Rock, pop, alternative ›

Hot Wheels on "kasvanut" vuosien myötä. Se ja Oh Baby Doll-biisi ovat todella eri tavaraa, jos vertaa Royalsin Spring -76 levyyn. Royalsiin on aika purrut pahemmin, minun mielestän
 
Surullista mutta totta, Royals ei ole kestänyt aikaa parhaalla mahdollisella tavalla, tuli kuunneltua puhki Spring 76 ja Out levyt silloin joskus hyvin kauan sitten (muutaman vuoden viiveellä) mutta harvoin niitä nykyään levysoittimeen tulee työnnettyä. Toki High ja Badge toimii vieläkin.
 
Jos otetaan vertailuun Albertin ja Ilen ekat soololevyt niin Ride On = hieno teos kun taas I Rock on yksi niistä levyhyllyn levyistä joita en ole koskaan pystynyt kuuntelemaan alusta loppuun saakka (pölyn kuorimiseen levyn pinnalta tarvitaan palokuntaa).
 
Minä olin 12vuotias kun Roadrunner ilmestyi ja kuuntelin sitä sujuvasti Bay City Rollerssin, Dannyn, Katri Helenan, Hullujussin, Sweetin, Suzi Quatron, Sladen, Rubettesin ja monen muun rinnalla mutta pakko tunnustaa että vain Slade ja Hurriganes jäi eloon (loput kuoli jo ennen karvan kasvua).

Yep
 
Olin 14 kun Roadrunner ilmestyi....
oli se kova juttu siihen aikaan...
Siihen aikakauteen Otaniemessä kuului
myös edellisessä mainitut Sweet,Slade,Suzi Quatro,
joiden lisäksi porukat myös diggailivat Uriah Heepiä,
Deep Purplea, Nazarethia Pink Floyd ja Johnny Winteriä......
Yllättävaa näin jälkeenpäin ajatellen että Black
Sabbath jäi paitsioon.....
Anyway, kyllä kaikki edellä mainitut meidän
huushollissa saa vieläkin paljon soittoaikaa.......
varsinkin, kun viime vuosina on tullut nuo
remasteroidut versiot, jotka potkivat paljon paremmin
kuin uskoinkaan, esim. Sladen viime vuonna ilmestyneet
uusintajulkaisut ovat erittäin asialliset soundiensa
suhteen.....nyt kuuluu myös rummut ja basso.....
Palataan vielä sen verran Ganesiin, että vieläkin on muistissa
kun Crazy Days ilmestyi ja kävivät mainoskeikalla
Leppävaaran Maxissa...meikäläisen
ensimmäinen live-keikka....kova juttu nuorelle kundille....
Taisivat olla varsinaiset Beavers-jengin kokoontumisajot,
kun tarkemmin muistelee
 
Stapani

Surullista mutta totta, Royals ei ole kestänyt aikaa parhaalla mahdollisella tavalla, tuli kuunneltua puhki Spring 76 ja OUT levyt silloin joskus hyvin kauan sitten mutta harvoin niitä nykyään levysoittimeen tulee työnnettyä. Toki High ja Badge toimii vieläkin.
 
Minä olin 12vuotias kun Roadrunner ilmestyi ja kuuntelin sitä sujuvasti Bay City Rollerssin, Dannyn, Katri Helenan, Hullujussin, Sweetin, Suzi Quatron, Sladen, Rubettesin ja monen muun rinnalla mutta pakko tunnustaa että vain Slade ja Hurriganes jäi eloon (loput kuoli jo ennen karvan kasvua).
 
Rollareita ei taidettu kuunnella Roadrunnerin aikoihin. Ainakaan meilläpäin. Itse kuuntelin Hectoriakin, sillä Herra Mirandos ilmestyi melko samoihin aikoihin kuin Roadrunner. correct if I am wrong.
 
Ensimmäinen konsertti johon pääsin oli Hurriganesien. Istuin eturivissä Albert Järvisen edessä ja minua ujostutti.

Surullista mutta totta, Royals ei ole kestänyt aikaa parhaalla mahdollisella tavalla, tuli kuunneltua puhki Spring 76 ja Out levyt silloin joskus hyvin kauan sitten (muutaman vuoden viiveellä) mutta harvoin niitä nykyään levysoittimeen tulee työnnettyä. Toki High ja Badge toimii vieläkin.
 
Jos otetaan vertailuun Albertin ja Ilen ekat soololevyt niin Ride On = hieno teos kun taas I Rock on yksi niistä levyhyllyn levyistä joita en ole koskaan pystynyt kuuntelemaan alusta loppuun saakka (pölyn kuorimiseen levyn pinnalta tarvitaan palokuntaa).
 
Minä olin 12vuotias kun Roadrunner ilmestyi ja kuuntelin sitä sujuvasti Bay City Rollerssin, Dannyn, Katri Helenan, Hullujussin, Sweetin, Suzi Quatron, Sladen, Rubettesin ja monen muun rinnalla mutta pakko tunnustaa että vain Slade ja Hurriganes jäi eloon (loput kuoli jo ennen karvan kasvua).
 
