Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Alustava laskutoimitus:
0,6mm lankaa saa mahtumaan kelarunkoon n. 100 kierrosta. Kahteen runkoon yhteensä n. 200.
Normaalissa yksikelaisessa on noin 8000 kierrosta. 8000/200=40, eli vahvistusta tarvitaan n. 30 desibeliä.

Alustava laskutoimitus:
0,6mm lankaa saa mahtumaan kelarunkoon n. 100 kierrosta. Kahteen runkoon yhteensä n. 200.
Normaalissa yksikelaisessa on noin 8000 kierrosta. 8000/200=40, eli vahvistusta tarvitaan n. 30 desibeliä.
 
Laskutoimitus saattaa hyvinkin osua oikealle hehtaarille. Parilla transistorilla ja muutamalla lisäkomponentilla saa kyllä rakennettua 30 dB patterikäyttöisen etuvahvarin. Siitä vain kokeilemaan!

Ei tuon vahvusesta langasta oikein saa toimivaa, niinkuin koitin tuolle Tommille jo selvittää.. 0,06 ja sitten 10 kertaa paksumpi on sen verran kaukana toisistaan, ettei tuonkokoseen käämiin oikein se kieli saa indusoitua minkään moista jännitettä, jos selvyyden vuoksi kuvitellaan vaikka...
 
Juu kyllä, vielä sillä pienellä tarkennuksella että 0,6 ja 0,06 läpimittaiten lankojen poikkipinta-alojen suhde on 100. Tuo, mitä Fox selittää on aivan umpiasiaa. Tässä on taas loistava esimerkki siitä, että kun usko ja fysiikka joutuu napit vastakkain, niin usko siinä joutuu periksi antamaan, sillä:
 
Juu, kaikenlaisella sekalaisella tiedolla on varmasti jotain tekemistä kitaramikrofoonien kanssa, vaikka kuinka etäistä olisikin. Tässä tapauksessa langan paksuus ja kierrosten määrä oli kuitenkin se millä oli mitään merkitystä, ihan vain tiedoksi, ettei tarvitse hokea hienolta kuulostavia sanoja joiden merkitystä ei ymmärrä.
 
Ei ole ole olemassa mitään sekalaista tietoa. Sekavaa ja puutteellista tietoa on kyllä, ja se johtuu siitä ettei asiaan vaikuttavia tekijöitä tunneta tai oteta huomioon. Tiedolla on turha alkaa brassailemaan, sillä aina löytyy joku joka tietää enemmän. Eikä väärän tiedon oikaisusta tai puutteellisen paikkaamisesta kannata ottaa itsensä. Itse olen hyviläni jos mun virheellisiä tai puutteellisia näkemyksiä oikaistaan. Sama pätee myös siihen jos voin neuvoa jotain. "Vanhat ei vittuile, vanhat neuvoo" sanottiin mulle, kun itselläni oli enemmän intoa kuin ymmärrystä elektroniikkaan. Oikea tieto ei lantraannu yhtään vaikka sen jakaa muiden kanssa.
 
Tuo L-arvo, eli induktanssi on kyllä hienolta kuulostava sana, ja sitten se vasta hienoksi muuttuu kun sen merkityksen ymmärtää. En epäile, etteikö Tommi asiaa termiä ja sen taustaa tunne.
 
Mikin (tai minkä hyvänsä) kelan induktanssiin vaikuttaa se, minkä aineen ympärille se kela on käämitty: Alnico tapin ympärille tehdyn kelan L-arvo on isompi kuin vaikkapa muovitapin. Se, kuinka ison kiepin yksi kelan kierros tekee vaikuttaa myös, iso kieppi isompi induktanssi. Se, kuinka korkea kelavyyhdistä tulee vaikuttaa just päinvastoin: korkea kela pieni induktanssi. JA eniten merkitsevänä on sitten ne kierrokset: kierrosluku kaksinkertaistuu, niin induktanssi nelinkertaistuu.
 
