Lyriikka ›

Yleensä sanotusten tekeminen kestää pirun kauan, se johtoajatus ei aina ota tuulta allensa ja sitten yhtäkkiä löytääkin sen "punaisen langan" jostain aivan muusta aiheesta ja se tuskaa tuottanut teksti voikin löytää lopullisen muotonsa kohtuu kivuttomasti. Ehkä se vaatii sen alkuperäisen idean hylkäämisen ja sen korvaamisen jollain helpommasti lähestyttävällä aiheella.
 
Ihtelläni on monen yllekirjoittaneen tavoin aika kova vaatimustaso teksteilleni, tietyllä tavalla se rima on pakko asettaakin ihtiä miellyttävälle korkeudelle. Olen myös löytänyt tietyn jutun minkä perusteella arvioin tekstejäni kirjoitusvaiheessa tai jos ne ovat jo valmiina: aina koulumatkoilla tai tupakilla ollessa tai ihan missä vaan, missä ei muiden ihmisten äänet tai musiikki häiritse omaa keskittymistä, "kuuntelen" mielessäni sitä biisiä, mihin teksti on kirjoitettu, laulujen kanssa ja jos muistan paperille kirjoittamani pätkät ulkoa niin se silloin läpäisee oman seulani. Jos taas tuottaa onkelmia muistaa jotain tiettyjä pätkiä niin silloin ne eivät ole tarpeeksi hyviä ja ne joutaa vaihtoon. Tällä tavoin saa seulottua hyvät ideat heikommista ja puskettua ihtiään koko ajan eteenpäin sortumatta ikinä kuitenkaan ns. ihtestään selviin tai muuten vaan "liian" yksinkertaisiin ja helppoihin ratkaisuihin.

..joo, ja yks vähän vittumainen juttu on (menee ehkä vähän ohi aiheen) että ku on sitte lopulta saanu tuskalla, verellä ja vaivalla valmiiksi ne sanat nii epäilyksen peikko herää sisimmässä, ja sitte ku sanat pitäs esitellä bändin pojille että aletaan sovittaan nii ei oikeen kehtaa... uskalla.. ei ne kuitenkaa ymmärrä.. mutta loppujen lopuksi ihan sama, ei kukaan kuitenkaan ymmärrä..

..joo, ja yks vähän vittumainen juttu on (menee ehkä vähän ohi aiheen) että ku on sitte lopulta saanu tuskalla, verellä ja vaivalla valmiiksi ne sanat nii epäilyksen peikko herää sisimmässä, ja sitte ku sanat pitäs esitellä bändin pojille että aletaan sovittaan nii ei oikeen kehtaa... uskalla.. ei ne kuitenkaa ymmärrä.. mutta loppujen lopuksi ihan sama, ei kukaan kuitenkaan ymmärrä..
 
Heh. Pahimmillaan sama on silloin, kun omia tekstejään ei uskalla jälestäkäsin itsekään katsoa -- ainakaan punastelematta. Ja samaa muka kuvitteli ylpeänä esittävänsä oikein yleisöille ehkä joskus.

Heh. Pahimmillaan sama on silloin, kun omia tekstejään ei uskalla jälestäkäsin itsekään katsoa -- ainakaan punastelematta. Ja samaa muka kuvitteli ylpeänä esittävänsä oikein yleisöille ehkä joskus.
 
Tuttu juttu.. Mulla on kenkälaatikollinen vanhimmillaan ala-asteen aikaisia sanoituksia jotka olen säästänyt ihan huvikseen.. Eikä niitä kappaleita tule KOSKAAN kukaan näkemään! :D

Tuttu juttu.. Mulla on kenkälaatikollinen vanhimmillaan ala-asteen aikaisia sanoituksia jotka olen säästänyt ihan huvikseen.. Eikä niitä kappaleita tule KOSKAAN kukaan näkemään! :D
 
Muah. Mun yksi sairaimpia kammojani on, että menehdyn joku yö ja perikunta joutuu putsaamaan kämpän ja siinähän ne kuolevat nauruun kun selailevat laatikkojen aarteita.

