Rummut: soittaminen ›

:D
 
Ihan mahtava, mut eri svengi... vanhan liiton rastamiehet ja noi Purdie & Miles-tyyppiset souljäbät on mun kirjoissa kurkoimpia.
 
Ja mitä Mesukkaan tulee, niin alallaanhan se on loistava, mut pidetään puurot ja vellit eri kipoissa kuitenki.
 
Pidetään pidetään.
 
Tänä "musa on musaa"-kaikkiarvokeskustelutohittavanaPAITSItiettyjenpiirienarvostuksensaaneidenkumartamisenhyväksyvänä aikakautena on tämmöisillä keskusteluilla taipumusta saada mut raivon partaalle. Toisaalta kaikki pitäis hyväksyä (itse en haluaisi), toisaalta pitäis olla muka "hyvän musiikin kuuntelija".
 
Olen ihan hukassa. Ja Roberto, sinä olet joskus tulilinjallani. Joskus aiheetta, joskus et.

Olen ihan hukassa. Ja Roberto, sinä olet joskus tulilinjallani. Joskus aiheetta, joskus et.
 
Tulkaa parijonossa ni ehtii lyömään :D

Ajat muuttuvat. Musa muuttuu. Rumpalit muuttuvat. Svengi muuttuu. Muuttuuko ihminen? Ei.
 
Ehkäpä ei aina tarvitsisi ruveta vertailemaan niin mahottomasti nykyjuttuja niihin vanhoihin juttuihin. Kyllähän nuo nykyajan svengit (tai mitä lie ovatkaan) aika matemaattisilta ja konemaisilta ja vaikka miltä yli 40-kymppisen korvaan kuulostavat, mutta so not.
 
Eiköpähän tuo mene aina niin, että kun oman aikansa kovia soittajia diggailee, niin tulee joku vanhan liiton mies tuota pikaa kertomaan paremman totuuden. Kun diggailin Ian Paicetta aikoinaan, niin tuli vanhempi heppu sanomaan, että onhan tuo ihan ok, mutta kyllä Gene Krupa sentään oli jotain jne...
 
Tai jotain.

No eivät tasan kutoneet. Jos avaat noiden mainittujen rumpaleiden soittoa tahti tahdilta, voit huomata yhteneväisiä käsienjärjestyksiä, siis rudimentteja.
 
En minä Tomasta dumaa. Enemmän yritän muistuttaa nuorempia siitä, että mitään uutta taivaan alla ei tällä rummuttamisen saralla ole tullut Tomaksenkaan toimesta. Kaikki on jo olemassa. Jokainen rumpali tulkitsee tavallaan näitä perinteitä, joita ammennetaan siitä samasta rudimenttilaarista, josta Buddykin on omansa aikoinaan imaissut. http://members.aol.com/russg1776/rudihist.htm
 
Ja sitten se groove. Sana ei yhdisty Meshuggahiin siinä mielessä, kuin minä grooven ymmärrän.

Gene Krupa sentään oli jotain jne... Joopa. Oma isäni tunsi nimeltä vain Genen. Gene oli tähtirumpali ja legenda, jonka sota-ajan lapset hyvin muistavat.
 
Gene itse sanoi Mel Thormen (Buddyn elämänkerran kirjoittaja) kohteliaisuudelle hänen loistavasta rummutuksestaan: Buddy Rich on paras rumpali, joka on tämän pallon ilmaa hengittänyt. Kun Buddy syntyi, Jumala rikkoi muotin ja heitti sen pois.
 
Minun kohdallani ei ole kyse siitä, ettenkö pystyisi uutta musiikkia kuuntelemaan tai uusia rumpaleita minään pitämään. Musikaalisia rumpaleita näiden numeronmurskaajien sekaan tulee liian vähän. Keith Carlock on piristävä poikkeus.
 
Katselin nuo Tomaksen klipit uudestaan. Todella rentoa soittoa ja helvetin hyvin soitettua. Varmasti groovaa groovemusassa Tomaskin. Oudot tahtilajit ovat todellinen haaste, joista selvityminen on vaikeaa kenelle tahansa.

Munkin mielestä Haake groovaa joskus. Tarkoittaako se että mulla ei oo munakarvoja? Pitää käydä kusella tarkistamassa.
 
EDIT
 
Kyllä se letku sieltä viidakon keskeltä kurkotti.

http://www.youtube.com/watch?v=5prrbihsb3g
 
Ei innostu. Olen kyllä yrittänyt kuunnella, ennenkin, kun on kovasti hehkutettu. Ei kuulosta mun korvaan hyvältä, tulee jotenkin kiilaava olo.
 