Tästä seuraa sitten, että
 
Alustava laskutoimitus:
0,6mm lankaa saa mahtumaan kelarunkoon n. 100 kierrosta. Kahteen runkoon yhteensä n. 200.
Normaalissa yksikelaisessa on noin 8000 kierrosta. 8000/200=40, eli vahvistusta tarvitaan n. 30 desibeliä.
 
tämä ei pidä paikkaansa. 100 kierroksella normi single-coil rungolle tuollä 0,6mm langalla saadaan käämi jonka induktanssi on aika tarkalleen 1 mH (milli Henryä). 8000 kiepillä samalle rungolle kelan induktanssiksi tulee aika liki 7 H. Eli 7000 kertainen. Tämä on laskettu alnico 5 magneeteilla, mutta aikalailla samoja arvoja löytyy ihan oikeista, muunlaisille magneetille tehdyisä singlecoileista. Jos kaksi tällaista kelaa kytketään sarjaan, niin kokonaisinduktanssiksi saadaan 2 mH ja rinnankytkettynä 0,5 mH.
 
Mitä ihmeen merkitystä sillä sitten on? Aika paljon. Mikkihän pelaa niin, että sen muodostamassa magneettikentässä liikkuva kieli indusoi kelaan jännitteen. Jos kiinnostaa syvällisemmin, niin haulla "Faradayn laki" löytyy ihan hyviä selityksiä. Indusoituvaan jännitteeseen, eli just siihen mikin ulostuloon vaikuttaa mm magneettikentän muutosnopeus ja tuo kelan induktanssi tai L-arvo, ihan miten vaan. Tuo ulostuleva jännite ei kasva suoraan kierrosluvun suhteessa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa induktanssi on 7000 kertaa pienempi, joten se mikin lähtösignaali on TODELLA pieni. Induktanssihan on myös diskantin vihollinen. Periaatetasolla tämän 100 kierroksen mikin pitäisi olla ylen heleäsointinen, mutta pitäisi se signaali ensin saada aikaiseksi. Tuo lainauksessa laskettu vahvistus on sikäli oikein, että 40 kertainen vahvistus vastaa 30dB:tä, mutta tässä tapauksessa tarvittava vahvistus on noin perstuntumalla vähintään 100 dB, eli sen pitäisi olla vähintään 100 000 kertainen.
 
Toisekseen, laskekaa huvikseen tuon 0,6mm 100 kierroksisen mikin DC-resistanssi. Normi single-coilin rungolle käämittynä sain itse (rho*l)/A laskulla alle 1 Ohm. 100Hz signaalilla sen reaktanssi on noin 630 millli ohmia ja imedanssiksikin tulee hätäseen yksi ohmi. On siinä vahvistimella tekemistä...
 
E:
 
Tietysti kaikkea saa ja kannattaa kokeilla!

Laulun tallentamiseen käytettävien nauhamikrofonien yhteydessä käytetään ymmärtääkseni pientä muuntajaa, joka nostaa metallinauhaan indusoituneen aivan mitättömän jännitteen korkeammaksi. Ehkä paksusta langasta käämityn kitaramikin perään pitäisi kytkeä jonkinlainen sovitusmuuntaja?
 
Samaten vinyylisoitinten MC-äänirasioiden yhteydessä käytetään sovitusmuuntajia. Niissäkin kun on normaaliin äänirasiaan nähden järkyttävän vähän kierroksia kelassa. Eli periaatteessa varmaan sovitusmuuntaja toimisi hyvin, käytännön ongelmia en edes rupea arvailemaan...

Samaten vinyylisoitinten MC-äänirasioiden yhteydessä käytetään sovitusmuuntajia. Niissäkin kun on normaaliin äänirasiaan nähden järkyttävän vähän kierroksia kelassa. Eli periaatteessa varmaan sovitusmuuntaja toimisi hyvin, käytännön ongelmia en edes rupea arvailemaan...
 
