Kitarat: soittaminen ›

Mielenkiintoinen aihe, kommentoimpas minäkin... Itse olen aikuisiällä kitaran soittamiseen haksahtanaut aloittelija ja olohuonekitarisin uraa on takana nyt n. 2 vuotta. Jokainen pidempään soitellut tietää varmasti mitä tuossa ajassa loppujen lopuksi ehtii oppia, perusasioita, perustekniikkaa, yksinkertaisia riffejä, komppaamisen perusteita jne. Itseäni ei pätkääkään hävetä sanoa että yritän ottaa mallia semmoisista soittajista kuin Malcolm Young, Kirk Hammet, Jimi Hendrix, Adrian Smith... Vaikka otan mallia heistä, en kuitenkaan kuvittele että olisin missään elämäsin vaiheessa heidän tasollaan, yritän vaan olla hyvä omalla tasollani, mihin se nyt sitten tässä vuosien mittaan meneekin.
 
Ylimielisyys on ehkäpä pahin juttu mitä työssä tai harrastuksissa voi kaveria kohtaa osoittaa, jokainen voi ottaa vaikutteita esikuvaltaan/idoliltaan eikä missään tapauksessa kannata unohtaa temppuja mitä esikuva tekee. Sieltä oma tyyli lopulta löytyy ja sitä ei Hammetit eikä Petruccit puolestaan osaa.
 
Ja mitä kamoihin tulee niin jokainen hankkikoon niin hyvät tai huonot kuin haluaa, itsen haaveilen oikeasta Gibsonista mutta soittelen nyt halppiskopiolla. Ostan kyllä Gibsonin vielä joskus.
 
Mitä enemmän reenaa, sitä paremmaks tulee? Ja monipuolisuudesta ei varmaan oo haittaa?

PS. Jarmo Nikku on ihan hyvä idoli :)

Puuttumatta nyt sinänsä mitenkään ketjun aloittajan kokemaan tilanteeseen, tässä muutama ajatus omasta kokemuksesta ja siitä kuinka vaikeaa alkutaipaleella olevan soittajan voi olla nähdä itsensä objektiivisesti.
 
Säännöllisen soitonopetuksen ulkopuolella olevalle soittajalle on hirveän helppoa luiskahtaa väärille urille oman itsearviointinsa suhteen. Olen joskus soittoharrastukseni alkutaipaleella ollut tästä itse elävä esimerkki. Kun varsinaista kokemusta ja lähellä omaa tilannetta olevia vertailukohtia oli vähän, oli helppoa kokea itsensä jotenkin erityislaatuiseksi "poikkeuskyvyksi" soittajana. Sitä saattaa elää jotenkin "kuplassa" ja kuvitella omat kykynsä suuremmiksi kuin ne ovatkaan. Toki levyjä kuunnellessa huomasi, että jotkut kitarajutut olivat todella vaikeita omalle osaamistasolle, mutta ne oli enimmäkseen helppo kuitata ajattelemalla että "no studiossa pystyy nyt nauhoittelemaan vaikka nuotti kerrallaan mitä vaan".
 
Ensimmäinen askel kohti tervettä järkeä tapahtui mentyäni tunneille musiikkiopistoon. Siellä muun muassa yhtyekonsertit vakuuttivat minut muutamasta kylmästä faktasta:
 
1. En kerta kaikkiaan osannut mitään sellaista, mitä pitkälle koulutettu soittaja ei olisi osannut paremmin. Se siis omasta erikoislaatuisuudesta.
 
2. On hyviä soittajia, jotka vetävät livenä samantasoisen suorituksen kuin levyllä. On hyviä soittajia, jotka pystyvät vetämään livenä jonkun toisen levyttämän suorituksen yhtä hyvin tai paremmin kuin levyllä.
 
3. Musiikillinen monipuolisuus ja yleismusiikillisuus on usein tärkeämpää kuin virtuositeetti kapeassa lokerossa.
 
3. Jos musiikkialalla aikoo pärjätä edes heikoimman aktiiviporukan häntäpäässä, on syytä kuunnella viisaampien ja kokeneempien ohjeita sekä pistää ahteri penkkiin ja alkaa treenata.
 
