Aihe: Lidlin sähkökitarasetti
1 2 3
tender.insanity
29.10.2008 13:26:45
Eipä ole ei! Tuossa ylempänä taas yksi esimerkki tuosta paskalafkasta!! Ei tarvita mitään legendoja, vaan puhdasta järkeä millä pystyy tuon päättelemään ihan itsekin. Jostainhan noiden täytyy säästää, jotta pystyvät myymään samoja tuotteita (reilusti)halvemmalla, kuin naapurikauppa. Boikotissa ollut jo pitkään tuo pulju, ja tulee jatkossakin olemaan!!
 
Miksi kyseistä kauppaa pitää boikotoida? Tuskin se ketään pakottaa siellä töissä olemaan. Lidl on jo muutaman vuoden Suomessakin ollut ja jos se kerta niin hanuripaikka on, niin miksi siellä edes on työntekijöitä? Äänestäisivät jaloillaan sitten.
Mikaelo
29.10.2008 13:38:14
 
 
Olen ollut itse töissä Lidlissä aikanaan, ja ei helv. sitä menoa. Kassakonekin laskee kokoajan skannausnopeutta ja josset saa keskimäärin 40 tuotetta minuutissa siitä lävitse (riippumatta siitä, kuinka hitaita asiakkaat ovat tai onko asiakkaita) niin luiskaa tulee.
 
Lisäksi piti suostua siihen, että myymäläpäälikkö saa randomisti ratsata kaikki tavarasi aina kaappia ja laukkuja sekä _pihalla olevaa autoa_ myöten, ettet vaan varasta.

 
Aika hurjaa, jos touhu on tuollaista isommassa mittakaavassa.
Sä oot pelottavan näkönen - Rocco Longfella ,Romantikkoitkijät #41
Simo78
29.10.2008 13:38:17
Miksi kyseistä kauppaa pitää boikotoida?
 
No mähän sen just äsken sanoin.
 
Tuskin se ketään pakottaa siellä töissä olemaan. Lidl on jo muutaman vuoden Suomessakin ollut ja jos se kerta niin hanuripaikka on, niin miksi siellä edes on työntekijöitä? Äänestäisivät jaloillaan sitten.
 
Kaikki ei vain pysty äänestämään jaloillaan, jos on esim. päitä ruokittavana kotona. Tämä on siis sitä kuuluisaa huono-osaisten riistoa... Enkä nyt lähde tästä sen enempää väittelemään. Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.
slerbis
29.10.2008 14:35:06 (muokattu 29.10.2008 14:36:06)
Olen ollut itse töissä Lidlissä aikanaan, ja ei helv. sitä menoa. Kassakonekin laskee kokoajan skannausnopeutta ja josset saa keskimäärin 40 tuotetta minuutissa siitä lävitse (riippumatta siitä, kuinka hitaita asiakkaat ovat tai onko asiakkaita) niin luiskaa tulee.
 
Lisäksi piti suostua siihen, että myymäläpäälikkö saa randomisti ratsata kaikki tavarasi aina kaappia ja laukkuja sekä _pihalla olevaa autoa_ myöten, ettet vaan varasta.
 
Ei ole pa**empaa paikkaa, sanon. Itse pistin koko lafkan boikottiin sieltä lähdettyäni.

 
Anteeksi offtopicin jatkaminen, mutta:
 
Olen ollut itse töissä 5 vuotta ja voin kyllä varmasti sanoa paremmalla kokemuksella tietäväni paremmin. Kyllä, kassakone laskee nopeutta, mutta siitä ei ole huomautettu kenellekkään viimeiseen 3 vuoteen ja nykyisellä kassajärjestelmällä 40 tuotetta minuutissa on todella helppoa.
 
Myymäläpäälliköt eivät tarkista myyjien tavaroita. Ainoat tarkistukset ovat olleet iltatarkistusten (jossa siis tarkistetaan, että myymälässä on hommat tehty) yhteydessä aluepäällikön suorittamina. Tarkistuksissa ei ole ikinä pengottu yhtään mitään, vaan esim. katsottu, että on kuitti kauppakassin sisätämistä tavaroista, jos olet ostanut myymälästä tavaraa. Ja ihan tiedoksi sinulle, S ja K tekevät samaa, että laita nekin boikottilistaasi.
 