Nuo raajojen eristysjutut on mun mielestä vaan motoriikkaa, varmasti vaativia, mutta toisaalta monet pystyisivät niitä oppimaan jos treeni-intoa riittää ja omaa jonkunlaista motorista lahjakkuutta.
 
Itse olen ainakin joutunut kompensoimaan musikaalisuuden puutetta rumpujen soitossa matematiikalla: monet jutut on tarvinnut pilkkoa pieniin osiin ja laskea tarkasti.
 
Ehkäpä siksi edellä linkitetty Purdien klippi kuulosti todella hyvältä - ei tietoakaan matematiikasta! Ja hyvät soundit, etenkin basari (tietysti äänenlaatukin oli parempi).

Mitä helkkaria, tuplabasarimuilutuskin voi kuulostaa siistiltä: http://www.youtube.com/watch?v=BatXT196-Qw

Älkää tapelko groovesta Hollmin ja Roberton kanssa, miekin tein sitä kun olin yläasteella ja vuosien päästä huomasin olleeni väärässä ja tässä myönnän sen, hah
 
Ei metalliin pitäisi koskaan sotkea mitään mustien miesten groovea, se pitää olla kylmää, länsimaisen tehdaskoneiston kalsketta siirrettynä liian nopeasti ja liian äänekkäästi korvasta sisään. Ei pitäisi pilata hyviä asioita sotkemalla niitä keskenään. Pitäkää blues pois metallista, metalli poissa bluesista. Ei pidä pelleillä vakavilla asioilla.
 
Ja kuunnelkaa Insect Warfarea.

se pitää olla kylmää, länsimaisen tehdaskoneiston kalsketta siirrettynä liian nopeasti ja liian äänekkäästi korvasta sisään.

 
on kyllä joitakin hevilevyjä, joissa kvantisointi ja post-triggerointi tekee rummutuksesta tuskallista kuunnella. en olisi ihan samaa mieltä tuosta sun kanssa.

on kyllä joitakin hevilevyjä, joissa kvantisointi ja post-triggerointi tekee rummutuksesta tuskallista kuunnella. en olisi ihan samaa mieltä tuosta sun kanssa.
 
Taisi olla sitä sarkasmia.

Mun mielestä Aegis on ennenkin puhunu et metallin pitää olla konemaista ja kylmää (tietyissä konteksteissä pitää kyllä paikkansa) jne, joten ihan sen perusteella vastasin.

No jos näin on, niin disagreen aika rankasti Aegiksen mielipiteen kanssa.

Tomas Haake on ainakin allekirjoittaneen ehdoton suosikkirumpali. Jos groove -sanaa ei saa käyttää (tällähän viitataan usein musagenreenkin) niin kuvatkoon tuota kannuttelua sitten dynaamisuus ja soljuvuus. Tykkään myös tuosta kuinka tuo perus neljään menevä syke yhdistetään _soljuvasti_ polyrytmisiin kuvioihin. Miehellä on myös soundillisesti hyvin valkatut kamat tuollaiseen musaan, isoa peltiä ja Sq2 -rummusto.

Mä taas kaipaisin ton kvantisoidun "soljuvuuden" sijaan tähän polyrytmiikkaan sellasta afrikka/brasilia-tyyppistä törkeyttä eli "timen elastisuutta". Niinku Ali Farka Touren kitaroinnissa esim.
 
Jos noi jätkät soittais noi samat asiat niin, et klikin kolahdus tapahtuis ainoastaan tahdin ykkösellä, lopputulos olis saletisti mielenkiintoisempi. Teoriani on siis, et koko ajan kelataan ihan liian lyhyttä aikayksikköä, mikä johtaa siihen et kaikki on tota nakunaku-tuubaa.
 
Tai jotain.

Tykkään myös tuosta kuinka tuo perus neljään menevä syke yhdistetään _soljuvasti_ polyrytmisiin kuvioihin. Miehellä on myös soundillisesti hyvin valkatut kamat tuollaiseen musaan, isoa peltiä ja Sq2 -rummusto.
 
Juu, Haake fanipoikia itsekkin kyllä olen. Juurikin tuo vahva 4/4 fiilis on yks näistä Mesun ominaispiirteistä. Vaikka siellä kitaralla, bassolla tai vaikka basareilla tuleekin monenmoista tahtilajia sun muuta, niin aina se perusnelonen sieltä jostain kuuluu :) Soundit myös toimii oikein hyvin, ei siellä mitään splasheja, belliä tai muuta tämmösessä tarvita!
 
Teoriani on siis, et koko ajan kelataan ihan liian lyhyttä aikayksikköä, mikä johtaa siihen et kaikki on tota nakunaku-tuubaa.
 
