Klassinen ›

- J. S. Bachin kaikki kaksoiskonsertot - näistä ei voi olla pitämättä. Bachilta ei tosin huonoa kappaletta löydykään, mutta suosittelen aluksi välttämään orkesterisarjoja.
- Mozart voi olla aluksi liian hilpeää, mutta Requiem on helppo suomalaiselle luonteelle. Lisäksi 40. ja 41. sinfonia.
- Beethovenin sinfoniat nro 3, 5, 6, 9, sekä pianosonaatit lempinimillä.
- 45 min. päästä Yle Teemalta Wagnerin Tristan ja Isolde. Näitä on helppo seurata ilman aiempaakin tutustumista.
- Lue joitakin analyysejä moderneista kappaleista ja kuuntele.
- Kuuntele suomalaista nykymusiikkia: taidemusiikki lienee ainoa asia, missä suomalaiset ovat tällä hetkellä maailman parhaita. Tätä kuulee paljon sanottavan esim. yhdysvaltalaisilla musiikkipalstoilla, joten kyse ei ole vain minun mielipiteestäni.
 
Näiden jälkeen luultavasti pääset omin avuin eteenpäin. Lisäksi muista lukea paljon, sillä kirjoista opit luultavasti enemmän kuin äänitteiltä. Partituurejakin olisi hyvä joskus tutkia.

Edellä mainittiinkin jo paljon hyviä kappaleita, niiden lisäksi ja täsmennykseksi itse valitsisin näitä:
 
- Bachin se kuuluisa Badinerie. Ei voi olla pitämättä. Samalla sopivan lyhyt.
http://www.youtube.com/watch?v=xVxwuirUX-M
 
- Lisää Bachia: kolmannen Brandenburgilaiskonserton ensimmäinen osa on jytisevää barokkikamarimusiikkia parhaimmillaan:
http://www.youtube.com/watch?v=hZ9qWpa2rIg
 
- Vielä: jos jotain Bachin fuugaa haluatte suositella, niin älkää suositelko sitä iänikuista Toccataa jne. vaan mielummin vaikka suurta G-mollifuugaa BWV 542/2. Mielestäni siitä ei fuuga parane. Ikävä kyllä en ole kuunnellut vielä kovinkaan hyviä ihmisten tulkintoja kappaleesta. Hankkikaa midinä ja pistäkää kone soittamaan. Vaikutelmaa saatte tästä: http://www.youtube.com/watch?v=6clTa8_QYQE
 
- Mozartin Requiem on erittäin laadukas ja ytimekäs teos ja sopii klassisen esittelyyn mainiosti. Esimerkiksi Dies Irae on vaikuttava:
http://www.youtube.com/watch?v=nl-wRbJoWVA
 
- Myöskin vaikkapa Sanctus Verdin Requiemista. Uskomattoman monimutkainen teos, vaikka hyvin soitettuna kuulostaa kevyeltä kuin päivänpaiste. Ei myöskään ylimitoitetun pitkä. Seuraavassa Karajanin tulkinta, mielestäni hieman liian hidas ja laahaava:
http://www.youtube.com/watch?v=uUsVykGFofY
 
Eli tässä nyt tällainen kapea valikoima omia ehdotuksiani, kapea siksi, että suurin osa muista mielestäni sopivista kappaleista on jo mainittu.
 
Beethovenin viidennen ensimmäinen osa tunnetaan laajasti, ja jos henkilö on siitä kiinnostunut, kannattaisi ehkä soittaa muutkin osat, ainakin kolmas ynnä neljäs:
http://www.youtube.com/watch?v=jDar-ycF5fE
 
Oma suosikkini Mahler ei tähän listaan kovin helposti pääse yli tunnin mittaisten, mahdollisesti vaikeatajuisten jättiläissinfonioittensa takia. Mutta toisaalta 8. sinfonian 1. osa: http://www.youtube.com/watch?v=-Wi1j-rpcEw
 
saattaisi hurjassa voimassaan ja yksinkertaisessa mahtavuudessaan sopia hyvin aloittelijallekin, jos tämä sellaisesta on kiinnostunut. Herkemmille kuulijoille taas Das Lied von der Erde tarjoaisi yleisinhimillisiä tuntemuksia ja samalla portin modernimman taidemusiikin maailmaan: http://www.youtube.com/watch?v=vwzCtlfZbKU

