Jazz ›

sun ran parhaasta levystä näyttää olevan kovin vähänlaisesti yksimielisyyttä
 
Se on tientenkin atlantis.

Se on tientenkin atlantis.
 
Jep. Vaikka Magic City onkin lähes yhtä hyvä. Paras aloitus levy tältä kosmiselta entiteetiltä on kuitenkin Jazz in Silhouette. Ei ihan niin jyrkkää kamaa.

onks tossa top-50 listassa yhtään semmoista kaunista huilujazzia? sehän on niinkun parasta koko genressä. pitäis olla.

onks tossa top-50 listassa yhtään semmoista kaunista huilujazzia? sehän on niinkun parasta koko genressä. pitäis olla.
 
Yusef Lateef on lähinpänä. Siinä on muutamia todella kauniita kappaleita. Ja nimenomaan huilulla.

onks tossa top-50 listassa yhtään semmoista kaunista huilujazzia? sehän on niinkun parasta koko genressä. pitäis olla.
 
Jos kaunista jazzhuilua haluatte kuunnella, suosittelen lämpimästi Juhani Aaltosen levyjä; Mother Tongue ja Otto Donnerin kanssa levytetty Strings ovat todella kauniita levyjä muutenkin, vaikka molemmilla levyillä tenorisaksofoni onkin johtavassa asemassa huiluun nähden.

Bud Powell: Amazing Bud Powell I & II
Ray Charles: Dejavu Retro Gorld Collection
Bill Evans & Jim Hall: Undercurrent

eikös kaikki ennen vuotta -70 tehdyt jazzlevytykset ole tätä nykyä klassikoita? :D

eikös kaikki ennen vuotta -70 tehdyt jazzlevytykset ole tätä nykyä klassikoita? :D
 
No jos terminologiaan mennään, niin klassisen jazzin levytykset tehtiin ennen bebopia:) (classic jazz vs. mainstream/modern mainstream)

No jos terminologiaan mennään, niin klassisen jazzin levytykset tehtiin ennen bebopia:) (classic jazz vs. mainstream/modern mainstream)
 
Onko tällai tosiaan? :o
Kun mie oon kuullut aika paljon sanaa klassinen yhdistettävän esim Theolonious Monkiin ja muihin nimenomaan bebopin aikaisiin. En oo tosiaan siis perehtynyt asiaan tarkemmin, mutta jos joku haluu avata asiaa niin kiva olis :D

Onko tällai tosiaan? :o
Kun mie oon kuullut aika paljon sanaa klassinen yhdistettävän esim Theolonious Monkiin ja muihin nimenomaan bebopin aikaisiin. En oo tosiaan siis perehtynyt asiaan tarkemmin, mutta jos joku haluu avata asiaa niin kiva olis :D
 
Vastaus kysymykseen riippuu todella paljon siitä, keneltä sitä kysytään.
 
Oman näkemykseni mukaan, jazzihmiset ovat hyvin pitkälti yhteisymmärryksessä siitä, että bebop ja sitä ennen valinneet tyylit ovat niin sanottua klassista jazzia. Harva tuskin kieltää, etteivätkö Miles Davisin Kind of Blue tai Art Blakeyn Moanin', joista ensimmäisen katsotaan olevan modaalista jazzia ja toisen hardbopia, olisi klassikolevyjä. Tietysti maailmassa varmaan on ihmisiä, jotka sanovat, että kaikki bebopin jälkeen tullut on turhaa, ei todellista jazzia tai jotain muuta vastaavaa, kuten länsimaisen taidemusiikin puolella on ihmisiä, jotka sanovat kaiken barokin jälkeen tulleen musiikin olevan turhaa. Ymmärtääkseni enemmistö ihmisistä ei omaa edellä kuvattua näkökantaa.
 
