Rock, pop, alternative ›

Ja In Rainbowsille nelonen, vaikka todellisuudessa se on kahden tähden levy. Ristiin menee...
 
Offtopicia taasen, mutta itsehän vähän pelkäsin, että Radioheadille annetaan hyvät pisteet jo pelkästään siksi, että se on Radiohead. Näin varmaan joissain medioissa onkin, mutta Soundin arvio meni nappiin. Samaten HTTT:n kanssa, joka sai kolme tähteä ja oli nippanappa sen arvoinen. Kaksi tähteä saadakseen täytyy levyn olla jo aika keskinkertainen, mitä ei In Rainbows missään tapauksessa ollut. Hyvä levy, ei erinomainen.
 
Nick Cavestahan täällä jutustellaan. Australian Tim Burton/Stephen King -yhdistelmä, joka ohjauksen ja kirjoittamisen sijasta lähinnä laulaa. Taisi olla ensikosketukseni mieheen maannaisensa kanssa tehty duetto Where The Wild Roses Grow, joka oli aivan huono. Mielenkiintoinen heppu kuitenkin ja voisi joskus vaikka tutustua ihan kunnolla.
 
E:dition

Onhan tuo uusikin kama taas loistavaa.Ei kyllä juuri koskaan päästä
kuuntelijaa helpolla-joka sopii ainakin mulle.
Dig lazarus dig video vaan tuntui kuin Nick Cave vetäisi aamun aerobic ohjelmaa
ja kävelisi samalla juoksumatolla.

Hehe, hupaisaa luettavaa tämän otsikon sisältö. Nick Cave kumppaneineen on julkassu ekan levyn 70 luvun lopussa, Birthday Party ajoista asti ollut kulttinimi ja täällä monet höpisee Cavesta kuin uutena hienona löytönä :)
 
Mutta jos tuotannosta nyt jotain sanoo, niin en ole No More Shall We Part levystä oikein koskaan innostunut. Minulle se on kuin köyhä jatko-osa Boatman's Callille, josta taas on ajanmyötä tullut ehkä suosikkini Caven tuotannossa. Tai no Let Love In... paha sanoa.
 
Ai nii ja Dig Lazarus Dig ei Grindermanilta kuullosta. Ihan on Bad Seedsiä leppoisesti kitaravetoisena.

Dig lazarus dig video vaan tuntui kuin Nick Cave vetäisi aamun aerobic ohjelmaa
ja kävelisi samalla juoksumatolla.
 
Nimenomaan!
 
Onhan Cave kyllä tehnyt vaikuttavia sävellyksiä, mutta jotenkin säilynyt vissiinkin vähän undergroundina? Musta se vaatii taitoa saada Caven tyyliin/soundiin sopiva biisi jonka koko sointukierto käsittää samat 3-4 sointua kuulostamaan niinkin mielenkiintoiselta ja hyvältä.
Huomasin Anttilassa olevan alennuksessa jotain 7,99 vai 8,99 paljon noita Caven & Bad Seedsien levyjä niin oli aivan pakko ostaa muutama mukaan; Abattoir Blues/The Lyre of Orpheus joka paljastui oikein myönteiseksi yllätykseksi, No More Shall We Part myös aivan loistava albumi ja vielä viimeisenä muttei vähäisimpänä the Good Son :)

Uusi levy nyt kokonaisuudessaan MySpacessa!
http://www.myspace.com/nickcaveandthebadseeds
 
Näin parin biisin perusteella tuntuu olevan hyvinkin läheistä sukua Abattoir Bluesille, mikä ei ainakaan itselleni ole huono uutinen. Välillä todella hämyistä menoa ja muutenkin yleissoundista tulee hieman The Doors mieleen. Mainio lätty tähän mennessä, vaikka sitä synkempää menoa hieman kaipaankin.

Eihän tämä tosiaan kaukana Abattoir Bluesista ole, vaikka tätä on niin garageksi nimitetty ennakkoon. Yli puolenvälin olen kuunnellut ja kyllähän tämä näin ensikuulemalla ainakin vähän yksitoikkoiselta kuulostaa. Mutta ei toki vielä tuomita.

Juuri tulleen tiedon mukaan The Proposition Suomen ensi-ilta on jo 31.3.
 
Ainakin Rumba kehui kovasti myos Caven ja Warren Ellisin elokuvaan tekemää soundtrack-levyä. Pakko ostaa.
 
Nytkö se vasta Suomeen tulee? Johan toi on ollut DVD:lläkin iät ja ajat.

Nytkö se vasta Suomeen tulee? Johan toi on ollut DVD:lläkin iät ja ajat.
 
No johan tuo viestikin on kaksi vuotta vanha :D
 
"Ihan mukavalta" kuulostaa uusi levy. Ei tuosta nyt mitään klassikkoa tule, mutta paikoitellen oikein kelpoa kamaa. Loppupuoli toimii mielestäni paremmin kuin alku, esim. Hold On To Yourself, Lie Down Here ja Jesus Of The Moon ovat hienoja.