Oma suosikkini Mahler ei tähän listaan kovin helposti pääse yli tunnin mittaisten, mahdollisesti vaikeatajuisten jättiläissinfonioittensa takia. Mutta toisaalta 8. sinfonian 1. osa: http://www.youtube.com/watch?v=-Wi1j-rpcEw
 
En ole varma onko vielä ehdotettu, mutta itse kuunteluttaisin tämän tilalla mahdollisesti 5. sinfonian ekan osan. (Mahler on myös oma suosikkini.)

Bachin kaksoiskonsertoista on vielä huomautettava, nimeämistapa kun ei ole yksiselitteinen, että tarkoitan nimenomaan teoksia BWV 1043, 1044, 1055, 1060.
 
Kappaleet ovat ladattavissa mm. täältä:
 
http://www.legalsounds.com/download … -1043,-1044,-1055,-1060/album_91171
 
Itselläni ovat juuri kyseiset tulkinnat, ja pidän niitä erittäin onnistuneina.

En ole varma onko vielä ehdotettu, mutta itse kuunteluttaisin tämän tilalla mahdollisesti 5. sinfonian ekan osan. (Mahler on myös oma suosikkini.)
 
Mahlerin lied-teokset "Lieder eines fahrenden Gesellen", "Des Knaben Wunderhorn" sopii aloittelijalle (ja on erittäin hyviä). "Kindertotenlieder" on hiukkasen vaativampi. Instrumentaaliteoksista 1. sinfoniaan, kuten jo mainittiin, on erittäin helppo päästä sisään.

Sekä populaari- että klassisessa musiikissa on omat hittinsä, jotka usein ovat kuluneita ja eivät tuo mitään suuria kiksejä. Voit miettiä, antaisitko sukulaisellesi, joka haluaa tutustua rock-musiikkiin ensimmäisenä kuunneltavaksi jonkun Hittibuumi-levyn vai mielummin jonkun oikeasti mielenkiintoisen albumin. Toivottavasti antaisit jälkimmäisen. Samalla tavalla kannatta sanoa ei kaiken maailman "Klassiset suosikkisävelmät"- ja "Kaunis rauhallinen klasarihetki"-levyille.
 
Musta ei kannata aluksi yrittää edes saada mitään kokonaiskuvaa klassisen musiikin historiasta vaan enemmänkin tutustua erilaisiin teoksiin ja oppia nauttimaan erilaisista klassisen musiikin teoksista. Historiaan voi tutustua sitten myöhemmin. Kokeile esimerkiksi Sibeliuksen viidettä sinfoniaa, se ei ole mitään ihan käsittämätöntä, mutta ei myöskään turhanpäiväinen renkutus.

Kokeile esimerkiksi Sibeliuksen viidettä sinfoniaa, se ei ole mitään ihan käsittämätöntä, mutta ei myöskään turhanpäiväinen renkutus.
 
Kohtuullisen turhanpäiväinen ilman finaalia. Ja se keinuva teema vasta ärsyttävä onkin. Nelosta ja seiskaa soimaan, jos Sibelius kiinnostaa.
 
Itsekin kun olen popin kautta klassiseen kulkeutunut olen huomannut juuri romantiikan orkesteriteokset vaikeimmaksi, aivan liian ällösiirappisiksi. Modernismia suosittelisin jatsareille ja rokkareille barokki-allegroja sekä Sturm und Drangia (myöhäisklassismin molliteoksia).
 
Tiedän kyllä ihmisiä, jotka hakevat klassiselta kuitenkin niitä isoja orkestereja, osa taas Chopinin pianomelankoliaa, joten ei kai tässä muuta voi neuvoa kuin että kuuntele sitä mikä kuulostaa hyvältä. Pelkästään sivistysmielessä kuunteleminen voi olla joskus aika puuduttavaa, varsinkin jos kyseessä on vaikkapa Wagner.