Käytännön ongelmista ensimmäisenä tulee mieleen se, että paksulankaisen mikin ulostuloon indusoituvat häiriöt ovat hyötysignaaliin nähden järjettömän suuria. Kitaran mikki on kokolailla vihamielinen ympäristö kaikenlaisten hurinoiden suhteen verrattuna hi-fi kamppeisiin. Veikkaanpa ettei kohinaongelmatkaan ihan pieniä ole.
 
Jos tuo signaalitason nosto hoidettaisiin pelkällä muuntajalla, niin melko mielenkiintoinen olisi tuo muuntaja: Ajatellaan, että mikin lähtö olisi vaikka mikrovolttien luokkaa, ja vahvistimelle haluttaisiin tuupata volttien luokkaa oleva signaali, niin tällaisen step-up muuntajan muuntosuhde olisi miljoonan luokkaa. Olisi siinä toisiossa vyyhteämistä. Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi hommata sitä ohutta lankaa... Toisekseen, mitähän mahtaa kitaran signaali tuumata jos galvaaninen yhteys kitaran ja vahvistimen väliltä pannaan poikki... Eipä ole tullut kokeiltua passiivielektroniikkaa kitarassa kelluvalla maalla. Ainakaan tarkoituksella.
 
Nuo MC-muuntajat nostaa jännitettä kyllä sellaiset pari- kolmekymmentä dB:tä, eli niiden muuntosuhde on luokkaa 1:10 ... 1:20. Niiden tulopuolella, eli muuntajaa ruokkivassa komponentissa pitää olla impedanssia muutamista ohmeista muutamaan kymeneen. Tuossa ylempänä on laskeskeltu normi-rungolle 0,6 langasta tehdyn mikin impedanssia. Taitaisi muuntaja kokea lähinnä oikosulkuna nuo impedanssit. Oman vivahteensa tuohon muuntajahommaan tuo se, että muuntaja on virralla toimiva komponentti, vaikka jännitettä nostaa/laskee. Eli jostain pitäisi saada sitä energiaa jota toisiopuolelle välittää...
 
Ihan lähtökohtaisesti tuon 0,6 langalla tehdyn mikin ongelmista yksi isoimmista olisi välittömästi sen mikin yläpuolella. Eli kielen liikkeestä ei syntyisi tarpeeksi isoa magn. kentän voimakkuuden vaihtelua tekemään oikein minkäänlaista jännitettä siihen kelaan. Tarvittaisiin paljon isompi massa ja paljon isompi liike, että edes jotain siihen kelaan indusoituisi (viitaten siihen normi single-coil rungolle käämittyyn sataan kierrokseen).
 
E:
 
Edelleen olen ehdottomasti ennekkoluulottoman kokeilun kannalla kaikesta tuosta ylläolevasta vuodatuksesta huolimatta ;)
 
E2:
 
Saattoi mennä pieleenkin, mutta laskeskelin silkasta mielenkiinnosta tuon 8000 kierrosta 0,6 langalla mikin dimensioita single-coilin rungolle: Liki 20cm olisi käämin vahvuus, lankaa menisi reilut 400m ja painoa mikille tulisi vähän reilut 4 kg.

^ Pieno huamautus. muuntajien ensiöitä ei kiinnosta jännite, vaan virta. (ja muu shitti)
Ruokkivassa komponentissa ei välttämättä pidä eikä tarvitse olla impedanssia yhtään.

Saattoi mennä pieleenkin, mutta laskeskelin silkasta mielenkiinnosta tuon 8000 kierrosta 0,6 langalla mikin dimensioita single-coilin rungolle: Liki 20cm olisi käämin vahvuus, lankaa menisi reilut 400m ja painoa mikille tulisi vähän reilut 4 kg.
 
