Kitarat: soittaminen ›

Melodioiden plokkailua ollaan käsitelty monista näkökulmista "Korvakuulolta soitaminen" -threadissa. Oma ongelmani on kuitenkin hieman monimutkaisempi: olen päässyt suhteellisen pitkälle teoria- ja säveltapailuopinnoissa oppimatta hahmottamaan kuullusta materiaalista kunnolla sointuja ja sointukiertoja. Tämä on yksi suurimpia "tulppia" meikäläisen kehityksessä ja melkoinen pelko alkaa olla siitä, että en opi tuota ikinä.
 
Melodioita pystyn plokkaamaan soivasta materiaalista suhteellisen hyvin ja kromaattisempaakin materiaalia melko virheettömästi - ainakin jos apuna voi käyttää omaa instrumenttia. Teoreettiselta pohjalta ymmärrän, että soinnut kannattaisi pyrkiä hahmottamaan sointuasteina, mutta asteiden eroja normaalista poppismusastakaan ei oikein osaa hahmottaa - kenties viidennen ja ensimmäisen asteen pystyy tunnistamaan niiden jännitteestä.
 
Sointujen kuuntelu tuntuu monilla olevan jotenkin myötäsyntyinen tai luonnollisesti kehittynyt taito, eivätkä taidon omaavat oikein ole osanneet selittää miten ovat taidon saavuttaneet. Huono puoli tässä on tietysti se, että on ollut äärimmäisen vaikea saada toimivia vinkkejä miten tätä voisi harjoittaa. Kiinnostaisi kuulla neuvoja niiltä, jotka eivät ole tätä alun perin osanneet ja jotka ovat saavuttaneet tämän taidon harjoittelemalla. Osaisikohan joku auttaa?

Nopeana vinkkinä tarjoan seuraavaa:
 
1) Ota selvää, missä sävellajissa biisi ylipäätään menee.
2) Kuuntele bassolinjaa: se rajaa todennäköisten sointujen joukon aika pieneksi, sillä yleensä sieltä löytyy soinnun pohjasävel, sointukäännöksiä ja "kautta-sointuja" lukuunottamatta.
 
Sävellaji (niin kauan kun ei käytetä siihen kuulumattomia sointuja) määrää jopa melko tarkkaan, mikä sointu ylipäätään voi olla kyseessä, jos bassosävel on selvillä. Jos biisi menee C:ssä, ja jonkin soinnun perussävel on E, on aika todennäköistä, että sointu on E-molli (tai nelisointuna Em7), koska III aste duurikappaleessa on molli(7)tyyppinen sointu. Samalla periaatteella V asteen sointu on 7-tyyppinen, eli jos tunnistat C-duuribiisissä bassosta G-sävelen, on hyvin todennäköistä, että sointu on G7.
 
Avainsanoja: sävellajit, sointuasteet, kolmisoinnut, nelisoinnut
Muuta hyödyllistä ja aiheeseen vahvasti liittyvää: rinnakkaissävellajit, muunnossävellajit, dominantti, subdominantti, välidominantit, modulaatiot, moodit

Disclaimer: En koe olevani asemassa, joka jakaa neuvoja tuosta vain.
1) Löydä bassosävel
2) Kokeile, sopiiko ko. sävelen kvintti
3) Jos sopii, kokeile passaako pieni tai suuri terssi
4) Jos passaa, ta-dah! Kokeile vielä jompaakumpaa seiskaa
5) Jos ei passaa, kokeile sekuntia tai kvarttia, jos nuokaan ei passaa, lainaa kirjastosta Fröbelin Palikoita!

Samalla periaatteella VI asteen sointu on 7-tyyppinen, eli jos tunnistat C-duuribiisissä bassosta G-sävelen, on hyvin todennäköistä, että sointu on G7.
 
Nusnus, V asteen sointu.

Nusnus, V asteen sointu.
 
Kappas, vitonen ei ollutkaan VI. Korjattu.

Yksi asia minkä omalla kohdallani olen huomannut helpottavan tuota on yleisten sointukiertojen soittaminen eri käännöksillä eri sävellajeista ympäri otelautaa. Oppii kuulemaan nimenomaan niitä sointuasteita eikä vain "pelkkiä sointuja".

Ja jos on teoria puoli muuten hanskassa, se auttaa paljon.
 
Jos täytyy soittaa korvakuulolta ilman taustaa, (eli ulkomuistista ilman äänitettä johon verrata) kannattaa hankalan paikan kuullen plokata se melodia ensin ja sit yksinkertasesti vaan kokeilla mikä sointu sopii päälle. Jos melodia menee esim E - H - D ja piisi kulkee C-duurissa, ei jää montaakaan sointua, joihin noi sopis.
 