Mielenkiintoista onkin, että jos joku olisi pystynyt vakuuttamaan minut noista asioista aiemmin, olisin näin jälkikäteen ollut äärettömän kiitollinen. Ongelma on kuitenkin se, että nuoruuden yksisilmäisyydessä en kenties olisi suostunut ottamaan noita neuvoja todesta vaikka joku olisi tullut asiat minulle selittämäänkin.
 
Tietyllä tavalla surettaa, kun aina välillä törmää soittokumppaneihin jotka vieläkin elävät samanlaisessa kuplassa. Harha omasta poikkeuslahjakkudesta estää omien soitannollisten heikkouksien havaitsemisen, ja minkäänlaisia ohjeita on vaikea ottaa vastaan kun yleisasenteena on, että kaikki mitä pitäisi erikseen harjoitella on tyhmää ja soittajan oman taiteellisen näkemyksen aliarvostamista. Surettavaa tämä on siksi, että tähän omaan osaamiskuplaan kietoutuminen estää tehokkaasti suurimman osan kehityksestä ja pahimmillaan tekee vuorovaikutuksen muiden soittajien kanssa mahdottomaksi.
 
Hyvä kysymys onkin, voiko toinen puhkaista toisen soittajan harhakäsitykset vai onko vain toivottava, että toinen huomaa asian joskus itse? Millaisella palautteella voisi pyrkiä ohjaamaan toista kohti itsensä tarkastelua ilman että loukkaa toista?

Joskus alle 20-vuotiaana tarkastelin puolivakavissani mahdollisuutta soittajan uraan. Ei siinä pitkään mennyt, kun totesin ettei se ole sitä mitä haluan. En halunnut pilata hauskaa harrastusta tekemällä siitä työtä - enkä oikein uskonut, että motivaatio olisi riittänyt sille tasolle asti, mitä ammattisoittamiseessa vaaditaan.
 
Millaisella palautteella voisi pyrkiä ohjaamaan toista kohti itsensä tarkastelua ilman että loukkaa toista?
 
Vaikea ja henkilöstä riippuva kysymys. Jotkut ottavat hyvin vastaan, jotkut eivät. Itselleni käy esim. "Toi sun komppis ei nyt toimi. Koita jotain muuta siihen, ja ota vähän tarkemmin." Joku toinen taas loukkaantuu.

Aloittelevan kitaristin näkökulmasta se voisi kuulostaa tältä:
 
"Toi sun komppis ei nyt toimi."
 
"Miksei toimi? Mitä tarkoittaa 'ei toimi'? Toimiiko se huomenna?"
 
Koita jotain muuta siihen,
 
"Mitä jotain muuta? Onks sulla tabeja siihen?"
 
ja ota vähän tarkemmin.
 
"En oo juonu mitään eikä kyllä muutenkaan tuu treeneihin ryypättyä!"
 
Ja kaiken tämän päälle voi vielä loukkaantua. :D
 
Kun kerrotaan tarkasti se mikä on vialla ja siihen parannusehdotus, niin päästään mielestäni lähimmäs parasta tulosta. "Kun vedetään tämä niin kuin levylläkin, niin tuossa kompissa tulee demppaus kahdelle viimeisellä nuotille." Sitten jos kehaisee hieman ennen palautetta ja ronskimmalla kädellä varsinkin silloin kun huomautettu asia korjaantuu, niin vielä parempi!

Aloitin opinnot oulun pop jazz konsan peruspuolella tänä vuonna ja minusta on ollut todella hieno juttu, että bänditunneilla olen välillä aika pihalla ja toinen kitaristi sisäistää biisit lapuista paljon nopeampaa. Ylä-asteella tottui siihen, että kun musatunnilla pisti ohimennen jotain puolivillaista räpellystä niin heti oli lauma ihmisiä ympärillä "EI VITTU JÄTKÄ ON NOPEE ELI PARAS IKINÄ!!!1 :Oooo", mutta nyt saa "tuntea itsensä huonoksi" ja se on jollain hämärällä tapaa hienoa. :D
 
Asiaahan ei yhtään helpota kun vetelen tuolla uudella PRS:llä päin mäntyä, eli on noilla hienoilla kamoilla soittelussa Ambituksen mainitsemien juttujen lisäksi hieman sivuoireitakin.. :D

