo, oikeastaanhan koko juttu onkin siinä rytmissä.
 
Ehei... Niin uskomatonta kuin se onkin, smoken riffi on takapotkujensa takia rytmisesti vaikea yllättävän monelle. Otetaan esimerkki elävästä elämästä: 30 tyyppiä ilmoittaa osaavansa Smoke on the waterin. 3 heistä soittaa sen rytmisesti oikein eikä tarvitse vetoapua jos mukana on esim. rumpali tai muu eri rytmiä soittava tapaus. Niin. Järkytyin itsekin. Eikä kyseessä ollut edes joukko mitään epämusikaalisia tai epärytmitajuisia tapauksia, vaan ihan perushyviä soitonharrastajia.
 
Mutta jos joku oppii eri tavalla niin siitä vaan, pääasiahan on hyvä lopputulos.
 
Nimenomaan.

Aamen. Siihen on ihan syynsä että kaikkee ei-klasarimusaa sanotaan rytmimusiikiksi.
 
Itte oon huomannut että varsinkin nuorille soittajille on helpompi lähteä ihan rytmistä liikkeelle, vaikka jos jotain riffiä opettelee niin aluksi opettelee taputtamaan (tai soittamaan vapaalla kielellä/yhdellä koskettimella) riffin rytmin, vaikka samaan aikaan kun kävelee ja sitten kun sen osaa niin liimaa päälle vasta otteet.
 
Olen tuosta ihan samaa mieltä ja itsekin teen paljon juuri näin, mutta en napsauta metronomia käyntiin heti ensimmäisellä kerralla kun näen nuotit. Jalka kyllä naputtaa tahtia alusta alkaen.

...mutta en napsauta metronomia käyntiin heti ensimmäisellä kerralla kun näen nuotit. Jalka kyllä naputtaa tahtia alusta alkaen.
 
Metronomi tai jalka, kunhan taimissa pysyy. Sama funktio. En mäkään muista ees milloin olisin viimeksi m-nomia käyttänyt, vissiin vuosi sitten tjsp, mut jalka polkee päivittäin.

Olen tuosta ihan samaa mieltä ja itsekin teen paljon juuri näin, mutta en napsauta metronomia käyntiin heti ensimmäisellä kerralla kun näen nuotit. Jalka kyllä naputtaa tahtia alusta alkaen.
 
Siinä jalassa tahtoo olla se vika (ainakin mulla) että kun treenattavassa kappaleessa tulee vaikea kohta eteen, ei pysy ihan timessä vaan pyrkii hidastumaan.

Ehdotelkaa rytmillisesti ihan samperin vaikeita biisejä.
 
Kokeile vähän Hancockin "Maiden Voyage"!

Ehdotelkaa rytmillisesti ihan samperin vaikeita biisejä.
 
Meshuggah - Bleed?

Olin kaverilla kylässä ja soiteltiin kitaraa. Tai kaveri osaa soittaa, minä lähinnä räpellän siihen verrattuna.
 
Satumaan tangorytmiä se ei enää moittinut, mutta sitten jotain sambaa tai mitä se ny oli, menee mulla ihan päin hanuria.
 
Eli kitarallakin eri rytmityypit pitäis oppia soittamaan oikein, mutta mistä sais hyviä mallisoittoja, ja oppaita.
 
Yks kaveri täältä M-netistä mulle kyllä soitti joskus muutamia biisejä, niistä matkimalla saa vähän oppia.
 
Mutta oisko joku kirja jossa ois vaikka cd mukana, tai dvd?
 
Netissä on kyllä kitarakoulukin, on vaan enämpi jäänyt perehtymättä.
Se maksaa jotain, mutta ei mahottomia.
 
Kitaratunneilla kävin joskus muutaman kerran, mutta isona lihavan miehenä 45 minsaa menee kun virittää kitaran ja soittaa suuta samalla, ei siinä paljoa kerkiä oppia yhellä kerralla.
 
Soittotaitoinen kaveri ois kyllä paras ja hauskin tapa oppia, mutta eihän sellasia oo kuin yli sadan ja kahen ja puolen sadan kilsan päässä.

