Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Jep. Näin sen täytyy olla.
 
Eksyin tässä taas kerran internetin ihmeelliseen maailmaan ja pöllähdin erään kitaranrakennusharrastelijan sivustolle. (valitettavasti en nyt muista sitä saittia kun surffailu tapahtui työkoneella (hyi minua!) mutta saatan tänne linkittää myöhemmin jos muistan). Kyseisellä sivustolla oli tekijän omia kitaraprojekteja esiteltynä mutta myös heleketin iso osasto kaikkien muiden alasta kiinnostuneiden omia projekteja eri puolilta maailmaa.
 
Muutaman sivun näitä eri puolilta maailmaa tulleita soittimia selattuani alkoi jo oikeasti hymyilyttää joka kerta kun kohdalle osui kotimaisia taidonnäytteitä. Siellä nimittäin oli mitä innovatiivisimman näköisiä soittimia esillä. Varsinkin Italiasta tuli aika muotovalioita. Myös saksalaiset olivat kunnostautuneet suuresti. Olihan joukossa paljon melkosta bullsshittiakin ja nämä suomalaiset tekeleet olivat sangen taidokkaasti tehtyjä.
 
Mutta suomalaisella (sekä suurimmaksi osaksi myös ameriikkalaisilla) harrastelijoilla keitä siellä oli listattuna, joka ainoa soitin oli hemmetin tarkka kopio stratosta, telestä tai lespaulista..
 
Tätä asiaa olen ihmetellyt myös tällä voorumilla (jota siis olen erilaisella aktiivisuustasolla seurannut varmaan jo liki kymmenisen vuotta). Aina kun aloitetaan kitaraprojektia niin se pitää olla joko tarkka kopio telestä, stratosta tai lespaulista, sekä nykyään myös näitä hevikirveitä näkee tuossa listalla usein. Ja aina kysellään piirrustuksia juuri näihin edellämainittuihin malleihin.
 
Eikö suomalaiset harrastajat tosiaan uskalla käyttää mielikuvitustaan senvertaa että piirtäisi edes ne kitaran ääriviivat omasta päästä? Minulle itselleni on näissä harrastepuolen jutuissa aina ollut erittäin tärkeällä sijalla se että soittimesta (tai mitä ikinä olenkaan käsityönä tekemässä) tulee jollain tavalla oman näköinen ja ainutlaatuinen tuotos, soitettavuuden tietysti kärsimättä.
 
Mikään ei tee enemmän gutaa kun se kun olet keikalla omatekoisen soittimen kanssa ja joku turakaispaavo tulee kehumaan että "ompas komia peli.. mistäs se on kotoisin?" Kun taas jos siinä kaulassa roikkuu telecasteri tai ratokasteri niin aika harvakseltaan kukaan tulee sanomaan yhtään mitään. (Paitsi ne perinteiset "soittakaa hiljempaa" "soittakaa suvivalssi" "soittakaa paranoid!!")
 
Toisaalta ymmärrän että ensimmäisessä projektissa halutaan käyttää piirustuksia että vältytään isommilta kämmeiltä, mutta hei.. ei niistä piirustuksista pakko ole niitä muotoviivoja kopioida. Ottaa siitä vaan ne tärkeimmät mitat kuten bodyn paksuus, mensuuri, kaulan mitat, tallan paikka, mahdollisesti mikkien paikat jos aikoo käyttää jotain valmis pleksejä tai vaan haluaa jäljitellä tietyn mallin soundia jne.
 
Nooh.. tämän purkautumisen tarkoitus ei muuten ole mollata ketään. Tarkoitukseni on oikeistaan ainoastaan herättää keskustelua aiheesta, jos sillä tavalla vaikka saisi ideoita sinkoilemaan enemmän mejän suamalaastenkin pääkopissa. Ja täytyy vielä mainita että on täälläkin todella hienoja ja innovatiivisiä pelejä nähty. Ja hyvä niin, toivottavasti nähdään lisää..
 
Eikä strato ja tele yms mainstream malleissa mitään vikaa ole, mutta ulkonäöllisesti tavallisen kaduntallaajan mielessä ne kuuluu sarjaan "tavallinen sähkökitara." Itsellä ainakin on semmoinen aivovamma aina ollut kun jotain käsityötä tekee, olkoon se kynttilänjalka, visakoivuinen kulho tai kitara, että ei mielellään haluaisi niiden singahtavan kategoriaan "tavallinen."
 