Oon ollu aina vähän sitä mieltä, että jokainen saa fanittaa Laihoja ja Petrucceja ja treenata niiden juttuja niin paljon kuin sielu sietää, mutta siinä vaiheessa mennään ehkä vähän metsään kun laitetaan youtubet täyteen puolivillaista soittoa, ja kun joku sanoo suoraan että homma kusee, niin reaktio on se "fuck you you faggot I have trained that solo only two days and I had diarrhea and my dog died yesterday and blablablaa". Eli jokainen treenatkoon mitä haluaa, mutta jonkinasteinen maanpinnalla pysyminen olis ehkä suotavaa. :) Toisaalta taas osan näiden "pikku-laihojen" puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että mm. täältä mnetistäkin löytyy kyllä jätkiä jotka vetävät parin vuoden soittokokemuksella paremmin niitä cob-sooloja kuin esmes. meikäläinen noin viiden vuoden kokemuksella, et emmä tiiä onko täs nyt ihan hirveesti varaa leijua. :D

Asiaahan ei yhtään helpota kun vetelen tuolla uudella PRS:llä päin mäntyä, eli on noilla hienoilla kamoilla soittelussa Ambituksen mainitsemien juttujen lisäksi hieman sivuoireitakin.. :D
 
Itse olen huomannut tämän suuntaisesti myös, että kun tuossa ständissä lepäilee useampikin tuollainen kalliimpi kitara niin ihmisten silmissä odotukset soiton suhteen nousevat aika kovasti ja jengi myös olettaa että "Kyllähän sä soittaa osaat, ihan ammattimeininki", hoho ajattelen vain itse silloin.
 
Nykyään tuntuu kyllä vähän ettei soitosta aina oikein mitään tule, välillä tulee sellainen fiilis että on varmaan joku vamma ettei voi jotain ikinä oppiakaan, mutta kaipa se treenin puutetta vain on.
 
Parin vuoden tauon jälkeen tuli taas aloitettua vähän bändihommiakin tässä syksyllä ja toisenlaistakin soittoprojektia tuossa vuodenvaihteen jälkeen tulossa, vähän jännittää tietysti miten noiden kanssa pärjäilee. Mutta samallahan siinä oppii sitten, ja täytyy tietysti olla ihan rehellinen itselleenkin, jos palaute ei aina niin positiivista ole.

Mä oon kyllä meidän koulussa aika "maineikas" kitaristi, ja monet pitää parhaanakin, se on tietysti vähän tylsää sinänsä, että itse en pidä itseäni kuitenkaan niinku "tiluhommassa" mitenkään hyvänä. Mutta sitten taas tuommonen fiilispohjanen juttu/näppäilyt onnistuu paremmin, eikä niitä pahemmin arvosta kukaan. Tai siis, onhan kiva, että kehutaan, mutta kun joku tulee sanomaan, että "sweeppaa joku kuvio" ihan fiiliksissä, niin ikävä heittää, että en mä oikeen osaa, mut haluisiksä kuulla jotain muuta?
 
Meijän rumpalille kyllä sanon asioista, joita se soittaa väärin. Usein se ei vaan itse edes myönnä soittavansa väärin, vaan vetää "just oikeen" ja "sä oot vaa niin tyhmä ettet tajuu". Se vituttaa. Sit kuunnellaan hikiseltä iPodilta jotain juttua monta kertaa, mä en näe mitään väärää mun tavassa, kun se väittää, että "tää menee just niinku mä sanoin" Emmä jaksa kuunnella sitä.

Meijän rumpalille kyllä sanon asioista, joita se soittaa väärin. Usein se ei vaan itse edes myönnä soittavansa väärin, vaan vetää "just oikeen" ja "sä oot vaa niin tyhmä ettet tajuu". Se vituttaa. Sit kuunnellaan hikiseltä iPodilta jotain juttua monta kertaa, mä en näe mitään väärää mun tavassa, kun se väittää, että "tää menee just niinku mä sanoin" Emmä jaksa kuunnella sitä.
 
