Aihe: Zoom H2
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Johann Onn
29.10.2008 15:49:27
Siitä tietoo, että pystyiskös toisen mikkiparin korvaamaan ulkopuolisilla mikeillä, ei meikäläisellä oo.
 
Se ainakin sulkee ne saman tien, jos laittaa vaikka stereomikin, mic-in kohtaan kiinni.
 
Itte huomasin eilen, että hankalaa olisi ollut äänittää jääkapin sisäpuolelta, ilman H2:sta. 2 kanavan surround taas toimi hyvin, kun halusi tiskialtaan alta, veden soljunan sekä altaasta että putkista samaan aikaan.
Riku Rotten
29.10.2008 16:01:53 (muokattu 29.10.2008 16:03:19)
Miksi pitäis korvata ulkopuolisilla mikeillä?
 
Rummut olis kätevä saada "kentältä" kotiin silleen, että H2 käyttäis övereinä ja erillisillä mikeillä basari ja virppa. Biisin demoamiseen vois olla kätevää tuo.
 
Edit: Ei siis toimi tuo ajatus.
 
Ite oo vaan äänitelly koko bändiä ja selkeetä jälkeä on tullu. Loistolaite.
PIM
29.10.2008 18:30:25
Loistolaite.
 
Enpä olisi tuota osannut tuon ytimekkäämmin ilmaista itsekään. H2:n pitäisi ilman muuta kuulua jokaisen edes jollain tapaa äänen tallentamisen kanssa tekemisissä olevan työkalupakkiin samalla tavalla kuin leatherman roudarin vyölle. Ja aivan samalla tavalla kuin sillä leathermanilla ei kukaan täysjärkinen lähde kaatamaan mäntyä metsästä, tai edes joulukuusta naapurin metsästä, niin H2:llakaan on tuskin järkeä lähteä tekemään moniraitaäänityksiä koska siihen hommaan on sitten olemassa paljon pätevämpiäkin laitteita. Paitsi tietysti jos käyttää sitä H2:sta vaikka läppärin äänikorttina.
Tule mukaan rokkikollektiiviin Tampereella. Treenit pari kertaa viikossa, osallistu silloin kun aikatauluusi sopii. Hakusessa erityisesti laulaja, kosketinsoittaja, basistimulti-instrumentalisti.
Halsu
04.11.2008 09:39:39
 
 
Enpä olisi tuota osannut tuon ytimekkäämmin ilmaista itsekään. H2:n pitäisi ilman muuta kuulua jokaisen edes jollain tapaa äänen tallentamisen kanssa tekemisissä olevan työkalupakkiin samalla tavalla kuin leatherman roudarin vyölle.
 
Mä hommasin juuri H4:n. Ihan pätevältä peliltä vaikuttaa ensikokeilulla, ja etuna on phantom -syötöllä olevat XLR -sisäänmenot ulkoisille mikeille. Jonkin verran isompihan tuo on, ei niin kätsästi kulje taskun pohjalla.
CU -- Eki
balzary
10.11.2008 15:01:11
 
 
Nyt on näköjään Helsingin Soundstoressa H2 tarjouksessa (voimassa 15.11. asti) hintaan 179e. Tuohon kannattanee tarttua jos laitteen haluaa. Ja ei, mulla ei ole yhteyksiä kyseiseen firmaan :)
 
Eikös tuo ole ihan normaali hinta H2:lle Soundstoressa ja St.Pauls soundissa?
K3babi
14.12.2008 22:43:26
Onko tuo h2 kannattava ostos ja pystyykö tuolla nauhoittaa koko bändin (rumpu,kitara,basso ja laulu) ja millaisia eroja tuolla on h4 verrattuna, kun katsoin, että lamb of god käyttää tuota, mutta Tony iommi käyttää h4
Roberto
15.12.2008 06:44:37
 
 
Onko tuo h2 kannattava ostos ja pystyykö tuolla nauhoittaa koko bändin (rumpu,kitara,basso ja laulu) ja millaisia eroja tuolla on h4 verrattuna, kun katsoin, että lamb of god käyttää tuota, mutta Tony iommi käyttää h4
 
No kumpi sun mielestä on kovempi? Ostat sit sen tietenki.
K3babi
15.12.2008 17:52:22
en oo koskaa kokeillu kumpaakaa :)
Roberto
15.12.2008 18:44:36 (muokattu 15.12.2008 18:44:49)
 
 
en oo koskaa kokeillu kumpaakaa :)
 