Ei toi taito kellään oo kovin synnynnäinen. Tai no on jollain =).
Itellä myös teoria/säveltapailupohja ihan jees, mut harmonioita opin kuuntelemaan tarkemmin vasta ihan lähivuosina. Kyllä sitä on reenamaan joutunut, mut ei se reeni tunnu kovin reenaamiselta, ku soittelee kivoja piisejä esim radion/levyjen mukana tai ulkomuistista muistelee, mites joku piisi taas menikään. Ja onnistumisen tunnekin on ihan älytön, ku on jonkun vähän mutkikkaamman piisin onnistunut plokkaamaan.
 
EDIT: Miten parantaa sointujen/sointukiertojen plokkaamista?
Ja vielä itse kysymykseen.
Reeniä vaan. Alota simppelistä. esim J karjalainen: Hän ja kolme cowboyta aika hyviä alkuun.

Itelläni ainakin kaikki tais lähteä siitä, kun aloin tehdä omia biisejä. Siinä tulee väkisinkin sointukierrot tutuksi, kun niistä kokeilemalla hakee parasta vaihtoehtoa. Tai pöllii suoraa muilta.
 
Kannattaa siis kokeilla ottaa jostain tutusta biisistä sointukierto, ja tehdä siitä oma biisi uusine melodioineen ja muineen. Muutaman biisin tehtyäsi esim. Em | C | D | Em -kierrolla alat jo huomata ja tunnistaa niitä muistakin biiseistä. Ainakin ehkä ... :)
 
Ja jos jossain biisissä on joku erikoinen sävy, niin opettelet sen kerran siitä biisistä, ylikäytät omissa biiseissä, niin kuulet ja tajuat sen muistakin biiseistä.
 
Esim. kierto Dm | Bb | G/H | C
 
Kauttasointu geessä poikkeaa yleisestä sävellajista, ja sen kyllä huomaa helposti mistä tahansa biisistä heti ensikuulemalla hetken harjoteltuaan.

Hän ja kolme cowboyta
 
Melkonen sikermä. ;)

Kiitoksia tähänastisista neuvoista. Huomaan nyt, että ehkäpä olen tehnyt asian hieman liiankin hankalaksi itselleni... Ehkäpä tuo lisätyöstäminen kitaran kanssa ja keskittyminen bassonuottien hahmottamiseen ja "kokeilumetodiin" tuottaa ajan kanssa tulosta. Homma ei liene sikäli toivoton, että pystyn kyllä perus-diatonisesta meiningistä selvittämään kitaran kanssa soinnut, ja kykenen myös soinnuttamaan melodioita kokeilemalla sointuvaihtoehtoja.
 
Tuntuu vain, että jotkut kuulevat luonnostaan ilman minkäänlaisia ponnistuksia sointukulun soinnut tarvitsematta sointujen selvittämiseen instrumenttia. Eli tietäessään mikä sävellaji on kyseessä pystyvät lennosta sanomaan, mikä sointu on kyseessä. En tiedä onko tämä nyt sitä "Korvakuulolta soitaminen"- keskustelussa mainittua reaaliaikaista sointuanalyysiä. Tämän taidon synty on vielä meikäläiseltä hämärän peitossa ja vaikuttaa "mustalta magialta".
 
EDIT: Niin, kenties kyse on siitä, että tämä mainittu soinnun hahmottamiskyky sointivärinä puuttuu meikäläiseltä:
Sointu pitäisi tunnistaa ikäänkuin "sointivärinä", ei pelkästään tiettynä ulkoa opittuna sävelkimppuna, jossa äänet ovat tietyssä järjestyksessä, kuten siinä tutussa ja turvallisessa ala-asteella opitussa A-duuriotteessa, jossa kolmea kieltä painetaan kakkosnauhalla.

Ja jos on teoria puoli muuten hanskassa, se auttaa paljon.
 
(snip) Jos melodia menee esim E - H - D ja piisi kulkee C-duurissa, ei jää montaakaan sointua, joihin noi sopis.
(snip)
 
/vitsi == 1
Päin vastoin, kun teoriapuoli on kunnossa niin duurissa jos melodiassa on 2, 3 ja 7 nii perustellusti siihen sopii...
 
Imaj9, IIm9add6, IIIm7 nelosesta vaikka IV13#11 (ny soitetaa jatsia) V6, VIm13 VIImsus4 no5...
 
Et simmottis.
 
/vitsi == 0
 
Tietty teoreettisesti puolusteltavissa oleva ääni tai sointu ei aina kuullosta hyvältä, minkä olen useasti improvisoidessa ikäväkseni huomannu. Mut koittaa piti kuitenkin :D