Vähän tuollasta itsekin hahmottelin tuossa sivistyssanojen opettelun lomassa, tuolta edelliseltä sivulta itseäni lainaten:
Jos yrittää tuolla paksulla langalla jotain mikrofonina toimivaa (se L-arvo, induktanssi..) saada aikaiseksi, ei taida tavallisen kitaran runko oikein riittää sen kelan alustaksi.. ;)
Ja, kuten tässä on todettu, tuo kitaramikrofoni on melko lailla jo sen "perusrakenteensa" hakenut..vuosien mittaan. Jos ihan normaalisti toimivaa kitaramikkiä siis katsellaan. Tähän vissiin voi sitten vastaisten kysymysten varalle vielä laittaa "liian ohuella langalla" käämimisen.. Kiteytettynä liian ohuella langalla kieputettaessa "normikierrosmäärään" hukkuu ensin korkeat äänet, sitten tehot..(vaikka luulisi päinvastaista, kun se dc-vastus kasvaa)
Totta kai sitä saa, voi ja jossain määrin kannattaakin niitä mikkejä käämiä itse, jos harrastusta ja tarmoa riittää. Jos kuitenkin on joku soundillinen visio, saati tarve, niin ehkä kuitenkin, ainakin itse, kannattaa kääntyä noitten teollisten valmistajien puoleen, ne on aikas hyvin noita korostuksia ja muita soundin virittelyjä jo pitkään tutkineet, ja tuotteisiinsa siirtäneet.
Mutta, elämässä oppii aina jotain uutta. Ja elämä on oppimista. =)
 
Esimerkiksi tällaista seikkaa en todellakaan ole tiennyt:
http://www.skitta.net/wiki/index.php/Ibanez

^ Pieno huamautus. muuntajien ensiöitä ei kiinnosta jännite, vaan virta. (ja muu shitti)
Ruokkivassa komponentissa ei välttämättä pidä eikä tarvitse olla impedanssia yhtään.
 
Niinpä. Paikkansa pitää, pienin varauksin.
 
Lainaan tähän omiani:
Oman vivahteensa tuohon muuntajahommaan tuo se, että muuntaja on virralla toimiva komponentti, vaikka jännitettä nostaa/laskee. Eli jostain pitäisi saada sitä energiaa jota toisiopuolelle välittää...
 
Kitaramikki + muuntaja pelaa aikalailla näin:
Magneettikentän muutokset indusoivat (mikin) kelaan jännitteen. Kun tämä jännite kytketään johonkin kuormaan, olkoon se resistiivinen tai reaktiivinen, syntyy virta. Muuntajan ensiössä kukeva virta synnyttää taas magneettikentän. jonka voimakkuus, suunta ja tiheys muuttuu syöttävän jännitteen, ja sitä kautta virran muuttuessa. Muuntajan sydämen magneettikentän muutokset indusoivat toisiopuolelle jännitteen joka seuraa ensiön jännitteen, ja sitä kautta virran muutoksia. Tämän jännitteen suuruus ja vaihe riippuu toision kierrosten lukumäärän suhteesta ensiön kierroksiin, käämimissuunnasta, sydänaineen magn ominaisuuksista etc.
 
Se "pienin varauksin":
Jännite voi olla olemassa ilman virtaa. Virta ei synny tyhjästä. Virrallisen komponentin yli mitattu 0V jännitehäviö meinaa sitä, että komponentti on oikosulussa. Oikosulkuun ei indusoidu jännitettä. Tyhjästä on paha nyhjäistä.
 
Tuo yllä oleva koskee passiivisia signaalilähteitä. Tähän ei passaa sotkea aktiivikomponentteja, joiden lähtöimpedanssi on liki nollaa. Ne kun lypsävät sen virran lähtöönsä omasta virtalähteestään.
 
E:
 
Oikaiskaa ihmeessä, jos tuo ei piä paikkaansa.

No niin nyt puhutaan jo asiaa. Pitäisikö ottaa kaikki vielä kaava muodossa. Esimerkiksi Faradayn induktio kaava: Magneetiivuon ajan suhteen ensimmäinen negatiivinen derivaatta on yhtä kuin sähkökentän pyörteisyys eli roottori.
 
Tämä voidaan tulkita siten, että aina kun magneettivuon tiheys muuttuu, se aiheuttaa ympärilleen sähkökentän pyörteen. Kun metallilangalla kerätään syntyvä sähköpotentiaali talteen, saadaan sähkögeneraattori.
 