No johan tuo viestikin on kaksi vuotta vanha :D
 
Haha, sedällä silmät harottaa ja hiirikäsi tärisee :)

Nelisen kertaa olen pyöräyttänyt myspacesta uuden levyn, nyt alkoi vähän pelottaa että ehkei se Soundin arvio nyt niin väärässä välttämättä ollutkaan. Esim. Nocturamalta, vaikka epätasainen onkin, ainakin minä pystyin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla poimimaan helmiä kuten Wonderful Life, Bring It On ja hillitön Babe, I'm on Fire. Abattoir/Orpheus -tuplakin sisältää monta klassikkosarjaan menevää vetoa, mutta Lazarus kuulostaa ainankin näin muutaman kuuntelun jälkeen harmillisen keskinkertaiselta, kun taas monet muut Nick Cave -levyt ovat myyneet itsensä minulle melko helposti. Cave-asteikolla maistuu pieneltä pettymykseltä kuitenkin nyt.
 
Kuunnellaanpa lisää ja katsotaan, onko levy vain "vaikea" vai sitten ainoastaan mitäänsanomaton. Vähän erilaista vaihteeksi, enemmän tulee kyllä Grinderman mieleen. Tosin en minä tuosta Grindermanistakaan niin välittänyt, muutaman kuuntelukerran jälkeen unohtui täysin... Liikaa hyvää musiikkia tänä päivänä, joskus saattaa tulla tehtyä johtopäätöksiä liian nopeasti. Toisaalta Nick Cave väsää aina jotenkin niin tuttua ja turvallista/turvatonta kamaa, ettei sen sisäistämisessä ole ainakaan ennen ollut suuria vaikeuksia. Mutta tekeväthän ne lahjakkaatkin ihmiset joskus keskitason musiikkia.

Nelisen kertaa olen pyöräyttänyt myspacesta uuden levyn, nyt alkoi vähän pelottaa että ehkei se Soundin arvio nyt niin väärässä välttämättä ollutkaan. Esim. Nocturamalta, vaikka epätasainen onkin, ainakin minä pystyin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla poimimaan helmiä kuten Wonderful Life, Bring It On ja hillitön Babe, I'm on Fire. Abattoir/Orpheus -tuplakin sisältää monta klassikkosarjaan menevää vetoa, mutta Lazarus kuulostaa ainankin näin muutaman kuuntelun jälkeen harmillisen keskinkertaiselta, kun taas monet muut Nick Cave -levyt ovat myyneet itsensä minulle melko helposti. Cave-asteikolla maistuu pieneltä pettymykseltä kuitenkin nyt.
 
Muutamalla kuuntelulla itselleni on jäänyt jo useampi biisi haaviin.
 
Toisaalta minulla on suurimman osan Cave levyjen kanssa ollut sama juttu, että niitä pitää kuunnella paljon! Tuppaavat kasvamaan pikkuhiljaa kuunnellessa, joku Murder Ballads tietysti ihan eri juttu.
 
Boatman's Call ei tuntunut ekoilla kuunteluilla juuri miltään ja tänä päivänä levy on ehkä suosikkini tuotannossa.
 
Meitsi ainakin tykkää tästä. Nimibiisi on kyllä ihan ku kännissä hutastu.

Paranee muuten hurjasti tämä levy kuuntelulla. More New From Nowhere on ihan selkeä klassikko! Muutenkin kun tottuu tähän letkeämpään menoon, alkavat ne pienet hienoudet ja melodiat erottua biiseistä. Ei hassumpi levy ollenkaan, vaikka pettymystä pedattiin.

Jotenkin tuosta Soundin kritiikistä paistoi kaikesta primitiiviseen haikailustaan huolimatta pastöroinnin kaipuu: Abattoir Blues oli minust oikein oikein hyvä albumi, mutta soinniltaan yksiselitteisen tylsä. Lyre of the Orpheuksen avausraita taas muistutti mitä ainakin minä niiltä levyiltä kaipasin: sitä Tupelon ja Carnyn äänimaailmaa, edes jotain siihen suuntaan.
 
Josta johtaen: minulle tämä uus toimi heti alkuun, jotenkin tosi väärälleen väännetty näennäisestä rokkiasenteestaan huolimatta, mitään ei tehdä ikään kuin suoraan, ei edes Albert Goes Westin muka-standardirokkausta, vaan kaikkialla on koko ajan joku tarpeeksi häiritsevä sirinä tai ihan päin helvettiä säädetty kitaravahvistin, se viimeinen tikki, siis.
 
Caven huonoin levy? No ei pahus vieköön! Murder Ballads olkoon sitä yhä edelleen ja ikiaikaisesti.
 
Tämä Lasarus menee minulla sinne kärkipäähän.

Jotenkin tuosta Soundin kritiikistä paistoi kaikesta primitiiviseen haikailustaan huolimatta pastöroinnin kaipuu:
 
Enpä ole kyseistä kritiikkiä nähnyt. Olenkin noin. 15 vuotta miettinyt aina silloin tällöin, että onko Soundi ylipäätänsä varteenotettava rock musiikin erikoislehti. Onko niitä ylipäätänsä mitenkään erityisesti? Jotenkin aina vaikuttanut Suosikista yhden asteen kypsemmältä lehdeltä. Tosin enpä ole noina 15 vuotena kyseistä lehteä lukenut, niin ei parane liikaa kritisoida. Omaa ennakkoluuloisuutta varmasti suurinosa asennetta.
 
