Media ja viihde ›

Musiikkikriitikkous on niin absurdi asia sinänsä, että tuskinpa se sen huonommaksi tai paremmaksi muuttuu, esintyy sitä sitten painetussa lehdessä, internetissä tai vessapaperissa.
 
Aivan sama, toivottavasti kaikenlaiselle medialle löytyy tilaa ja niille kelle ei löydy, kuolkoot pois.

Tässä yksi linkki lisää: http://tuhatsanaa.net/netti_panee_rocktoimittajan_ahtaalle
 
Yksityiset sosiaalisen median käyttäjät suosittelevat musiikkia omassa kaveri- ja lukijapiirissään vähintään yhtä suurella auktoriteetilla kuin rocktoimittajat omille yleisöilleen. "Rocktoimittaja on omien ja median valintojen mukaisesti joko vähän groupiesta eroava hang-around, kaveribändeistään innostuva joomies, ylikriittinen rockpoliisi tai oikeasti objektiivinen ammattilainen, kirjoitti Hanna Valjakka Vaasan ylioppilaslehdessä helmikuussa (Rockjournalismi objektiivisuutta vai nuoleskelua?). "Kuka ymmärtää musiikista tarpeeksi voidakseen arvostella toisen tuotoksia? Kriittisesti tarkasteltuna ei kukaan. Kun kyse on uuden luomisesta tilanteessa, missä kaikki on jo tehty, perustuu levyjen arviointi pitkälti siihen, onko saatu taltioitua mitään uutta, kuinka paljon tuotos muistuttaa jotain muuta ja onko levyllä korvaan riittävästi tarttuvaa sävellyksellistä tai sanoituksellista antia. Koska kyseessä on subjektiivinen mielipide, täytyy ihmetellä, kuinka monet lukijoista uskovat toimittajaa siinä, onko levy hyvä vai huono," hän latasi.
 
Ihmettelyyn ei ole syytä - rock-toimittajan musiikkimaku tulee tutuksi ajan saatossa, minkä jälkeen siihen voi kalibroida oman makunsa. Perinteisen rockjournalismin puolustajat eivät hoksaa, että yhtä hyvin nettinimimerkkikin voi tulla tutuksi ajan saatossa.
 
"Rockista voi kirjoittaa netissä kuka tahansa mitä tahansa", toteaa tv-toimittaja YLE Uutisten tv-jutussa Rock-journalismi siirtyy kovaa tahtia lehdistä internetiin (video YLE Areenassa 8.10. asti; sähke). "Ihmisillä ei tulevaisuudessakaan ole aikaa sitä massaa pöyhiä ja tehdä rationaalisia päätöksiä aamusta iltaan, vaan kyllä siinä tarvitaan niitä "ylimääräisiä korvia", sanoo jutussa haastateltu YLEn Populaarimusiikin päällikkö, rocktoimittaja itsekin, Pekka Laine. "Nimimerkkien suojasta on helppo olla ns. tough guy ja ampua alas mitä tahansa mutta harvoin siitä seuraa mitään hedelmällistä", hän sanoo uutisjutussa ja toteaa, että nettimaailman todellinen potentiaali on vasta rakentumassa. "Siinä vaiheessa kun netin "hybridimaailma" on täydessä tehossaan, printti on oikeasti helisemässä". Laineen ajatuksia populaarimusiikista voi seurata viikoittaisessa Pop-Talk - podcastissa.
 
Mitä kotimaisesta musiikkijournalismista verkossa puuttuu? Missä olisi hyvä hakemisto sosiaalisen median musiikkisuosittelijoita?