En tiedä mistä sain mielihalun kirjoittaa mutua näin vaikeasta aiheesta, mutta:
 
Jos nyt äkkiseltään pitäisi rytmitajua ruuvata, niin *nyt tulee vahvasti omaa, mutta myös Jeff Berlini-väännön jälkipuinnin värittämää tekstiä* metronomi ja erilaiset mahdollisimman vaikeat rytmit eivät ole ratkaisu. Enkä nyt sano että kukaan kumpaakaan ykkösellä rupeaisi yrittämään, mutta jos saan saivarrella:
 
Syy on sama, kuin viritysmittarin käytöstä poisoppimisessa, vapaan säestyksen hyödyssä... jne.
 
Musiikkia tehdään ja opitaan analogien kautta. Joku on suhteessa johonkin. Natsintarkkaa metronomin kanssa teutarointia korvaisin perusrytmien sisäistämisellä. Neljäsosat, kahdeksasosat, 16-osat. Sitten näiden yhdistelmiä, 16-osia suhteuttaen 8-osiin, sekä "täyteen 16-osanelikkoon". Vaikka "iso pyörä", eli pulssi, heittäisikin. Jo ehkä vanhenneena stereotypiana käyttäisin ns. klasari-timeä, jossa rytmitajua on, mutta itse peruspulssi soutaa ja huopaa (paikoitellen, kärjistys loppuu nyt). Jahka rytmit ovat olemassa, voidaan niiden sisällyttämistä pulssiin ruveta harjoittelemaan. Tässä kohdassa metronomin kanssa "rytmien" harjoittelu pystymetsästä kusee munsta käsille. Pulssi pitää tietää, tuntea ja myös saada toimimaan metronomin kanssa. Tästä ei tingitä. Ja ajan myötä perus-klik-klikin kanssa pitää pystyä olemaan.
 
Rytmejä voi harjoitella erikseen, ja ennen kaikkea oppia ymmärtämään. Jälleen analogian maailma, kaksi 8-osaa ovat yhtä pitkiä kuin yksi neljäsosa. Metronomi ei tätä kerro, eivätkä tabulatuurit (pääsinpä sanomaan). Sen sijaan metronomi, jossa on ledivalojen sarja, valosarjan välähtäessä annettavalta iskulta toiselle (siis monta lamppua, ei vain yksi), on mielestäni jo paljon lähempänä semmoista "ajan hahmottamisen meininkiä" mihin pitäisi pyrkiä. Aivan kuten kapellimestarin käsi, tämä valoviiva näyttää impulssien välisen matkan. Kapellimestarien johtamisessa usein havaittavasta viiveestä nyt viis veisaten :). Rytmeissä nämä iskujen/äänten pienet välimatkat muodostavat itse rytmit, ja pulssissa "ääneen laskettavien/näytettävien" iskujen välimatka antaa pulssin. Taas, soitettavasta rytmistä tai temposta riippuen, itse soittaja usein miettii jotain rytmistä alajakoa, johon itse rytmit istutetaan. Esim. 16-osia, vaikka soittaisikin itse 8-osia.
 
Rytmeissä on siis oma sisäinen pulssinsa, Taan ja Ti-Ti:n välillä on se väli aikaa, joka tekee siitä sen, näin Matti Nykästä lainatakseni. Pitäis jotenkin ensin joko hahmottaa se yksi rytmi, jotta niitä sitten pystyy jollakin vauhdilla peräkkäin suorittamaan. Tähänhän on toki monta keinoa, tuon Taa-titi-homman kanssahan voi ensin vaikka soittaa kahdeksasosia, sitten tuplata joka toisen soittamansa äänen. Mutta henkilölle, jolla ei ole koko taa-titi-rytmi"solusta" hajuakaan, tämän tekeminen pystymetsästä metronomin, tai opettajan kättentaputusten kanssa, voi olla tuskaa. Mainittakoon, että open kättentaputukset ilmaisevat taas pulssia paremmin, koska niissä NÄET AJAN mitä käytät.
 
Tuo Taa-titi on vielä helppo verrattuna juurikin esim. Smoke on the Wateriin. Kun neljäsosien toka puoliskoilla tapahtuu tärkeitä asioita. Sen riffin oikein soittamiseen tarvii siis olla jo jos jonkinlaisia välineitä ja hahmotuskykyä.
 