Niin, aina palaute ei tosiaan mene perille. Toisaalta joissakin tapauksissa kyse saattaa olla eniten siitä, että kehityksen alkuvaiheessa olevan soittajan korvat eivät vaan kykene poimimaan kovin hienosyistä kamaa äänitteeltä. Kaikki vaan vaikuttaa samalta massalta jota on vaikea erotella. Toinen ongelma taas saattaa olla, että alussa on hankala arvioida, mitkä ovat kuullussa pätkässä olennaisia asioita - aloittelija saattaa pyrkiä tuottamaan orjallisesti ihan kaiken kuulemansa eikä tekniikka/hahmotus riitä tai sitten pois jää olennaisia osia.
 
Tässä onkin sitten hankala yhtälö - yrittääkö painostaa toista tekemään semmoista jota tämä ei ehkä vain vielä osaa vai pitäisikö katsoa asiaa jonkin aikaa sormien läpi ja toivoa että toinen kehittyy ja oppii asian itse. Tuntuu esimerkiksi usein turhalta selittää bändisoittoon tottumattomalle pianistille että tämä soittaa koko ajan toisten "päälle", kun tälle ei ole vielä hahmottunut mistä bändimusiikin jännite syntyy eikä hän edes pysty erottelemaan eri instrumenttien roolia kokonaisuudessa. Toisille soittajille tilanne voi tuntua hyvinkin epämiellyttävältä - ikään kuin toinen puhuisi koko ajan eikä antaisi muille ollenkaan suunvuoroa.
 
Muistan myös erään kerran ongelman käsimerkkien kanssa kun näytin ennen kappaleen accapella-osaa rumpalille että "seis", jolloin tämä vilkutti takaisin iloisesti ja jatkoi soittamista. Tuli selväksi että ihan hirvittävän paljon ei sinä iltana voinut rumpalilta vaatia.

Tässä onkin sitten hankala yhtälö - yrittääkö painostaa toista tekemään semmoista jota tämä ei ehkä vain vielä osaa vai pitäisikö katsoa asiaa jonkin aikaa sormien läpi ja toivoa että toinen kehittyy ja oppii asian itse. Tuntuu esimerkiksi usein turhalta selittää bändisoittoon tottumattomalle pianistille että tämä soittaa koko ajan toisten "päälle", kun tälle ei ole vielä hahmottunut mistä bändimusiikin jännite syntyy eikä hän edes pysty erottelemaan eri instrumenttien roolia kokonaisuudessa. Toisille soittajille tilanne voi tuntua hyvinkin epämiellyttävältä - ikään kuin toinen puhuisi koko ajan eikä antaisi muille ollenkaan suunvuoroa.
 
En painosta häntä mihinkään, vaan sanon, että soita näin, ja jos ei soita, niin ei soita. Lähinnä siis kyse on jostain rytmillisistä jutuista, mihinkään "filleihin" tai vastaavaan en sekaannu. Mutta itse koen sen ikäänkuin loukkavaavana juttuna, että mulla haistatetaan vitut ja jatketaan soittoa kuin ei mitään. Muutenkin näillä rumpaleilla on varmaan joku geeni, että kun viitotaan ja huudetaan, että lopeta, kuuntele tai jotain tollasta, niin typerä ilme naamalla soitto jatkuu vielä minuutin sen jälkeen. Mua ottaa se päähän ihan saatanasti.
 
Itse tykkään kyllä "lesottaa" joillain likeillä/sun muulla, minkä varmasti tiedän menevän, mutta muita en rupea ainakaan päin naamaa väheksymään. Tiedän, kuinka loukkaavaa on sanoa jollekulle, että et vaan osaa. Mutta sanotaan näin, että tässä neuvojen antamisessa on sellainen juttu, että jos joku mulle vittuilee kun yritän neuvoa, niin varmasti sanon jotain kaverin taidoista. Siis tietysti niin, että "ehkä sun ei kannattas vielä soittaa tällasta" ym. Turhaan en rupea haukkumaan.

