Perkele kun vituttaa kun en tuonne päässyt. JKLässä olin kyllä kaverin luona ja käytiin torstaina eläkeläiset kahtomassa ja hauntediin olin tulossa niin pitkään kun hävitin kukkaroni jonka sitten löysin lauantaiaamuna kaverin kämpältä Nintendo on aina määränny, määrää ja tulee määräämään. -Samu S. |
Lego 13.10.2008 22:06:13 | |
---|
Tänään siis jykylässä tärähtää, toiveena 99 ja wanhempaa matskua kuten vaikkapa Trespass. Ja uudelta tietty kans. Tämä siis ennen keikkaa Lutakossa ja molemmat '99' ja 'Trespass' tuli, muu setti oli aivan täytettyä noiden rinnalla. No ei vaan, ihan helvetin hyvä keikka. |
Live for the Moment 14.10.2008 16:16:44 | |
---|
Vuosi sitten tuli bändi todistettua livenä ja olihan varsin munakasta menoa. Uusi albumikin on yksi parhaista aikoihin. "Iron Maiden on niitä bändejä, joita isät käyvät katsomassa poikiensa kanssa. Vähän kuin kävisi Fröbelin palikoita katsomassa, samanlaista saatanan jumppaa ja hassuttelua." Jouni Hynynen.
Maailma on erinlainen rumpalin silmin. |
bassman87 15.10.2008 00:44:19 | |
---|
Tampereella jyrähti tosiaan ja olihan lämppäritki hyviä! tosin se ruottalainen bändi oli hieman huvittava, ku pojat veti telecastereilla ja muilla ei-niin-perus-hevi-kamoilla :D menen pähkinöihin |
Emplate 15.10.2008 19:10:00 | |
---|
tosin se ruottalainen bändi The Haunted? :) |
bassman87 15.10.2008 22:45:33 | |
---|
tosin se ruottalainen bändi The Haunted? :) ehheh :> se path of no return vai mikä se oli menen pähkinöihin |
lessthanthree 16.10.2008 21:10:54 | |
---|
Tavastialla tuli muistaakseni noitten lisäksi vielä ainakin D.O.A ja Rivers Run. Joo ja D.O.A:ta edelsi myös Forensick |
kipu69 05.11.2008 22:27:53 (muokattu 05.11.2008 22:29:42) | |
---|
Lutakon keikka oli kyl ihan pirun kova ja odotan innolla seuraavaa kertaa, jos se joskus tulee. Keikan kohokohta oli kun dead eye levyn parhaat biisit tuli putkeen, introa myöten. Myönnän, kusin hunajaa... ehheh :> se path of no return vai mikä se oli oli muuten melkoisen energinen bändi lavalla... "Paino on voimaa, mutta ylipaino on ylivoimaa" |
Kulkunen 19.07.2009 23:05:25 | |
---|
Isis-ketjussa oli linkki kys. bändin esiintymiseen, sieltä löytyi myös The Hauntedin veto Ilosaaresta. Äänenlaatu ei ihan päätä huimaa, mutta meininkiä näyttäisi olevan: http://areena.yle.fi/video/316602The downward spiral never ends. |
Moimies 20.07.2009 11:00:34 | |
---|
Hyvä setti oli tuo Ilosaaren pätkä, noin videolta todistettuna. Moronic Colossuksen aikana oli kunnon showmeininkiä. |
Moimies 20.07.2009 11:00:34 (muokattu 20.07.2009 11:00:47) | |
---|
Tuplat. |
Emplate 20.07.2009 21:26:37 | |
---|
Hyvin taas vetivät. Kyllä toimii tämä bändi livenä ja Dolving on hauska mies :) |
Atron 20.07.2009 21:30:10 | |
---|
Hoho, meitsi on tuolla eturivissä! Helkkarin hieno keikka oli, uskomatonta että 2m eturivistä oli reilusti väljää tilaa eikä porukkaa änkenyt väkisin iholle. |
Herrah 21.07.2009 11:35:21 | |
---|
Atron: Hoho, meitsi on tuolla eturivissä! Helkkarin hieno keikka oli, uskomatonta että 2m eturivistä oli reilusti väljää tilaa eikä porukkaa änkenyt väkisin iholle. Yllättävänkin rennolta näytti tuolta videolta katseltuna, vaikka ainakin pitin läheisyydessä tuli aika tukalat paikat Moronic Colossuksen ja The Medicationin aikana. Dolving on the mies, mutta settilistasta puuttui se viimonen niitti pittaukseen eli The Crusher. |
haunted 21.07.2009 11:44:18 | |
---|
Herrah: Yllättävänkin rennolta näytti tuolta videolta katseltuna, vaikka ainakin pitin läheisyydessä tuli aika tukalat paikat Moronic Colossuksen ja The Medicationin aikana. Dolving on the mies, mutta settilistasta puuttui se viimonen niitti pittaukseen eli The Crusher. Tuliko hate songia lainkaan? Kattelin tota areenan pätkää sillain osissa, enkä pongannu sitä..? Semmosta. |
Moimies 21.07.2009 12:52:58 | |
---|
haunted: Tuliko hate songia lainkaan? Kattelin tota areenan pätkää sillain osissa, enkä pongannu sitä..? Ei tainnut. Muutenkin vanhoja soittivat aika vähän. |
Herrah 21.07.2009 12:57:53 | |
---|
haunted: Tuliko hate songia lainkaan? Kattelin tota areenan pätkää sillain osissa, enkä pongannu sitä..? Ei muistaakseni, yritän vaikka settilistaa tähän heitellä. Toki tomerammat voi tsekkailla koko areenan tallennuksen läpi. Ei missään järjestyksessä: Moronic Colossus 99 All Against All Little Cage Trenches The Premonition The Flood The Medication The Drowning The Guilt Trip Nuo ainakin, sitten oli joku slovari mitä eka luulin My Shadowiksi mutta ei se vissiin se ollu. Aron aikaista tuotantoa en niin tunne että jos sieltä vetivät jotain niin soromno. |
Blodapelsin 21.07.2009 14:05:21 | |
---|
Yle X-lava ei kyllä ole akustiikaltaan mikään hirveän kummoinen. Johtunee varmaan siitä teltasta. Valitettavasti Dolving kuului vain paikoittain. Bjorlerin liiditkin jäivät pääosin valitettavasti rumpujen alle. Muuten bändiltä kiitokset energisestä showsta |
Moimies 21.07.2009 18:11:04 | |
---|
Herrah: Aron aikaista tuotantoa en niin tunne että jos sieltä vetivät jotain niin soromno. Tuli sieltä ainakin Dark Intentions, Bury Your Dead ja D.O.A. |
Lego 21.07.2009 19:19:25 | |
---|
Moimies: Tuli sieltä ainakin Dark Intentions, Bury Your Dead ja D.O.A. Ja trespass |