16-osajaot itsessään voivat sitten soutaa ja huopata vähän klasaritimeä (jälleen suppeassa, omassa stereotypisessä mielessäni) lainatakseni, tämä lienee siis rytmin fraseerausta. Esim. samban 16-osat, tai kolmimuunteisuuden määrä. Nämä rytmit sisältyvät pulssiin, alkavat kultakin neljäsosalta. Mitä välillä tapahtuikin, isolla iskulla nähdään. Tämä toki tyylikohtaista, tietyt tyylit eivät anna milliäkään periksi, toisissa saa mellastaa sydämen kyllyydestä.
 
Soittaessa "rytmissä" jonkun kanssa pitää tietää mitkä asiat tapahtuvat milloin. Jotkut nakuttavat kieltään, polkevat jalkaansa, vatkaavat plekukädellä tyhjiä 16-osia. Mahdollisuuksia on monia. En tiedä, pystyykö joku olemaan tämmöisestä, joko henkisestä tai fyysisestä rytmin "tikutuksesta" täysin vapaa: muutaman tapauksen olen nähnyt missä rytmit jotenkin vain syntyvät. En nyt mainitse soittajan nimeä, koska en tiedä miten hän asiaa ajattelee. Pitäis häneltä kysyä. Jotkut käyttävä termiä "hengittää rytmiä", en tiedä liittyykö se tähän. Tuohon fraseeraus-hommaan toki liittyy se, että hengitetään samaa rytmiä, kts. edellinen ryönä.
 
En nyt tiedä miten tämä pitäis lopettaa, mutta munsta pulssitaju ja rytmitaju ovat kaksi eri asiaa, ja molemmat pitää olla. Joku pässinliha-esimerkki. Tiedän monia rytmeillä kikkailijoita, joista kuulee, että perusrytmiikka on huteralla pohjalla. Itsekin olen semmoinen ollut ja varmasti olen edelleen. Mutta sellainen soittaja, jolla on vahva tuntemus peruspulssista, pystyy maalaamaan kaikkea tietämäänsä rytmiä pulssin päälle. Hienojakin rytmisiä asioita ymmärtävä, kuitenkin peruspulssia hengittämätön soittaja, taas ei munsta pääse musiikillisesti yhtä hyvään lopputulokseen. Oletteko samaa mieltä? Ja tulipa paska teksti, aiheesta keskustelisin mielellään siitä oikeasti jotain tietävien kanssa. Jazzmies, help.
 
Kokeile vähän Hancockin "Maiden Voyage"! Bingo! Siinä on juurikin ne muutamat vähät iskut, joiden oikein sijoittumiseen tarvitaan sekä pulssi (suurinpiirtein milloin soitetaan, ja mihin lasketaan isoa pyörää)- että rytmitajua (milloin tasantarkkaan soitetaan ison pyörän kunkin kohdan kohdalla). Bonuksena juuri tyhjiä vahvoja iskuja, pitkiä ääniä ja kaikkea muuta hienoa. Vitun hyvä esimerkki, juurikin tuon riffin kohdalla on moni ekalla pudonnut.
 
Itselleni tuo metronomi paholainen on aina ollut kirosana. Näin aloittelijana tuntuu, että se sotkee vaan entistä enemmän. Ota ihan alkuun helppo tuttu riffi ja rämpyttele sitä erilaisilla temmoilla niin kauan, että käsi tuntuu vispaavan luonnollisesti. Sitten sitä p*rkeleen metronomia mukaan, kun ei tavitse aivokapasiteettia tuhlata perusasioihin. Komppaan.
 
