Elektroniikka ja soitinrakennus ›

(ja slarvia soittoakin todennnäköisesti).
 
Juu, tähän ei vahvarin etulevyn väri paljoa auta.

- Vastuksilla on oma soundi
Hiilimassavastuksilla on kohina higain osastolla merkittävä tekijä
 
- Kondensaattoreilla on oma soundi
Kitaravahvistimista puhuttaessa, tämä on voodoota, jos vaan suunniteltu arvo pitää. Rullatuilla foliokonkilla
periaatteessa on pieni induktanssi myös kapasitanssin rinnalla.
 
- Kaiuttimilla on britti-/jenkkisoundi
Kaiuttimen kalvon ripustustapa vaikuttanee saundiin
 
- Piirilelvyn rakenne parantaa soundia
Paskapuhetta
 
- Point to point on ylivertainen
Point to Point on ylivertainen ainoastaan laiskojen huoltomiesten mielestä, tästä lienee legenda lähtöisin, kun ovat
kitaristeille kironneet, että taas piirilevypaskaa toit korjattavaksi.
 
- Aiemmin tehtiin parempia kaiuttimia
Tuskinpa parempia, erilaisia, vanhoilla matskuilla
 
- Nykyiset putket ovat huonoja verrattuna vintage-putkiin
Osin pitänee paikkansa, kylla mekaniikassa on menty vissiin huonompaan suuntaan. Saundiin vaikutus tällä , hmmm
 
- Eri merkkiset saman ajan putket eroavat soundiltaan kovasti toisistaan
Kovasti on aika rankasti sanottu
 
Ensimmäiset transistorifuzzit ja alkeelliset särölaitteet olivat kova juttu ilmestyessään vaikka niiden kömpelöitä soundeja nykyään lähinnä vihataan
Tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa, että vihattaisiin, tosin kyse lienee germanium fuzz-pedaaleista, eikä niinkään vahvistimen ominaisuuksista.

Hiilimassavastuksilla on kohina higain osastolla merkittävä tekijä
 
Ihan mielenkiinnosta pitää olla utelias, että kuinka paljon tuo oikeasti vaikuttaa ja miten sen kuulee lopputuloksessa?
 
Näistä vanhoista kaiuttimista täytyy nyt vähän jatkaa. Hommasin taannoin eBaysta pari 1959 vuodelta olevaa Jensen P15Q ja pari Rola "P12Q" kaiuntinparia oman Fender-projektiini ja kun ei ole vielä tuo Fender-klooni ihan vielä soittokunnossa, niin kokeilin ilman mitään koteloa yhtä noista 15" Jenseneistä THD Univalven kanssa ja kyllä siinä melkoisen hyvä soundi on :-)
 
Ei mulla ole kotona juuri muita vertailukohteita kuin Celestion G10. Vaikka tuo Celestionkin on hyvä, niin kyllä ikivanha Jensen pesee se pienillä tehoilla.
 
Vanhojen tehonkesto on n. 20 W luokkaa ja nyikyisten 60 W, joten kyllähän silloin myös rakenne on pakko kaikin puolin erilainen. Kartio eri materiaalia, jämäkämpi puhekela ja ripustukset, jne... Koska noita uusia pienitehoisia malleja tehdään hyvin vähän ovat hinnatkin sitten aika suolaisia, esimerkiksi joku Celestionin "sininen".
 
Tässä ei oikein malttaisi odottaa, että saa Deluxe ja PRO kloonit valmiiksi... niin hyvä tuo ensimmäinen kokemus oli. Nyt olisi myös mahdollisuus tehdä joku Champ-klooni, kun olisi UTAH NOS 8" kaiuttimia 1950/-60 luvulta :-) Jenkkien eBayssa on aika paljon myynnissä noita vanhoja Jensen, Rola, Utah, Oxford, Cleveland, Heppner ja CTS kaiuttimia. Usen hintakaan ei ole kauhean suuri - no rahti tietysti maksaa. Suomesta noita ei saa mistään, vaikka haluaisikin. Suuri osa noista eBayn kaiuttimista on revitty irti Hammond urkukaapeista. Mutta pitää palata uudelleen asiaan kun kloonit valmistuvat.

Ihan mielenkiinnosta pitää olla utelias, että kuinka paljon tuo oikeasti vaikuttaa ja miten sen kuulee lopputuloksessa?
 
Jaa, tuohon on lienee yksiselitteisesti vaikeeta vastata, kuinka paljon vaikuttaa, ja onko ylimääräisellä kohinalla vaikkapa jossain bändisoittotilanteessa mitään merkitystä oikeastaan kenellekään, toisille vissiin on ja toisille ei.
 
Mutta kyllä mielestäni olen saanut korvin kuultavasti hiljennettyä tiettyjä etuasteita vaihtamalla vastuksia metallikalvovastuksiin. (mitään mittauksia en ole tehnyt, joten ei ole kättä pidempää). Kitaravahvistimissa on arimmat paikat V1: n hila ja anodivastukset, ja efektiluuppi/reverb piirit, tosin paljon on vaikutusta, mitä kaikkea on kytketty kitaran jälkeen ja vahvistimen eteen, mutta sitä suuremmalla syyllä ei liene haittaa tiristää kaikki kohinalähteitä signaaliketjusta pois.
 
Oheisessa linkissä tietoa hieman aiheesta.
http://www.aikenamps.com/ResistorNoise.htm