Pienempi yhteisymmärrys vallitsee siitä, onko olemassa free jazz levytyksiä, joita voitaisiin pitää jazzin klassikkolevyinä. Olen itse nähnyt eri lähteitä, joissa luetellaan esimerkiksi Ornette Colemanin, John Coltranen (myöhempi tuotanto) ja Eric Dolphyn levyjä klassikoihin kuuluviksi. Tällaisia lähteitä ovat muun muassa Penguin Guide to Jazz Recordings, rateyourmusic.com ja All Music Guide.
 
On toisaalta mielenkiintoista pohita, kuka tai ketkä oikeastaan päättävät, mitkä ovat jazzin klassikkolevyjä. Omasta mielestäni on hyvä kuunnella kaikkia näkökantoja; muusikoita, opettajia, journalisteja ja kuuntelijoita. Miten jokin teos saavuttaa klassikon maineen on aihe, josta riittäisi aihetta monenlaiselle keskustelulle, joka ei välttämättä kuitenkaan edistä tämän keskustelun alkuperäistä tarkoitusta.

Vastaus kysymykseen riippuu todella paljon siitä, keneltä sitä kysytään.
 
Oman näkemykseni mukaan, jazzihmiset ovat hyvin pitkälti yhteisymmärryksessä siitä, että bebop ja sitä ennen valinneet tyylit ovat niin sanottua klassista jazzia.
 
Jazz ja sen tyylejä on määritelty maailman sivu, ja sen hedelmistä saa nauttia vaikkapa googlettamalla. Kun pistin hakusanan "classic jazz", ilmestyi heti sivusto http://www.outsideshore.com/school/ … /almanac/html/Jazz_Styles/index.htm jossa on suht' järkevästi esitetty se, mitä tyylimääritelmät ovat sisäänsä kätkeneet. Eli turha keksiä pyörää uudelleen. Sivusto määrittelee varsin tomerasti seuraavaa.
 
Classic Jazz - Jazz of the pre-WWII era (eli dixie, swing ja big band)
Mainstream Jazz - Bebop and its descendents (eli bebop, cool, west coast ja hard bop)
Modern Jazz - Current trends in jazz (Tästä käsitteestä on erilaisia tulkintoja, koska moderni on modernia vain omana aikanaan. On parempiakin tapoja määritellä mainstreamin jälkeinen jazz, esimerkiksi modern mainstream (modal, free, fusion, post bop) ja contemporary jazz (sitä mitä jus nyt vedetään etulinjassa)
Hybrids And Related Styles - Styles with roots in jazz and other traditions (tähänkään ei törmää kirjallisuudessa juurikaan, vaan voisi puhua etnisestä jazzista ja crossover jazzista)

Kannattaa koklata näitä:
 
The Mahavishnu Orchestra - ''The Inner Mounting Flame'' Ja ''Birds of Fire''
Billy Cobham - ''Spectrum''
Yusef Lateef - ''Live at Pep's'' Vol. 1 ja 2
Albert Ayler - ''Spiritual Unity''
Charles Mingus - ''Black Saint and the Sinner Lady''
John Coltrane - ''Blue Train'' ja ''Giant Steps''
Wayne Shorter - ''Juju'' ja ''Speak No Evil''
Grant Green - ''Idle Moments''
Wes Montgomery - ''The Incredible Jazz Guitar''
 
Voisi jatkaa loputtomiin...

levyn ekan biisin torviarrit ovat niin hienoja että jos moiseen itse koskaan pystyis niin vois luovuttaa siitä ilosta vaikka toisen karvanoppansa...
 
Sanokaa mitä sanotte mutta mun mielestä Mingusin "Oh Yeah", jossa herra itse jättää basson rauhaan ja ainoastaan laulaa ja soittaa pianoa, on mun mielestä herran paras. Sekä tosi hauska että tosi hyvä.
"Oh Lord, Don't Let Them Drop That Atomic Bomb On Me", moderni negrospirituaali
Avausraita "Hog Calling Blues", jossa Rahsaan Roland Kirk kolmine pilleineen oikeesti matkii sikaa!

