Kitarat: soittaminen ›

Tuota tosiaan on tullut harrasteltua, että esimerkiksi juuri tuo mainitsemani sointukulkuhan on Juice Leskisen Syksyn Sävel -kappaleessa niin sen purin osiin ja tein siitä sweeppikuvion, jos sitä tarkoitit?
 
Juurikin tätä tarkoitin. Laajenna sitä tappingiin ja varsinkin string skippingiin (samalla monen kielen tappingiin tätä kautta), niin saat lisäsäveliä sekaan. Klassisesti yleensä taidetaan käyttää sointujen sävelistä puolen sävelaskeleen eli yhden nauhan päässä olevia säveliä paljon trilleinä, joten näitäkin voi soveltaa eri tekniikoihin.
 
Mielestäni vasta kunnollisen kolmi- ja nelisointujen sävelien tuntemisen jälkeen on helppoa lähteä laajentamaan kuvioita kromaattisesti sekä tietysti lisäämään säveliä. Varsinkin ysit ja yhdettoista tuntuvat toimivan nykymetallissa tuomassa jännitettä ;)
 
Ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki pitää kaahata läpi yhden soinnun aikana ja osata heti mennä seuraavan säveliin, vaan hakea vahvoja ääniä pohjalle vaikka loppuosa soitosta olisi kuinka härön kuuloista.
 
Metallin soitossa tulee monesti vastaan sellaisia sointukulkuja, joissa ei kertakaikkiaan ole minkäänlaista jännitettä. Esimerkkinä jotain E-mollipohjaisia juttuja, joissa vaihtelee vitossointuja samasta sävellajista. Tällöin on otettava käyttöön hieman hullumpia keinoja ja haettava joihinkin väleihin sitä jännitettä soittamalla ulos sävellajista rajusti, kuitenkin tietäen missä se tuttu (useimmiten pentatoninen) kulku menee. Hyvää harjoittelua esim. dimiseiskojen ja wholetone skaalan käyttö, jolloin jo muutaman asteen päästä perussävelestä ollaan usein aika pahasti ulkona perus vitossoinnuista. (Ei siis ole ollenkaan huono asia kunhan osaa käyttää)
 
Tallainen yksinkertainen teoretisointi varmaan tuottaa monelle jazzsankarille päänsärkyä, kun ei puhutakaan duuri maj-seiskoista, mutta näin se vain tuntuu menevän monesti metallin puolella. Eihän se ihan jazzia olekaan, eikä niiden teoriaakaan pidä sekoittaa, vaikka musiikin teoriasta koko ajan puhutaankin :)
 
Joo-o tulipa käytyä taas päissään keskellä yötä mnetissä ja tätä siitä seuraa :P

Metallin soitossa tulee monesti vastaan sellaisia sointukulkuja, joissa ei kertakaikkiaan ole minkäänlaista jännitettä. Esimerkkinä jotain E-mollipohjaisia juttuja, joissa vaihtelee vitossointuja samasta sävellajista. Tällöin on otettava käyttöön hieman hullumpia keinoja ja haettava joihinkin väleihin sitä jännitettä soittamalla ulos sävellajista rajusti, kuitenkin tietäen missä se tuttu (useimmiten pentatoninen) kulku menee. Hyvää harjoittelua esim. dimiseiskojen ja wholetone skaalan käyttö, jolloin jo muutaman asteen päästä perussävelestä ollaan usein aika pahasti ulkona perus vitossoinnuista. (Ei siis ole ollenkaan huono asia kunhan osaa käyttää)
 
En todella, todella suosittele, ennen kuin perussoitto on niin varmasti hanskassa että tietää täsmälleen mitä tekee.
 
Hyvin yksinkertaisiinkin sointukulkuihin voi rakentaa jännitettä äärettömästi kun osaa. Eikä se vaadi ulossoittamista. Suosittelen kuuntelemaan esim. Steve Lukatheria, Mike Romeota, varhaisempaa Alexi Laihoa, synistejä kuten Jens Johansson ja Richard Andersson, kasaripoppia ja iskelmää, jossa on hyvät rock/fuusiosoittajat taustalla (esim. Kirkan tuotannosta, varsinkin livevedoista löytyy yllättävän kovia, selkeitä, erittäin tyylikkäitä kitarasooloja, olisivatko jonkun Björnisen vetämiä) - Tina Turner ja kumppanit tulevat nopeasti mieleen. Pitkälle viety melodisuus on siis avainsana.
 
