Rummut: rumpukamat ›

Satutko muistamaan, paljonko tuo vinyyliversio maksoi Anttilassa? Taisi olla 24 einoa.

Taisi olla 24 einoa.
 
Oolrait, tattista!

Varsinkin kun kahdella edellisellä studiotekeleellä kuulosti meno jotenkin väsyneeltä ja tuhnuiselta. Nyt svengaa taas, palaset ovat kohdillaan, soundeissa on potkua ja särmää.
 
Hmm, miten tämä kuulostaa niin tutulta arvioinnilta kahden aiemman levyn tiimoilta... Muistan kun Ballbreaker ilmestyessä joka puolella hehkutettiin kuinka bändi on nyt palannut juurilleen ja musiikki kuulostaa enemmän 70-lukulaiselta ja soundit ovat jälleen tutut ja rouheat 80-luvun soundikokeilujen jälkeen. Stiff Upper Lipin ilmestyessä taas hehkutettiin sitä kuinka biisit ovat suoraa jatkumoa Powerage-levylle ja myös soundit ovat sen mukaiset, paljon paremmat kuin Ballbreakerilla. En yritä hyökätä ketään kohtaan tai syytellä ketään yhtään mistään. Itseäni vaan ihmetyttää tämä sama hehkututs joka levyn ilmestyttyä.

Hmm, miten tämä kuulostaa niin tutulta arvioinnilta kahden aiemman levyn tiimoilta... Muistan kun Ballbreaker ilmestyessä joka puolella hehkutettiin kuinka bändi on nyt palannut juurilleen ja musiikki kuulostaa enemmän 70-lukulaiselta ja soundit ovat jälleen tutut ja rouheat 80-luvun soundikokeilujen jälkeen. Stiff Upper Lipin ilmestyessä taas hehkutettiin sitä kuinka biisit ovat suoraa jatkumoa Powerage-levylle ja myös soundit ovat sen mukaiset, paljon paremmat kuin Ballbreakerilla. En yritä hyökätä ketään kohtaan tai syytellä ketään yhtään mistään. Itseäni vaan ihmetyttää tämä sama hehkututs joka levyn ilmestyttyä.
 
Saattaa olla. Itse en ole ainakaan koskaan enkä missään moisia arvioita esittänyt. Sekä Ballbreaker että Stiff Upper Lip puuttuvat hyllystäni juurikin mainitsemistani syistä. Kirjastosta olen niitä lainaillut, Stiff Upper menettelee, Ballbreaker ei napannut yhtään. Black Ice on juhlaa, selkeästi bändin paras julkaisu sitten Back in Blackin.

Mulle tuo Black Ice -lätty oli hivenen pettymys yhden pintapuolisen kuuntelukerran jälkeen. Soitto toki toimii ja Uncle-Phil vakuuttaa joka sivalluksella, mutta biiseistä puuttuu vaan se joku jokin. Valitettavasti se hehkein luomisvoima taisi alkaa hiipumaan jo 20 vuotta sitten.

Ballbreaker oli mielestäni keskinkertainen. Stiff Upper Lip aika hyvä. Monta hyvää biisiä ja muutama mahalasku. Tällä uudella levyllä on heti eri meininki. Kitaroinnit ovat yllättävän nokkelia ja vähän eri näkökulmaa on myös tuotannossa, kuin ennen.
 
Ostin At the Pavillion in Paris -DVD:n. Sama keikka on julkaistu elokuvanakin ja silloin siihen oli ympätty haastatteluja. Elokuvaa ei saa DVD-muodossa. Minulla on se VHS-versiona. Todella hyvä liveveto. Suosittelen.

Samat fiilikset itsellä, tosin hyvin pintapuolisen tutustumisen jälkeen.
 
Johtuuko tuo nyt tässä(kään) tapauksessa sitten levystä itsestään, vaiko siitä, että on niin kriittinen ja kyyninen vanha paska. Ehkä molemmista. Luulisin. Kai.
 
Tätä epäilen itsetänikin. Laitoin tuon levyn uudestaan nyt soimaan ja oon sitä nyt kuunnellu ehkä puolet. Jälkeenpäin vaan huomaa sen tylyn tosiasian, että yksikään biisi ei oo tarttunu sillätavalla korvaan, niinkuin alkupään materiaali ja erityisesti Highway to Hell- Back In Black. Ne kitarariffit, melodiat ja jopa joidenkin biisien rujo herkkyys (??) jysähti takaraivoon kuin maihari nakkikioskilla. Tämä uusi levy jotenkin parhaimmillaankin onnistuu olemaan vähän hajutonta kierrätystä.
 
EDIT: Nyt puoli minuuttia asiaa mietittyäni, tulin siihen tulokseen, että kuuntelusta nauttiminen varmaankin vaatisi sitä, että nauttisi ensin hieman jotakin muuta. :)
 
No mitäs siellä vielä mietit. Kaupan kautta ja keilaa kaatoon ;D
 
E: typoja vähemmäksi

No mitäs siellä vielä mietit. Kaupan kautta ja keilaa kaatoon ;D
 
Eläpä yllytä siellä! :)
 
Joo, jatkakaa aiheesta...