Sehän on ihan perusasia mikä pitää sisäistää välittömästi. Kitaransoitto = zen
 
Siitä kun puhutaan paljon, mutta sanotaan vähän. Siihen on monta tietä ja sitten vaan se yksi oikea. Aina löytyy joku vittuilemaan semanttisilla höpinöillä joissa ei ole järkeä. Se musiikin teko, soitto ja muutenkin sen kanssa läträäminen on siitä vaikea asia. Sitä kun ei niin vakavan asian kanssa kuin musiikin kanssa ...sovi tehdä mitä lystää. Ennenkuulumatonta!
 
Kysyt vaan joka aamu itseltäsi "Jos joku tiluttaa metsässä, kiinnostaako ketään"? Sitten kuuntelet jatsia väkisin ja opettelet nuotinlukua ihan vaan sen takia että se vaan kuuluu osata vaikka perserokkia soittaisit.
 
Tai no, voisihan sitä tehdä ja soittaa ihan mitä itse lystää ja paskankos väliä sillä on mitä muut siihen sanoo, mutta sehän olisi kerettiläisyyttä
:)

Toi sun komppis ei nyt toimi. Koita jotain muuta siihen, ja ota vähän tarkemmin."
 
Mie en oikein tiiä miten tällaset pitäs vastaanottaa. Tai tiiän, mutta se ei mene niin helposti. Jos olen käyttäny kaiken luovuuteni ja aikani jonku jutun sorvaamiseen, ja joku tulee ja sanoo "ei", niin kyllä se jotenki risoo.
 
Mitä tulee aloittelijoiden dissaamiseen, niin ei omille ajatuksilleen meinaa mahtaa mitään, kun näkee jonkun rämpyttämässä akustista koulun käytävällä. En tietenkään ilmaise ajatuksiani ääneen, mutta jotenki ylimieliseksi meinaa siinä aina käydä. Vaikka iteki olen true n00b ja aloittelija, enkä saa mitään juuri kuulostamaan hyvältä ja kun itseä kehotetaan nappaamaan se akkari ja soittamaan, niin ei sitä osaa oikein mitään soittaa, ei ainakaan "paremmin" kuin kukaan muukaan.
 
Aiheen ohi ehkäpä, mutta kylläpäs muuten ärsyttää bändin toisen kitaristin käytös näissä asioissa. Tuli mieleen hänen ylimielisyys ja se, ettei hän ota muita bändiläisiä huomioon oikein. Se on jotenki sitä, että hän kokee olevansa muita ylempänä, myös soittotaidoiltaan. Ei kestä rakentavaa kritiikkiä. En oikein tiiä miten asiaa pitäs lähestyä. Nytkin se haluaa, että soitamme vaikeampia biisejä, koska hänen soittotaitonsa on kuulemma kehittynyt. Kyseisen henkilön mielestä vain tarpeeksi raskas musiikki on hyvää, eikä hän osaa arvostaa mitään kitara- tms. juttuja, jotka eivät ole tarpeeksi vaikeita soittaa. Koska hän ei viitsi dissata suoraan heikompia soittajia, hän tekee sen mutkan kautta. Sitä mitä aiemmin selitin; soitetaan vaikeita biisejä, vaikkei ne kuulostakaan hyviltä, mutta hän saa loistaa niissä ja muut tuntea itsensä huonoiksi. Jessus mikä avautuminen, ois voinu jättää kirjottamattakin...

Aiheen ohi ehkäpä, mutta kylläpäs muuten ärsyttää bändin toisen kitaristin käytös näissä asioissa. Tuli mieleen hänen ylimielisyys ja se, ettei hän ota muita bändiläisiä huomioon oikein. Se on jotenki sitä, että hän kokee olevansa muita ylempänä, myös soittotaidoiltaan. Ei kestä rakentavaa kritiikkiä. En oikein tiiä miten asiaa pitäs lähestyä. Nytkin se haluaa, että soitamme vaikeampia biisejä, koska hänen soittotaitonsa on kuulemma kehittynyt. Kyseisen henkilön mielestä vain tarpeeksi raskas musiikki on hyvää, eikä hän osaa arvostaa mitään kitara- tms. juttuja, jotka eivät ole tarpeeksi vaikeita soittaa. Koska hän ei viitsi dissata suoraan heikompia soittajia, hän tekee sen mutkan kautta. Sitä mitä aiemmin selitin; soitetaan vaikeita biisejä, vaikkei ne kuulostakaan hyviltä, mutta hän saa loistaa niissä ja muut tuntea itsensä huonoiksi. Jessus mikä avautuminen, ois voinu jättää kirjottamattakin...
 
