Lyriikka ›

Yleisimmin kirjoitusprosessi alkaa yhdestä lauseesta tai kuvasta. Toisin sanoen joko a) yksittäinen vahva lause

(esim.
 
And like a gruesome winter - It ends it all)
 
tai b) alitajunnassa syntynyt still-kuva jostain mielenkiintoisesta tilanteesta

(esim.
 
Heräät syksyisessä metsässä korkealta mäeltä kaatosateesta puuta vasten, kädet veressä...mitä on tapahtunut?)
 
Tänä vuonna on tullut kirjoitettua yhteensä 5-6 irralliset tekstit, joita kaikkia yhdistää jonkinlainen punainen lanka, joka on tullut esiin vasta jälkeenpäin. Pitäisi joskus kokeilla sitä, että kehittelisi jonkinlaisen suuremman konseptin etukäteen, ja sitten sen pohjalta kirjoittaisi jotain. Ihan vain kokeillakseni, tulisiko siitä mitään ja toisiko toisenlainen metodi mukanaan mitään uutta ja saisiko sitä luotua sellaista vahvaa kokonaisuutta.

Lähtökohtana olen pitänyt että minulla olisi jotain sanottavaa. En halua kirjoittaa pelkästään kirjoittamisen tähden, ja jos joskus niin olisinkin tehnyt, tulos vaikuttaa helposti kovin teennäiseltä tai muuten vain kehnolta.
 
Kun minulla on mielessä asia josta haluaisin kertoa ja joku näkökulma, ryhdyn sitten kirjoittamaan. Toisinaan jotkut tekstin osat ovat muhineet mielessä jo pitkään, muodossa tai toisessa, ja pienellä muokkaamisella löytävätkin toisensa näin.
 
Jos haluaa riimittää, yhtenä tapana voisi pitää vaikka sitä että ensin latoo näitä ajatuksia ja mielessä olevia asioita jonkinlaiseksi riimittömäksi tekstiksi, ja sen jälkeen vaikkapa synonyymeja käyttäen tai lauseen rakenteita muuttaen teksteihin voi ne riimitkin löytää.
 
Enpä tietenkään halua esittää että tämä olisi millään tapaa oikea tapa, toimimpahan vain itse siten.

Tänä vuonna on tullut kirjoitettua yhteensä 5-6 irralliset tekstit, joita kaikkia yhdistää jonkinlainen punainen lanka, joka on tullut esiin vasta jälkeenpäin.
 
Mitä enemmän kirjoittaa niin sitä enemmän niitä punaisia lankoja alkaa löytyä tekstiän välillä. Itse kirjoitan vuodessa n.50 valmista sanoitusta ja siitä määrästä huomaa useinkin jälkikäteen että niissä on nähtävissä punaisia lankoja ristiin rastiin.
 
Vaikka tekstit eivät kertoisikaan omasta elämästä, niin tietty tematiikka voi olla ihmisen mielessä aiheesta riippuen hyvinkin pitkään ennenkuin se on tullut lopullisesti käsiteltyä. Sitä tulee sitten useammassa tekstissä hiukan leikattua pois tai muuten sivuttua, vaikka pääpaino olisikin jollain ihan toisella asialla.

Muah. Mun yksi sairaimpia kammojani on, että menehdyn joku yö ja perikunta joutuu putsaamaan kämpän ja siinähän ne kuolevat nauruun kun selailevat laatikkojen aarteita.
 
Mulla alkoi soimaan tämä visio "tekstinä" päässä..Vois olla ihan hyvin joku H. Salon lyriikkaa, kun löytyy runoilijan vanhoja tekstejä sängyn alta..

Mulla alkoi soimaan tämä visio "tekstinä" päässä..Vois olla ihan hyvin joku H. Salon lyriikkaa, kun löytyy runoilijan vanhoja tekstejä sängyn alta..
 
Mä olen runomuodossa joskus lukenut tästä aiheesta kertovan runon. Se oli hieno teos.. Taisi olla jopa jonkun klassisen runoilijan, Eino Leinon, Aaro Hellaakosken tms.

Teenkö jotain väärin, vai miksi minulta syntyy usein lyriikka yhdeltä istumalta hyvin pienessä ajassa?
 
Aluksi teksti tulee päästä tajunnanvirtana. Kun teksti on kokonaisuudessaan paperilla, korjaan, lisään ja poistan säkeitä ynnä muuta. Lopputulos on usein ollut ihan tyydyttävä.

Yleensä istun alas ja päätän että teen biisin. Seuraavaksi käyn miettimään mitä kirjottaisi ja jäädän noin puoli tuntia. Sen jälkeen ajattelen että vitut ja käyn vain sössöttämään sanaa toisen eteen ja en liiemmin ajattele eli siis koitan näin jollain tavalla siirtää ajatukset sinne kynän kärkeen ja sitä kautta paperille. Lopputuloksena yleensä sillä hetkellä järkeen käymätöntä tekstiä. Tekstin sisältö ja sanoma selviää kun käy enemmän pohtimaan.
 