Viisarimetronomille Viisarimetronomissa on just meininkiä, liittyen aikaisempaan tekstiini. plus, kun veto loppuu, voi harjoitella hidastuksia :):):):):)
 
Eli ensiksi opetellaan piisi päin p:tä ja sitten kun se osataan, aloitetaan harjoittella miten se oikeín menee? Olin tähän jo jotenkin töytäissyt, mutta nykyään muotoilisin sen "harjoitella heti oikein niiltä osin, miten sen on mahdollista mennä oikein". Rytmit voivat mennä fiiliksellä sinne päin, mutta sitten kun asiat ovat sekä pulssi- että rytmitasolla käyneet tietoisuuden piirissä jonkin aikaa, voivat ne mennä suuremmalla todennäköisyydellä kaikissa olosuhteissa oikein. Aikaisemmalla tölväisylläni saatoin tarkoittaa jotain muuta, mutta kai se tässäkin valossa menee :)
Itsekin siis hyvin intuitiivisesti rumpuja soittaneena. Kun en muusta tiennyt. Ja intuitioonhan musiikin tekeminen usein palaakin, tyylikohtaista toki. Ja tämä teksti ei ollut sulle, Baron. Kyä sää tiedät nää jutut. Itseäni ehkä lähinnä korjasin.

Itselleni tuo metronomi paholainen on aina ollut kirosana. Näin aloittelijana tuntuu, että se sotkee vaan entistä enemmän. Ota ihan alkuun helppo tuttu riffi ja rämpyttele sitä erilaisilla temmoilla niin kauan, että käsi tuntuu vispaavan luonnollisesti. Sitten sitä p*rkeleen metronomia mukaan, kun ei tavitse aivokapasiteettia tuhlata perusasioihin
 
Mä oon toisinajattelija, varmaan teen ihan väärin.
Opetteluvaiheessa metronomi tiukasti mukana, sitten kun rytmikuviot alkaa olla handussa, se p:leen metronomi nurkkaan ja aletaan soittaa musaa.
 
Ja tämä teksti ei ollut sulle, Baron. Kyä sää tiedät nää jutut. Itseäni ehkä lähinnä korjasin
 
Sorry, en ollut lukenut koko tekstiä ja ehdin älähtää:-)

Mä oon toisinajattelija, varmaan teen ihan väärin.
Opetteluvaiheessa metronomi tiukasti mukana, sitten kun rytmikuviot alkaa olla handussa, se p:leen metronomi nurkkaan ja aletaan soittaa musaa.
 
Opetteluvaiheessa kyllä, mutta niin kauan kun metronomin kanssa ei ole yksinkertaisesti mahdollista soittaa, niin sillä ei mitään tee.
 
Yhden esimerkkitapauksen muistan kuulleeni henkilöstä, joka "soitti" ihan kokonaisia kappaleita. Hänen rytmitajunsa oli "neljäsosa on vielä hidas, kahdeksasosa on jo aika nopea ja 16-osa on todella nopea". Tähän tyyliin oli sitten jossain bändissä vedellyt. Tyyppi joka tämän kertoi sanoi sitten laittaneensa hänelle metronomin nenän eteen, ja sanonut "läpäytä käsiä tämän laitteen mukaan". Tyyppi oli sitten läpsäyttänyt käsiään aina kun valo oli välähtänyt, pikkasen jäljessä koko ajan, toki. Eli: rytmissä (rytmi suhteessa toiseen rytmiin, pulssiin, timeen, miksi sitä nyt haluaa sanoa) "oltiin", vaikka ei "eletty".
 
Onko tämmöisessä tilanteessa metronomilla mitään virkaa?

Opetteluvaiheessa kyllä, mutta niin kauan kun metronomin kanssa ei ole yksinkertaisesti mahdollista soittaa, niin sillä ei mitään tee.
 
Tää voi olla ihan turhaa kinastelua, mutta mitä tarkoittaa että metronomin kanssa ei voi soittaa?
Jos metronomi on riittävän hitaalla eikä sen kanssa voi soittaa niin mun mielestä silloin ei voi soittaa ensinkään.
 
Kyllähän musiikin oleellinen elementti on rytmi (vai eikö rumpali sitä tajua:-) Jos oikeat sävelet tulee ihan päin p:stä rytmissä, eihän se ole mitään soittoa.
Mun mielestä on parempi soittaa ihan perseestä nuotit oikeassa rytmissä ja sitten hioa oikeat sävelet soittoon.

Mielestäni kuulostaa ihan hyvältä vaikka soittaisi jonkun kappaleen korvakuulolta tai ulkomuistista kerran nuoteista opeteltuaan, vaikka aika-arvot eivät olisi joka kohdassa täsmälleen niinkuin nuoteissa on.