Perhe alkaa olemaan melko kypsänä AC/DC:n kuuntelulle. Kuuntelin uutta levyä jonkun kuusi tuntia putkeen perjantaina ja samat lauantaina. Tänään piti mennä autoon kuuntelemaan. Pakko oli kuunnella :-)
 
Kyllä on hieno levy! Monipuolinen pläjäys, jossa perus AC/DC:n meininkiä koristaa uuden tuotannon lisäämät kitaroinnit ja hiukan pelkistetympi (voiko olla mahdollista) soundimaailma. Slidekitarointia, ripaus ZZ-toppia ja Whitesnakea välillä ja se maltti matkalla... Kahdeksan vuoden kypsyttely kannatti.

Monipuolinen pläjäys
 
Oli pakko takertua tähän ku levy junnaa samaa haikka biittiä alusta loppuun saakka ni ei hirveästi voi monipuolisuudesta puhua. :D Mutta on levy kyllä parempaa ac/dc:tä. Tietonen valintahan tuo varmaankin on ollut edelleen noita rumpuja yksinkertaistaa.. eikä se mua häiritse jos ei erikseen siihen takerru. Muutama ralli on kyllä parhautta ja kaiken kaikkiaan ihan ok fiilis tästä jää. Eihän tämä mitään uutta tuo eikä mitään muuta mut hienosti se vanha pyörä eteenpäin kulkee..

Oli pakko takertua tähän ku levy junnaa samaa haikka biittiä alusta loppuun saakka ni ei hirveästi voi monipuolisuudesta puhua.
 
Jos se nyt Phil haikkaan komppaa, niin varmaan et sinäkään käsilläsi duuniin kävele :-) Perusasiat kunniaan!

voice tv:ltä tuli eilen illalla tunnin pelkkiä äkkädäkkävideoita.

Perhe alkaa olemaan melko kypsänä AC/DC:n kuuntelulle. Kuuntelin uutta levyä jonkun kuusi tuntia putkeen perjantaina ja samat lauantaina. Tänään piti mennä autoon kuuntelemaan. Pakko oli kuunnella :-).
 
Heh, asiameininki. Ei AC/DC meilläkään perheen keskuudessa varsinaista suosikkimusaa ole. Viime viikolla sain rauhassa kuunnella, kun emäntä oli duunissa ja mä lomalla. Kotiin tultuaan mamma lyö kyllä stereot puuduksiin, ei auta mikään. No viikonloppuna onneksi lähti suosiolla kaverinsa luokse, ja nyt lasten kanssa uimahalliin. Heti Black Ice pyörimään :-)

Nyt kaverit pukkasi niin älyttömän hyvän levyn että
tätä ei tarvitse erikseen kehua.

Kehun silti.
 
Minulla ei ollut mitään odotuksia tämän uuden levyn suhteen. Ekaksi sinkkubiisiksi valittu Rock´n Roll Train ei herättänyt sen kummempia tunteita, kuulosti jopa tylsältä. Lisäksi viimeiset AC/DC levyt ovat olleet kuta kuinkin yhdentekeviä, sieltä ei ole jäänyt ainuttakaan riffiä saati biisiä elämään jälkipolvien ihmeteltäväksi. Soittohan on tietty aina sujunut ja keikat olleet loistavia.
 
Black Ice olikin sitten tosi positiivinen ylläri. Oikeasti hyviä melodioita ja erilaisia, monipuolisia biisejä. Monesti jopa erittäin epä-eisiidiisiimäisiä. Ja makeita, ilmavia sovituksia: pitkästä aikaa maltetaan jättää tilaakin. Hyvin toimii. Jopa BJ:n ääni on saatu studiossa ajoittain ihan soimaan, mies malttaa ajoittain laulaakin. Livenähän se on jo viimeiset parikymmentä vuotta ollut sellaista karjumista, että jopa kuuntelija on joutunut vaivautumaan. Keikan jälkeen onkin aina ollut pakko kaivaa Back in Black esiin ja muistella, miten makealta herra siihen aikaan soundasi. Tai sitten ne vanhat Geordie-kasetit
Phil vetää tarkasti ja tanakasti, niin kuin aina. Ei mitään ihmeellistä koristelua, mutta kun koko rytmiryhmä pitää jälleen paletin kasassa ja tekee sellaisen perustuksen, että siinä on näiden kahden puutarhatontun sitten hyvä touhuta ;D
 
Hieno levy ja jos jää viimeiseksi, niin eipä tartte hävetä. Päinvastoin.

Milläs haitsuilla Rudd vetelee, vieläkö on ne Paisten jotkut Heavy Reflectorit? Onko ne miten jytkyt?
 
Pitänee joskus laittaa itelle jotkut vähän jykevämmät haitsut, että saa samantyyppistä meininkiä aikaan tarvittaessa. Suht ohkaisilla Masterworkeilla ei tunnu lähtevän oikeata soundia tuollaiseen junttakomppiin.

Milläs haitsuilla Rudd vetelee, vieläkö on ne Paisten jotkut Heavy Reflectorit? Onko ne miten jytkyt?
 
Pitänee joskus laittaa itelle jotkut vähän jykevämmät haitsut, että saa samantyyppistä meininkiä aikaan tarvittaessa. Suht ohkaisilla Masterworkeilla ei tunnu lähtevän oikeata soundia tuollaiseen junttakomppiin.
 
http://www.paiste.com/e/endorser_de … .php?page=setup&endorserid=1642

http://www.paiste.com/e/endorser_de … .php?page=setup&endorserid=1642
 
No siellähän se seisoo... Extraheavy alapelti, aika jytkyt siis.