Kiitos ja Anteeksi, tekstiä tuli paljon. Nostan "Flameshieldin" ylös ja jään takavasemmalle seuraamaan mitä niskaani sainkaan.
 
-=Retku=-

Joo, no. Ehkä se on vaan se, että täällä ei oo tapana huudella ja hehkutella noita omia juttuja. Tuolta suonperältä löytyy varmasti joku naavaparta, joka diggailee itsetekemäänsä soitinta, muttei sitä sen kummemmin hehkuta. Että se siitä eurooppalaisista sum muista...

Yksi basso tehty 100 vuotiaasta lapiosta, yksi kitara 50-luvun leipälaatikosta, sydämmenmallisesta peltisestä keksilaatikosta ukulele ja kesken hirven kallosta/sarvista 7-kielinen kitara ja 12 kielinen tammikansinen omaa muotoilua oleva räpsytin. No olen mä kyllä kaksi perinteisen mallin mukaista tehnyt (puoliakustisen straton ja onttokoppaisen lp-johdannaisen) ja tele + lp-rungot odottaa verstaalla, mutta aina pyrin miettimään jotain persoonallista otetta näihin. Se innostaa menemään harrastuksessa eteenpäin.

Muutama pointti
 
1) Mitä kauemmin on soittanut/ollut kitaroiden kanssa tekemisissä, alkaa tietyt muodot vaan standardisoitumaan. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun vaikka jonkun kiinalaisen kopiokitaran (strato tjps.) nähdessä tietää heti, että jotain on pielessä vaikkei osaa tarkasti sanoakaan mikä. Tarkemmin syynätessä sitten joku mittasuhde on värin, joku yksityiskohta erilainen jne. Miten tää liittyy rakentamiseen? No, ainakin vähän. Kitarakonservatismi on voimakas ilmiö, enkä edes näe sitä pahana asiana. Basisteilla tämä konservatismi tuntuu olevan paljon vähäisempää, onnittelut heille.
 
2) Kitaroita tehdään myös soundin takia. Jos haluat maksimoida täydellisen stratosoundin, miksi tehdä pihakoivusta jotain mystikään muotoista mielikuvituskitaraa. Tiedän, ettei monet harrastelijarakentajat välitä oikeastaan tuon taivaallista soundiasioista, tai mieti mistä se muodostuu, mitkä asiat siihen vaikuttaa ja miten halutun soundin muodostumiseen voisi vaikuttaa soitinta rakennettaessa. Ja kun nuo asiat eivät kiinnosta, kai sitä voi tehdä ihan minkälaisen kitaran vaan...
 
3) Miksi yleensäkään pitäisi tehdä jotain omintakeista, kun voi tehdä Les Pauleja ;o)
 
_______________________________________________________________________________
 
erittäin tärkeällä sijalla se että soittimesta (tai mitä ikinä olenkaan käsityönä tekemässä) tulee jollain tavalla oman näköinen ja ainutlaatuinen tuotos
 
Meinaatko, ettei straton vääntänyt harrastaja mieltäisi valmista tuotostaan ainutlaatuiseksi ja omaksi tekeleeksiin? Oikeasti? :D
Ei se ainutlaatuisuus siitä kärsi, ainakaan tekijän silmissä, mikäli lisää haastetta ja pyrkii jäljittelemään parhaansa mukaan entisaikojen visiönäärien ja käsityöläisten ammattitaidon tuotoksia.
 
Kun taas jos siinä kaulassa roikkuu telecasteri tai ratokasteri niin aika harvakseltaan kukaan tulee sanomaan yhtään mitään.
 
Jos tällaisilla asioilla on merkitystä, niin voisi kuvitella että kun "harvakseltaan" on huomattu ettei se teleblasteri olekaan fenderi, voi keikan jälkeen tuopposen ääressä saada ehkä ihan hedelmällisenkin keskustelun aikaan.
 
että ei mielellään haluaisi niiden singahtavan kategoriaan "tavallinen."
 
Ensinäkin, ei tallaajat osaa edes määritellä miltä näyttää "tavallinen" sähkis ja toisaalta, mitä väliä sillä on mitä tallaajat ajattelevat soittimestasi.
 
