Aihe: Dillinger escape plan.
1 2 3 4 59 10 11 12 1316 17 18 19 20
Ziggy Bubba
17.06.2008 01:52:54 (muokattu 17.06.2008 01:54:23)
 
 
Hyvä keikkahan tuo oli, ajoittain todella mainio. Puhtaissa lauluissa tuntui Pucciatolta loppuvan puhti, niitä hän korvailikin usein sillä hienolla rääyllään. Ite kattelin tapahtumia rauhassa siinä vessan ovelta hiukan etiäpäin, vaikka ei pitin menokaan kovin hurjaksi mennyt... Tais maanantai viedä suurimmat räyhähalut yleisöltä. Ben Weinman kyllä jaksoi riehua kitaransa kanssa kuin se kuuluisa heinämies, tommosta show-menoa lisää keikoille, please.
Uutta musaa Crookmachine -projektiltani
pipo
17.06.2008 04:09:49
Ai saatana mikä keikka oli kyllä. Vaikka alunperin tiesinkin että energinen bändi on niin en ihan tollaista odottanut. Ja kyllä se Tuttlekin lopussa härskiintyi ja kävi morjestamassa ihmisiä siellä miksauspöydän luona.
Akiman
20.06.2008 16:42:10
 
 
Helsingin keikan hullunmyllystä selviytynyt bändin ainoana alkuperäisjäsenenä jatkava kitaristi Ben Weinman ihmettelee Korroosion THE DILLINGER ESCAPE PLAN -haastattelussa, onko bändin mutkikas matka kestänyt todellakin jo kymmenen vuotta ja mitä onkaan oikein tullut tehtyä tänä aikana.
 
http://www.korroosio.fi/interviews.php?id=197
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: ESOTERIC, GRAND MAGUS, CULT OF LUNA, PYRAMAZE ja EDENBRIDGE ::
Exhausted
23.06.2008 12:56:38
 
 
Helsingin keikan hullunmyllystä selviytynyt bändin ainoana alkuperäisjäsenenä jatkava kitaristi Ben Weinman ihmettelee Korroosion THE DILLINGER ESCAPE PLAN -haastattelussa, onko bändin mutkikas matka kestänyt todellakin jo kymmenen vuotta ja mitä onkaan oikein tullut tehtyä tänä aikana.
 
http://www.korroosio.fi/interviews.php?id=197

 
Todella mielenkiintoinen haastattelu! Tällaisia haluaisin lukea enemmänkin. Plussaa!
rocky0
23.06.2008 13:03:53
Totta! Esitettiin tavallisesta poikkeavia kysymyksiä. Sain periaatteessa semmoista infoa, jota olen aina halunnut Dillingeristä tietää.
 
Btw, heidän MySpacesta voi tilata 19e sis. postikulut hintaan uuden albumin signeerattuna + vaihteleva paita jokaisesta albumin biisistä. Tällä hetkellä on joidenkin tietojen mukaan 5. paita menessä ja ilmeisesti eivät vaihtele missään loogisessa järjestyksessä.
Ziggy Bubba
24.06.2008 12:04:05 (muokattu 24.06.2008 12:04:35)
 
 
Jep, erittäin pätevä haastattelu. Harvemmin haastiksissa puhutaan noin kattavasti ite musiikista. Tuon tyyppistä ajatusten vaihtoa kaipaisi lisää näihin alan lehtiinkin.
Uutta musaa Crookmachine -projektiltani
Milkop
01.09.2008 23:05:35
 
 
Nyt on juttua, että Gil Sharone on lähtenyt bändistä
 
Eipä kauaa viihtynyt.
"I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
Kuvataide
lxi
02.09.2008 08:18:51
Btw, heidän MySpacesta voi tilata 19e hintaan uuden albumin signeerattuna + vaihteleva paita jokaisesta albumin biisistä. Tällä hetkellä on joidenkin tietojen mukaan 5. paita menessä ja ilmeisesti eivät vaihtele missään loogisessa järjestyksessä.
 
Nyt vasta tuli mieleeni, että tilasinkin tämän ammoin enkä ole pakettia saanut. Onko joku muu?
bedlam
02.09.2008 08:41:22
 
 
Tilasin itte sen Metallican Justice-levyä juhlistavan Dillinger-paidan. Siinä ainakin luki, että alkavat tehdä paitoja vasta kun näkevät kuinka paljon niitä tilataan. Useamman kuukauden varoittelivat odottamaan.
"Ei niitäkään rakennettu tässä just kerran ihan totta tuli tietoa että ilmeisemmin uskonnonvoimalla" -JPQ
jigsore
17.09.2008 14:55:19
 
 
Nyt on juttua, että Gil Sharone on lähtenyt bändistä
 
Tuoreessa Soundissa mainittiin uusiksi ehdokkaiksi mm. Ephel Duathin tulevalla levylla kannutteleva Marco Minnemann ja Terry Bozzion poika Raanen Bozzio..
seikkailumielellä ja leikkimielellä
ramionparas
20.09.2008 10:53:10
 