Lähinnä nämä vinkit siis siksi, että nykymetallissa jengi tuntuu usein olevan vielä kovin kovin eksyksissä hassujen skaalojen viidakossa ja sooloissa ei ole päätä eikä häntää - tai on joo, "nopeesti", mutta se ei oikeen yksinään riitä jos musiikkia ei ole jäsennelty millään tavalla, se ei puhu. Kannattaa pysyä toimivien eväiden parissa niin kauan että varmasti tietää, mitä haluaa erikoisemmilla jutuilla tehdä. Metallikitaristeista Mike Romeo on keksinyt, miten erikoisia harmonisia värejä kannattaa käyttää, samoin Guthrie Govan, Petruccilla on jotain juttuja. Meshuggahilla muistaakseni olen kuullut jotain kiinnostavaa myös, mutta en mene takuuseen oliko kyseessä tämä orkesteri vai joku muu samantyyppistä matskua vetävä.
 
Tallainen yksinkertainen teoretisointi varmaan tuottaa monelle jazzsankarille päänsärkyä, kun ei puhutakaan duuri maj-seiskoista, mutta näin se vain tuntuu menevän monesti metallin puolella. Eihän se ihan jazzia olekaan, eikä niiden teoriaakaan pidä sekoittaa, vaikka musiikin teoriasta koko ajan puhutaankin :)
 
Ihan samasta asioista puhutaan. Tonaalisuuden käytännöistä ja niiden kehittymisestä lopulta atonaalisuuteen. Atonaalisuudessakin on omat toimivat ja ei-toimivat juttunsa.

En todella, todella suosittele, ennen kuin perussoitto on niin varmasti hanskassa että tietää täsmälleen mitä tekee.
 
Eipä tietenkään ennen kuin kolmi- ja nelisointujutut on hallussa, sekä muutenkin tajuaa alla olevasta taustasta jotain. Enemmänkin vinkkinä, mistä voisi hieman löytää uusia ulottuvuuksia soittoon, kun kuuntelee esim. Romeota ja ihmettelee mitä siellä tapahtuu. (Enkä tarkoita siis nyt todellakaan sitä, että äijän jutut olisi pelkkää dimiä ja wholetonea ylösalas ja sekaisin.)
 
Kuuntelustahan kaikki tosiaan lähtee ja sitä omassa päässä kuuluvaa ääntä kannattaa varsinkin kuunnella eritysen tarkkaan. Vaikeaa ylipäätään täällä netissä saada kirjoitettua omia ajatuksia selviksi. Aina ei tiedä tekeekö kysyjälle karhunpalveluksen vai auttaako oikeasti, kun ei tunne henkilön taitoja tarkasti.
 
Ja tulipa tosiaan päissään kirjoitettua yöllä viesti, niin en aamullakaan ollut aivan varma, mitä olen tarkoittanut milläkin lauseella :)

Sellainen hyvä vinkki, jonka maikkani antoi (vapaasti sovellettuna): Pura esim. melodia tai arpeggio, jossa käytät jotain tekniikkaa erikseen vasemmalle ja oikealle kädelle. Esim. sweepin kanssa näppäilet pelkkiä nauhoja ensin metronomin tahdissa. Sitten demppaat kielet ja tutkit millainen plektrakuvio likissä on ja treenaat sitä. Sitten kun molemmat menee sillä tavoin, että niitä on kiva/helppo soittaa rennosti, soita molemmilla käsillä. Tadaa! =)

Juurikin tätä tarkoitin. Laajenna sitä tappingiin ja varsinkin string skippingiin (samalla monen kielen tappingiin tätä kautta), niin saat lisäsäveliä sekaan. Klassisesti yleensä taidetaan käyttää sointujen sävelistä puolen sävelaskeleen eli yhden nauhan päässä olevia säveliä paljon trilleinä, joten näitäkin voi soveltaa eri tekniikoihin.
 
Mielestäni vasta kunnollisen kolmi- ja nelisointujen sävelien tuntemisen jälkeen on helppoa lähteä laajentamaan kuvioita kromaattisesti sekä tietysti lisäämään säveliä. Varsinkin ysit ja yhdettoista tuntuvat toimivan nykymetallissa tuomassa jännitettä ;)
 
Ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki pitää kaahata läpi yhden soinnun aikana ja osata heti mennä seuraavan säveliin, vaan hakea vahvoja ääniä pohjalle vaikka loppuosa soitosta olisi kuinka härön kuuloista.
 