Noh, tuliko tarpeeksi palautetta? ;o) Ei siinä, oishan se kiva nähdä kaikennäköisiä soittimia, omintakeisia ja persoonallisia, tehtynä. Kunhan ei itte tartte alkaa semmosia tekemään! Voi sitten arvailla, montako vuotta menee ennenkuin tekijä väsyy valitsemiinsa muotoihin...

Olipas purkaus.
 
Itselle tulee mieleen kolme syytä, miksi on tullut tehtyä "vain" niitä tavallisia.
 
1. Ei ole saanut vielä sitä ideaa miltä se oma malli tulisi näyttää. Usko pois, mutta monta piirrustusta minäkin olen jo ehtinyt piiritää siitä, miltä se oma malli tulisi näyttää. Lopputulos on aina kuitenkin ollut niin lähellä jotain jo olemassa olevaa mallia tai niin ruma, ettei ole halunnut moista alkaa tekemään. Mutta sitten kun sen mallin saan piirrettyä, joka tuntuu omalta ja on mielestäni hieno, niin niitä teen. Sen lupaan. Siihen asti kehitetään taitoja noilla tavallisilla.
 
2. Kaverit haluaa niitä tavallisia. Aika moni harrastelija tekee ainakin osan kitaroistaan kavereille. Ja jos kaveri haluaa sen Les Paulin, niin sitten tehdään Les Paul.
 
3. Tele on lähes täydellinen kitara.
 
Ja aloittajalle pyydän, laita niitä itse tekemiäsi näkyviin. Tuo aloitus suorastaan vaatii sitä.

Niin, miksi tehdä strato, tele tai lespaul 1:1 kopio itse?
 
Siksi, että haluaa sellaisen, mutta haluaa sen tekemisen riemun itselleen. Niinkuin joku tossa sanoikin niin esim. lespaul, tai tele -soundia ei oikein saa loihdittua kuin alkuperäisillä spekseillä, siis bodyn puumateriaalit, skaala, elektroniikka, rakenne (esim lespaulin mahonkibody+vaahterakansi). Sitten kun näillä spekseillä lähdetään liikkeelle niin se alkuperäinen muotokin sieltä tulee ehkä jotenkin luonnostaan.
 
Itse olen omissa projekteissa halunnut kyllä tehdä vähän erilailla kuin alkuperäisessä, esim. stratokopio kiinteällä tallalla (no ok. on orkkistakin sillä tehty, mutta tuo vintakevibraattori kuitenkin yleensä siinä stratossa killuu) koska en osaa niin paljon kitaraa soittaa, että vibralla mitään tekisin.
 
Ja sitäpaitsi noin 60 vuotta sitten Fender Broadcaster järkytti perinteisiä soitinrakentajia ja kitaristeja ja sitä pidettiin aivan friikkinä. Kun Gibson lähti lespaulilla lankkukitaramarkkinoille mukaan Gretshin TJ soitti Gibsonille ja vittuili. 50 vuotta sitten Gibsonin flygari ja explorer oli täydellisiä floppeja, nekin harvat joita kaupan hyllyyn päätyi, jäivät sinne osa pitkäksikin aikaa lojumaan. Sama kohtalo oli monella muullakin "vallankumouksellisella" mallilla, vaikka ne nykyään olisivatkin tunnustettuja ja haluttuja klassikkoja.
 
Strato on kuitenkin varmaan maailman kopioiduin kitara, eli tuskin siinä hirveesti metsään menee jos sellaisen itse tekee.
 
Niin, siis mitä yritän sanoa, on se, että ennenkuin tietää tarkalleen mitä itse haluaa, ei ns. "perinteisissä" malleissa pitäytymällä saa treenistä, ja jos tekee 1:1 piirustusten mukaan esim. telen, straton ja lespaulin, niin näistä voi sitten miettiä mistä eniten missäkin tykkää ja tehdä sitten sen oman unelmakitaran (niinku yks Pauli ameriikasta).
 
Tai sitten jos haluaa straton, mutta ei tykkää kaulaprofiilista, eikä ole rahaa teettää soitinta, mutta työkalut pysyy kädessä, niin pelimieshän tekee sen kaulan itse, tai samantien koko kitaran.
 
Siis molempi parempi, munsta...

3. Tele on lähes täydellinen kitara.
 
Poistetaan tosta vielä toi lähes...

