Kitarat: kitarakamat ›

Niin tuota..
 
Mulla käy opissa pari alkeisbändikoulurymää joissa parilla heebolla on lyhytskaalaiset sähkikset. Alkeis-esoja kun ollaan, niin alussa aina huolella katotaan tietty viritys ja tuntuu, että usein noiden lyhytskaalaisten pikkulapioiden virittäminen on hankalampaa, kuin normiskaalaisten. Onko sattumaa + mun luuloo, vai onko tällä totuuspohjaa? Jos on, niin mitä asialle voi tehdä, vai voiko mitään?
 
Tosin itelläkään ei oo tällä hetkellä 3/4-akustista kummempaa ja se menee heittämällä vifreeseen.
 
E: Tuli mieleen että samaa pulmaa on yhden lyhkäsen bassonkin kanssa - se on itte asiassa viä ehkä jopa hankalampi.

Niin tuota..
 
E: Tuli mieleen että samaa pulmaa on yhden lyhkäsen bassonkin kanssa - se on itte asiassa viä ehkä jopa hankalampi.
 
Niin nyt meinaat ilmeisesti sellasta 3/4 kokosta, vaiko sitten tuota 24jaosia-tuumasella skaalalla olevia?
 
Lyhköskaalanen basso on juu vähän hankala hienovirityksen osalta, kyllä sen nopeesti ja hyvin sitte virittää?? Eipä oo meidän basisti mitään vuosikausiin ainakaan suuremmin noitunut, sillä on kakkosbassona sellanen lyhytskaalainen Gibsonin EB-3

Niin nyt meinaat ilmeisesti sellasta 3/4 kokosta, vaiko sitten tuota 24jaosia-tuumasella skaalalla olevia?
 
Semmonen pikku Cort, mitä noi musaliikkeet kovasti nyt myy. Yhdellä oppilaalla on vastaava normipitunen ja se on kaikin puolin eri peli.
 
Lyhköskaalanen basso on juu vähän hankala hienovirityksen osalta, kyllä sen nopeesti ja hyvin sitte virittää?? Eipä oo meidän basisti mitään vuosikausiin ainakaan suuremmin noitunut, sillä on kakkosbassona sellanen lyhytskaalainen Gibsonin EB-3
 
Eli hienovire kuntoon - prkl, siihen loppuu mun osaaminen. No tarkoitus on piakkoin hommata itellekin beissi, niin opettelen sit senkin asian.

Kitaroissahan "lyhytskaalainen" tarkoittaa ainakin puhekielessä ihan normaalikokoista kitaraa, jossa kielen soivan osan pituus on 24,75 tuumaa. Näihin lukeutuu esimerkiksi suurin osa Gibsonin kitaroista: Les Paul, ES-sarjalaiset, SG yms.
 
3/4-kokoiset ja muut pikkukitarat erikseen.

Kitaroissahan "lyhytskaalainen" tarkoittaa ainakin puhekielessä ihan normaalikokoista kitaraa, jossa kielen soivan osan pituus on 24,75 tuumaa. Näihin lukeutuu esimerkiksi suurin osa Gibsonin kitaroista: Les Paul, ES-sarjalaiset, SG yms.
 
3/4-kokoiset ja muut pikkukitarat erikseen.
 
Sorry - tarkoitiin siis noita kolmevarttisia ja puolikkaita.

Itse olen tapellut joskus ongelmallisten yksilöiden hienovireen kanssa siten, että ensin perussäätö 12. nauha huilu/painettu ääni...sitten kun se ei riitä, niin katson mittarilla joka äänen vireisyyden: Missä kohtaa kaulaa ääni vireessä, missä lähtee vire nousemaan ja missä laskemaan. Yleensä hyvä, jos keppi on noin 5. nauhan kohdalla vireessä...muut kompromissiperiaatteella, ja loput fuskataan vaan virittämällä soinnuilla.
 
