Aihe: Nightwish
1 2 3 4 568 69 70 71 72207 208 209 210 211
Whirlwind
09.09.2008 11:07:01
Kuuluupas, ennen se oli aikalailla uniikki sen kokoonpanonsa ja tyylinsä puolesta kun taas nykyään se on samanlainen kuin monet muut naisvetoiset metallibändit. Nightwishin kiinnostavuus on laskenut sen takia, että maailmaan on tullut paljon vastaavanlaisia ja viimeisen levyn myötä se bändin tyyli on ryöminyt jopa niitä seuraajia kohden.
 
Onko muuten kovinkin monta saman kaltaista bändiä, joka soittaa tuolla tasolla. Ennen kaikkea noinkin oopperavaikuitteista tai "raskasta" metalli musiikkia, yhdistäen nuo kaksi lähes musiikillista vastakohtaa.
 
Eipä tule mieleen kovin montaa.. eikä edes itseasiassa yhtään. Esimerkiksi nostan kaksi yhtyettä, jotka olivat pinnalle Oncen julkaisun aikaan. Evanescense ja Within Temptation. En ole ko. bändeiltä ehkä kuullut uusimpia kappaleita. Silti, en näe miten Nightwish olisi ryöminyt näitä yhtyeitä kohti..
 
Bändejähän yhdistää vain genre heavy, tai metalli.. ja naislaulaja. Vai oletko kuullut Within Temptationilta lähes 13min pitkää eeppistä kappaletta, johon on sulautunut metalli ja klassinen orkesteri yhteen. (viittasin kappaleeseen Poet and the Pendelum)
 
Tai löytyykö Evanescenceltä kappaleita, jotka ovat Master Passion Greedin tapaan jopa raivokkaita, nopeatempoisia kappaleita, joissa on se orkesteri entistä vahvemmin esillä.
 
Minä en näe sitä yhteyttä noihin yhtyeiden välillä, ehkä sinä näet? Okei, tietysti on underground bändejä, josta vain en ole kuullut. (Tiedän, että asun tynnyrissä) Mutta ei ainakaan julkisuudessa ole niin montaa Nightwishin kaltaista yhtyettä, että siitä tulisi sitä kaikkien vihaamaa harmaata massaa, jossa ei ole omaa personallisuutta tai mitään omaa ;)
«The art of Whirlwind.» «Be inspired by Whirlwind.» sloganizer.net
Keppikeksi
09.09.2008 11:42:59
Minä en näe sitä yhteyttä noihin yhtyeiden välillä, ehkä sinä näet? Okei, tietysti on underground bändejä, josta vain en ole kuullut. (Tiedän, että asun tynnyrissä) Mutta ei ainakaan julkisuudessa ole niin montaa Nightwishin kaltaista yhtyettä, että siitä tulisi sitä kaikkien vihaamaa harmaata massaa, jossa ei ole omaa personallisuutta tai mitään omaa ;)
 
Se on se Aneten ääni mikä tämän vertailun aiheuttaa. Itsekään en ole koskaan löytänyt yhtäläisyyttä NW ja esmes Evanesencen materiaalin kanssa mutta lauluäänihän tämän kategorioinnin tekee. Valitettavaa sikäli.
Paska bändi, paskat kamat, ei kaupallista potentiaalia
Twinkle
09.09.2008 13:34:58
Onko muuten kovinkin monta saman kaltaista bändiä, joka soittaa tuolla tasolla. Ennen kaikkea noinkin oopperavaikuitteista tai "raskasta" metalli musiikkia, yhdistäen nuo kaksi lähes musiikillista vastakohtaa.
 
Nightwishillä on nykyään aika vähän oopperamaisen ilmaisun kanssa tekemistä, toisin sanoen se tyyli on muuttunut selvästi popimpaan suuntaan.
 
Eipä tule mieleen kovin montaa.. eikä edes itseasiassa yhtään. Esimerkiksi nostan kaksi yhtyettä, jotka olivat pinnalle Oncen julkaisun aikaan. Evanescense ja Within Temptation. En ole ko. bändeiltä ehkä kuullut uusimpia kappaleita. Silti, en näe miten Nightwish olisi ryöminyt näitä yhtyeitä kohti..
 
