Kitarat: soittaminen ›

Vasta äskettäin jazziin tutustuneena ja oivallettuani sen nerokkuuden olen alkanut miettimään improvisaatiota. Olen lähinnä harrastanut improvisaatiossa sointupohjaista työskentelyä sekä tiettyjen moodien käyttöä. Koska kaiken tiedon omaksuminen on elinikäinen homma, kysyisin että mitä kannattaa kuunnella ja miten analysoida jazz-kappaleita? Ongelmana minulle on tullut monien jazz-kappaleiden nopeus eli en meinaa pysyä oikein kärryillä. Onko suositella jotain ns. helppoa jazzia jossa kuitenkin olisi nämä ns. kliseet joita kopioimalla voisi vähän sisäistää koko hommaa?
 
Lainasin myös kirjastosta seuraavat kirjat: Miles of modes(volume 116), Autumn leaves(volume 44) sekä 500 miles high(volume 95). Tekijänä Jamey Aebersold, jota minulle suositeltiin. Miles of modesissa on aina jokaisen harjoituskappaleen kohdalla esitelty sopivat skaalat joita käyttäen pystyy soittamaan sopivaa melodiaa ja muissa pelkät nuotinnokset kappaleista. Olenko jäljillä?

...Ongelmana minulle on tullut monien jazz-kappaleiden nopeus eli en meinaa pysyä oikein kärryillä. Onko suositella jotain ns. helppoa jazzia jossa kuitenkin olisi nämä ns. kliseet joita kopioimalla voisi vähän sisäistää koko hommaa?
 
Lainasin myös kirjastosta seuraavat kirjat: Miles of modes(volume 116), Autumn leaves(volume 44) sekä 500 miles high(volume 95). Tekijänä Jamey Aebersold, jota minulle suositeltiin. Miles of modesissa on aina jokaisen harjoituskappaleen kohdalla esitelty sopivat skaalat joita käyttäen pystyy soittamaan sopivaa melodiaa ja muissa pelkät nuotinnokset kappaleista. Olenko jäljillä?
 
Aebersoldissa mennään yleensä aika täyttä vauhtia siinäkin. Soinnut ja skaalat pitäisi jo olla aika valmiina hyppysissä ennenkuin noiden mukana pysyy täysipainoisesti. Itse tykkään laittaa säestysohjelman (Band-in-a-box) jauhamaan jotain sointua vähän pitempään jotta sen päälle voi sitten rauhassa kokeilla ja harjoitella niitä skaaloja. Tosin itse nykyään puupuhaltimilla enemmän kuin kitaralla.

Aebersoldissa mennään yleensä aika täyttä vauhtia siinäkin. Soinnut ja skaalat pitäisi jo olla aika valmiina hyppysissä ennenkuin noiden mukana pysyy täysipainoisesti. Itse tykkään laittaa säestysohjelman (Band-in-a-box) jauhamaan jotain sointua vähän pitempään jotta sen päälle voi sitten rauhassa kokeilla ja harjoitella niitä skaaloja. Tosin itse nykyään puupuhaltimilla enemmän kuin kitaralla.
 
Joo, kyllä näissä aika tiukkaa tavaraa on pienessä paketissa. Tosin suurin osa kappaleista menee rakenteella jossa on kahdeksan tahtia per sointu joten kyllä noihin jotain saa raavittua kasaan. Kyllä nuo soinnut ja skaalat ovat suhteellisen hyvin hallussa, mutta silti tulee kokoajan vahingossa soiteltua samoja fraaseja. Menenkin tästä harjoittelemaan--->

Joo, kyllä näissä aika tiukkaa tavaraa on pienessä paketissa. Tosin suurin osa kappaleista menee rakenteella jossa on kahdeksan tahtia per sointu joten kyllä noihin jotain saa raavittua kasaan. Kyllä nuo soinnut ja skaalat ovat suhteellisen hyvin hallussa, mutta silti tulee kokoajan vahingossa soiteltua samoja fraaseja. Menenkin tästä harjoittelemaan--->
 
No, mulle lienee sattunut turhan vaikeita sitten, kun sointu vaihtuu yleensä tahdin tai kahden välein.

Kannattaa tutustua myös Mark Levinen "The Jazz Theory Book":n. Siinä on opeteltavaa loppuiäksi. Kirja on kirjoitettu ajoittain jopa humoristiseen tyyliin, joten kuivatkaan teoriajutut eivät tunnu kovin tylsiltä.

