Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Mun käsittääkseni ei. Laiho sanoi eräässä Soundin haastattelussa, että "minähän tässä olen pääasiallinen biisinkirjoittaja ja vokalisti, joten samalla hoituu se soolokitarointikin, vaikka Latvala onkin ihan pätevä kitaristi. Ja soittihan se yhden soolon tuossa uusimmalla levyllä." Muistaakseni tuo haastattelu oli tehty edellisen levyn ilmestymisen aikaan.
 
Niin? Ei tuo viittaa kovin mitenkään siihen että latvala haluaisi sooloilla laihon rinnalla biiseissä tai että laiho ei tykkäisi ajatuksesta.

Menkääs ny tonne jauhaan Laihosta ja Latvalasta: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=44&t=167880

Mitä sitten, vaikkei se tuo skeneen mitään järisyttävän uutta? Onko se vaatimus, että kitaristia voidaan pitää "jo todella hyvänä"? .... Laiho onnistuu mun mielestäni tässä. Sen tyyli on tunnistettava ja se klaaraa sen hyvin.
 
Eipä Laihon tyyli mitenkään erikoinen ole. Mikäs siinä kun vetelee samalla lailla (+huonommin) livenä kuin levyllä. Ainakin sen kaikki opetusmateriaali youtubessa kuulostaa todella paskalta. Herman Li #2.
 
Yngwiessä itse arvostan sitä improvisaation määrää.

Sillä on 12 kultarolexia.
Lars Johan Yngve Lannerbäck

Pikkasen hakusessa sillä osaa porukkaa joka edes viittii mainita samassa lauseessa Ynkky ja laiho. Kuitenki ihan eri tason sankareista kyse.

Kuinkas moni oli rockperryssä ynkkää kattomassa? ja kävittekö nimmarit hakemassa ennen keikkaa? aika pettymys oli kun ei saanu kuvata siellä niin ei päässy galleriaan lesoomaan :(

Hoplaa...
 
Onhan se kuitenkin Yngwie.
 
Viime levy eli Unleash the Fury oli hieman kaksijakoinen levy. Muutamia hyviä riffejä ja muutamia hyviä biisejä löytyi, sitten turhia instrumentaalibiisejä oli aivan liikaa ja soundit olivat kyllä erittäin tunkkaiset. Laulajana oli kuitenkin niinkin asiamies kuin Doogie White, mutta edes Whitekaan ei pystynyt pakettia enää pelastamaan.
 
Ei voi muuta kuin olla samaa mieltä ja asian on kirjallisestikin tullut todettua Inferno #30/2005:
 
Yngwie Malmsteens Rising Force
Unleash the Fury
Steamhammer
6 /10
 
Kitarasankari Yngwie Malmsteen jakaa soitto- ja musiikkityylillään mielipiteet tasan kahteen kategoriaan: niihin, jotka pitävät vahvasti klassisesta musiikista ammentavan ankaran tiluttajan hard rockista ja niihin, jotka eivät voi sietää miljoona nuottia sekunnissa soittoonsa änkevää maestroa. Yhtä kaikki herran tyyliä jäljitteleviä kitaristeja on kuitenkin ilmaantunut, mutta on vain yksi Yngwie, jonka mies itseksi varsin hyvin tietää.
 
Unleash the Fury on 72 minuutin mitassaan yhtä massiivinen kuin kitarataitelijan ego. 18 kappaleen joukkoon mahtuu musiikkia laidasta laitaan aina Bach-variaatioista rennon 80-luvun henkisiin kokeneen Dougie Whiten tulkitsemiin hard rock paloihin. Kokonaisuus huokuukin erittäin vahvaa Yngwien uran alkuaikojen henkeä, mikä tuntuu sopivan miehelle paremmin kuin parilla aiemmalla levyllä kokeiltu hieman modernimpi ote.
 
