Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Seasons on kyllä pirun kova levy, enkä nyt ehkä hitaaksi sanoisi (paitsi verrattuna RiB:iin höhö) : )

Mutta Reigni on paras. Se on vaan niin tiukka ja nopea, adrenaliini virtaa aina kun tätä kuuntelee, 100% trässiä!
 
No onhan se Slayerin aiempaan tuotantoon verrattuna aika hidasta.

Hieno bändi muuten, Seasons in the Abyss on pirun kova levy. Itteeni miellyttää tollane vähä hitaampi kama enemmän ku se Reign in Bloodin paahto. Show No Mercy vaikuttaapi myös aika hyvältä ja miksei South of Heavenkin.
 
Aamen tuolle, yhdyn joka sanaan! 8)
 
Nuo "hitaammat" biisit iskee just slayerin omaperäsen melodian takia(Huom. yksikkö, sillä lähes saman/samalta kuulostavan melodian voi bongata useammasta kappaleesta mm. Dead Skin Mask, South of Heaven...).
 
RiB on kuitenkin se legendaarisin helmi bändin tuotannossa, pistää päät vatkaamaan kovimpaa.

Tykkääkö jengi vieläkään GHUA:sta? =D

Tykkääkö jengi vieläkään GHUA:sta? =D
 
Sillä levyllä on 2 hyvää piisiä, Threshold ja Discipline. Muu on keskivertoa tai caccaa rämistelyä, väittäisin.
 
E: Disciple piti kirjoittaa

Sillä levyllä on 2 hyvää piisiä, Threshold ja Discipline. Muu on keskivertoa tai caccaa rämistelyä, väittäisin.
 
Se hyvä biisi on muuten Disciple.

Se hyvä biisi on muuten Disciple.
 
No sori, meni sormet solmuun, en häpäise epäpyhää tarkotuksella. *alottaa katumusharjoitukset*

Tykkääkö jengi vieläkään GHUA:sta? =D
 
Eipä napostele vieläkäään, todella ankeaa meininkiä. Disciplekään ei enää innosta. Nyyh.

GHUA on kyl yks meikän lemppari hevilevyistä koskaan edelleenkin. Ja toisaalta levyllä on henk.koht. aika erityinen merkitys.

Slayer TOP3:
 
1. Hell Awaits
2. Haunting The Chapel EP
3. Divine Intervention
 
Hell Awaits vie voiton ilkeimmän kuuloisten riffien ja yleisen "pahan" tunnelmansa takia. Haunting The Chapelilta taas löytyy kaksi bändin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaa biisiä - Captor Of Sin ja lätyn nimibiisi. Divine Intervention on kokonaisuutena todella hyvä, yksittäisiä huippuhetkiäkin löytyy vaikka kuinka. Tunnelmaltaan hieman erilainen; synkkä, muttei samalla tapaa epäpyhä kuin em. Hell Awaits. Ja sitäpaitsi, Bostaph on parempi kuin Lombardo ;) Miehen rummuttelu on mielestäni noin 110% mielenkiintoisempaa kuultavaa kuin Daven.

Tykkääkö jengi vieläkään GHUA:sta? =D
 
Hyvät biisit, hyvät soundit, Paul Bostaph. Eiköhän se siitä selviä.

GHUAhan on yksi parhaita levyjä, monta helvetin toimivaa biisiä. Kovimmat on Exile, Warzone, New Faith ja Payback.

God Hates us All on aivan umpipaska levy. Samaa kuraa kuin Diabolus in Musicakin. Uusin levy Christ Illusion oli parannus mutta ei silti riittänyt nostamaan Slayeria kokonaan suosta jonne se vajosi 90-luvun puolivälissä.
 
Seasons in the Abyss on viimeinen Slayerin täyspitkä jonka hyväksyn levyhyllyyni.

divine invertion on kyl parasta slayeria, hyvänä kakkosena tulee seasons in the abyss..

Itelleni ainakin toimii GHUA, osaksi ehkä siksi että se oli ensimmäinen Slayer levy jonka taisin hommata. Sitä ennen tuli kuunneltua pääasiassa Limp Bizkittiä ja Offspringiä ja jotain vastaavia joten lätty toimi jonkinlaisena suunnannäyttäjänä.
 
Kyllähän tuota tulee vieläkin aina välillä pistettyä pyöritettyä levysoittimessa. Hyviä biisejä mutta onhan siellä pari väliinputoajaakin. Parhaiten kolisevat Disciple, Exile, Bloodline, Warzone ja Payback.

divine invertion on kyl parasta slayeria, hyvänä kakkosena tulee seasons in the abyss..
 
Täysin samaa mieltä. Reign In Blood ei pääse lähellekkään. Divine on kyllä hemmetinmoinen lätty!

Divine oli sen verran paskaa materiaalia minulle että myin pois kun en kestänyt kuunnella. Taisi siellä yksi tai kaksi mukavaa vetäisyä olla mukana. Slayer ei kyllä enää uppoa muutenkaan samanlaisella voimalla kuin ennen mutta 5 ekaa levyä kuitenkin kovaa kamaa.

GHUA on kyllä kummallisen vihattu levy kun ei se kumminkaan ole ollenkaan samanlaista umpipaskuutta kuin muiden ammoisten aikojen thrash-legendojen 2000-luvun tuotokset (vrt. Sepultura jne.). Sehän on kumminkin melkosen vihasta settiä alusta loppuun, eikä edes niin "suuria yleisöjä kosiskelevaa" kuin Diabolus. Pomppuheviä en löydä biiseistä hakemallakaan, sen sijaan monta hyvää biisiä. Klassikot on klassikoita, mutta kyllä mulla on varmaan eniten kuuntelussa aikojen saatossa Slayeriltä ollut juurikin GHUA ja maanmainio läppälevy Undisputed attitude, siinäpä vasta unohdettu helmi!

Minusta tuota Diabolusta solvataan aikalailla syyttä. Onhan se tottevie erilaista, kuin Slayerin muut ja varsinkin aikaisemmat albumit, mutta minusta se oli samalla tietyllä tavalla ikäänkuin piristysruiske kuulla, että jätkät voivat tehä myös toisenlaista tavaraa. Minulle tuo levy henkilökohtaisesti kolahtaa tosi lujaa, mutta taas tais minulle tuo olla ekoja tuttavuuksia teininä tuo levy. Minusta synkin albumi mitä bändillä on ja meikä tykkää. :)
 
Tuossa vähä haastista albumiin liittyen. http://www.youtube.com/watch?v=Umxcg6j6Rqs

1.Reign
2.South
3.Seasons