edit. tai sitten koitan muutenvaan kuullostaa hullulta hihihihi

Keskustelimme mesessä yksi ilta ystäväni kanssa, joka säveltää ja soittaa
laulaa, (eli tekee kaikkea tuota mitä en osaa) laululyriikan tekemisestä.
Hän kysyi minulta miten ne sanat syntyvät. Oivalsin silloin, että missä
runojen kirjoittaminen ja laulunsanojen tekeminen eroaa minulla.
Molemmissa käytän usein musiikkia taustalla, mutta runoissa harvemmin.
Laulunsanoissa melkein poikkeuksetta, ja kuvaisin tekotapaa niin,
että taustalla soi musiikki, ja koen tiekoneen näppäimistön vähän samoin kuin
pianon koskettimet. Kirjoitan siis melkein poikkeuksetta suoraan koneelle tekstin.
Aiheet muhivat päässä, harvoin laitan ylös paperille. Aihe voi tulla mistä vain tekstiin, mutta annan musiikin viedä, ja melkein poikkeuksetta improvisoin tekstin tavallaan musiikin tahtiin.
Sitten kun se on ensimmäisen kerran valmis. Tarkistan kielioppia, sen mitä osaan.
Jos tekstissä on faktatietoa, tarkistan, että ne ovat oikein. Eikä ne siltikään aina ole.
 
En osaa viivytellä sanojen teossa. Prosessi ei synny niin, että tekisin tänään
yhden säkeistön, ja huomenna toisen, vaan melkein poikkeuksetta teen
koko tekstin kerralla. Joskus jätän muhimaan. Kuvaisin vähän tätä prosessia, niin hassulta
kuin se tuntuukin tikanheittoon, jos pitää tikkojen välillä liian pitkän tauon
kokonaisuus/lopputulos kärsii. Siis antaa tikkojen lentää tasaisen tahtiin peräkkäin.
Mutta jokaisella on oma tapansa tehdä sanoja, mitään oikeaa ja väärää tuskin on.
Mutta sisältöön ja tekniikkaan kannattaa kiinnittää huomioita ja opiskella. Lukea,
lukea, ja kirjoittaa, kirjoittaa ja vieläkin kirjoittaa. Ja OIVALTAA ELÄMÄ.
 
Minusta Pentti Saarikoski kuvaa kirjassaan Asiaa ja Ei hyvin runouden/runon merkitystä, ja miten ne hänellä syntyivät. Luin kirjan Asiaa tai Ei joulukuussa 2006. Olen tässä asiassa myöhäisherännäinen en ollut aiemmin tutustunut Saarikosken tuotantoon. Syvä rotko sivistyksessäni!
 
Koska pidän myös laulunsanoituksessa sisältöä tärkeänä haluan palata Saarikoskeen.
Saarikosken kirjasta Asiaa tai Ei, tätä alla olevaa kohtaa haluan usein käyttää esimerkkinä
ja laitan siitä suoran lainauksen tähän. Oli vain vaikeus valita, minkä kohdan kirjasta ottaisin koska se on niin täynnä hyviä vertauksia. Tähän Saarikosken ylistykseen runoudesta ihastuin erityisesti:



Minä haluan paljastaa itseni, antaa kaikkeni, ja sen voin tehdä ainoastaan
runoitse. Osaisin kyllä kirjoittaa romaanin mutta minä en ehdi, koska
runot vievät kaiken ajan, runot on kirjoitettava loppuun asti, jokainen
kivennyppylä ja juurenjurikka on tunnettava jalkapohjia pitkin,
se on sellainen polku että se on opittava kulkemaan silmät ummessa,
minulla ei ole muuta runousoppia kuin tämä jota aloin lukea yksivuotiaana:
pitää oppia kävelemään. Runous on puhetta, puhe on kävelemistä, ja se
joka ei tätä tajua ei ikinä kirjoita hyvää runoa.
Voi ajatella sellaisen teatterin että sinne ei lainkaan pääse sisään
vaan kaikki tapahtuu rakennuksen ulkopuolella.


Saarikoski, P. 1990. Asiaa tai Ei. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu.

Ps, teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1980
 
MR

Itselläni on tapana kirjoittaa kaikki vähänkin hyvältä kuulostavat lauseet ylös, riimiä tai ei.
Esim tänään töissä tuli rustattua muistiin lauseet 'Stop eating and maybe you'll fit in' ja 'Sex, drugs and jesus christ'
Sitten jos/kun joku näistä ideoista alkaa edetä niin kaivan arkistot esiin ja etsin juttuja samasta aiheesta...
Harvoin nämä lauseet sellaisenaan on biisiin sopinu (ainakaan jos on paljon tarinaa samasta aiheesta) mutta niistä saa aina hyviä ideoita ja erilaisia näkökulmia. Hyvin on ainakin mulla toiminu.
 
Jep.. Tämä on erittäin toimiva ja usein käytetty metodi. Muistikirjaa (tai ainakin lappuja) kannattaa aina kantaa mukana. Lentävät lauseet ja tuollaiset heitot iskeytyvät usein biisin koukkukohtaan ja sopivat sinne kuin nokka päähän, ainakin pop/rock puolella.
Ne kuulostavat myös tuoreelta jos ovat oikeasta elämästä.
 
Hyvin toimii myös vanhat sananlaskut ja muut tekijänoikeusvapaat kaskut. Näihinhän mm. Lauri Tähkä biisinsä perustaa. Näitä sanontoja on kuitenkin koko suomi täynnä. Ei tarvitse niihin pohojalaisiin tyytyä :)