Lankaan indusoituu virta, joka riippuu kelan DC resistanssista (I = V / R). Tämä virta saa aikaan langan ympärille magneettikentän, jonka suuruus on vastakkainen silmukan sisällä oleva muuttuva magneettivuo. Tämä Lenzin lakina tunnettu voima siis vastustaa langassa aiheutuvaa virran muutosta. Tämä on kelan impedanssiin vaikuttava induktanssi. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen; kytkennästä löytyy myös toinen reaktiivinen osa eli kapasitanssi. Kapasitanssin ominaisuus on taas rinnankytkennässä vastustaa jännitteen muutosta. Koska kelassa on useita kierroksia, muodostuu tämä kapasitanssi johtimien välille.
 
Tämä vain hieman täydennyksenä. Harmi kun ei ole kaava editoria, niin saisi pari kivaa kaavaa vielä lisäksi.
 
Jotenkin vaan tuntuu kun näistä asioista puhuu sähkömagnetiikan perusopintoja käymättömän kanssa, niin kuunetelija tippuu synkasta jo alkumetrillä, joten kerrankin puhutaan jo asiaa.

Sarkasmi on yksi hienoimmista huumorin muodoista! Tottahan se on, että kun sähköisiä asioita aletaan ilmentämään imaginääriosia sisältävillä tekijöillä, ja kun kaavojen eteen piirretään iso S, niin melkoiselta joukolta homma menee kyykkimättä yli. Löytyisi vaan se tyyppi, joka osaisi selittää näitä asioita tyhjentävästi otetaan-kolme-omenaa-pohjilta, niin saattaisi vähentyä kotikutoiset teoriat, jotka muistuttaa enemmänkin taikavarvun toimintaselostusta kuin fysiikkaan nojaavaa elektroniikkaa.
 
Vanha kansa meilläpäin sanoi, että persnahan täytyy kestää pään hölmöilyt, joten ihan asiasta tuo näpäytys tuli. Täytyy jatkossa yrittää pysyä erossa näistä juupas-eipästelyistä.
 
Mutta vielä...
Lankaan indusoituu virta, joka riippuu kelan DC resistanssista (I = V / R). Tämä virta saa aikaan langan ympärille magneettikentän, jonka suuruus on vastakkainen silmukan sisällä oleva muuttuva magneettivuo...
 
Tämä tietenkin edellyttää sitä, että kyseessä on silmukka, umpi sellainen? Muutenhan tuo R on kokolailla ääretön, eikä sitä virtaa vissiin kulje...

Näissä mikeissä on periaatteessa vain yksi kierros "lankaa", tai oikeasti kaksi rinnakkain ja samantaipainen muuntaja kuin nauhamikeissä tms., tosin tuo alumiinikuori jatkuu tuon muuntajan ensiöksi:
http://www.lacemusic.com/electric_p … ckups/alumitone/alumitone_specs.php
http://www.lacemusic.com/electric_p … ups/alumitone/alumitone_article.php
 
Joskus veljelläni oli Burnsin kitara (joku 60-luvun mallli) ja sen sisällä muistaakseni oli myös impedanssisovitusmuuntaja, eli mikeissä käytettiin melko matalimpedanssisia keloja. Gibson LP:stäkin oli vastaava versio, vieläpä XLR-liittimillä ja ilman muuntajaa (taisi olla sovitettu impedanssiltaan mikkietusiin).
 
http://vintage-guitars.blogspot.com … 6/02/gibson-les-paul-recording.html
http://www.mylespaul.com/forums/gib … auls/140-les-paul-professional.html
 
LP Recording mallista siis kyse, niissä oli kuitenkin kaiketi sisäinen muuntaja? LP Professional malli taisi olla se jossa oli XLR.
 
Käyttäjien mukaan laadukkaita pelejä:
http://reviews.harmony-central.com/ … t/Gibson/Les+Paul+Professional/10/1
 
Nd-magneeteilla saisi lisää ytyä tuollaisiin mikkeihin, tosin kitaramikeissä magneetti ei saa olla liian voimakas.

