Rummut: soittaminen ›

Ja sitten tyttörumpalin näkökulmasta.
Mun kokemuksen mukaan tytön on melko vaikea päästä soittamaan bändiin, jossa muut edustavat toista sukupuolta. Tilanteessa, jossa on vaihtoehtona nainen tai mies rumpuihin, niin kyllä se mies suuremmalla todennäkösyydellä sinne kannujen taakse valikoituu.
Mulle on itse asiassa ihan sama, onko bändin muut jäsenet mitä sukupuolta. Pääasia kuitenkin on, että homma toimii.

Toisinpäin ajatellen: Aika vaikea olisi minunkaan ollut mennä aikoinaan tyttöporukkaan soittamaan ainoana poikana. Pelkkään akkasakkiin en lähtisi vieläkään, tai riippuisi tietenkin tyypeistä, ettei ihan meikkailuksi menisi :-)
 
Mä olin vuosikausia ainoa mies yhtyeessä Gilda & the Girls. (En ollut kuitenka Gilda:))

Mutta, vähäkö olis hirveetä jos oma emäntä soittas rumpuja..
 
Se olisi todella jees.. tietysti niin kauan kun itse olisi parempi :D

Se olisi todella jees.. tietysti niin kauan kun itse olisi parempi :D
 
Musa ei ole kisa

Itse vosin opettaa naisille rumpujen soittoa, jos saisin itse vastalahjaksi ala-majavaa.

Itse vosin opettaa naisille rumpujen soittoa, jos saisin itse vastalahjaksi ala-majavaa.
 
Ethän nyt ole tosissasi?
 
Näin opettajan näkökulmasta asiaa tarkastellen veikkaisin uraasi opettajana -vaikka sitten rumpujen soiton opettajana- lyhyeksi. Vertaappa vaikka sitä yhtä taekwondon opea ja hänen saamaa julkisuutta/vankeustuomioa.

Ethän nyt ole tosissasi?
 
Näin opettajan näkökulmasta asiaa tarkastellen veikkaisin uraasi opettajana -vaikka sitten rumpujen soiton opettajana- lyhyeksi. Vertaappa vaikka sitä yhtä taekwondon opea ja hänen saamaa julkisuutta/vankeustuomioa.
 
Ehdit ennen.

Hyvin te vedätte. Sisälukutaito hei okei.
 
EDIT:
 
Mä olin vuosikausia ainoa mies yhtyeessä Gilda & the Girls. (En ollut kuitenka Gilda:))
 
Vaan yksi tytöistä siis? Hohoo, hassua.

vaikka tää taisi olla nimenomaan miesten ajatuksia naisrumpaleista, oli nyt pakko tulla keskusteluun ja sanoo oma kommentti, tyttörumpalina.
ittelläni harrastus on mitä rakkain ikinä, vaikka ei nyt ookkaan tullu soitettua naperosta asti (nyt olen about 17+ ja soittamisen aloitin jotain yli puolitoista vuotta sitten). rummut kuitenkin kiinnosti jo kauan ennen varsinaista aloittamista (tästä tuleekin välillä harmistus, että voi miksi en aloittanut aikaisemmin). opettajalla aloin käymään ehkä kaksi viikkoa siitä kun alotin, taidan olla ainoa naispuolinen oppilas (tosin ei tällä taida oppilaita olla kuin 4, 5... anyway). tällähetkellä soitan kahdessa bändissä, joissa kummassakin olen porukan ainoa tyttö. en tiedä vaikuttaako se siihen että tyttöjä kavereina mulla on ehkä kaksi kaikista kavereista (jotka ei edes soita mitään), loput sitten jätkiä (jotka kaikki soittaa jotain), mutta kuitenkin.. "jätkäporukassa" on mun mielestä rento soittaa, ja vaikka ei nyt ookkaan kokemusta tyttöjen kanssa soittamisesta, niin luulisin että miehet ottaa soittamisen snadisti vakavammin kuin tytöt, mutta silti ne uskaltaa olla siinä soittotilanteessa rentona ja niin sanotusti oma itsensä. tai siis luulis että tytöt ujostelee ja niinpoispäin aika paljon. ittte en ainakaan tietosesti, pistän komppia meneen vaan kun tarvitaan. mutta mistäs minä tiedän.
ja koska me edelleen soitetaan kummankin bändin kanssa, en kai voi täysin huono olla :D tosin tässäkin voi olla sitä että tytöille on ehkä hankalampi sanoa suoraan. soittoo on kehuttu, time pysyy kuulemma hyvin.
kummassakin bändissä ihan tasapuolisesti mut otetaan huomioon kuin muutkin, enkä mä nää siinä itte mitään kummallista, tai ees ihmeellistä että yksi joukosta on tyttö, ja vielä rumpali. tytöt voi soittaa ihan siinä missä pojatkin, oikeastaan mun mielestä tälläsiä kokoonpanoja vois olla enemmänkin, ettei tulis sellasta jaottelua kuin tyttöbändit ja poikabändit. onhan jotkut satunnaiset joille oon sanonut soittavani rumpuja olleet ihan "mitä, tyttö" mutta.. niin. oikeasti kun ettii myspacesta vähänkin kohta löytyy joku tyttöbändi. että oikeasti meitä on todella paljon, vaikka olemmekin vähemmistö! tosin sitten oikeasti ihan ammattirumpaleina naisia on kyllä vähän, se pitää myöntää. mutta ne harvat sitten ovatkin tosi hyviä, esmes. hanne pullin soitosta mä tykkään ihan tosi paljon.
oman rumpaloinnin tulevaisuudesta sen verran että mua kiinnostaa jazz todella paljon ja oliskin kiva soittaa joskus jossain jazzyhtyeessä. enkä tosiaan aatellut lopettaa, rummut on sydän!
 