Näitä lisää on esim. Epica, Leaves Eyes, After Forever jotka on tätä eeppisempää akselia ja niihin Nightwishiä on voinut aina verrata. Nykyään suunnan ollessa enemmän poppikseen päin niin niitä vertailukohtia löytyy huomattavasti enemmän sieltä goottiakselilla.
 
Minä en näe sitä yhteyttä noihin yhtyeiden välillä, ehkä sinä näet?
 
Näen kyllä, tosin jälleen totean etten fanita kyseistä yhtyettä oikeastaan mitenkään niin sen ei pidäkään olla minulle mitään erikoista. Eikä se olekaan. Ammattitaitoisesti tehtyä mutta siinä ei ole enää sitä mikä minuun vetoaa ja syytkin tiedän että miksi.
Ragorn
09.09.2008 14:00:30
Tarjan lauluissa minulle toimi juuri se oopperamainen KYLMYYS, hyvällä tavalla ja tietenkin se mahtipontisuus. Onhan tämä uusin levy ihan ok tasoa mutta kyllä minulle toimii parhaiten Oceanborn/Wishmaster ja Once.
Musiikkia: http://www.mikseri.net/artists/?id=102304
Icy-Sun
09.09.2008 18:12:44
Kyllä tämä uusi tytteli pesee vanhan siinä mielessä, että nyt se kuulostaa oikeasti laulamiselta ja LAUSUMISELTA, eikä niinkään ärsyttävältä kiekumiselta.
 
Laulua opiskelleena (en nyt laske sen varaan mitään, tai elvistele, koska en ole mestaria nähnytkään) Aneten laulanta kuulostaa mielestäni lähinnä siltä, että se vetelisi kokoajan sieltä äärirajoilta ja khta ääni pettää. Tiedä sitten miten kiertueella kestää monta keikkaa peräkkäin, mutta Tarja-biiseissä se joutuu pudottamaan aika paljon. Annetaan sen verran kuitenkin anteeksi, kun ei ole samanlainen yybersopraano. Tarjan laulusta sen verran, että hänen äänentuottonsa on paljon luonnollisemman kuulosta ja ei aikoinaan livenä joutunut puristelemaan sitä matskua. Anette laulaa omatkin biisinsä vähän ammuvalla nuotilla.
There ain´t noway out tonight
Zerzy
11.09.2008 13:01:12
 
 
Oletteko huomanneet, mielestäni tällä Anettella on oma "tyyli" tms. lauleskella. Tai siis usein se laulaa sellaisen venytyksen (fraseeraa?) "eee-ie-ie-ee"-jutun jonnekin venytettyjen sanojen loppuihin. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoittelen... :) Aluksi se kuulosti hienolta, mutta nyt olen kuullut sitä samaa juttua useammassa biisissä ja myös muiden biiseillä, missä hän on vieraillut niin se alkaa toistamaan itseään. Mutta eipä siinä, kaikillahan on juttunsa, ainakin melkein.
http://www.myspace.com/zerzysdreams
masterhat
11.09.2008 19:15:21
nightwish on tullut aimo askeleen etiäpäin kun vokalisti vaihtui. ainakin mun mielestä. On tarjakin ihan hyvä, muta annetella on way much sexympi soundi
http://www.mikseri.net/artists/fouraces.69258.php
DaKiller
11.09.2008 19:18:20
 
 
Laulua opiskelleena (en nyt laske sen varaan mitään, tai elvistele, koska en ole mestaria nähnytkään) Aneten laulanta kuulostaa mielestäni lähinnä siltä, että se vetelisi kokoajan sieltä äärirajoilta ja khta ääni pettää. Tiedä sitten miten kiertueella kestää monta keikkaa peräkkäin, mutta Tarja-biiseissä se joutuu pudottamaan aika paljon. Annetaan sen verran kuitenkin anteeksi, kun ei ole samanlainen yybersopraano. Tarjan laulusta sen verran, että hänen äänentuottonsa on paljon luonnollisemman kuulosta ja ei aikoinaan livenä joutunut puristelemaan sitä matskua. Anette laulaa omatkin biisinsä vähän ammuvalla nuotilla.
 
Masterhat sen tuossa mainitsikin. Sillä on vain sexympi ääni. En niinkään perusta laulun "oikeaoppisuudesta" tai sen sellaisesta... Se vain soundaa mun korvaan paremmalta.
Sir Härö
12.09.2008 07:19:36
Masterhat sen tuossa mainitsikin. Sillä on vain sexympi ääni. En niinkään perusta laulun "oikeaoppisuudesta" tai sen sellaisesta... Se vain soundaa mun korvaan paremmalta.
 