Yleensä nämä valittavat entiset työntekijät olivat vain niitä, jotka eivät viitsineet tehdä työtä, vaan olettivat, että palkka juoksee kunhan vähän löntystelee käytävillä ja piippailee kassakoneella.
 
Selvennettäköön, että nyt puhun Lidl Suomi Ky:stä en Saksan toiminnoista.
A tergo in bona nates
Metal_Late
29.10.2008 15:24:21 (muokattu 29.10.2008 21:56:35)
Kaverilla on tollanen akustinen, täys ritsa, kiero kaula sekä miljoona kuollutta nuottia otelaudalla.
 
That's me. Tosiaankin ei muuta valittamista kuin otelauta on ihan kiero että kaikki 9:stä nauhasta eteenpäin ovat kuolleita nuotteja ja kielet hajosi äkkiä, mut tiiä tosta laadusta yleensä.
pulliha
29.10.2008 18:37:31
Jos sillä lisätään soundiin tr00hewimedalia? Sen kun kiertää 11:een ni johan alkaa kananpäät putoilla ja veri lentää. :D
 
päivän naurut tuli ja sul plussa :D
fak me
gasser
29.10.2008 18:49:21
Saakohan noita kamoja testata siellä kaupassa? Jos vaikka maanantaina menis leikkimään tilusankaria tohon lähikauppaan. Taka-ajatuksena tietty on saada lämmiteltyä se yks hyvännäkönen naarasmyyjä parittelumielelle. Perfect plan.
-?-
Teppo2
29.10.2008 20:49:05
Saakohan noita kamoja testata siellä kaupassa? Jos vaikka maanantaina menis leikkimään tilusankaria tohon lähikauppaan. Taka-ajatuksena tietty on saada lämmiteltyä se yks hyvännäkönen naarasmyyjä parittelumielelle. Perfect plan.
 
Sen kun teet, niin plussia ropisee. Mitä ajattelit vetää?
Rauzku
29.10.2008 21:47:54 (muokattu 31.10.2008 18:44:47)
 
 
hoh
Virhe! Liian lyhyt tai tyhjä kirjoitus!
Sälski
29.10.2008 22:59:34
 
 
Lidlistä saa kyllä hyvää ja halpaa pilsneriä.
Q: Why does nobody know how to please a woman? - A: Because nobody has a dick made of chocolate which ejaculates money.
Miikathebest
29.10.2008 23:18:40
 
 
Aluksi mainittu setti olisi varmaan ihan hyvä, ellei myyjänä olisi sekatavarakauppa(Lidl).
Mitenkäs sitten olisi Wasburnin entry level -sähkis? Robinhoodissa sillä vähän leikin. Sain käsiin haavoja nauhojen päistä.
Liikaa säröä!
PuNkKi
29.10.2008 23:25:27
Aluksi mainittu setti olisi varmaan ihan hyvä, ellei myyjänä olisi sekatavarakauppa(Lidl).
Mitenkäs sitten olisi Wasburnin entry level -sähkis? Robinhoodissa sillä vähän leikin. Sain käsiin haavoja nauhojen päistä.

 
itsekkin testailin tuota samaa Washburnia jossakin halpakaupassa ihan huvikseni.
se yksikö joka esille oli laitettu, oli ainakin viimeisen päälle valmista romua.
Kaula näytti olevan jo valmiiksi himpun verran propellilla ja kuolleita kohtia kyllä löytyi.
Se mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti.
vexitheman
30.10.2008 01:27:42
itsekkin testailin tuota samaa Washburnia jossakin halpakaupassa ihan huvikseni.
se yksikö joka esille oli laitettu, oli ainakin viimeisen päälle valmista romua.
Kaula näytti olevan jo valmiiksi himpun verran propellilla ja kuolleita kohtia kyllä löytyi.

 
Mikä se kuollut kohta on ??? Vaikka olen soitellut pelkillä paskoilla, niin aina kuitenkin kitara on soinut voimakkaasti otelaudan joka kohdasta, eri asia sitten, jos särisee joltain kieleltä, soi hieman epäpuhtaasti jne..
 
Eli mitä kuollut kohta otelaudassa oikein tarkoittaa??
Miikathebest
30.10.2008 01:48:04 (muokattu 30.10.2008 01:49:05)
 
 
Mikä se kuollut kohta on ??? Vaikka olen soitellut pelkillä paskoilla, niin aina kuitenkin kitara on soinut voimakkaasti otelaudan joka kohdasta, eri asia sitten, jos särisee joltain kieleltä, soi hieman epäpuhtaasti jne..
 