Metallin soitossa tulee monesti vastaan sellaisia sointukulkuja, joissa ei kertakaikkiaan ole minkäänlaista jännitettä. Esimerkkinä jotain E-mollipohjaisia juttuja, joissa vaihtelee vitossointuja samasta sävellajista. Tällöin on otettava käyttöön hieman hullumpia keinoja ja haettava joihinkin väleihin sitä jännitettä soittamalla ulos sävellajista rajusti, kuitenkin tietäen missä se tuttu (useimmiten pentatoninen) kulku menee. Hyvää harjoittelua esim. dimiseiskojen ja wholetone skaalan käyttö, jolloin jo muutaman asteen päästä perussävelestä ollaan usein aika pahasti ulkona perus vitossoinnuista. (Ei siis ole ollenkaan huono asia kunhan osaa käyttää)
 
Tallainen yksinkertainen teoretisointi varmaan tuottaa monelle jazzsankarille päänsärkyä, kun ei puhutakaan duuri maj-seiskoista, mutta näin se vain tuntuu menevän monesti metallin puolella. Eihän se ihan jazzia olekaan, eikä niiden teoriaakaan pidä sekoittaa, vaikka musiikin teoriasta koko ajan puhutaankin :)
 
Joo-o tulipa käytyä taas päissään keskellä yötä mnetissä ja tätä siitä seuraa :P
 
Jätkähän löysäsi erittäin, erittäin asiallista tekstiä. Juuri tuollaisia vinkkejä soittooni kaipailenkin. Tänään juuri tuota hommaa tein mitä neuvoit ja onhan se eri mukavaa soitella omiakin juttuja, koska ne sentään kuullostaa joltain :) Tuota en vaan oikein osaa, että sekoitetaan lisäsäveliä joukkoon. Mielestäni silloin se ei kuullosta enää niin hyvältä, mutta kai se on välttämätöntä mikäli haluaa tehä muitakin kuin vain soinnuilta kuullostavia juttuja =)
 
Juu noista soinnuista sen verran, että tunnen kyllä kolmi- ja nelisoinnut ainakin omasta mielestäni ja tiedän miten ne muodostuu, että niitten ei pitäisi olla ongelmana. Tiedän siis yleisestikin miten soinnut muodostuu, mutta en osaa nimetä tai tehdä tabulatuureja esimerkiksi jostain, Cmaj7add9omen5 vai mitenköhän se yksi sointu olikaan nimetty yhdessä topicissa :D Ei toivoakaan, että osaisin tuollaisesta vääntää tabulatuurin ja päin vastoin.
 
Täytyy sanoa, että menin hieman pihalle tuosta pitemmästä kappaleesta, että mitä siinä ajettiin takaa :D Tosin ehkä mun kannattaa kuitenki vielä näitä perusasioita jankata, että varmasti tiiän mitä sen kitaran kanssa touhuan :)
 
Mielettömän hienoa, että vaivauduit noin paljon analysoimaan asioita. Tuo avarsi paljon ja antoi myös hieman tietoisuutta, että kuinka voisin itse tehdä harjoituksia jotka kuullostavat hyvältä. Se onkin omasta mielestäni erittäin mielenkiintoista. Tykkään myös enemmän tehdä omia reenejä kuin vaikkapa ottaa jostain biisistä pätkiä ja reenata niitä. Tosin tottakai niitäkin tulee tehtyä ja mielestäni niitä pitääkin tehdä. Silloin ainakin voi ajatella, että tämän täytyy olla hyödyllistä, koska joku ammattilainen on tällaisia juttuja tehnyt.
 
PS. Oon aina ollu sitä mieltä, että ihmisten pitäis olla jatkuvasti humalassa, koska silloin tulee AINA järkevää asiaa! :D Paitsi ettei läheskään aina =)

Sellainen hyvä vinkki, jonka maikkani antoi (vapaasti sovellettuna): Pura esim. melodia tai arpeggio, jossa käytät jotain tekniikkaa erikseen vasemmalle ja oikealle kädelle. Esim. sweepin kanssa näppäilet pelkkiä nauhoja ensin metronomin tahdissa. Sitten demppaat kielet ja tutkit millainen plektrakuvio likissä on ja treenaat sitä. Sitten kun molemmat menee sillä tavoin, että niitä on kiva/helppo soittaa rennosti, soita molemmilla käsillä. Tadaa! =)
 
Täytynee kokeilla tätäkin huomenissa ku nyt alkaa vähän olemaan väsynyt olo... Kiitti vinkistä :P

Sellainen hyvä vinkki, jonka maikkani antoi (vapaasti sovellettuna): Pura esim. melodia tai arpeggio, jossa käytät jotain tekniikkaa erikseen vasemmalle ja oikealle kädelle. Esim. sweepin kanssa näppäilet pelkkiä nauhoja ensin metronomin tahdissa. Sitten demppaat kielet ja tutkit millainen plektrakuvio likissä on ja treenaat sitä. Sitten kun molemmat menee sillä tavoin, että niitä on kiva/helppo soittaa rennosti, soita molemmilla käsillä. Tadaa! =)
 
Kuitenkin olisi ehkä musikaalisempaa pitää koko ajan korvat mukana ja pikkuhiljaa saada kumpikin käsi synkkaamaan keskenään. Nopeissa plekukuvioissa ei mielestäni huomaa virheitä tuolla tavalla kunnolla.
 