Auts. Tuo on paha tilanne. Sanokaa sille, että nyt me soitetaan sitä, mitä me halutaan ja jos ei sulle kelpaa niin ei kelpaa. Ei tarvi soittaa. Onpas tosiaan erikoinen kaveri. Kaikilla kitaristeillahan on hieman kusta päässä mutta tuo taitaa olla joko äärimmäisen itsekäs tai innoissaan taidoistaan. No, eiköhän tuollaset hermostu ajan myötä teihin "huonompiin" ja mene vaikka omalle soolouralle. Mä en kyllä kattois tollasta. Kyllä bändissä kun itsekin mietitään, mitä soitetaan, kyllä se tulee ihan sataprossasesti kaikilta. Tietysti ei sitten, jos joku juttu on jollekin liian vaikea, mutta helppouden takia mikään ei varmasti jää pois. Mun puolesta soittaja saa olla vaikka kuinka hyvä, mutta kun ruvetaan biisivalintoja terrorisoimaan, niin mä näyttäisin ovea. Ja tämä on mun mielipide, sori vaan.

ja kun itseä kehotetaan nappaamaan se akkari ja soittamaan, niin ei sitä osaa oikein mitään soittaa, ei ainakaan "paremmin" kuin kukaan muukaan.
 
Toi on jännä juttu kans. Joku tyrkkää kitaran käteen ja sanoo, että soita jotain, niin tulee aina semmonen bläkoutti ettei keksi mitään ja ei oikein mitään vitossointujakaan viittis alkaa rämpyttää. Tosin jos kuuntelijana on ei-muusikko, niin silloin voi soittaa ihan mitä vaan.
 
Itse en tykkää jos joku sanoo päin naamaa kärkkäästi jotain, mutta se jää silti hautumaan takaraivoon ja yleensä siitä oppiikin jotain, vaikka harvoin kehtaan soittaa parempien seurassa.

Auts. Tuo on paha tilanne. Sanokaa sille, että nyt me soitetaan sitä, mitä me halutaan ja jos ei sulle kelpaa niin ei kelpaa. Ei tarvi soittaa. Onpas tosiaan erikoinen kaveri. Kaikilla kitaristeillahan on hieman kusta päässä mutta tuo taitaa olla joko äärimmäisen itsekäs tai innoissaan taidoistaan. No, eiköhän tuollaset hermostu ajan myötä teihin "huonompiin" ja mene vaikka omalle soolouralle. Mä en kyllä kattois tollasta. Kyllä bändissä kun itsekin mietitään, mitä soitetaan, kyllä se tulee ihan sataprossasesti kaikilta. Tietysti ei sitten, jos joku juttu on jollekin liian vaikea, mutta helppouden takia mikään ei varmasti jää pois. Mun puolesta soittaja saa olla vaikka kuinka hyvä, mutta kun ruvetaan biisivalintoja terrorisoimaan, niin mä näyttäisin ovea. Ja tämä on mun mielipide, sori vaan.
 
Muuten heittäisin tämän kaverin ulos, mutta se olisi hiukan ongelmallista, sillä se on tavallaan hänen aloitteestaan perustettu bändi, ja hän on tavallaan bändin johtohahmo, laulajakitaristi. Hän säveltää meidän omista biiseistä suurimman osan ja tämän henkilön luona on meidän treenikämppä. Kaikki edellämainitut tosin johtuvat ehkäpä juuri tämän henkilön taipumuksesta olla dominoiva; Olenhan mieki meille kappaleita sorvannu, mutta eivät taida olla kaverin makuun, ei tarpeeksi raskasta tai teknistä. Basisti lensikin jo ulos bändistä, joten jos laulajakitaristi heivattaisi niin koko bändiä ei enää olisi, jotenka ollaan rumpalin kanssa päätettu kestää tällä linjalla, jos kitaristilaulaja vaikka tulisi järkiinsä. Kuitenkin nääs kun jokin "kompromissi" tai edes konsensus soitettavan materiaalin suhteen on tehty, niin hauskaa on soittaa yhdessä, mikä nyt minulle ainakin on riittävän hyvä syy soittaa. Eli ei viiti heivata parasta kaveriani ulos hänen "omasta" bändistään, ennemmin lähetään ite poies jos ei ala sujua...