Joskus veljelläni oli Burnsin kitara (joku 60-luvun mallli) ja sen sisällä muistaakseni oli myös impedanssisovitusmuuntaja, eli mikeissä käytettiin melko matalimpedanssisia keloja. Gibson LP:stäkin oli vastaava versio, vieläpä XLR-liittimillä ja ilman muuntajaa (taisi olla sovitettu impedanssiltaan mikkietusiin).
 
No, nyt on päästy puolen millin langasta mahdollisiin "muihin" matalaimpedanssimikkeihin.. ;) Laajenee keskustelu.. Hra Lester oli tykästynyt kovin itse noihin matalaimpedanssisiin mikkeihin kyllä.. ja lieneepä tänä päivänäkin hänellä sellaset käytössä tuossa "ykköskepissään" Heritage Elitessä, vaan ei niitä sentään ihan kovin paksulla käämilangalla ole käämitty.. Ja toki, sovitusmuuntajahan noista LP:sta löytyy, joko konehuoneesta, tai sitten ne vanhemmat käyttivät sellaista erikois-piuhaa, joissa muuntaja on integroituna.
Lawrencella on myös noita "Lo-Z" mikkejä ollut...

tämä ei pidä paikkaansa. 100 kierroksella normi single-coil rungolle tuollä 0,6mm langalla saadaan käämi jonka induktanssi on aika tarkalleen 1 mH (milli Henryä). 8000 kiepillä samalle rungolle kelan induktanssiksi tulee aika liki 7 H. Eli 7000 kertainen.
...
Mitä ihmeen merkitystä sillä sitten on? Aika paljon. Mikkihän pelaa niin, että sen muodostamassa magneettikentässä liikkuva kieli indusoi kelaan jännitteen. Jos kiinnostaa syvällisemmin, niin haulla "Faradayn laki" löytyy ihan hyviä selityksiä. Indusoituvaan jännitteeseen, eli just siihen mikin ulostuloon vaikuttaa mm magneettikentän muutosnopeus ja tuo kelan induktanssi tai L-arvo, ihan miten vaan.
 
Ylläoleva ei pidä paikkaansa. Kelaan indusoituva jännite ei riipu kierrosten neliöstä, vaan ihan kierrosten määrästä potenssiin yksi, eli kaksinkertaisilla kierroksilla saadaan kaksinkertainen jännite, jne.

Mutta vielä...
 
Tämä tietenkin edellyttää sitä, että kyseessä on silmukka, umpi sellainen? Muutenhan tuo R on kokolailla ääretön, eikä sitä virtaa vissiin kulje...
 
Niin virranha tulisi kulkea kohden vahvistinta. Ja oletus arvoisena se on kiinni. Toisaalta tone on kytketty rinnan, joka muodostaa jo virrankululle retin. Ja sitten voidaan alottaa keskustelu kaapelin kapasitanssista....

Ja sitten voidaan alottaa keskustelu kaapelin kapasitanssista....
 
No itse asiassa ilman kaapelin kapasitanssia ja muuta kytkentää mikeistä on ihan turha puhua, kun ei niitä kukaan sillä tavoin käytä. Esimerkkinä vaikka se, että kytkennän resonanssipiikki saattaa laskea taajuudeltaan neljänneksen verran, kun piuhan pituus tuplataan kolmesta kuuteen metriin.

tällaista en huomannut väittäneeni, vaikka yritin oikein ajatuksen kanssa ja selvin päin lukea tuon oman kirjoitukseni.
 
Tuossa JPHe:n kirjoituksessa Faradayn induktiolaista juttu selvitetään aivan juurimutineen, myöskin se, miksi
 
Tässä:
Tuo ulostuleva jännite ei kasva suoraan kierrosluvun suhteessa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa induktanssi on 7000 kertaa pienempi, joten se mikin lähtösignaali on TODELLA pieni. Induktanssihan on myös diskantin vihollinen. Periaatetasolla tämän 100 kierroksen mikin pitäisi olla ylen heleäsointinen, mutta pitäisi se signaali ensin saada aikaiseksi. Tuo lainauksessa laskettu vahvistus on sikäli oikein, että 40 kertainen vahvistus vastaa 30dB:tä, mutta tässä tapauksessa tarvittava vahvistus on noin perstuntumalla vähintään 100 dB, eli sen pitäisi olla vähintään 100 000 kertainen.
 