ja vielä.. jos en soittaisi rumpuja tuskin soittaisin mitään. tai kun joku tuolla puhui että taitaa siinä olla se että soittaminen vaan kiinnostaa, miksi sitten rummut ei tiedä. mulla rummut on just se juttu eikä vaan joku päästä heitetty random ajatus että hei alanpas nyt lyömään rumpuu.
 
ja tästähän tuli ihan elämänstoori. :) oon kovasti pahoillani, mutta oli pakko saada jotain juttuu esille sen toisenkin sukupuolen näkökulmasta.

vaikka tää taisi olla nimenomaan miesten ajatuksia naisrumpaleista, oli nyt pakko tulla keskusteluun ja sanoo oma kommentti, tyttörumpalina.
ittelläni harrastus on mitä rakkain ikinä, vaikka ei nyt ookkaan tullu soitettua naperosta asti (nyt olen about 17+ ja soittamisen aloitin jotain yli puolitoista vuotta sitten). rummut kuitenkin kiinnosti jo kauan ennen varsinaista aloittamista (tästä tuleekin välillä harmistus, että voi miksi en aloittanut aikaisemmin). opettajalla aloin käymään ehkä kaksi viikkoa siitä kun alotin, taidan olla ainoa naispuolinen oppilas (tosin ei tällä taida oppilaita olla kuin 4, 5... anyway). tällähetkellä soitan kahdessa bändissä, joissa kummassakin olen porukan ainoa tyttö. en tiedä vaikuttaako se siihen että tyttöjä kavereina mulla on ehkä kaksi kaikista kavereista (jotka ei edes soita mitään), loput sitten jätkiä (jotka kaikki soittaa jotain), mutta kuitenkin.. "jätkäporukassa" on mun mielestä rento soittaa, ja vaikka ei nyt ookkaan kokemusta tyttöjen kanssa soittamisesta, niin luulisin että miehet ottaa soittamisen snadisti vakavammin kuin tytöt, mutta silti ne uskaltaa olla siinä soittotilanteessa rentona ja niin sanotusti oma itsensä. tai siis luulis että tytöt ujostelee ja niinpoispäin aika paljon. ittte en ainakaan tietosesti, pistän komppia meneen vaan kun tarvitaan. mutta mistäs minä tiedän.
ja koska me edelleen soitetaan kummankin bändin kanssa, en kai voi täysin huono olla :D tosin tässäkin voi olla sitä että tytöille on ehkä hankalampi sanoa suoraan. soittoo on kehuttu, time pysyy kuulemma hyvin.
kummassakin bändissä ihan tasapuolisesti mut otetaan huomioon kuin muutkin, enkä mä nää siinä itte mitään kummallista, tai ees ihmeellistä että yksi joukosta on tyttö, ja vielä rumpali. tytöt voi soittaa ihan siinä missä pojatkin, oikeastaan mun mielestä tälläsiä kokoonpanoja vois olla enemmänkin, ettei tulis sellasta jaottelua kuin tyttöbändit ja poikabändit. onhan jotkut satunnaiset joille oon sanonut soittavani rumpuja olleet ihan "mitä, tyttö" mutta.. niin. oikeasti kun ettii myspacesta vähänkin kohta löytyy joku tyttöbändi. että oikeasti meitä on todella paljon, vaikka olemmekin vähemmistö! tosin sitten oikeasti ihan ammattirumpaleina naisia on kyllä vähän, se pitää myöntää. mutta ne harvat sitten ovatkin tosi hyviä, esmes. hanne pullin soitosta mä tykkään ihan tosi paljon.
oman rumpaloinnin tulevaisuudesta sen verran että mua kiinnostaa jazz todella paljon ja oliskin kiva soittaa joskus jossain jazzyhtyeessä. enkä tosiaan aatellut lopettaa, rummut on sydän!
 
ja vielä.. jos en soittaisi rumpuja tuskin soittaisin mitään. tai kun joku tuolla puhui että taitaa siinä olla se että soittaminen vaan kiinnostaa, miksi sitten rummut ei tiedä. mulla rummut on just se juttu eikä vaan joku päästä heitetty random ajatus että hei alanpas nyt lyömään rumpuu.
 
ja tästähän tuli ihan elämänstoori. :) oon kovasti pahoillani, mutta oli pakko saada jotain juttuu esille sen toisenkin sukupuolen näkökulmasta.
 