Muah. Mun yksi sairaimpia kammojani on, että menehdyn joku yö ja perikunta joutuu putsaamaan kämpän ja siinähän ne kuolevat nauruun kun selailevat laatikkojen aarteita.
 
toinen tuttu tunne.. ..kuolkoot vaan jos löytävät nuo sanat.. eipähän jää todistajia.. :D

Ensinnäkin teen lähes kaikki tekstit englanniksi nykyisellään. Ja tykkään hyvinkin ns. konkreettisista lyriikoista. Tyypillisesti teksti syntyy yhtä aikaa sävellyksen kanssa. Kun biisin nimi tai muu johtoajatus pesiytyy tonne tajuntaan, niin siitähän se homma sitten lähtee kehiytymään.
 
ei oikeestaan mitään lisättävää! =)

mutta loppujen lopuksi ihan sama, ei kukaan kuitenkaan ymmärrä..
 
Tai sit niitä bändin muita jamppoja ei ees kiinnosta! AARGH! =)

Mulla ei ole olemassa yhtä ainoata tapaa. Viime aikoina tekstiä on syntynyt lähinnä niin, että pöyrittelen jotain lausetta/lauseita päässäni aikani. Sitten enemmin tai myöhemmin solmu aukeaa ja raaka versio tulee yhdeltä istumalta. Kun tekstiä alkaa olemaan riittävästi otan kitaran käteen ja sävellyskin on aika hyvin hautunut päässä valmiiksi. Siiten piisi soitetaan pari kertaa läpi ja todetaan, että tämä on ihan paskaa. Yön yli nukuttua piisi kuitenkin kuulostaa jo paremmalta, ei tosin aina.
 
Sitten on se toinen tapa mikä on ikävämpi ja jota pitää käyttää silloin kun tekee tekstiä johonkin muuhun kuin omaan käyttöön. Silloin yleensä kysyn, että mistä kappale ei saa kertoa ja yritän udella muutenkin varsin yksityiskohtaisesti toivomuksia. Paljon auttaa jos saa sävelen minkä päälle tekstiä voi suoraa hioa. Nämä tekstit on yleensä ollut sellaisia mihin itse ei ole ollut järin tyytyväinen, mutta jos ne kelpaa "tilaajalle" niin mikäs siinä.

Nyt on alkanut tulla tota suomenkielistä lyriikkaa päähän jostain tuntemattomasta lähteestä. Olen tehnyt neljä tekstiä kolmen päivän aikana, todella helposti ja pakottomasti. Joka tekstin kanssa on ollut sama metodi: Aluksi on hyvä biisin nimi iskeytynyt päähän, sitten kitara käteen ja sävellyspuuhiin samalla laulellen mitä diipadaapaa hyvänsä. Kun on saanut soinnut ja laulumelodian mietityksi, itse sanotuksen teko on ollut helppoa.
 
Onneksi on aikaa ja mahdollisuuksia heittäytyä luovan prosessin vietäväksi.

Jos on mahdollisuus valvoa yö ilman päihteitä niin monesti aamun sarastaessa tekstiä alkaa syntyä melko vaivattomasti. Pitää vaan ajaa itsensä sellaiseen hyper-tilaan, että aistit sun muut alkaa terävöityä. Tämä on paras hetki jatkaa niitä tekstejä, jotka ovat jääneet keskeneräisiksi.
 
Tälläinen metodi ainakin omalla kohdalla toimii.

Yleensä ulkona kuljeskellessa syntyy jotain. Joko sitä kattelee ympärilleen tai päänsä sisälle ja sieltä kumpuaa sanoja ja säveliä käsi kädessä. Yksinään molemmat ovat mulle hankalia käsitellä, mutta yhtäaikaa syntyessään sanoitus ja sävellys rakentuvat suhteellisen kivuttomasti kokonaisiksi biiseiksi. Koskaan en pakota mitään esille, syntyy jos syntyy ja yleensä tarpeeksi usein.

En oo koskaan osannu ilmaista itseäni suomenkielen kautta. Se ei vaan ole mun kieli. Mun kaikki sanotukset viitta ihmiseen itseensä jollain tavalla. Esim sadistisuudesta ja siitä mitä joku voi tuntea sisällään ilman että kukaan sitä huomaa. En osaa ajatella yhtään miten minä biisin teen. Eka tehdään biisi musiikillisesti valmiiksi sitten kuunnellan ja kokeillaan mikä kuulostais siihen hyvältä.