Kannattaa tutustua myös Mick Goodrick:in "The Advancing Guitarist":iin. Siinä on opeteltavaa loppuiäksi. Kirja on kirjoitettu ajoittain jopa humoristiseen/filosofiseen/pohdiskelevaan tyyliin, joten kuivatkaan teoriajutut eivät tunnu kovin tylsiltä.
 
Etenkin "kitaransoiton syvimmän olemuksen" löytämiseen, improvisointiin, moodeihin, laajempiin sointuihin yms. tuo kirja avaa varmasti uusia ovia.

Etenkin "kitaransoiton syvimmän olemuksen" löytämiseen, improvisointiin, moodeihin, laajempiin sointuihin yms. tuo kirja avaa varmasti uusia ovia.
 
Täysin samaa mieltä. Uskoisin, että moni muukin tämän kirjan kanssa ajatuksella töitä tehnyt pitää tätä yhtenä parhaista kitarakirjoista. Tämä tosin vaatii jo jonkinasteista kypsyyttä, sillä mikään kädestä pitäen perille asti taluttava opus tämä ei ole. Tämän taitaa Goodrick itsekin mainita jo esipuheessa. Mutta niinkuin Jucciz sanoi, siihen "syvimpään olemukseen" tästä saa pirun hyviä tienviittoja. Suosittelen, olipa soittajan genre sitten mikä tahansa.

Mick Goodrick:in "The Advancing Guitarist":iin. /filosofiseen/pohdiskelevaan
 
Etenkin "kitaransoiton syvimmän olemuksen" löytämiseen, improvisointiin, moodeihin, laajempiin sointuihin yms. tuo kirja avaa varmasti uusia ovia.
 
Voisi tuohonkin tutustua. Mutta eihän tuossa omassa ehdotuksessanikaan vikaa ollut, kun kerran lainasit yli puolet tekstistäni;)

Täytyykin saada jostain käsiin nämä opukset. Kiitokset neuvoista.

Tykkään lähestyä jazz-stankkuja arpeggioiden kautta. Yks hyvä treeni on soittaa arpeggioilla kappale läpi niin, että edetään koko ajan alakieliltä yläkielille ja takaisin ja soinnun vaihtuessa tähdätään lähimpään sointusäveleen. Eli EI soiteta arpeggioita (aina) lähtien perusäänestä. Yllättävän vaikeaa, ainakin mulle.

... tähdätään lähimpään sointusäveleen. Eli EI soiteta arpeggioita (aina) lähtien perusäänestä. Yllättävän vaikeaa, ainakin mulle.
 
Tätäpä vähän meinasin sillä äänenkuljetuksen siirtämisellä soinnuista arpeggioiden kautta skaalapohjaisiin improihin. Elikkä nelisointupohjilta 1 => 5, 3 => 7, 5 => 1, 7 =>3 ja silleen. Tästähän on hyvä jatkaa sitten "linja-ajatteluun" (vähän kotitekoinen termi), eli tähdätään sointuvaihdoksessa "maalisoinnun" 3:lle, 5:lle (vähän staattinen) 7:lle, 9:lle jne. Jos soittaa samaan biisiin useamman choruksen, niin takuulla tulee erisävyisiä kun tekee ensin vaikka terssi-linjan ja seuraavaan ysi-linjan. Kannattaa kokeilla.

Koska kaiken tiedon omaksuminen on elinikäinen homma, kysyisin että mitä kannattaa kuunnella ja miten analysoida jazz-kappaleita? Ongelmana minulle on tullut monien jazz-kappaleiden nopeus eli en meinaa pysyä oikein kärryillä. Onko suositella jotain ns. helppoa jazzia jossa kuitenkin olisi nämä ns. kliseet joita kopioimalla voisi vähän sisäistää koko hommaa?
 
Ns. moodaalinen jazz lienee helpompaa kauraa ainakin aluksi. Eli jazzia, jossa pysytään pitkään yhdessä soinnussa kerrallaan; yleensä molliseiskassa, jolloin läheisin asteikko on doorinen. Toinen, rinnakkainen jazz-harmonian kehityskulku on ns. tonaalinen, joka perustuu sointuvaihdoksiin ja loogisiin sointukulkuihin, joissa tapahtuu harmonisia jännitteitä ja purkauksia. Tyyliin Autumn Leaves tai All Of Me.
 
Miles Davisilta kannattaa kuunnella levyt Milestones ja Kind Of Blue. Tosin, ei ne Coltrane ja Cannonball nyt niin kauhean modaalisesti soita siellä, mutta siinäpä onkin noiden levyjen yksi hyvä puoli: tulee sitä kanonisoitua jazz-sävelkieltä harmonisesti yksinkertaisessa ympäristössä. Vaikka biisi menisi nimellisesti Dm7:ssa, niin tyypit kuitenkin koko ajan soittaa sinne kuviteltuja sointuvamppeja kuten Dm7 - G7 ja Dm7 - A7, jolloin ollaan käytännössä täysin tonaalisen jazzin alueella.
 