Minulle tuntuu vain Delius tuovan lähinnä hänen laajamuotoisimmissa teoksissaan sen emotionaalisen ja haltioitumista hipovan pakahduttavan tyydytyksen tunteen, jota musiikkielämyksiltä kaipaan ilman mitään subrettidiivailua ja tekotaiteellista pateettisuutta, älyllistä konstruktiivisuutta, musiikillista kubismia, atonaalisuutta, joskaan tonaalisuuden perustana ollut toonikan ja dominantin välinen polariteetti tonaalisuuden sanaston laajentumisen ja tonaalisten vapauksien vuoksi kyennyt enää vastaamaan tarpeitani ja stimuloimaan älyäni yhtä välittömällä ja mukaansa tempaavalla tavalla kuin Deliusin myöhäisromanttinen tyyli.

Olen viime aikoina taas yrittänyt sukeltaa vähän syvemmälle taidemusiikin ihmeelliseen maailmaan. Varmasti "oikea" tapa olisi edetä kronologisesti, mutta olen lieväksi yllätyksekseni huomannut, että (Beethovenia ja Bachia lukuunottamatta) minua innostaa lähes yksinomaan 1900-luvun puolivälin tienoilta lähtien tehty musiikki.
 
Nämä ovat valistumattoman aloittelijan ylimielisiä ja yksipuolisia huomioita, mutta Mozart kuulostaa minun korvaani pahimmillaan neitimäiseltä sukkahousumusiikilta "nypyttävine" rytmeineen ja romantiikan klassikot siirapissa uitetuilta kahvimainoksen taustabiiseiltä... :O
 
Huomasin muuten, että Tampereen kirjaston sivuilla on linkki Naxos-palveluun, josta löytyy aika huomattava määrä levyjä kuunneltavaksi kirjastokortin numeroa vastaan. Laatu valitettavasti on kuuntelukelvotonta, mutta aloittelijan on sieltä aika kätevä tsekkailla eri säveltäjien tyylejä ja saada ideioita levyjen hankintaan.

En nyt sanoisi niinkään kuuntelukelvotonta sillä onhan Naxos-merkillä esim. monia hienoja historiallisia äänityksiä kuuluen teemaltaan johonkin kullioistakin aihetyyppiä vastaavaan levytyssarjaan, kuten esim. Great Conductors, Beecham jne. jotka eivät aina pärjää välttämättä laadussa Somm-tai Sony-merkin vastaaville teemakokonaisuuksille, mutta poikkeuksiakin on; esim. Deliusin Once upon a time, trullien, maahisten ja peikkojen maailmaan johdattavaan skandinaavisen kansantarun pohjalta sävelletty orkesterifantasia, joka varhaisemmassa versiossaan soundaa täyteläisemmältä mutta rytmiseltä soittimistoltaan hitusen riisutummalta, pelkistetymmältä ja paljaammalta sointikuvaltaan kuin Sonyn julkaisema luonnomukaisempi äänite 50-luvulta ja kuriositeettina mainittakoon, käsittää yhden varhaisimmista ihmisääntä imitoivista hälyäänisistä huudahdusefekteista länsimaisessa orkesterimusiikissa joka toistuu kahdesti kappaleen kuluessa jännityksen ollessa kliimaksissaan.
 
Olen myös ihastunut Naxoksen julkaisemiin Berwaldin pianotrioihin, fragmentteihin, ja muihin pianolla varustettuihin kamarimusiikkiteoksiin joista Duo Concertante viululle ja pianolle löytyi eräältä tuhholmalaiselta kaatopaikalta kauan teoksen säveltämisen jälkeen sinne hylätystä matkalaukusta, jonka sisuksista käsikirjoitusliuskat paistoivat ohikulkijan silmiin, joka poimi ne talteen.
 
Mites toi äänenlaatu...