Kirjoitan tuntuman mukaan, joskus saattaa olla pitkäänkin taukoa. Toisinaan niissä on tarina, joskus surrealismia. Usein käy jopa niin, että jos fiilis on maassa, sanoitukset voivat olla hyvinkin päinvastaisia. Joskus sanoituksiin riittää vartti, ja toisinaan biisin kahta viimeistä riviä ei saa valmiiksi vuosiin.

Usein käy jopa niin, että jos fiilis on maassa, sanoitukset voivat olla hyvinkin päinvastaisia.
 
Jep.. Mä olen huomannut että tunnemyrkyssä (jos kirjoittaa niistä sen hetkisistä asioista) tulee helposti kirjoitettua soopaa. Sen sijaan kun asiaan saa etäisyyttä niin teksti on huomattavasti parempaa. itse kirjoittelen kyllä tunnemyrskyissä usein muistiinpanoja joita sitten myrskyn laannuttua voin käyttää materiaalina, mutta en lähde tekemään mitään kovin syvällisiä runoelmia asioista jotka ovat vielä itsellekin vaikeita ymärtää.

en kirjoita tarinoita, vaan kuvailen tapahtumia ja lähestyn niitä fiilisten kautta. en pidä tarinanomaisista lyriikoista, koska niissä ei jää tulkinnan varaa. tykkään leikkiä kielellä ja kielikuvilla. pyrin tekemään sanoituksista tai runoista sellaisia, etteivät ne aukea ekalla kuuntelulla/lukemakerralla.
 
ise kirjoittaminen on pitkälti tajunnan virtaa. mieleen tulee hyvän kuuloinen rivi, kirjoitan sen keskelle paperia ja alan rakentaa sen ympärille. ikinä ei tiedä tuleeko ensimmäinen lause viimeiseksi vai keskelle jonnekin väliin. se vaan lutviutuu siittä sitten ittestään.
joskus saatan kirjoittaa runon pätkää mielessä n. 5 riviä, ennen kuin laitan sen ylös, mutta niin käy yleensä silloin kun ei ole paperia minne sen laittaa...
toisinaan tulee fiilis ja sitten vaan istuu, ottaa kynän käteen, miettii hetken ja alkaa kirjoittaa. ne tuotokset ovat kakista puhtainta tajunnan virtaa. ne vaan tulee. niin käy kuitenkin melkoisen harvoin.
mulla on usein päässä montakin pientä lausetta tai riviä, mutta niitä ei voi alkaa työstää ennen, kuin ne ovat ulostettavassa muodossa. jalostan rivejä toisinaan varsin kauankin päässäni.
 
oen kirjoitaamisen suhteen aika perfektionisti, eikä mitään puolivillaista ole helppoa antaa toisten luettavaksi. se on kuitenkin minulle välttämätöntä, jos aion kehittyä tässä jutussa.
 
kirjoittaminen on mulle parasta terapiaa.

Joka levyllä on konsepti, johon sitten teen kronologisen jatkumon biisikohtaisissa lyriikoissa. Ensin teen biisit valmiiksi, jonka jälkeen mietin millainen levyn biisilista toimii parhaiten. Sitten mietin peruskonseptin levylle, ja sen perusteella sitten teen joka biisiin lyriikat tarinan mukaisesti. Tavallaan kuin kirjaa kirjoittaisin: ensin isot tapahtumat, sitten jako pienempiin osiin, ja lopulta "kohtauksittain"

itse sanoitan tällä kaavalla:
 
1. Työnnän kurkun perseeseen(engl.cucumber)
2. Alan miettiä miltä se tuntuu minusta
3. Ryyppään kurkku perseessä yön yli
4. Seuraavana aamuna krapulassa mietin uudelleen miltä minusta tuntuu
 
= masterpiece

itse sanoitan tällä kaavalla:
 
1. Työnnän kurkun perseeseen(engl.cucumber)
2. Alan miettiä miltä se tuntuu minusta
3. Ryyppään kurkku perseessä yön yli
4. Seuraavana aamuna krapulassa mietin uudelleen miltä minusta tuntuu
 
= masterpiece
 
WTF ?! :D
 
Virhe! Turha tai liian turha kirjoitus!