Tää uus vosuli teki nightwishistä viimeistään nyt täyttä poppista eikä pumppu mielestäni enää ansaitse paikkaansa raskaamman musiikin puolella.
Annette kuulostaa juurikin ruotsalaiselta idolsesikarsinnan läpäisseeltä popparilta.
 
Tarjan ääni ja koko homman "oopperametal"-illuusio olikin se suurin koukku johon nightwishissä alkujaan ihastuin.
No, odotellaan nyt vielä tovi, jos vaikka se uusi tyttö löytäisi paikkansa bändissä ja homma iskisi minuunkin.
saatanan saatana :|
masterhat
12.09.2008 09:39:08
Tää uus vosuli teki nightwishistä viimeistään nyt täyttä poppista eikä pumppu mielestäni enää ansaitse paikkaansa raskaamman musiikin puolella.
Annette kuulostaa juurikin ruotsalaiselta idolsesikarsinnan läpäisseeltä popparilta.

 
No tämähän on pelkästään hyvä asia. Ja genrettelyllä ei ole mitään väliä, viitaten tuohon "ansaitse paikkaansa raskaamman musiikin puolella.."-lausahdukseen
http://www.mikseri.net/artists/fouraces.69258.php
Basil79
12.09.2008 11:42:38 (muokattu 12.09.2008 11:44:36)
Tunnustaudun Annetten kannattajaksi. Kuuntelin Nightwishiä toki jo ysärilläkin ja pidin Tarjan tuotannostakin. Mutta kyllähän se viimeisillä levyillä alkoi jostain syystä puuduttamaan se Tarjan tulkitseminen. Annetten tulo bändiin herätti kiinnostukseni uudestaan. Huomaan paljon mielummin kuuntelevani hänen ääntänsä ja en kaipaa Tarjaa yhtään. Vanhoja levyjäkin kuunnellessa tulee mieleen, että ei tätä enää jaksa. Toivottavasti tulee joku live levy niin saa noita vanhojakin Annetten laulamana kuunteluun. Uusi levy oli mielestäni Nightwishin paras, mutta täytyy myöntää, että vokaalit vaikuttavat paljon. Wishmaster ehkä kuitenkin musiikillisesti edelleen paras.
 
Ja onko sillä nyt rock/heavy musiikissa paskankaan väliä joillain tekniikoilla.. plaah. Se mikä kuulostaa hyvälle, kuulostaa hyvälle. Ihan sama miten se hengittää laulun aikana jne..
 
p.s Evanescenset ja Within Temptaniot on hirveetä paskaa, eikä niitä mielestäni voi muuten verrata tähän kotimaiseen kuin sillä, että heilläkin laulaa nainen. Onhan tää Nightwish paljon vivaihteikkaampaa ja kaikin puolin parempaa.
aivokuolio
11.11.2008 18:36:22
Brasiliassa on keikalla tapahtunut jotain mystistä settiä, antakoot videoiden puhua puolestaan:
 
http://viniciusmz.multiply.com/vide … wish_-_The_Poet_and_The_Pendulum_II
http://www.youtube.com/watch?v=RYkMF6tTCgo
 
Mikä lie mahtaa olla homman nimi? Jos äänen pettämisestä olisi kyse, siitä olisi Marco varmaan maininnut. Liekkö sitten kiihkomielinen brassiyleisö ollut Anettelle liikaa ja pokka pamahtanut täysin sekaisin. Uutisia kehiin jos joltain löytyy.
mhaarala
11.11.2008 18:42:34 (muokattu 11.11.2008 18:45:42)
http://www.findance.com/uutiset/459 … -poistui-itkien-lavalta-katso-video
 
Tuollainen juttu löytyi... ilmeisesti hermot on jostain syystä tavanomaista heikommassa kunnossa. Tiedä sitten liittyykö se avioeroon vai mihin, mutta ehkäpä bändin olisi syytä harkita tämän jälkeen pientä keikkataukoa ja hermolomaa. Jossain vaiheessa kantoivat huolta että kestääkö Anette bändin keulahahmon paineet vai ei ja näyttäisi että ei kestä ainakaan silloin kun jokin tärkeä asia on pahasti pielessä. Toivottavasti ei mitään sen vakavampaa kuitenkaan ole kulisseissa, tapaus Turusen jälkeen kun voi odottaa melkein mitä tahansa jos edes puolet Tarjan kertomasta pitää paikkansa.
Hymyä huuleen kun kuset vastatuuleen
Terrorwrist300
11.11.2008 18:50:53
 
 
Toivottavasti ei mitään sen vakavampaa kuitenkaan ole kulisseissa, tapaus Turusen jälkeen kun voi odottaa melkein mitä tahansa jos edes puolet Tarjan kertomasta pitää paikkansa.
 