Varmaan joku kitisee, että ihan väärin, mutta näin saa ongelmatapaukset siedettävään vireeseen.

Itse olen tapellut joskus ongelmallisten yksilöiden hienovireen kanssa siten, että ensin perussäätö 12. nauha huilu/painettu ääni...sitten kun se ei riitä, niin katson mittarilla joka äänen vireisyyden: Missä kohtaa kaulaa ääni vireessä, missä lähtee vire nousemaan ja missä laskemaan. Yleensä hyvä, jos keppi on noin 5. nauhan kohdalla vireessä...muut kompromissiperiaatteella, ja loput fuskataan vaan virittämällä soinnuilla.
 
Varmaan joku kitisee, että ihan väärin, mutta näin saa ongelmatapaukset siedettävään vireeseen.
 
Mä olen tehnyt kutakuinkin näin:
Ensin viritän kitaran ja lähden säätämään vaikkapa A-kielen hienovirettä.
Ensin tsekkaan, että E- ja A-kieili ovat toisiinsa nähden oikeassa vireessä, yleensä ihan huiluäänillä. Sitten vertaan E-kielen 12. nauhan huiluääntä ja A-kielen 7. nauhan normiääntä. Jos A-kielen ääni on ylempänä, pitää tallapalaa siirtää lähemmäs satulaa ja päin vastoin. Sitten viritän A-kielen uudestaan vireeseen ja tsekkaan E-kielen 12. nauhan ja A-kielen 7. nauhan uudelleen. Jos on ok, vertaan E-kielen 5. nauhan huiluääntä ja A-kielen 19. nauhan ääntä. Sama homma kuin aiemmin; jos A-kielen ääni on matalampi, pitää tallapalaa siirtää lähemmäs satulaa.
Kun A-kielen hienovire on kohdallaan, siirryn paksuun E-kieleen. Siinä vertaan vapaata A-kieltä E-kielen 5. väliin ääneen ja A-kielen 12. nauhan huiluääntä ja E-kielen 17. nauhan ääntä.
Muut kielet hienoviritän suunnilleen samalla tavalla kuin A-kielen. Kun hienovire on kaikilla kielillä säädetty kohdalleen, teen tarkistuksen vielä eri kohdista kuin äsken, esim. D-kielen huiluääni 5. nauhalta ja ohuelta E-kieleltä ääni 10. nauhalta. Lisäksi tsekkailen muita oktaaveja ja yleensäkin sointuja joka puolelta otelautaa.
Koska oktaavi on vakaa ja täysin vireinen intervalli, en jaksa aina ottaa huiluääniä. Vapaat kielet käy myös hyvin, mutta ne tuppaavat värähtelevän massansa takia aiheuttamaan resonointia muissa kielissä ja niissä on muutenkin vähän turhan paljon ylä-ääneksiä mukana.
 
Tässä on se hyvä puoli, ettei tarvi lainkaan tiirailla viritysmittaria - paitsi perusvirittämisessä. Korva kyllä erottaa kahden yhtäaikaisen sävelen pienestä korkeuserosta johtuvan huojunnan. Jos on epäselvää onko normiääni matalampi vai korkeampi kuin huiluääni, voi venyttää kieltä hieman samalla kuin sitä soittaa (ei välttämättä toimi kelluvan tallan kanssa!).
 
Olen päätynyt tähän hienoviritystapaan ihan toteamalla pari seikkaa: 5., 12. ja 24. nauhan huiluääni on aina tasan samassa vireessä kuin vapaa kieli. Lisäksi oktaavi on ainoa täysin vireinen intervalli (priimin lisäksi) eli vireisessä oktaavissa ei kuulu lainkaan huojuntaa. Monesti käytän apuna myös kvinttiä, koska sekin on intervallina lähes puhdas eli ei huojuntaa.
 
Mulle tää tapa sopii ja saan säädettyä hienovireen todella tarkasti.
 
Ville