Analyysistä: kannattaa mieluummin opetella ensin vain soittamaan jonkun biisin teema, soinnut ja soolo (siis alkuperäisen esittäjän soolo) niin että muistaa sen ulkoa, ja sitten miettiä analyysiä vasta jälkeenpäin. Harmonia-analyysissä riittää, että hahmottaa sävellajin, mahdolliset modulaatiot, tärkeimmät sointuasteet ja erityisesti V - I sekä II - V - I -paikat.
 
Asteikkoanalyysin merkitys on se, että sen avulla hahmottaa sointujen laajentumis- ja muuntelumahdollisuudet, mutta soolon soittoon niistä ei ole, ainakaan jos haluaa oppia kuulostamaan nimenomaan jazzilta. Asteikkoanalyysi tarjoaa vain suuntaa-antavan säveljoukon, josta kuhunkin sointuun voi valita "sallittuja" säveliä. Mutta jos asteikkoa alkaa miettimään yhtään enempää, johtaa se ainakin kitaristeilla helposti siihen, että aletaan soittaa vain asteittaisia sävelkulkuja, mikä ei sitten kuulosta jazzilta yhtään.
 
Yksi keino luoda tällaista kanonisoitua bebop/harbop/modal -tyylistä sävelkieltä - jota nykyään kai mainstreamiksi kutsutaan - on katsoa soinnuista aina puolen tahdin välein joku tärkeä harmoninen sävel (esim. 3 tai 7), ja tähtäillä vain niihin. Sillä ei ole mitään väliä, mitä ääniä sinne väliin työntää, vaan pääasia on osua noihin tärkeisiin säveliin ja miettiä vain jokaisessa fraasissa sen kokonaisrakennetta. Eli että miltä tahdinosalta aloittaa, mihin lopettaa, ja että missä kohtaa mennään ylöspäin ja missä alaspäin. Jazzin sävelkieleenhän kuuluu sellainen jatkuvasti elävä melodiankuljetus, missä suunta voi jatkuvasti vaihdella, ja voi tulla suurempiakin yksittäisiä intervallihyppyjä. Ja tietysti sopiva tasapaino asteittaisten ja arpeggiomaisten sävelkulkujen välillä. Mutta nämä sävelkieli -asiat selviävät vain kuuntelemalla ja kopsaamalla jazzin historian parhailta levyiltä.
 
Miles of modesissa on aina jokaisen harjoituskappaleen kohdalla esitelty sopivat skaalat joita käyttäen pystyy soittamaan sopivaa melodiaa ja muissa pelkät nuotinnokset kappaleista. Olenko jäljillä?
 
Periaatteessa joo, mutta...
 
Kuten edellä sanoin, skaala-ajattelu on aika karkean tason ilmaus siitä, mitä säveliä voi soittaa jossain harmonisessa tilanteessa. Tietysti, jos soittaa vaikka So Whatia, niin kyllä siihen sopii D-doorinen vaikka latelisi niitä ääniä peräjälkeen. Mutta tärkeä osa jazzin soundia on sellainen eläväinen melodian ja harmonian käsittely, jossa käytetään mm. kromaattisia säveliä johtosävelinä jollekin tärkeälle äänelle. Periaatteessahan puhtaasti modaalinen improvisaatio tarkoittaa sitä, että valitun säveljoukon kaikki sävelet ovat keskenään tasa-arvoisia. Käytännössä jazzin vahvan tonaalisen perinteen vuoksi ei kuitenkaan päästä mihinkään siitä, että toiset äänet ovat tärkeämpiä kuin toiset, jolloin se vaikuttaa muodostuviin fraaseihin lähinnä siten, että missä rytmisissä kohdissa ne tärkeät äänet sijaitsevat, ja kuinka niitä pedataan johtosävelillä. Ja nimenomaan tätä kannattaa tutkia, kun tsekkailee levyiltä toisten sooloja.
 
Eli soita vain niitä annettuja asteikkoja, mutta pidä mielessä, että se ei ole paras tapa omaksua jazzin soundia. Kannattaa unohtaa ne asteikot heti, kun saat idean siitä mitä ääniä suurin piirtein mihinkin kohtaan voi soittaa, ja siirry kopsailemaan jonkun tunnetun jazz-muusikon sooloa samasta kappaleesta.