Juu noista soinnuista sen verran, että tunnen kyllä kolmi- ja nelisoinnut ainakin omasta mielestäni ja tiedän miten ne muodostuu, että niitten ei pitäisi olla ongelmana. Tiedän siis yleisestikin miten soinnut muodostuu, mutta en osaa nimetä tai tehdä tabulatuureja esimerkiksi jostain, Cmaj7add9omen5 vai mitenköhän se yksi sointu olikaan nimetty yhdessä topicissa :D Ei toivoakaan, että osaisin tuollaisesta vääntää tabulatuurin ja päin vastoin.
 
Ei kannata ehkä heti ajatella liian vaikeasti tätäkään. Kokeile joihinkin kuvioihin enintään yhtä lisäsäveltä kerrallaan ja kun alkaa kuulostamaan hyvältä, niin analysoi mikä intervalli siellä soi pohjan mukana, joka kuulostaa kivalta omaan korvaan. Siitä sitten mietit miten se lisäsävel muuttaa alkuperäistä sointua ja jos välttämättä haluat niin tutkit mikä sen soinnun uusi nimi on.
 
Ja hyvä että tykkäsit ideoista ja toivottavasti saat niistä irti uusia juttuja omaan soittoon :)
 
Niin ja muuten offtopiccina tuollainen Cmaj7add9omen5 taitaapi lyhentyä suoraan Cmaj9-soinnuksi, koska kvinttiähän ei ole pakko yleensäkään soittaa (Luulisin että tuon omen:in pitäisi olla "omit") ja ysisointuun sisältyy seiska jo valmiiksi. Add9-nimike tarvitaan vain, jos seiskaa ei ole mukana. Sisältää siis C-E-(G)-B-D sävelet. Meniköhän oikein. Joku tietäväisempi korjatkoon tarvittaessa. :P

jossa on hyvät rock/fuusiosoittajat taustalla (esim. Kirkan tuotannosta, varsinkin livevedoista löytyy yllättävän kovia, selkeitä, erittäin tyylikkäitä kitarasooloja, olisivatko jonkun Björnisen vetämiä)
 
"Voimakaksikko" (ei liity voimasointujen soittamiseen) Juha Björninen ja Jarmo Nikku löytyvät usealtakin kasari-iskelmä yms. levyltä, ja on todellakin tyylikkäitä sooloja molemmilla jampoilla.

Tarkoittiko krice, että tremolopikkaus ei olisi niin hyvä synkan kannalta?

Tarkoittiko krice, että tremolopikkaus ei olisi niin hyvä synkan kannalta?
 
Mitä mahdat tarkoittaa tremolopikkauksella? Sehän (jos kyseessä on useampi kuin yksi pikkaus nuottia kohden) ei varsinaisesti liity siihen miten hyvin tai huonosti kädet on synkassa. Harjoittelumuotonahan se on varmasti ihan hyvä ja välillä sitä voi jopa käyttää musiikissakin ihan onnistuneesti kuten Bal-Sagoth on osoittanut, mutta kyseinen yhtye on muutenkin tehnyt mitä huvittaa ja tehnyt sen hyvin.

Tarkoittiko krice, että tremolopikkaus ei olisi niin hyvä synkan kannalta?
 
Itselleni tremolopikkaus on kaikista vaikein homma. Muut pikkaustekniikat luonnistuu edes jotenkin. En vaan saa sitä tremolopikkausta sujumaan luonnollisesti. Mitä ohuempi kieli sitä enemmän se menee päin vittua. Nnngh.

Mitä mahdat tarkoittaa tremolopikkauksella? Sehän (jos kyseessä on useampi kuin yksi pikkaus nuottia kohden) ei varsinaisesti liity siihen miten hyvin tai huonosti kädet on synkassa. Harjoittelumuotonahan se on varmasti ihan hyvä ja välillä sitä voi jopa käyttää musiikissakin ihan onnistuneesti kuten Bal-Sagoth on osoittanut, mutta kyseinen yhtye on muutenkin tehnyt mitä huvittaa ja tehnyt sen hyvin.
 
Mitä muuta voi tehdä oman musiikkinsa saralla kuin sitä mitä huvittaa? Näin offtopicina.
 
Rockwaylla pitäisi alkaa kohtapuoliin "plektrakoulu", siis kattava läpikäynti eri plektratekniikoista, niiden harjoittelusta, hyödyistä ja zilleesti, varsin pätevän herran opastamana. Olkaa kuulolla.