Muutaman sivun näitä eri puolilta maailmaa tulleita soittimia selattuani alkoi jo oikeasti hymyilyttää joka kerta kun kohdalle osui kotimaisia taidonnäytteitä. Siellä nimittäin oli mitä innovatiivisimman näköisiä soittimia esillä. Varsinkin Italiasta tuli aika muotovalioita. Myös saksalaiset olivat kunnostautuneet suuresti. Olihan joukossa paljon melkosta bullsshittiakin ja nämä suomalaiset tekeleet olivat sangen taidokkaasti tehtyjä.
 
Maagista matikkaa: saksassa on 86 miljoonaa ihmistä, suomessa 6 miljoonaa. Jos kummastakin valtiosta löytyy yhä suuri prosentti soitinrakentajia, sanotaanko vaikka 0,1 prosenttia väestöstä (heitin hatusta tämän) niin toisessa valtiossa on 86 x 0,001 soitinrakentajaa, toisessa 6 x 0,001 soitinrakentajaa. Jos siitä määrästä esim. joka kymmenes on potentiaalinen ihminen tekemään jotakin erikoisempaa, niin kuinka iso on se todennäköisyys millä sitä erikoisempaa tulee esille jommasta kummasta maasta?
 
En lähtisi sanomaan että suomessa on erityinen luovuuden pula, mutta niiden tekijöiden määrä vaan on pienempi niin niitä tulee myös samassa suhteessa vähemmän. On siinä toki vähän kulttuurierojakin mutta oletan että ei niin paljoa. Lisäksi mukana on myös se ongelma, että miten sitä otantaa pääsee tarkastelemaan ja mistä lähteestä. Jos esim. katsotaan jotakin sellaista lähdettä, missä on "erikoisuuksia saksasta" niin ei sinne ole mitään syytä laittaa "tavanomaisuuksia saksasta".
 
Eikä sitäkään voi kieltää etteikö ne perinteiset mallit olisi kivan näköisiä ja kannattaahan niitä tehdä.

Mutta omaperäinen on niin kovin harvoin tyylikäs ja tahdikas. Liian usein omaperäisyyttä haettaessa sorrutaan liioitteluun ja lopputulos on from accordion.

Eikös ruokankaan kitarat ole niitä omia malleja, niillä on esikuvansa mutta ne on viety muotoilullisesti vielä pitemälle, ja tehty niistä käyttäjäystävällisiä.

from accordion.
 
Hieno ilmaus. Totta on että itse suunnitellut kitarat näyttävät aina italialaisilta halpiksilta. Itse olen viime aikoina alkanut innostua hölmön näköisistä 60-luvun kitaramalleista. Moisia kitaroita ei kuitenkaan täällä päin kasva puissa, joten olen ajatellut ryhtyä suunnittelemaan vastaavia itse.

Mutta suomalaisella (sekä suurimmaksi osaksi myös ameriikkalaisilla) harrastelijoilla keitä siellä oli listattuna, joka ainoa soitin oli hemmetin tarkka kopio stratosta, telestä tai lespaulista..
 
No, minulla on tämä: http://muusikoiden.net/dyn/users/24497.jpg
 
Mutta tekeillä on kaksi muuta. Toinen on tele, ja toinen Les Paul(in muotoinen soitin). :)

Totta on että itse suunnitellut kitarat näyttävät aina italialaisilta halpiksilta.Itse olen viime aikoina alkanut innostua hölmön näköisistä 60-luvun kitaramalleista. Moisia kitaroita ei kuitenkaan täällä päin kasva puissa, joten olen ajatellut ryhtyä suunnittelemaan vastaavia itse.
 
tai sitten ne omat näyttää danelectrolta, eikös niitä ole alettu tehdä uustuotantona jossain idässäkin?

Minun silmään suurin osa omalaatuisista keihäistä, vinoneliöistä, kiekuroista, ja mistälie muodoista ovat mauttomia ja sysirumia. Persoonallisia kyllä, mutta eivät soittimena kauniita. Siksipä katselen jo tehtyjä malleja ja muotoja ja kopsaisen sieltä omaa silmää miellyttäviä. Ja niinkuin sanottua, jos haluaa telen niin silloin on tehtävä tele. Ei se mitään mielikuvituksen puutetta ole.
Marko

tai sitten ne omat näyttää danelectrolta, eikös niitä ole alettu tehdä uustuotantona jossain idässäkin?
 
Danelectro Pro on yksi kaikkien aikojen ärtsyimmistä kitaramalleista!
 