En nyt sanoisi niinkään kuuntelukelvotonta sillä onhan Naxos-merkillä esim. monia hienoja historiallisia äänityksiä kuuluen teemaltaan johonkin kullioistakin aihetyyppiä vastaavaan levytyssarjaan
 
Tarkoitin, että tuolla kirjaston Naxos-palvelussa mp3-muodossa olevien äänitteiden bitrate on jopa reilusti alle 128 kbps eli ei niitä mielellään pidempään kuuntele. Sieltä löytyy paljon muidenkin julkaisijoiden levyjä, esim. Ondine. Tampereen kaupunki on ilmeisesti ostanut palvelun Naxokselta. Kiinnostaisi tietää, onko muiden kaupunkien kirjastoissa samanlaista nettipalvelua?
 
Naxoshan ei merkkinä ole muita huonompi. Kaikki riippuu levytyksestä.

Naxoshan ei merkkinä ole muita huonompi. Kaikki riippuu levytyksestä.
 
Ainakin se on saanut laajalle levinneenä merkkinä suuren suosion klassista musiikkia kuluttavien levyfriikkien keskuudessa eikä ole hinnallakan pilattu joka lienee ollut tärkein näkökohta levyä markkinoitaessa.
 
Ei tulisi kuitenkaan mieleenkään hankkia ja kuunnella jotakin levytystä ja musiikkia ainoastaan sen äänityksellisten kvaliteettiensa vuoksi kriitikoiden usein imaertelevista ja yliampuvien ylisanojen saattelemina ja näiden todella vaikuttavana syynä ostamaan vikittelevien saatesanojen kannustamana semminkin kun Esim. Deliusin musiikista en ole tainnut lukea ainuttakaan kritiikkiä hyvää tai huonoa yhdestäkään konserttiarvostelusta valtakunallisesta päivälehdestä ollessaan maestrolle liian kova pala purtavaksi tunnetusti vaikeana säveltäjänä esittää esitysten tason vaihdelessa laidasta laitaan myös kansainvälisesti palkittujenkin äänitysten joukossa, jonka olen tullut usein huomanneeksi enkä sikäli pistä pahakseni vaikka hänen musiikkinsa loistaa poissaolollaan ohjelmistoista ettei tarvitsisi hävetä esittäjien puolesta tai repiä hiuksiaan päästään kun tulkinta on onneton.

Sen varrna laajentaisin tuota listaa että se on nyt aika lailla painottunut isoihin bändeihin. Koettaisin pistää mukaan vaikka jotain Chopinin Nocturneja tai vastaavaa niin näkisi että klasari on muutakin kuin sinfoniaorkesterilla tuuttaamista.
 
Samaa mieltä, orkesterimusiikki on aina yliedustettua ja sitä paitsi Chopin on romantiikassa ihan ohittamaton. Vaikka 1. balladi ja tosiaan ne nokturnot. Impressionisteista sitten vaikka Satie, ettei mielikuva jää ihan yhen säveltäjän varaan. Gymnopédiat, Gnossiennet tai miksei molemmat.
 
Kiinnostaisi tietää, onko muiden kaupunkien kirjastoissa samanlaista nettipalvelua?
 
Naxos Music Library, jos muistan nimen oikein, löytyy ainakin pääkaupunkiseudun kirjastojen sivuilta Tampereen lisäks. Niin suuri valikoima, että voi jo sen takia olla ihan hyvä tapa etsiä uutta musiikkia - vaikka niitä ei tolla äänenlaadulla jaksakaan kuunnella kahta kertaa.

Naxos Music Library, jos muistan nimen oikein, löytyy ainakin pääkaupunkiseudun kirjastojen sivuilta Tampereen lisäks. Niin suuri valikoima, että voi jo sen takia olla ihan hyvä tapa etsiä uutta musiikkia - vaikka niitä ei tolla äänenlaadulla jaksakaan kuunnella kahta kertaa.
 
Juu, Naxos Music Library.
 
Itse olen tehnyt niin, että kuuntelen tuolta teoksia sillä korvalla, josko ne kannattaisi hankkia CD:llä. Ja sitten tilaan hyviksi osoittautuneita Amazon.comin Marketplacesta - esim. Naxoksen monia CD:itä saa sieltä uutena jopa alle viidellä dollarilla + pari dollaria posteihin. Itse asiassa, punnan kurssin takia kannattaa etsiä myös Amazon.co.uk:n Marketplacelta (jos on luottokortti).