Vaikka Yngwie Malmsteenin sujuvaa ja yltiöpäistä kitarailoittelua kuunteleekin mielellään, on Unleash the Fury kuin rusinapullataikinaa. Pieninä erinä maukasta, mutta suurina määrinä ahmittuna öklöttävää. Kuivatun rypäleen kaltaiset makeat sattumat ovat myös harvassa, parhaana esimerkkinä kitaristin itsensä tulkitsema balladi Cherokee Warrior ja vauhdikkaasti kulkeva Magic And Mayhem instrumentaali. Sanonta kaikki asiat eivät aina ole siltä miltä ne näyttävät on levyn kohdalla hyvä pitää mielessä, sillä sen verran kammottavan tökerö levyn kansitaide on.
 
Missähän mahtaa Malmsteen mennä nyt? Ripper Owens Rising Forcen keulilla ja uusia visioita toteuttavana, kenties?
 
Toivottavasti olisi ainakin paremmat soundit kuin viime levyllä, niin paljon on voitettu jo silloin.
 
Levyn kerran kuunnelleena täytyy sanoa, että mukavan positiivinen yllätys. Meininki on aika ihan alkuaikojen Ynkkaa ja hyvin Ripper vetää, ei voi mitään. Onhan levy taas järkälemäisen mittainen, mutta ei se pahemmin haittaa. Levyn kansi taas suht järkyttävä, mutta tavarmerkkihän tuota voi jo pitää.

Kitarasankari Yngwie Malmsteen jakaa soitto- ja musiikkityylillään mielipiteet tasan kahteen kategoriaan: niihin, jotka pitävät vahvasti klassisesta musiikista ammentavan ankaran tiluttajan hard rockista ja niihin, jotka eivät voi sietää miljoona nuottia sekunnissa soittoonsa änkevää maestroa. Yhtä kaikki herran tyyliä jäljitteleviä kitaristeja on kuitenkin ilmaantunut, mutta on vain yksi Yngwie, jonka mies itseksi varsin hyvin tietää.
 
Tässäpä oiva osuus, johon puuttua (ei kuitenkaan kirjoittaneen henkilön kommenttiin sinänsä, vaan itse tähän pieneen lainaukseen joka ei edusta koko tekstiä).
 
Omat kokemukset Ynkästä rajoittuvat Ecilipseen ja sitä vanhempaan tuotantoon ja ko levyjen pohjalta on hieman vaikea ymmärtää tätä yleistä höpinää tilutuksesta ymsyms. Toki levyillä on myös harvakseltaan titityy-soolobiisejä, mutta valtaosa materaalista on perushyvää hard rockia, jossa kitaralla on hieman paremmin mietittyjä komppeja kuin normaalit voimasoinnut. Säkeistöissä ei ole ylimääräistä titityytä ja laulajat summuut saavat riittävästi tilaa.
 
Ymmärtäisin kritiikkitulvan jos sitä tilulilua tulisi koko ajan laulujen taustalla mutta eihän sitä ole kuin sooloissa ja nekin ovat varsin maltillisen pituisia. Mun mielestä pitäisi vaan arvioida kokonaisuutta eikä vaan sitä Trilogy Op Suite 5:ttä jne.

harvakseltaan titityy-soolobiisejä,
 
kitaralla on hieman paremmin mietittyjä komppeja kuin normaalit voimasoinnut. Säkeistöissä ei ole ylimääräistä titityytä ja laulajat summuut saavat riittävästi tilaa.
 
Ymmärtäisin kritiikkitulvan jos sitä tilulilua tulisi koko ajan laulujen taustalla mutta eihän sitä ole kuin sooloissa ja nekin ovat varsin maltillisen pituisia.
 
Oletko nähnyt Ynkkää livenä? :D
 
voimasoinnut hiuksista swidduhun jne. ei sillä, älkää ymmärtäkö väärin. kun itse menin katsomaan Ynkkää Kultsalle halusin nähdä sen tiluttavan 2,5 h ja sitä sain, jopa enemmän kuin uskoin saavani. vaan ei haitannut tippaakaan.