Kyllä itse suunniteltu mallikin voi olla oikeasti tyylikäs, semmoisia näkee tällä palstalla toisinaan.
Mutta itseltä ei moisia irtoa millään.

Minun silmään suurin osa omalaatuisista keihäistä, vinoneliöistä, kiekuroista, ja mistälie muodoista ovat mauttomia ja sysirumia. Persoonallisia kyllä, mutta eivät soittimena kauniita. Siksipä katselen jo tehtyjä malleja ja muotoja ja kopsaisen sieltä omaa silmää miellyttäviä. Ja niinkuin sanottua, jos haluaa telen niin silloin on tehtävä tele. Ei se mitään mielikuvituksen puutetta ole.
 
Toinen homma tossa muotoilussa on vielä kitaran tai basson soitettavuus, jotain neliön tai ympyrän tms. geometrisen suunnikkaan mallista skebaa on useimmiten ihan hanurista soittaa istuen. Tosin lavakäyttöönhän noita yleensä tehdään, mutta omasta mielestä soittimen pitää toimia niin istualtaan kuin hihnassakin soitettaessa.
 
Tässä mielessä nuo jo em. Ruokankaan kitaroista ainakin duke on hyvä esimerkki perinteisen muotoilun kehittämisestä.
 
Pääasiahan on lopulta se, että rakentaja on itse tyytyväinen soittimeensa ja kaikenvaralta on hyvä olla puulämmitteinen kiuas tai takka, tai kenties jopa molemmat...
 
E: ->Soittimen muotoa määrittävät ergonomia ja estetiikka. Voidaan tietysti väitellä, että kuinka hyvin nämä toteutuvat standardimalleissa ja olisiko parantamisen varaa, mutta mielestäni olisi aivan vitunmoista ammatillisen osaamisen vähättelyä sanoa, että kuka hyvänsä osaa suunnitella ergonomisen ja kauniin kitaran (tai auton tai polkupyörän tai leivänpaahtimen tai tuolin jne).
 
Komppaan edellistä, kitaran suunnittelussa on sen verran huomioitavaa, soittoergonomia, esteettinen puoli, teolliseen tuotantoon soveltuvuus vielä tehdasmalleissa. Viimeinen näkökulma oli mielestäni Leo Fenderin yksi johtoajatus teleä suunnitellessa, stratossa sitten tuli vielä soittoergonomia mukaan yläsarven ja tummycutin muodossa.

Lyhyesti sanottuna, juu, kyllähän sitä voi oman mallinsa piirtää, mutta suurella todennäköisyydellä se on epämukava soittaa ja (ainakin muiden mielestä) ruma. Ensimmäistä siksi, että esim. painojakauma on todennäköisesti päin helvettiä (ja jos ei ole, niin sitten moni muu muotoilun ja ergonomian perusasia on pielessä
 
En tiedä oliko toi kommentti tehdas tekosten kitaroiden puolesta vai vastaan. Kun katsoo vaikka Gibsonin tuotoksia niin sieltä löytyy vikoja kuten kaulapainoisuutta heikkoja lapoja, huonoja kaulaliitoksia ja painavia kitaran bodeja. Kuulostaa varmaan hyvin mietityltä designilta.

En tiedä oliko toi kommentti tehdas tekosten kitaroiden puolesta vai vastaan. Kun katsoo vaikka Gibsonin tuotoksia niin sieltä löytyy vikoja kuten kaulapainoisuutta
 
...Mutta tuosta johtuen pitkällä hihnalla Lespan saa roikkumaan just hyvin kaula reilusti yläviistoon.
 
heikkoja lapoja
 
Tokihan kaikki Lestereihinsä tekee voluten!
 
huonoja kaulaliitoksia
 
malliahan otetaan 50-luvun kauloista ja tehdään long-neck-tenonit ja muotoillahan voi halutetessaan. Kelle nyt sitten kaulaliitos on ongelma
 
ja painavia kitaran bodeja.
 
a) puuvalinnat
b) valinnat elämässä
 
Kuulostaa varmaan hyvin mietityltä designilta.
 
Mutta ai perhana ku neo nii hianoja! ;o)

itse olen tuosta aika samaa mieltä. itse en suostusi tekemään itelleni ikinä semmosta kitaraa mikä on jo olemassa. aina pitää olla jotain omaa.