Muuten heittäisin tämän kaverin ulos, mutta se olisi hiukan ongelmallista, sillä se on tavallaan hänen aloitteestaan perustettu bändi, ja hän on tavallaan bändin johtohahmo, laulajakitaristi. Hän säveltää meidän omista biiseistä suurimman osan ja tämän henkilön luona on meidän treenikämppä. Kaikki edellämainitut tosin johtuvat ehkäpä juuri tämän henkilön taipumuksesta olla dominoiva; Olenhan mieki meille kappaleita sorvannu, mutta eivät taida olla kaverin makuun, ei tarpeeksi raskasta tai teknistä. Basisti lensikin jo ulos bändistä, joten jos laulajakitaristi heivattaisi niin koko bändiä ei enää olisi, jotenka ollaan rumpalin kanssa päätettu kestää tällä linjalla, jos kitaristilaulaja vaikka tulisi järkiinsä. Kuitenkin nääs kun jokin "kompromissi" tai edes konsensus soitettavan materiaalin suhteen on tehty, niin hauskaa on soittaa yhdessä, mikä nyt minulle ainakin on riittävän hyvä syy soittaa. Eli ei viiti heivata parasta kaveriani ulos hänen "omasta" bändistään, ennemmin lähetään ite poies jos ei ala sujua...
 
Jos et halua olla mukana, älä ole. Sano, että et halua soittaa kaverisi kanssa ja sillä hyvä. Jos kaveri on tarpeeksi "kaveri", hän kyllä ymmärtää. Ei bändihommien tarvitse personal lifeen vaikuttaa.
 
Mutta voi kyllä olla, että se muuttuu. Mä olin vähän samanlainen joku aika sitten; vain teknisin meni. Mutta nyt on ihan muut mielessä.
 
Punnitse ite tuota juttua päässäs. Muista, et bändihommat on harrastus, sen on tarkoitus olla hauskaa. Oman tulkintasi varaan jää, onko se sitä vai ei.

Punnitse ite tuota juttua päässäs. Muista, et bändihommat on harrastus, sen on tarkoitus olla hauskaa. Oman tulkintasi varaan jää, onko se sitä vai ei.
 
Näin teen. Sanoinkin, että olen messissä niin kauan kuin hauskaa on yhdessä ja vielä meillä on ollut hauskaa soitella. Häivynkin heti, jos ilmoille tuppaa painostusta tai homma käy vakavaksi. Nyt tässä hommassa on vain pieniä epäkohtia, joista pääsee vielä yli ja olen melko varma, että kaveri älyää kyllä mikä on homman nimi, varsinkin kun rumpalikin jo vihjailee lähtevänsä, ellei asiain laita muutu. Ja on tästä kitaristilaulajalle muutenkin sanottu ties kuinka monesti. Nyt seurataan, meneekö jakeluun; Vielä toistaiseksi vähän heikosti.

January otti hyvän asian esille.
 
Parille juniorille olen itse jossain vaiheessa opettanut perustason teoriaa kitaralla, mutta vähänkään aktiivisemmin makuuhuonepohjalta olen koettanut rauhassa ponnistaa. Aloittelijana pidän itseäni edelleen, vaikka soittovuosia on kertynyt noin 10, niistä vakavammalla meiningillä viimeiset 4-5 vuotta. Sinänsä en itse sorsi ketään aloittelevaa kitaristia tai muutakaan soittajaa, mutta monia ihailen.
 