Eli mitä kuollut kohta otelaudassa oikein tarkoittaa??

 
Ei soi tai tulee väärä sävel.
Se on mielipidekysymys kuinka paljon saa säristä ennen kuolemaa..
Liikaa säröä!
Saikkonen
30.10.2008 08:08:00
Joskus olen rämpännyt ilman vahvistinta. Kyllä tuollakin pystyy aloittamaan soittoharrastuksen, kunhan joku osaavampi harrastaja laittaa kitaran säädöt kohdalleen. Tuollainen Yamaha on varmaankin parempi kuin meikäläisen ensimmäinen Vision 80-luvun alussa, joka ostettiin sentään soitinliikkeestä.
Lätkämailan irtolapaa kannattaa taivuttaa esim. kuuman lämmityspatterin välissä.
Johnson D
30.10.2008 08:38:42
Taka-ajatuksena tietty on saada lämmiteltyä se yks hyvännäkönen naarasmyyjä parittelumielelle
 
Mitään vakavampaa ei sitten kannata suunnitella. Olen laskeskellut sellaisen johtopäätöksen, että kassaneiti ei pysty tuloillaan minua elättämään, varsinkaan kun päällä on krooninen GAS.
Se, kellä on kuollessaan eniten romua, on voittaja!
msormune
30.10.2008 08:45:12 (muokattu 30.10.2008 11:49:25)
Kaverilla on tollanen akustinen, täys ritsa, kiero kaula sekä miljoona kuollutta nuottia otelaudalla.
 
Tollanen mikä akustinen? Akustinen Yamaha-sähkökitara joka ei ole akustinen?
 
Olet kai koettanut akustista Yamahan sähkökitaraasi vahvistimen kanssa? Alkaa soimaan kuolleet kohdat aika paljon paremmin sähköjen kanssa.
 
Chickenhead tarkoittaa varmaan että tuolla voi soittaa Bucketheadin musiikkia :)
 
EDIT: Joku korjasikin jo että olisihan siellä se akustisen linkki... sori vaan, lukihäiriö iski
komero
30.10.2008 10:06:36
Tollanen mikä akustinen? Akustinen Yamaha-sähkökitara joka ei ole akustinen?
 
Olet kai koettanut akustista Yamahan sähkökitaraasi vahvistimen kanssa? Alkaa soimaan kuolleet kohdat aika paljon paremmin sähköjen kanssa.

 
Tuolla alussa oli linkki myös Lidl:ssä myytävään akustiseen kitaraan.
LesPaul70
30.10.2008 10:33:42
Ei soi tai tulee väärä sävel.
 
Tarkasti ottaen tuo ei ole ihan se, mitä kuolleella kohdalla (dead spot) yleensä ymmärretään. Dead spot on aiheutuu siitä, että jokin sävelkorkeus resonoi kaulan/rungon kanssa tietyllä tavalla ja sammuu pois hyvin nopeasti. Se siis voi soida lyödessä ihan ok, mutta sustainia ei kertakaikkiaan riitä. Tämänhän erottaa muista mahdollisista kaulan ongelmista (kaula kuopalla, epätasaiset nauhat jne.) esim. siten, että vaihtaa kielen virettä -> jos ongelma poistuu tai siirtyy eri korkeudelle, kyseessä on dead spot.
 
Rakenteellisten dead spottien täydellinen korjaaminen on aika hankalaa (verrattuna esim. kaulan kireyden säätämiseen tai nauhojen hiomiseen). Yleensä "pitkäkaulaiset" kitarat (eli joilla otelauta menee pitkälle ennenkuin runko tulee vastaan) ovat rakenteellisesti alttiimpia dead spoteille kuin sellaiset, joiden kaula on "syvemmällä" kiinni rungossa. Havainnollistavana esimerkkinä Gibsonin kitaramalleista SG:t ovat rakenteensa vuoksi alttiimpia dead spoteille kuin Les Paulit.
 
Kyllähän noita voi yrittää korjata esim. laittamalla lisää massaa lapaan, mutta vaadittava painonlisäys voi olla melkoinen soittoergonomian kannalta, eikä se sittenkään välttämättä korjaa ongelmaa. Voi olla, että ongelma vain siirtyy vähän eri korkeudelle.
"Why are you smiling?" "Why? 'Cos I'm trigger-happy, that's why!" (Sledge Hammer)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)