Onse kova - Spring76 - tänäpäivänäkin kuunneltuna...

Hectoria kuuntelin jo ennen teini-ikää mutta Rollarit oli niitä isojen poikien juttuja.
 
Näin muuten oli. Honkey Tonkey Womania kuuli radiosta, mutta se oli vähän "paha".

Joo.
 
Ja radiosta Carpenters ja Killing Me Softly.
 
The Sensational Alex Harvey Band muistuu vielä mieleen. Stapanille piste hienosta muistelusta.

Surullista mutta totta, Royals ei ole kestänyt aikaa parhaalla mahdollisella tavalla, tuli kuunneltua puhki Spring 76 ja Out levyt silloin joskus hyvin kauan sitten (muutaman vuoden viiveellä) mutta harvoin niitä nykyään levysoittimeen tulee työnnettyä. Toki High ja Badge toimii vieläkin.
 
Royalsin Live on osittain varsin onnistunut, imo, vaikka siinä paljon covereita ja turhaa jammailua mukana onkin. Vois niistä Royalsin levyistä silti remasterit julkaista...
 
Jos otetaan vertailuun Albertin ja Ilen ekat soololevyt niin Ride On = hieno teos kun taas I Rock on yksi niistä levyhyllyn levyistä joita en ole koskaan pystynyt kuuntelemaan alusta loppuun saakka (pölyn kuorimiseen levyn pinnalta tarvitaan palokuntaa).
 
Minä olin 12vuotias kun Roadrunner ilmestyi ja kuuntelin sitä sujuvasti Bay City Rollerssin, Dannyn, Katri Helenan, Hullujussin, Sweetin, Suzi Quatron, Sladen, Rubettesin ja monen muun rinnalla mutta pakko tunnustaa että vain Slade ja Hurriganes jäi eloon (loput kuoli jo ennen karvan kasvua).
 
Näin. Ilen levyä ei mulla itsellä ole ollut. Ride Onin merkitys on myös sikäli suuri, että kaikessa hajanaisuudessaan se esitteli monia musiikkityylejä. Muut suosikit oli silloin sitä "jytää", kuten Uriah Heep, Purple, Status Quo, Sabbath, Nazaret, Alice Cooper, Mud(!!). Mutta kyllä sitä Tolosta, Pohjolaa ja Wigwamia tuli kuunneltua myös. Oikeastaan Wigwamin "Losing Hold" taisi olla tv:stä kasettimankalle äänitettynä jo vähän liikaa 8-vuotiaalle...

En osaa tehdä erottelua Ilen ja Albertin välille. Molemmilta löytyy hyviä live-vetoja ja molempien kanssa julkaistiin hyviä levyjä.
 
Ile Kallio on edelleen hieno rock-kitaristi, ganesit lähtee hyvin.

Mun arvostukseni Ile Kalliota kohtaan nousi aivan uusiin sfääreihin, kun vähän aikaa sitten katsoin DVD:ltä Jussi Itkosen pätkän "Hurrigames - Kuumat kundit".
 
Ile ehkä oli sopeutuvaisempi Remun tiukkaan kuriin ja autoritaariseen johtamistyyliin kuin Albert, en tiedä. Kitaristeina ovat kuitenkin sen verran erityyppisiä, ettei heitä kannata ruveta sen kummemmin mihinkään paremmuusjärjestykseen asettelemaan.
 
Albertilla oli Get on, Ilellä Oh baby doll.
 
Albertilla oli erinomainen käsitys soundeista ja siitä, miten ne saadaan aikaan. Oliko se niin, että 10/80 levylle Albert oli saanut Suomen ensimmäisen Mesan, jota ei kuitenkaan käyttänyt kuin yhdellä (millä?) biisillä?
 
Remu? No joo, mitähän tohon nyt sanos... Ehkä sen verran, että kannattaa jossain välissä lukea Lido Salosen kirja "Elämä, jota en halunnut elää".

Remu? No joo, mitähän tohon nyt sanos... Ehkä sen verran, että kannattaa jossain välissä lukea Lido Salosen kirja "Elämä, jota en halunnut elää".
 
Joo. Täydennystä Ganes-leffan välittämälle "totuudelle". Muutenkin rupista tilitystä ajalta kun Rokkenroll-elämä saapui suomeen...

Joo. Täydennystä Ganes-leffan välittämälle "totuudelle". Muutenkin rupista tilitystä ajalta kun Rokkenroll-elämä saapui suomeen...
 
Lidon kirja on ajoittain turhankin rupinen mutta mielenkiintoinen se on.

Vaikka en ookkaan ollut edes lähellä elämää silloin kun Hurriganes on vaikuttanut, voisin väittää Hurriganesia suomen parhaaksi rokkibändiksi!
 
Roadrunner levy on parhautta, varsinkin nimikkobiisi Roadrunner kuulostaa aina hyvältä!

Muuten tykkään Hurriganesista mutta Remun äänestä en oo koskaan pitänyt.

Muuten tykkään Hurriganesista mutta Remun äänestä en oo koskaan pitänyt.
 