Ite taas miellän että ei ne meshuggahin poijjaat siellä niitä vitosia tai seiskoja pahemmin laskeskele. Niitäku laitellaan tarpeeksi monta peräkkäin ja ajatellaan se 4/4 niin se ykkönen siellä jossain napsahtaa kaikille samaan aikaan ja eikun uutta kiertoa, oli se sitten 7 tai 12 tahdin mittainen. Ja yleensä ne kierrot ei niitä lyhimpiä ole. Jos sen 5/8 laskee vaikka yy kaa koo nee vii ja taas yy kaa koo.. niin helposti siitä tulee tökkivää ja se groove ja soljuvuus kärsii. Eips sitä ykköstä kannata aina joka tahdin alkuun merkkailla ja se tekee ainaskin itelle mesun musiikista kiinnostavaa. Kyllähän sen näkee tuosta moshauksesta, että mihin tahtilajiin se biisi lasketaan, vaikka siellä eri tahtilajit onkin mukana :) http://www.youtube.com/watch?v=sMmsVxn8d4k&feature=related
 
En tiedä sitten, että puhuttiinko edes samasta asiasta, mutta tulipaha kirjoitettua.

En tiedä sitten, että puhuttiinko edes samasta asiasta, mutta tulipaha kirjoitettua.
 
Ette puhuneet. :)
 
Robertolla hyvä pointti minusta.

Mä taas kaipaisin ton kvantisoidun "soljuvuuden" sijaan tähän polyrytmiikkaan sellasta afrikka/brasilia-tyyppistä törkeyttä eli "timen elastisuutta". Niinku Ali Farka Touren kitaroinnissa esim.
 
Jos noi jätkät soittais noi samat asiat niin, et klikin kolahdus tapahtuis ainoastaan tahdin ykkösellä, lopputulos olis saletisti mielenkiintoisempi. Teoriani on siis, et koko ajan kelataan ihan liian lyhyttä aikayksikköä, mikä johtaa siihen et kaikki on tota nakunaku-tuubaa.
 
Tai jotain.
 
Ihan samaa mieltä.
 
Mainio Jaska Lukkarisen klinikka jokunen vuosi sitten Tavastialla kertoi samaa asiaa. "En ole edes laskenut, miten tämä tahdeittain menee, mutta kahteenkymmeneenyhteen menee melodianpätkä..." Eli kaveri soitti musiikkia rummuilla, ei sekvenssejä. Kuulosti kyllä mainiolta näyte muiden soittajien mukana.

Ihan samaa mieltä.
 
Mainio Jaska Lukkarisen klinikka jokunen vuosi sitten Tavastialla kertoi samaa asiaa. "En ole edes laskenut, miten tämä tahdeittain menee, mutta kahteenkymmeneenyhteen menee melodianpätkä..." Eli kaveri soitti musiikkia rummuilla, ei sekvenssejä. Kuulosti kyllä mainiolta näyte muiden soittajien mukana.
 
Ilmeisesti ette oikeasti tiedä Meshuggahista yhtään mitään, koska miehethän nimenomaan eivät laske tahtilajeja, vaan sovittavat rumpuosat fiilispohjalta. Sekvenssejähän tuollaisessa äärimmäistä tarkkuutta vaativassa meiningissä on pakko jossain määrin hahmottaa.
 
Haake ei sanojensa mukaan pidä metronomin käytöstä, eikä kirjoita osiansa auki (vaikka pystyykin), vaan opettelee kaiken korvakuulolta ja perstuntumalta. Meshuggahin biisit vaan ovat sellaisia, että ne täytyy vetää helvetin tarkasti. 10 bpm:n nousu loppuun mennessä vaikeuttaa kitaristien hommaa huomattavasti, totesi Haake itse.
 
Ei Meshuggah, eikä muukaan metalli groovaa sanan varsinaisessa, perinteisessä merkityksessä. Eikä sen pidäkään groovata, pidetään puurot ja vellit erikseen. Metallia veivataan ihan eri tatsilla. Kuitenkin esim. Haaken, Lombardon, Vinnie Paulin, Sean Reinertin ja Charlie Benanten soitossa on tietynlaista hyvin voimakasta imua, ei ehkä perinteistä groovea, mutta jotain, mikä saa pään liikkeelle.
 
En tiedä groovaako yksikään valkoinen rumpali samalla tavalla kuin mustat veljet, vai onko tämä vain joku päänsisäinen fakkiintuminen. Esim. Gavin Harrison, Benny Greb ja muut kuulostavat kuitenkin loppujen lopulta laskelmoivilta. Tämä ei ole omasta mielestäni yhtään huono asia, molempien soitto ja musikaalisuus on uskomatonta. Ehkä Stanton Mooressa on jotain sellaista mustaa New Orleans-groovemeininkiä. Mies onkin soittanut koko ikänsä ns. perinteistä mustaa musiikkia.