Funk/fusion klassikoita
 
Lee Ritenour: Live at Record Plant
Larry Carlton: Larry Carlton, Last Nite
Chick Corea Electric Band: Kaikki levyt
Mezzoforte: Mezzoforte
Koinonia: Celebration, Front Line
Spyro Gyra: Spyro Gyra, Morning Dance...
Yellowjackets: yellowjackets, Mirage a trois
Pat Metheny: American Garage, Bright Size Life
Brecker Bros: ...
Tom Scott: ...
Bob James: ...
jne...
 
Vaikea muuten rajata. Jos pitäis valita eka levy minkä kuuntelisin olisi se ehdottomasti: Koinonia Celebration - "Pilgrimis Progression" oikeastaan olisi se biisi,
jossa kaikki kitetytyy ;-)

Armstrongilta tajusin, että ilmeisesti jos ei halua useamman levyn kokoelmia, niin oiva valinta on tämmöinen levy kuin "25 Greatest Hot Fives & Sevens".
 
http://www.amazon.com/25-Greatest-Hot-Fives-Sevens/dp/B000001HIS
 
Tietysti kaikki hyvät ei mahdu yhdelle levylle. Ite tykkään esim Fireworks ja Monday Date biiseistä, mitä tuossa ei ole. Koko "Hot Fives & Sevens" osasto vie neljä CD:tä.
 
Ei kauheesti Armstrongista kyllä puhuta eikä varhaisemmasta jaskasta muutenkaan täällä foorumilla eikä muutenkaan. Jos jonkun jazzia kuuntelevan joskus tapaa, niin se on aina tätä Miles Davis ja Coltrane osastoa, Armstrongia ei koskaan. Mä itse vanhana ragtime-musiikin ystävänä ainakin arvostan enemmän tämmöstä iloista musiikkia myöhemmän taidepaskan sijaan
 
(no ei vaiskaan, tykkään toki myöhemmästäkin)

Ei kauheesti Armstrongista kyllä puhuta eikä varhaisemmasta jaskasta muutenkaan täällä foorumilla eikä muutenkaan. Jos jonkun jazzia kuuntelevan joskus tapaa, niin se on aina tätä Miles Davis ja Coltrane osastoa, Armstrongia ei koskaan.
 
Armstongista voitaisiin puhua vaikka kuukausi, mutta hänen taustabändien esitysten taso ei vain riitä, koska rytmisektion pointti oli hahmottuva vasta parisenkymmentä vuotta myöhemmin. Siksi Milesista ja Tranesta puhutaan, heillä oli bändi, joka eli samaa vuosikymmentä solistinsa kanssa.

Vasta rekisteröityneenä nostan vanhaa topikkia lisäämällä listaan seuraavat:
Oscar Peterson Trio; We Get Requests (1965). Albumilta nostaisin etenkin kappaleen: You Look Good To Me.
Uudemmista ehkä Dexter Gordonin Lullaby for a Monster (1976) voisi sopia listaan.
 
Yleensä olen huomannut levyvalinnassa kiinnittäväni huomiota siihen kuka soittaa bassoa. En muista kuulleeni Esim. Paul Chambersilta yhtään levyä josta en olisi pitänyt.
 
Edit: lisätään vielä Red Mitchelin samanniminen levy (1956)

sub zero: onks tossa top-50 listassa yhtään semmoista kaunista huilujazzia? sehän on niinkun parasta koko genressä. pitäis olla.
 
sama vika kuin edellisellä kirjoittajalla.
 
huilujatsin taitajista olen kovasti mieltynyt Hubert Lawsiin ja Bobbi Humphreyhin. Edelliseltä omistan cd:n, jossa on kaksi Atlantic-klassikkoa samalla levyllä, The Laws of Jazz ja Flute by Laws. Humphrey on edustettuna hyllyssäni vain mainion Blue Note -kokoelman muodossa: Blue Breakbeats. Suositeltavia kakkuja molemmat.
 
Edellämainittu Yuseef Lateef on myös kova! Detroit-levyn funkya groovea on vaikea vastustaa.