Niinhän se on että LIVEnä se lähtee aina vähän hra Yngwieltä lapasesta se touhu ;) 2x livenä todistanut...
 
Mutta niinhän se pitää ollakkin! Jos prkls Ynkkää mennään kattomaan niin kyllähän sitä pitää Ynkkää saada =)
 
Oli kyllä mainio keikka Rockperryssä, lieneekö sitten johtunut siitä alkoholin määrästä verisuonissani vai nostalgian huumasta vaiko molemmista ;) Mutta oli se hienoa! Ja Timo "viikate" Owens veti oikein hienosti =)

Tuli juuri kuunneltua Yngwien uusin levy Perpetual Flame, ja pakko kyllä sanoa ettei mies ole enää parhaimmassa vireessä. Soitto on tekniikaltaan hyvää, mutta sooloideat ovat kateissa ja päämäärätöntä kaahausta. Toisin oli kaikilla ennen 2000-lukua tehdyillä albumeilla. Vanhemmilla albumeilla sooloissa oli hyviä melodioita ja uusiakin ideoita. Myös kappaleet ovat mielestäni menneet yksinkertaisempaan suuntaan, ja parissa kappaleessa on kertsissä jopa samat sointukulut ja melodiat kuin aiemmilta levyiltä löytyvissä kappaleissa. Pitääkin kuunnella uudestaan ja tsekata mitkä kappaleet olivat kyseessä...
 
Toki on muistettava, että kun on tehnyt about 200 biisiä, tulee samoja/samantyyppisiä ideoita käytettyä väkisinkin...
 
Edelleenkin suosikkilevyni ovat Yngwien tuotannosta: Alchemy, Fire And Ice, Marching Out, Magnum Opus, Rising Force ja Trial By Fire.

Oletko nähnyt Ynkkää livenä? :D
 
voimasoinnut hiuksista swidduhun jne. ei sillä, älkää ymmärtäkö väärin. kun itse menin katsomaan Ynkkää Kultsalle halusin nähdä sen tiluttavan 2,5 h ja sitä sain, jopa enemmän kuin uskoin saavani. vaan ei haitannut tippaakaan.
 
Mitäs mä tuossa postissani sanoin kokemuksien rajoittumisesta. Livet on sit liveä - niissä pistetään studiopellebändi ruotuun.
 
Vanhoille levyille on kuitenskin tehty ihan oikeita biisejä eikä mitään intergalaktisia sooloplatformeja.

On se tuo Marching Out kyllä tämän ukkelin parhaimpia levyjä. Heti Preluden jälkeen pärähtää levyn paras kappale "Ill See The Light Tonight". Loppupäästä löytyy sitten vielä "Cauhgt In The Middle". Levyn biisit on kyllä parhaimmistoa mitä Ynkkä on saanut väännettyä.

Nyt pyörii Perpetual Flame soittimessa. Soundit eivät ole järisyttävästi parantuneet Roy Z:n miksauksesta huolimatta, varmaankin jos omalla studiolla on taas nauhoiteltu. Ripperiä kuuntelee kyllä mielellään. Muuten aika perus-Ynkkää hyvässä ja pahassa, tosin edellistä tiukempi kokonaisuus.

On se tuo Marching Out kyllä tämän ukkelin parhaimpia levyjä. Heti Preluden jälkeen pärähtää levyn paras kappale "Ill See The Light Tonight". Loppupäästä löytyy sitten vielä "Cauhgt In The Middle". Levyn biisit on kyllä parhaimmistoa mitä Ynkkä on saanut väännettyä.
 
Kyllä näin on! Marching Out on aivan loistava kaikin puolin. Myös Jeff Scott Soto on mielestäni aina sopinut lauluäänensä ja -tyylinsä puolesta erinomaisesti Yngwien biiseihin.