How do you mean?
mhaarala
11.11.2008 18:59:08
Tarkoitan lähinnä sitä, että tuossa erottamis-sotkussa lensi syytteet vähän sinne sun tänne ja nähdäkseni kumpikaan osapuoli ei siinä ollut millään tavalla "syytön." Räikeimmin silmiini pisti "bändikulttuuri" missä asioista ei pystytty keskustelemaan kunnolla, keikkoja tai muita asioita saatettiin sopia kysymättä ja sen jälkeen olla naamat norsunvitulla jos ei sopinut, se mitä oli sovittu ei pitänytkään jne jne... jos edes puolet tuosta kaikesta mistä Turunen toimintaa kritisoi piti paikkansa, niin ainakin minä miettisin aika tarkkaan liittyisinkö porukkaan jos tilaisuus tulisi. Sellainen olisi aika painostavaa.
 
Anetten alku bändissä sujui odottamattoman hyvin, mutta kääntöpuolena on tullut esim. avioero mikä on todella raskas kokemus, varsinkin jos ero on ollut vähän rumempi. Siihen paineet päälle, niin siinä on saattanut tulla sanomista yhdestä jos toisestakin asiasta ja JOS bändin kulttuuri on suurinpiirtein sitä mitä edellä kuvailin, niin on mahdollista että bändin sisällä ei edelleenkään ole kaikki ihan niin kuin pitäisi. Ainakaan en odottaisi mitään sellaista, jos kerran asioita ei ole ennenkään voitu hoitaa muuten kuin potkimalla porukkaa ulos.
Hymyä huuleen kun kuset vastatuuleen
-J.-
14.11.2008 16:42:04
http://www.findance.com/uutiset/459 … -poistui-itkien-lavalta-katso-video
 
Tiedä sitten liittyykö se avioeroon vai mihin, mutta ehkäpä bändin olisi syytä harkita tämän jälkeen pientä keikkataukoa ja hermolomaa....

 
Jostain kuulin epävirallisen tiedon jotta Anetten pojan isä olisi saanut pojan yksinhuoltajuuden.
 
Mutta tämä siis vaan epävirallista tietoa.
Khamoun evripadi lets tuusimuusii....
Mikaelo
14.11.2008 17:14:45
 
 
Jostain kuulin epävirallisen tiedon jotta Anetten pojan isä olisi saanut pojan yksinhuoltajuuden.
 
Mutta tämä siis vaan epävirallista tietoa.

 
Tää tais olla jossain Iltapulussa toimittajan spekulointia, liekö jostain foorumilta lainannut. Että se siitä "epävirallisesta tiedosta".
 
Ei siinä, voihan se olla tottakin, mutta huhut on huhuja.
Sä oot pelottavan näkönen - Rocco Longfella ,Romantikkoitkijät #41
-J.-
14.11.2008 17:24:29
Tää tais olla jossain Iltapulussa toimittajan spekulointia, liekö jostain foorumilta lainannut. Että se siitä "epävirallisesta tiedosta".
 
Ei siinä, voihan se olla tottakin, mutta huhut on huhuja.

 
Okei eli sieltä on siis huhu lähtenyt. Selvä. Ei ollut itselläni mitään hajua mistä tuo on lähtenyt, mutta huhuja kuulin.
Khamoun evripadi lets tuusimuusii....
k1mm0
14.11.2008 17:32:14
Ei siinä, voihan se olla tottakin, mutta huhut on huhuja.
 
Tuo on tosi, mutta liekö kuitenkaan täysin sattumaa, että itku tuli kappaleen viidennessä osassa "Mother & Father". Sehän ehti tuossa juuri laulaa kohdan "Be still my son, you're home".
 
Joka tapauksessa, toivottavasti saa asiansa järjestykseen.
Aha, penis, esine paha!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)