No eiku et jos Jumalan Lammas ja Tony Iommi matsaa, ni kumpi voittaa?
 
edit: y
puusormi
15.12.2008 20:01:15 (muokattu 15.12.2008 20:01:32)
 
 
No eiku et jos Jumala ja Lemmy matsaa, ni kumpi voittaa?
Saapiko lähettää terveisiä?
Roberto
15.12.2008 20:16:19
 
 
Lemmy
 
Rinpoche tietenki.
K3babi
15.12.2008 20:50:59
paha sanoo ehkä jumalan lammas
Tomppis2
16.12.2008 21:15:52
 
 
Kiva peli MD:n jälkeen! Aluksi siirsin kaikki souncheck biisit kätevästi waveina USB:n kautta kortille ja sitten keikalle...
PA virittyi kivuttomasti. Linjatason äänitys suoraan tiskistä onnistui ihan normaalisti. Mikeillä äänitystäkin kokeilin. 90 ja 120 astetta vaihtoehdoilla, ei oikein ollut mitään surroundia kaipaavaa materiaalia. (Lue:betoninen baarin takaseinä:-)
 
Äänen laatu oli yllättävän hyvä, alapäätä tuli jopa paikka paikoin turhan rajusti, mutta kyseessä oli vähän huono paikka äänittimelle. Jotenkin tuntui että 90 asteen asetuksilla mikkietuaste meni herkemmin ruvelle. Suuntaavuudestako johtuva juttu?? Samalla volumella kuitenkin koko ajan mentiin.
 
Myös äänitys mp3 muodossa oli yllättävän hyvä ominaisuus, äänen laatu riittää parhailla asetuksilla kirkkaasti tommoseen vasemman käden dokumentointiin.
 
Kuunnellessa tuloksia heräsi orkesterissa ihastus ja tallennetta tilailtiin CD:lle. Taas onnistui kätevästi siirto koneelle ja CD:n poltto. Jotenkin järkyttävän helppoa MD:n jälkeen kun kama oli valmiiksi mp3 muodossa.
 
Ainoa miinuspuoli minkä keksin on se ettei laite automaattisesti mene viransäästötilaan, vaan se täytyy aina muistaa sammuttaa jottei patteri kulu. Tämäkin nillitys vain jäänne MD ajalta.
 
Tosiaan niinkuin joku taisi mainita, vähän kuin Leatherman. Kaikki kätevästi samassa kompaktissa paketissa kun tulee tarve, mutta jos jotain oikeasti tekee niin silloin on oikeat työkalutkin käytössä;-)
Jyyd
22.12.2008 15:47:22
 
 
Noniin, Zoom H2 on sitten tulossa pukin kontissa, joten loppuviikosta alkaa hirveä nauhoittelu!
Some-E
14.01.2009 12:49:25
Riippuu mp3:sta (96, 128 256, 320 jne) ja siitä käytetäänkö kahta vai neljää raitaa.
 
Paitsi että mp3:ssa ei voi olla neljää raitaa.
Sami "Some-E" Jumppanen
Roberto
14.01.2009 13:30:38
 
 
Paitsi että mp3:ssa ei voi olla neljää raitaa.
 
http://www.afterdawn.com/news/archive/5083.cfm
Klezberg
14.01.2009 18:05:07 (muokattu 14.01.2009 18:07:12)
 
 
Paitsi että mp3:ssa ei voi olla neljää raitaa.
 
Ei kai niiden raitojen tarvitse samassa mp3-tiedostossa olla.
 
EDIT: Tuo Fraunhoferin moniraitakoodekki pakkaa sitten tehokkaammin (varmaankin oletuksella että eri raidat ovat samasta äänilähteestä).
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta
echo66
18.02.2009 20:49:56
Käytössä on ollut noin reilun kuukauden ja nyt ekaa kertaa äänitin 4-kanavana ja ohjeiden mukaan yritin muuttaa tiedostot stereoksi MP3:sia varten, mutta ei onnistu... hieman on Lontoonkielen ohjeet sekavat tai sitten olen tyhmä..?
Straight Surfing Rock And Roll!!!! www.myspace.com/thetoreadorsrock
echo66
18.02.2009 22:19:10
-----------------
Straight Surfing Rock And Roll!!!! www.myspace.com/thetoreadorsrock
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)