Mistä olet pahoillasi? Ei ole käsittääkseni syytä olla mistään.
Hyvä kirjoitus. Rakkaudesta lajiinhan tässä mennään.

Itse vosin opettaa naisille rumpujen soittoa, jos saisin itse vastalahjaksi ala-majavaa.
 
Ei saatana, kokikset näytölle. +

Mä olin vuosikausia ainoa mies yhtyeessä Gilda & the Girls. (En ollut kuitenka Gilda:))
 
Mä soitin kanssa Damn Youre Dancing bändissä ainoana kundina. Todella antoisaa (musiikillisesti, tosin myös muuten. Seurustelin basistin kanssa) aikaa. Hirveän helppoa oli sovittaa ja työstää biisejä.
Itselläni ei olisi mitään sitä vastaan että olisi mimmirumpali. Ai nii mut sehän tarkottas että mua ei tarvita?

Itse vosin opettaa naisille rumpujen soittoa, jos saisin itse vastalahjaksi ala-majavaa.
 
Sulla menee käsijärjestys sekaisin paskalla istuessa, joten rumpujen takana (tai missään lähelläkään niitä) sua tuskin haluaa kukaan nähdä. Ja tuota mainitsemaasi jyrsijää et ole varmasti päässyt silittämään ikinä.

Sulla menee käsijärjestys sekaisin paskalla istuessa, joten rumpujen takana (tai missään lähelläkään niitä) sua tuskin haluaa kukaan nähdä. Ja tuota mainitsemaasi jyrsijää et ole varmasti päässyt silittämään ikinä.
 
Painoin varoitusta.

Painoin varoitusta.
 
No voi vittu. Muuta sä et koskaan pääsekään painamaan.

No voi vittu. Muuta sä et koskaan pääsekään painamaan.
 
Meinaatko sä että meidän juttu on ohi?

Hoho! Hitto mitä läppää tänne on ilmestynyt!!
 
Kylläpäs piristää muuten niin normi maanantaita!! :D
 
Plussaa monelle!!! ++++

(tästä tuleekin välillä harmistus, että voi miksi en aloittanut aikaisemmin).
 
Samoin samoin.

Toisinpäin ajatellen: Aika vaikea olisi minunkaan ollut mennä aikoinaan tyttöporukkaan soittamaan ainoana poikana. Pelkkään akkasakkiin en lähtisi vieläkään, tai riippuisi tietenkin tyypeistä, ettei ihan meikkailuksi menisi :-) Sekakokoonpano voisi toimia, jossa kumpaakin sukupuolta vähintään kaksi.
 
Jaa, tää sukupuolihapatus on aika turhaa. Jos on paska rumpali, ni sit on, ja jos ei, ni sitte ei. Meijän bändistä 5/6 edustaa ns. naispuolista väestöä ja 1/6 väittää olevansa mies. Hyvin toimii ja kaikilla on kivaa, ja yleisesti ottaen osataan jopa soittaa. Eikä mee meikkailuksi, kun siellä autotallissa on huomattavasti kehittävämpää puuhaa.
 
Oon rumpuja nyt reilun vuoden paukutellu, ja vaikka mikään ihme en siellä pönttöjen takana olekaan, en voisi kuvitella itseäni mihinkään muuhun. Paitsi silloin tällöin päästämään synasta jotain ääniä.
 
Oma valintani rumpuihin oli hyvin looginen: vaikka pienestä asti olen pimputellut pianoa, se ei motivoinut mihinkään suuntaan. Kitaraa vierastan pahasti, eikä basson soittaminenkaan kovin omaa alaa ole (eikä niin kiinnostavaa). Äänestäni ei kannata edes mainita. Rumpujen soitossa vain oli jotain kummaa viehätysvoimaa, ja viimeistään siinä vaiheessa kun isä löi kapulat käteen ja sanoi että nyt soitetaan "Breaking the law", ni enhän mie voinu siltä tieltä enää poiketa.
Ainoana haittapuolena rumpujen soitossa on tietenkin se että keikoilla tulee väistämättä oltua kannujen takana piilossa, vaikka mieli tekisi olla esilläja riehua.