Levyä olen kohta kuunnellut viikon eikä pysty millään antamaan lopullista tuomiota puolesta tai vastaan. Aluksi ei kuullostanut miltään, sitten joukosta nousi esiin selkeitä "hittejä" ja nyt en ole enää varma, että onko levy sittenkin liian helposti omaksuttava?
 
Jokatapauksessa ihmettelen sitä, että jossain lehdessä on jo nyt kritiikki kyseisestä levystä, koska kaikesta huolimatta se ei ole helppo vaan vaatii jonkun aikaa sulattelua. Niinnojoo, toimittajiahan tietysti hellitään promolevyillä ennen levyn julkaisua. Silti pieni kapina kytee, että kuinka kukaan jo nyt voi antaa painokelvollista kritiikkiä!!!
 
Toisaalta mitä väliä. Vähän aikaa sitten luin arvion Floggyn Mollyn uudesta levystä joka sai kritiikkiä siitä, että bändi ei ole uudistunut mitenkään. Heh, bändihän soittaa irkkurokkia, miten bändi tolla linjalla voi uudistua? Ehkä musiikin "kaikenkokeneet" suurkuluttajat vain odottavat jotain uusia elämyksiä eikä vanhassa vara parempi asenne kelpaa ei millään? :)

Levyarvostelu on aina yhden ihmisen mielipide. Itse luen mielelläni levyarvioita, mutta en missään nimessä pidä niitä minään totuutena tietenkään. Jos Soundin yksi työntekijä ei pidä levystä, ei se vaikuta siihen pidänkö minä levystä.
 
Ei kyllä vielä iske tuo uusi Nick Cave. Ei ole oikeastaan iskenyt kunnolla sitten Nocturaman.

Wanha threadi, mutta nostetaanpas taas ylös.
 
Tuli ostettua "pitkästä aikaa" Murder Ballads (omistin joskus vuosia sitten vinyylinä, nyt cd:nä), ja kylläpä teki taas kovan vaikutuksen. Jotenkin viime aikoina iskenyt aika kovaa biisit, joissa on tarinankerrontaa, ja Murder Balladsissahan tuota elokuvamaisuutta kyllä riittää. Kauhutarinoiden lisäksi levyllä on todella hieno soundimaailma... Varmasti lähtee nyt muitakin Caven levyjä ostoon, mitä suosittelette?

Wanha threadi, mutta nostetaanpas taas ylös.
 
Tuli ostettua "pitkästä aikaa" Murder Ballads (omistin joskus vuosia sitten vinyylinä, nyt cd:nä), ja kylläpä teki taas kovan vaikutuksen. Jotenkin viime aikoina iskenyt aika kovaa biisit, joissa on tarinankerrontaa, ja Murder Balladsissahan tuota elokuvamaisuutta kyllä riittää. Kauhutarinoiden lisäksi levyllä on todella hieno soundimaailma... Varmasti lähtee nyt muitakin Caven levyjä ostoon, mitä suosittelette?
 
Itsekin juuri Murder Balladsia pitkästä aikaa virittelin soittimeen. On se kyllä hieno levy ja selvästi Nick Caven paras, vaikka onkin se hittilevy. Jotenkin tuntuu, että nuo kaksi uusinta levyä on sellaisia läpisoitteluita, joissa se tunnelma ei oikein nouse samalla tavalla. Aivan kuin coverbändi soittaisi jossain illanistujaisissa. Biisit ovat hyviä, mutta eihän sitä fiilistä voi mitenkään verrata esim. Song Of Joy-kappaleeseen, saati Tupeloon tai vaikka Jack the Ripperiin.
 
Osta vaikka Let Love In.

Wanha threadi, mutta nostetaanpas taas ylös.
 
Tuli ostettua "pitkästä aikaa" Murder Ballads (omistin joskus vuosia sitten vinyylinä, nyt cd:nä), ja kylläpä teki taas kovan vaikutuksen. Jotenkin viime aikoina iskenyt aika kovaa biisit, joissa on tarinankerrontaa, ja Murder Balladsissahan tuota elokuvamaisuutta kyllä riittää. Kauhutarinoiden lisäksi levyllä on todella hieno soundimaailma... Varmasti lähtee nyt muitakin Caven levyjä ostoon, mitä suosittelette?
 
Omia suosikkejani ovat Boatman's Call ja Murder Ballads, joten enköhän mä tota Boatman's Callia suosittelis. Myös No More Shall We Part on todettu toimivaksi.

Osta vaikka Let Love In.
 
Omia suosikkejani ovat Boatman's Call ja Murder Ballads, joten enköhän mä tota Boatman's Callia suosittelis. Myös No More Shall We Part on todettu toimivaksi.
 
Pistetäänpä nämä nyt ainakin korvan taakse. Vilkaisin allmusic.comia, ja kaikilla mainituista onkin hyvät arvostelut myös siellä. (taitaa lähteä tilaus jo tänään :)