Onhan Perpetual Flame parasta Malmsteenia sitten 80-luvun. Ripper vetää vokaalit välillä ehkä jopa ärsyttävästikin Halfordilta kuulostaen, mutta silti juuri sillä tavalla kuin ne pitääkin. Maestro itse on loistovireessä mukana, verrattuna muutamaan muuhun albumiin, pääpaino on tällä lätyllä biiseillä eikä sillä teknisen taituruuden esittelyllä, minkä luulisi tulleen selväksi jo kultaisella 80-luvulla. Loistavia sävellyksiä ja sovituksia Yngwie-sedältä ja omasta mielestäni jopa tietynlaista uusiutumistakin on havaittavissa.
 
Muutama ns. singlebiisi on aivan 80-luvun tasoa: Death Dealer, Damnation Game & Red Devil olisivat 100 % varmaa hittikauraa, jos vuosilukuna olisi vuoden 2008 sijasta 1988.
 
Yhteenvetona: muutama turha biisi ja "vanhan ajan" Malmsteen-näytäntö, mutta yleisilmeeltään ja erityisesti biiseiltään loistavaa materiaalia jopa verrattuna Malmsteenin parhaisiin ja ennen kaikkea tunnustetuimpiin levyihin.

Heikko äänenlaatu, mutta laitetaanpa:
http://www.youtube.com/watch?v=XyN4nblqqrk
 
Helkkarin hyvin Ripper vetää. Biisinä siis I'm a Viking.

Ynkkää kyllä dissataan ihan liikaa. Mun mielestä sen ekat 5 levyä on tajuttoman kovaa settiä, vaikka menee ne soolot joskus vähän yli :D Eli siis Rising force, Marching out, Trilogy, Odyssey ja Eclipse. Kyllä se Fire & ice on kanssa hyvä levy, mutta löytyy muutama täyte biisiltä kuulostava.
 
Niitten jälkeen kun alko tulee näitä Seventh sign ja Alchemy jnejne. niin todella huomas että ideat alkaa loppua. Samalla niiden laulajat on aivan järkyttävän huonon kuulosia esim. vaikka tää Mike Vescra. Yks kanssa mikä huonontu niin saundit levyllä. Niistä tuli niin saman kuuloset kun 70% nyky hevi levyistä että kompressoidaan helvetisti ja korostetaan kaikkee ja luullaan että siitä tulee jotenkin munakkaamman kuulonen, mutta tosi asiassa se on aivan huono ja sitä on rasittavaa kuunnella.
 
Mitäs nyt siittä uusimmasta. Nimi kopioitu yhdesta maailman parhaatsa instrumentaali neoklassis levystä eli Jason Beckerin Perpetual Burn. Mutta Ynkällähän on Flame :D Niin siinä levyllä mennään taas tähän saundi kuoppaan ja toi laulaja Tim "Ripper" Owens ei sävähdytä yntään. Varsinkin sen Vibrato on jotenkin en vaan diggaa.
 
Toivoisin että se Ynkkä tajuais ottaa sen jonkun muun sen kanssa säveltään niitä ja heittaa laulajaks vaikka Joe Lynn Turnerin, Jeff Scott Soton tai Mark Boalsin. Ja vetäis ne saundit kuntoon. Eli sitä samaa munakasta laatua kun 80-luvulla.
 
Vaikka Ynkkä ei oo mitään hyvää keksiny viimeseen 15 vuoteen :D niin kyllä mää sitä arvostan joka tapauksessa.

"Yngwie Malmsteen to release a all instrumental acoustic album which will contain re arrangements of his ballad songs played on Acoustic Guitar and string and choir arrangements only. It is a master piece showing the tender, delicate version of his classic songs as well as a new composition.
Release date: March 10 2009"
 
kertoi meille yngwiemalmsteen.com/news.