Siis sanot että induktanssi on 7000 kertaa pienempi, ja siksi signaali on TODELLA pieni, jopa 100 desibeliä pienempi.
 
Siis tarkennetaan että kelaan indusoituva jännite ei riipu kelan induktanssista. Induktanssi on se jännite minkä kela itse indusoi itseensä. Signaalin voimakkuus riippuu siitä kuinka paljon johdinta saadaan magneettikenttään, eli kuinka monta kierrosta lankaa.
 
Niin simppeli keksintö kuin kitaran mikki onkin, on sen ulostulon muodostuminen kompleksinen tapahtuma.
 
Luulen että ongelma tulee siitä että aikoinaan piti saada tarpeeksi vahva signaali sen ajan vahvistimille, ja koska transistoria ei oltu vielä keksitty, ei kitaran sisäinen esivahvistin tullut kyseeseen. Jos sähkökitara keksittäisiin nykyään, se voisi ihan hyvin olla nimensä mukaisesti sähkökitara. Ongelmatkin voisivat olla aivan toisenlaisia jos ei olisi kilometrikaupalla häiriöitä vastaanottavaa johdinta, ja uskomattoman korkeita induktansseja ym.

Siis sanot että induktanssi on 7000 kertaa pienempi, ja siksi signaali on TODELLA pieni, jopa 100 desibeliä pienempi.
Mainitsin tuossa, että "perstuntumalla", joten on tuosta vara ottaa takaisinkin... Kuitenkin pienempi kuin pelkästään kierrosten suhteella laskettu.
 
Induktanssi on se jännite minkä kela itse indusoi itseensä.
 
Amis-/ins-/DI- kouluissa sille kyllä annettiin yhdeksi määritelmäksi johtovyyhdin kyky vastustaa virran muutoksia. Eli esim. kun kelan päiden välille kytketään tasajännite, niin virta kasvaakin sitten verkkaisemmin
 
Kelan parametrejä kun tunnetaan, niin sen induktanssin (eli sen "L-luvun") saa selvitettyä esim:
 
L = (tyhjön permeabiliteetti * sydänaineen permeabiliteetti * N^2 * A)/(magneettipiirin pituus)
 
Jossa
permeabiliteetti kuvaa aineen magneettisia ominaisuuksia
N = kierrosluku
A = johdinkierroksen pinta-ala
 
Saattaahan se olla, että mulla meni opiskellessa jotain ohi.
 
Jos sähkökitara keksittäisiin nykyään, se voisi ihan hyvin olla nimensä mukaisesti sähkökitara. Ongelmatkin voisivat olla aivan toisenlaisia jos ei olisi kilometrikaupalla häiriöitä vastaanottavaa johdinta, ja uskomattoman korkeita induktansseja ym.
 
Aamen tälle.

Mainitsin tuossa, että "perstuntumalla", joten on tuosta vara ottaa takaisinkin... Kuitenkin pienempi kuin pelkästään kierrosten suhteella laskettu.
 
Minä voisin perstuntumalla arvioida että pikemminkin suurempi, kun jää kaikki signaalia syövät induktanssit ja kapasitanssit ja resistanssit pienemmiksi.

Kerrankin asiallista kirjoittelua, jota on hienoa seurata. Nämä asiat on hankalia ja näyttää että molemmat puhuu asiaa, ainoastaa hieman eri asioista.
 
Sähkömagneetiikkaa pitäsi päästä hahmottelemaan kouriintuntuvasti, jota edusti proffan luennolle raahaama roottorimittari. Tämä onkin nykyaikana havainnoliistettu netissäkin.
http://www.tkk.fi/Yksikot/Sahkomagn … sit/animaatiot/Roottorimittari.html