Samaa mieltä, orkesterimusiikki on aina yliedustettua ja sitä paitsi Chopin on romantiikassa ihan ohittamaton. Vaikka 1. balladi ja tosiaan ne nokturnot. Impressionisteista sitten vaikka Satie, ettei mielikuva jää ihan yhen säveltäjän varaan. Gymnopédiat, Gnossiennet tai miksei molemmat.
 

 
Naxos Music Library, jos muistan nimen oikein, löytyy ainakin pääkaupunkiseudun kirjastojen sivuilta Tampereen lisäks. Niin suuri valikoima, että voi jo sen takia olla ihan hyvä tapa etsiä uutta musiikkia - vaikka niitä ei tolla äänenlaadulla jaksakaan kuunnella kahta kertaa.
 
Idil Biret on tainnut tehdä joukon tai miltei Chopinin koko pianotuotannon kokonaislevytyksenkin juuri Naxoksille,

Itselle kolisee kympillä Brahmsin akateeminen Juhla-alkusoitto. Pistää Gaudeamus Igiturin kuulostamaan hyvältä. Hieno teos, himphamppuisine rallatteluosineen päivineen. Eli ei päällisin puolin mitään vaikeaa kuunneltavaa. Pidän kosolti.
 
linkkiä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=rutevaesEUQ
 
ekstratäkynä hottis-puupuhallinsektio.

Jos oot rokki-ihmisiä ees vähän niin kyllä vanhan Thomas Jensenin esittämä Nielsenin viides sinfonia väkisinkin kolisee! Sitä siis. Nielsen oli muutenkin aika rokkiäijä.
 
Varoituksen sanana että tuosta sävellyksestä on olemassa myös huonoja levytyksiä, jotka ei kuullosta oikealta ollenkaan. Jensen kannattaa kaivaa käsiinsä.

Just katsoin Spike Leen mahtirainan "He got game", jossa musiikkina toisiaan täydentävät Public Enemyn ja Aaron Coplandin kappaleet. Toimii!

Tiedättekö onko Deliusin sarjaa viululle ja orkesterille saatavana CD:llä ja toinen kysymykseni koskee Schubertin rakastettua Paholaisen huvilinna singspieliä joka levytettiin viimeksi kaikitenkin 1978 juhlavuonna 150 v. säveltäjän kuolemasta LP:lle Dietrich Fischer Dieskaun ja Peter Schreierin voimin ja sisältää humalluttavan kaunista musiikkia joka päihittäisi verdin anorektisen melodramattiset operettisävelmät joita tuski voi edes viheltää häpeästä punastumatta suihkussakaan. Delin tunnetuin ja rakastetuin sarjahan jo klassiseksi tullut sellainen on Florida-sarja jonka korkeata laatua populariteetti ei vähennä hiukkaakaan. Sitäkin hengästyttävämpi kauneudessaan on mielestäni North Country Sketches Beechamin johdolla varsinkin syksy ja talvi impressionistisen hämyisässä intohimoisessa kiihkossaan. Sitten tunnemme vuodenajat I sarjan jonka syksy on kateissa kevään ja kesän ollessa sen lumoavimmat osat rekiretken kansanomaisuuden vastapainona ja norjalaisen sarjan satyyrinäytelmästä muokattuna akateemisessa kontrapunktissaan ja rapsodie floridienne tai suite d'orchestre jonka osista 2 on levytetty. Barbirollin suosikki oli muuten Delin sokean kauden orkesterirunoelma kesäisistä tunnelmista, jonka ensimmäiset luonnokset ovat peräisin jo 1900-luvun alkupuolelta. Viimeisinä vuosianaan hä'n täydensi ja kirjoitti valmiiksi myös ihastuttavan 3. viulusonaattinsa Eric Fenby amanuenssinaan ja advokaattinaan, kuten orkesterilaulun Cynara, 2 kappaletta sellolle ja pianolle sekä tanssi improvisaation jonka hän kuuli viimeisinä elonhetkinään radiolähetyksessä soitettavan sekä 7. suurenmoisen kuorolaulusarjan jäähyväisten lauluja jonka Malcolm Sargent johtaa uniohtumattoman ja koskettavan kauniisti.