 
Details have been revealed for Relapse's upcoming October 14th reissue of The Dillinger Escape Plan's "Under The Running Board" EP. Here's how it will shape up:
01 - "The Mullet Burden"
02 - "Sandbox Magician"
03 - "Abe The Cop"
04 - "Sandbox Magician" (Live)
05 - "Jim Fear" (Live)
06 - "Destro's Secret" (Live)
07 - "Clip The Apex...Accept Instruction" (Live)
08 - "43% Burnt" (Live)
09 - "The Mullet Burden" (Live)
10 - "Sugar Coated Sour" (Live)
11 - "The Running Board" (Live)
12 - "Abe The Cop" (Live)
13 - "Paranoid" (Black Sabbath cover)
http://www.evilpiggy.tk http://www.mikseri.net/epm http://www.myspace.com/evilpiggymachine
jigsore
22.09.2008 02:16:34
 
 
Details have been revealed for Relapse's upcoming October 14th reissue of The Dillinger Escape Plan's "Under The Running Board" EP. Here's how it will shape up:
01 - "The Mullet Burden"
02 - "Sandbox Magician"
03 - "Abe The Cop"
04 - "Sandbox Magician" (Live)
05 - "Jim Fear" (Live)
06 - "Destro's Secret" (Live)
07 - "Clip The Apex...Accept Instruction" (Live)
08 - "43% Burnt" (Live)
09 - "The Mullet Burden" (Live)
10 - "Sugar Coated Sour" (Live)
11 - "The Running Board" (Live)
12 - "Abe The Cop" (Live)
13 - "Paranoid" (Black Sabbath cover)

 
Varsin mainio levyhän tuo oli alunperinkin, vaikka teki vähän tiukkaa maksaa lähes kymmenen euroa 7:33min EP:stä. Eihän se määrä vaan laatu.. Paranoid tietysti kiinnostaa Dillgeroituna, nähtävästi ihan studioversiota luvassa.
seikkailumielellä ja leikkimielellä
lxi
22.10.2008 22:01:59
Useamman kuukauden varoittelivat odottamaan.
 
No niin, Black Bubblegum -paita tuli maanantaina. Sangen hieno mutta hieman turhan iso. Onko muille tullut paketteja?
bedlam
23.10.2008 09:05:32
 
 
No niin, Black Bubblegum -paita tuli maanantaina. Sangen hieno mutta hieman turhan iso. Onko muille tullut paketteja?
 
Ei ole vielä näkynnä...
bedlam
26.12.2008 17:45:13
 
 
Tulihan se Justice for All -paitakin vihdoin. Hieno oli.
 
Eikös 09 pitäisi tulla uutta albumiakin ulos, onkohan tästä mitään tarkempaa tietoutta?
ramionparas
26.12.2008 22:06:40
 
 
Tulihan se Justice for All -paitakin vihdoin. Hieno oli.
 
Eikös 09 pitäisi tulla uutta albumiakin ulos, onkohan tästä mitään tarkempaa tietoutta?

 
It has since been confirmed on the bands myspace page through blogs that the band is working on an album set to be released in 2009.
http://www.evilpiggy.tk http://www.mikseri.net/epm http://www.myspace.com/evilpiggymachine
jigsore
21.02.2009 02:40:56
 
 
Tuoreessa Soundissa mainittiin uusiksi ehdokkaiksi mm. Ephel Duathin tulevalla levylla kannutteleva Marco Minnemann ja Terry Bozzion poika Raanen Bozzio..
 
Näiden ohi meni joku nuori tuntematon jannu, Billy Rymer: http://www.roadrunnerrecords.com/bl … ?mode=Article&newsitemID=114752
Eihän se hassummalta kuulostanut.
seikkailumielellä ja leikkimielellä
mungiisi
18.06.2009 09:57:00
Nostetaanpa hieman tämän loistavan bändin ketjua, kun kerta Suomessakin vierailevat taas hetken kuluttua. Onko täältä menossa ihmisiä Ilosaarirockiin bändiä kuuntelemaan?
 
Tuli Miss Machine hommattua eilen, sitä ennen on tullut hommattua Calculating Infinity ja Irony Is A Dead Scene EP. Myös IreWorksia on tullut kuunneltua todella paljon. IreWorksin ohella Miss Machine on hienoimmat teokset bändiltä mielestäni. Puciato on loistava vokalisti ja melodisempi linja näillä uudemmilla levyillä on muutos parempaan suuntaan.
Exhausted
18.06.2009 10:11:42
 
 
Olen menossa Ilosaareen. Miss Machine on mielestäni bändin paras tuotos, jolla melodiset ja rankat elementit kohtaavat parhaiten. Uusin levy puolestaan on vähän sekava paketti jonka rankat biisit eivät ole yhtä sekopäisiä kuin Calculatingilla eivätkä melodiset biisit groovaa kuten Miss Machinella.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)