Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Onkos kukaan pannut merkille ruotsalaisen Burstin uusinta hengentuotosta?
 
Ensimmäisessä muodossaan vuonna 1993 perustettu ja hardcore-juuriensa jälkeen nykyiseen muotoonsa 90-luvun lopulla muovautunut Bursthan on ollut melkoinen outolintu lajissaan jo vuosia, mikä se laji sitten ikinä onkaan. Tästä huolimatta jo vuonna 2005 julkaistu Origo otettiin melkoisen hyvin vastaan monella suunnalla ja Burst kiersi tuolloin Suomessakin sekä yksin että seurassa muutamaan otteeseen. Nyt Burstin tuorein albumi Lazarus Bird on vähintäänkin mielenkiintoinen ja sitäkin laadukkaampi tuotos, joka sekä venyttää Burstin olemusta entistä enemmän monille suunnille, että vie bändiä soundiltaan lähemmäksi metallin terävimpiä ja alastomimpia juuria. Lazarus Bird on sen verran erilainen albumi Origoon verrattuna, ettei toisen perusteella kannata oikein kuvitellakaan pitävänsä tai vieroksuvansa toista, nykyisellään kun Burst on jonkinlainen hämärä yhdistelmä hardcorea, sludgea, postrockia, perinteistä progea, melankolista metallia ja niin edelleen.
 
Korroosio.fi 4/5
http://korroosio.fi/reviews.php?c=cd&id=2577
 
Imperiumi 8/10
http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=8135
 
Lammas Zine 10/10
http://www.lammaszine.fi/arviot.php?article=2420
 
Siinäpä muutamia kotimaisia Lazarus Bird-arvioita, minkä jälkeen onkin hyvä eksyä itse tutustumaan.
 
www.myspace.com/burstrelapse
www.burst.nu
 
Burstin Jesper Liveröd kertoo tarkemmin Burstin ja Lazarus Birdin hämärästä olemuksesta Korroosion BURST -haastattelussa, missä tulee myös selväksi, kuinka Burst oli jo ennen tätä tähän mennessä parasta albumiaan lähellä hajota kokonaan, mikä itse asiassa jo tapahtuikin aiemmin tänä vuonna.
 
http://www.korroosio.fi/interviews.php?id=212

Tuli puskista, vaikuttaa pintaraapaisun pohjalta hyvin vakuuttavalta. Muutamia hirveitä hetkiä, mutta vastavuoroisesti aivan käsittämätöntä loistoakin näyttäisi olevan. Hirveydet lähinnä örinöistä väärillä hetkillä. Saundit olisivat saaneet olla tilavammat, varsinkin kitarat tuntuvat liian ohuilta. Eiköhän tämä tule pyörimään aika kauan nyt soittimessa, sen verran lupaavalta vaikuttaa. Vuoden metallilevy lienee tässä.

Parin kuuntelun perusteella suuri pettymys: aiiiivan liian progeiluksi mennyt. Laulajalla aivan hemmetin siisti hc-huuto, joten en ymmärrä, miksi musiikin pitää sitten olla tissien läpsyttelyä. Pitää koittaa kuiteskin uudestaan tässä joku päivä.

Origo miellytti aika paljon tarttuvuudellaan aikanaan. Nyttemin jääny tää genre vähän vähemmälle, mutta silti vieläkin toimii ihan hyvin. Taisi tulla vähän turhan paljon samantyylisiä bändejä yhteen väliin, ja aika harva onnistui tekemään mitään muuta ku "jalostamaan" Neurosista tai pahimmillaan jalostamaan niitä jalosteita.
 
Yhen biisin perusteella (!) Origon tarttuvuus ja tunnelma on edelleen kovempaa paskaa kuin tämä uus matsku. Ihan ok kumminki.

Yhen biisin perusteella (!) Origon tarttuvuus ja tunnelma on edelleen kovempaa paskaa kuin tämä uus matsku. Ihan ok kumminki.
 
Kuumotti mahdollinen tarttuvuuden puute etukäteen ja ekaa kertaa kuunnellessa, kun tuli samalla tiirailtua biisien pituuksia Origon ja Lazaruksen välillä.
 
1._Where The Wave Broke_03:36
2._Sever_05:11
3._The Immateria_05:22
4._Slave Emotion_03:30
5._Flight's End_05:13
6._Homebound_06:35
7._It Comes Into View_06:56_
8._Storm Wielder_05:03
9._Mercy Liberation_05:22
 
vrt.
 
1._I Hold Vertigo_07:15
2._I Exterminate the I_06:57
3._We Are Dust_07:11
4._Momentum_04:33
5._Cripple God_06:41
6._Nineteenhundred_07:53
7._(We Watched) The Silver Rain_09:50
8._City Cloaked_09:21
 
Elikkäs, Origolla kaksi biisiä yli kuuden, Lazaruksella vain yksi alle kuuden minuutin, melkoinen ero. Ensimmäisellä kuuntelulla Lazarus tuntui jotenkin sekavalta ja jähmeältä, mutta jo seuraavalla pyörityksellä palkitsi. Hieno levy tämäkin.