Tällä hetkellä en soita kitaraa missään treenaavassa/keikkailevassa joukkueessa, osittain juuri Januaryn aloittaman asian vuoksi: aina tulee olemaan joku, joka vetää tiukemmin, tyylikkäämmin ja nopeammin - jättäen samalla varjoonsa toisen kitaristin, ja henkilökohtaisella tasolla se ehkä masentaa liikaa, jos se sattuu omalle kohdalleni. Tiedän kyllä omat rajani soitossa, enkä ole koskaan treenannut "hullun lailla" mitään juttuja. Kitaraa käytän lähinnä sävellysvälineenä. Soittoni on mekaanista, vähäeleistä ja suhteellisen korutonta omaan korvaani. Tämähän ei sinänsä haittaa jos bändissä on komppikitaristi ja soolo/leadikitaristi ja roolijako on heidän välillään selvä: hauskaa pidetään hyvässä hengessä, ilman suorituspaineita. Keikkailevassa kokoonpanossa kitaristina jäisin todennäköisesti komppimiehen rooliin, eikä se mieltäni mustaisi. Kuitenkin akselilla "ajoittain/melko usein" hiipii mieleen syvä ahdistuneisuus, tyytymättömyys itseen ym. vastaavat tuntemukset, kun ei tunnu jutut lähtevän vaikka treenattu on iät ja ajat. Liekö se sitä "muusikonmasennusta", en tiedä.
 
Vaikka onhan tässä unohdettu vuosikaudet sitten se, että Jeff Loomis/Nuno Bettencourt/John Petrucci/Steve Vai -katraaseen ei koskaan tule olemaan mitään asiaa, heidän soittoa silti jaksaa kuunnella edelleen. Kyllähän sitä väkisin ajautuu treenaamaan heidän juttujaan silloin tällöin, mutta realiteetit ovat kuitenkin selvillä: niitä juttuja en tule koskaan osaamaan soittaa.

Mä olen poikkeuksellinen tyyppi siinä mielessä, että mä en koskaan ruvennut soittamaan kitaraa koska olisin juuri kitaraa erityisesti halunnut soittaa. Kitara nyt vain sattui olemaan toinen soitin, jota minua kotona opetettiin soittamaan ihan kakarana.
 
Kitarasta tuli pääsoittimeni seitsemän vuotta sitten sattumalta, kun bändi jolle minun piti säveltää biisejä tarvitsikin myös kitaristia. Olen aina ollut identiteetiltäni enemmänkin säveltäjä kuin soittaja, eikä minulla ole kitaristi-idoleita, joilta haluaisin kuulostaa, tai joitten soitto motivoi minua eteenpäin opinnoissani. Suurin motivaattori on aina ollut halu saada se mielessä oleva biisi ulos soittimesta. Ja minusta on aivan mahtavaa hakeutua itseäni edistyneempään seuraan, koska yleensä poikkeuksetta keksin sitä kautta uusia juttuja.
 
Soittamisessa se mielenkiintoisin asia on, että mitä enemmän oppii, sitä enemmän uusia opittavia asioita keksii. Suurin heikkouteni on ehdottomasti se, että olen sen soiton "hionnassa" laiska. Ja tälläinen olen ollut ihan ala-asteikäisestä lähtien. Eli ei musta huippusoittajaa koskaan tule, koska olen liian tyytyväinen siihen että saan ilmaistua itseäni sen verran että pointti tulee esiin, tai jotain.
 
Samasta syystä johtuen olen tälläinen multi-instrumentalisti, joka hallitsee vähän sitä sun tätä jotenkuten ja tätä yhtä soitinta sitten vähän enemmän. Minun on vaikea vähätellä aloittelijoita, koska tuolla nurkassa lojuu aina kasa soittimia, joitten kanssa olen itse aloittelija, ties kuinka monennetta vuotta.
 
Mutta mun on kyllä todella vaikea samaistua tyyppiin, joka haluaa oppia soittamaan kuin idolinsa X. Idoleita minullakin toki on ja nappailen kivoja juttuja sieltä täältä, mutta tuntuu hullunkuriselta lähtökohdalta "oppia säveltämään kuin Bowie tai Bargeld". ;)
 
Bändin tai muitten kanssa kun soitan niin toki sanon aina kun tuntuu että jokin mättää soitossa, ja sitä toivon myös omalle kohdalleni kanssamusisoijilta. En minä soita sellaisten ihmisten kanssa, joitten mielipiteitä ja arvioita en arvosta. Sitä paitsi ajatus kritiikkiä sietämättömästä ihmisestä, joka heittäytyy musiikin tai yhtään minkään taiteen pariin luovaan tai muuten osallistuvaan rooliin on absurdi.