Lyriikka ›

Kaikenlaiset kommentit otan mielelläni vastaan, mutta varsinkin rakentavista ehdotuksista ja perustellusta kritiikistä olen kiitollinen. Omille luomuksilleen vaan on aina pakosti vähän sokea, tai ainakaan minä en osaa asettua katsomaan niitä tarpeeksi ulkopuolisesta näkökulmasta.
 
Musiikki tähän tulee varmaan olemaan jotain vähän klassis- ja folkvaikutteista ambientin ja black metallin sekoitusta. "Laulu" vähän kaikkea kuiskauksesta rääkymiseen. Projektin(ainakin toistaiseksi yksijäsenisen sellaisen) nimikkokappale:
 

 
Sarastus
 
jos ovat sienet lihaa jumalten
viini verta vapahtaja jeesuksen
niin nykymaailmassa
emmekö me silloin
syö tietämättä luojiamme
hiljaa kaluten omia luitamme
 
vielä heijastuu laskeva aurinko
järvistä tuhansista soista noista
nousee luomamme öljyinen korento
virroista mutaisista kuolevista joista
 
järjettömyyden meri salaa tulvii
silti hukuttaudumme sen suojiin
vailla tietoa todellisuudesta
turtana rakkaudettomuudesta
 
sokea materia sokea palvonta
kuuro tulevaisuus mykkä elämä
itse tekemämme kostea luola
surun linnake aikana tänä
 
nouse jo korento lopunajan
ettei laske tähtemme viimeisen kerran
täytä ennustus vaeltajan
ole meille tuoja ikuisen rauhan
 
eilen heijastui laskeva aurinko
järvistä tuhansista soista noista
heräsi luomamme ruosteinen olento
virroista likaisista surevista joista
 
nousi aurinkomme viimeisen kerran
ylle silmien näkevien
laski ainoa ihmisyyden tähtemme
jättäen taakseen vain pimeyden
 
avarru maailmamme avaudu loistoon
järsi säikeet henkisen vallan
juurru viisaus puhtaaseen maahan
 
tuhkasta kudo majakka
sielu
hengelle ranka
 
sinivalo
ara sa maao raka
punatuuli
ormo seru naao mor
 
musta syvyys
ae sak naro mori
syvempi totuus
aerem oe sirelau
 
harmaalta vuorelta
sumuiselle sillalle
virta taivaasta maahan
pilvet sairaan ruskeat palaa
loimussa laskevan auringon
tulessa korkeuksien valon
 
seiväsoksat piikkipuun
neulat tuskan surun
kylmyys puuduttaa mutta se tappaa
sitä hintaa valmis oletko maksamaan
 
luomassasi metsässä eksyneenä
sisällä pääsi jähmettyneenä
on peili tämän lehdon taivaana
kasvosi sen jokaisessa havussa
 
sie da emmul soro
amoloi kuria misem
sieroh karmola lumoi
monele sorumoi haak
 
aamutähden valoon hämärään
illan tullessa unesta herään
mutta vain uuteen
valhetodellisuuteen
tai niin ainakin luulen
vailla tietoa
mitä oikeasti kuulen
jos olen vain osa
jonkun kauhean ja suuren
ikuisen muodottomuuden
piilevän hulluuden
kaaoksen sarastuksen

Joitain oivia riimejä ja tajunnanvirtaa etenkin tuolla tekstisi alkupuolella.

"Sienet ovat jumalten ruokaa"... tuollainen sanonta on kyllä ollut Roomassa aikoinaan, mutta se viittaa lähinnä siihen, että moni hallitsija myrkytettiin hengiltä, ja heidät julistettiin jumaliksi kuolemansa jälkeen... Kyseessä on siis antiikin aikainen pilapuhe.
 
Itseasiassa tuota sanontaa en muistanutkaan, vaan viittasin enemmänkin siihen että atsteekeille psilosybiinisienet olivat pyhiä ja he kutsuivat niitä jumalten lihaksi(teonanacatl).

harmaalta vuorelta
sumuiselle sillalle
virta taivaasta maahan
pilvet sairaan ruskeat palaa
loimussa laskevan auringon
tulessa korkeuksien valon

seiväsoksat piikkipuun
neulat tuskan surun
kylmyys puuduttaa mutta se tappaa
 
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
 
mielestäni tässä oli monta hyvän runon alkuaihiota, kuten esim. tuo pätkä,
mutta lauluksi varmaan moni, moni, mutkainen...