No Remun lauluhan on iso osa Ganesin meininkiä, saundia ja imitsiä. Ei niiden touhu olis ollut mitään ilman Remun laulua.

No Remun lauluhan on iso osa Ganesin meininkiä, saundia ja imitsiä.
 
Aaltosen laulusoundi oli parhaimmillaan todella makee, tiukka, erottuva, persoonallinen ja ei-suomalainen. Kielitaidottamuus ei edes häirinnyt. Vaan vähitellen mies ilmeisesti laiskistui ja kuvaan tuli tämä häilyvä "hei houlamapepi"-meininki. Minun mielestäni.
 
No, eihän sitä aina jaksa...

Hurriganesia on kiittäminen hienosta harrastuksesta. Monet biisit ovat kestäneet aikaa mainiosti ja automatkalla aina joku Ganesin levy käy jossain vaiheessa matkaa soittimessa.

Surullista mutta totta, Royals ei ole kestänyt aikaa parhaalla mahdollisella tavalla,
Aikalailla samaa mieltä. Mun mielestä Spring '76:lla on muutama huippuhetki, mutta aivan liikaa tylsää kelailua. Bändissä oli huippusoittajat, mutta biisintekopuolella oli vähän köyhempää.

Niin siitähän ei toden totta voi keskustella, onko Hurriganes hyvä vai huono, etenkään kun k.o. adjektiiveista on meillä kaikilla niin kovin erilainen käsitys.
 
Mutta kyllä aika on tehnyt tehtävänsä Ganesin suhteen, todella keskinkertainen bändi musiikillisen antinsa suhteen mielestäni, mutta legendaarinen kylläkin monestakin syystä.
 
Monille meille täällä kirjoittaville Hurriganes varmasti vastasi poikavuosina käsitettä rock_n roll. Se taas ei johtunut niinkään muiden huonoudesta, vaan siitä että muitahan ei yksinkertaisesti ollut. Siis kotimaassa, ja nuortenlehti Suosikkihan tuota Ganesia puffasi kovastikin. No, olihan noita pyristelijöitä ja perässähiihtäjiä tietenkin muttei yhtään vakavastiotettavaa kilpailijaa.
 
Hurriganes on Suomen Kiss ja Remu Suomen Gene Simmons; kummallakaan yhtyeellä ei ole koskaan ollut juuri mitään sanottavaa musiikillisesti, mutta hommat on hoidettu asenteella ja ehdottomuudella, joka on sitten tehnyt musiikin esittämistavasta ja presentaatiosta tärkeämpää kuin itse musiikin sisällöstä. Mutta sitähän on rock_n roll.
 
Ja nykyäänhän nuo herrat Aaltonen ja Simmons ovat aivan yhtä loppu molemmat. Mutta tyhmä ei ole se, joka myy vaan se, joka ostaa. Ja ovathan nuo eläkerahansa ansainneet.
 
Tervehdys kollega(kirjaimellisesti)!
 
Päätin vastentahtoisesti rekisteröityä tälle foorumille masokistina - juupaseipäs taivaaseen!;)
 
No, mitä ganesiin tulee niin se on ganes! Arvoisan kollegan kanssa olen eri mieltä monestakin asiasta. Mikä musiikissa on keskinkertaista? Tylsät bassokuviot vai Rempan beat-komppi? Useita satoja eri musagenren levyjä omistavana väittäisin, että Hurriganes ei ole sen keskinkertaisempaa tai musiikillisesti köyhempää, kuin moni muukaan R&R bändi.
 
Kutakuinkin 30-vuotta ganesin tuotantoa kuunneltuani olen vahvasti eri mieltä musiikin "köyhyydestä" tai "mitäänsanomattomuudesta" Itse asiassa jazzbändejäkin kuulleena olen sitä mieltä, että Hurriganesilla on jopa "roots" mielessä enemmänkin annettavaa ja Remun laulussa on "negroa", itse asiassa kansainvälisempiä rocksoundeja jota tiedän! Laulu falskaa välillä, eikä aina oikein osu, mutta so what? Onnistumisia on kuitenkin enemmän kuin mahalaskuja!
 
No, ganes& Remppa eivät edusta minulle jumaluutta missään muodossa, bändillä on paljon loistavia biisejä ja paljon myös aneemista paskaa, niin kuin kai kaikilla bändeillä. Joka tapauksessa aina ajoittain tulee palattua ganesin pariin ja aina yllättyy iloisesti, että miten monipuolinen yhtye Hurriganes todella oli!:)

Joka tapauksessa aina ajoittain tulee palattua ganesin pariin ja aina yllättyy iloisesti, että miten monipuolinen yhtye Hurriganes todella oli!:)
 
Ganes ei ollut missään nimessä monipuolinen mutta....erittäin energinen ja helevetillinen draivi päällä.

Ganes ei ollut missään nimessä monipuolinen mutta...
 
Olihan se, ei tarvii muita todisteita kuin panee Roadrunnerin soimaan.
 
The phone rang, Get on, I will stay ja nimikappale - joko uskot?