Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Cyanidessa tuo luova hulluus ja random-meininki oli mielestäni vain positiivisessa mielessä esillä enkä olisi Cyaniden kuuloista tavaraa odottanut Metallicalta, joten luulin sen perusteella, että liikkeelle on lähdetty rennolla ja luontevalla meiningillä. Kappalerakenteesta tuli ehkä mieleen Stam1na tai edellämainittu YUP eli kunnon hulluutta.
 
The day that never comes taas täytti pahimmat pelkoni. Se ei ole todellakaan huono kappale MUTTA on väännetty väkisin sitä paluuta sinne KULTAISELLE 80-luvulle, kuten edellä on useasti mainittu. Kun biisi on selvästi syntynyt ihan tuolle Load-pohjalle niin olisi sitten rehellisesti tehnyt siitä sen tyyppisen biisin! Sitten, kun levykokonaisuus on alkanut hahmottua, huomattiinkin, että nyt yritetään tehdä rankkaa tavaraa, lisättiin loppuun joku 5 minuutissa improvisoitu sahauskohta. Ensimmäinen mikä tuli mieleen - vaikka sama sahauskohta onkin jo loppuunkaluttu aiemmilla levyillä. Juurikin se One 2.. Olisivat sitten saatana laittaneet rehellisesti nimeksi sen One 2, kun kerran löytyy tuo Unforgiven 3:kin.
 
Unforgiven 3 vitutti nimenä alkuun aivan ankarasti - "Mitä vittua? Eikö tuo lopu koskaan!?!?!". Sitten tulinkin siihen tulokseen, että tuossa on kunnon haistapaska -meininki eli tehdään mitä halutaan eikä välitetä kitisevistä fanipojista. Pienen pohdinnan jälkeen tuo titteli antoi uskoa Jamesin lausuntoihin, että "itsellemme tätä tehdään" jne... The day that never comes kuitenkin murensi uskoni tällaiseen: nyt on juuri tulee kuva, että koitetaan miellyttää fanipoikia.
 
Siitä James oli kuitenkin oikeassa, että paskaa siitä tulee, jos tekee musiikkia muille eikä itselleen.

Jokaisella saa tietenkin mielipiteensä olla, mutta kyllähän tuo loppu on parempi kuin esim. änkyrän missään biisissä. Piste.
 
En tiedä, mulla on ongelma tuon huumoriosion kanssa, kun en sellaista osannut odottaa. En päässyt koskaan yli Dream Theaterin hassuttelutilutuksistakaan, mutta varsinkaan Metallicalta en osannut sitä odottaa. Ja varsinkaan että sellaista kuullaan eeppisen ja vakavanoloisen biisin jatkona.

The day that never comes oli hyvä. Cyanide kuulosti reippaalta. Vähintään St. angerin pieksää jos tota tasoa on koko levy. Mistä valitus?

Eipä tuo loppukaan enää pahalta kuulosta. Vaatinee vielä muutaman kuuntelun.

No onhan täällä negatiiviset fiilikset...
 
Mun Metallica-historia on pitkä, ekan kerran livenä nähny 85. Nyt kuusi kertaa kuulokkeila ja ajatuksella uuden piisin kuunneltuani (ikinä en lähtisikään arvostelemaan kappaletta ennen kuin tunnen sen!!) olen totaalisesti eri mieltä tämän piisin suhteen kuin valtaosa (luulenpa että kovasti nuoremmista, heh!) kirjoittajista. Nimittäin ekan kerran 20 vuoteen uus Metallica-piisi saa aikaan edes hieman samanlaisia fiiliksiä kun aikanaan Riden ekan kerran kuultuani!
 
Tämä piisi on siis tulevan levyn 4. piisi ja Metallican klassikkolevyillähän se on aina ollut se levyn Balladipaikka! RTL/Fade to Black, MOP/Welcome Home (Sanitarium) ja AJFA/One. Pidätte ilmeisesti mua seonneena, mutta ihan vakavissani sanon, että tämä uusi The day that never comes jatkaa ihan kunniakkaasti tätä suoraa!! Toki siinä kierrätetään kaikkia em. piisejä, mutta omia saa ja pitääkin recyclata (kysykää vaikka AC/DC:ltä, heh)!
 
Kappaleen alkuosa on loistava! Ei kahta sanaa!! Kun lähdetään eteenpäin, ei päästä huipulle, mutta ei toki jäädä vuoren juurellekaan. Niitä Puppetsista tuttuja kitaraharmonioita löytyy taas, Kirkulan sooloista jotkut ovat hyviä ja lopun tilulilut eivät korniudessaan loppupeleissä paljonkaan eroa Onen vastaavista..
 
Onneksi meillä ihmisillä ja musiikinkuuntelijoilla sentään edelleen on vahvoja mielipide-eroja ja mikä parasta; Metallica tekee v. 2008 piisin, joka saa aikaan näin voimakkaita reaktioita suuntaan jos toiseenkin! Se on aina parempi kuin joku "ihan ookoo-kappale"-meininki!!!

Alkuhan lähtee ku Leevien unelmia ja toimistohommia :D

No nyt on rauhotuttu ja ensituntemuksista selviydytty.
 
Huomasiko kukaan muu lukuisia yhteyksiä erääseen Metallican parhaista biiseistä, One? Biisin rakenne alkaa akustisesti, päättyen hirveään mättöön joka mielestäni tosin jää noin 100 metriä sadan metrin pikajuoksussa Onen loppumätölle. Mutta yritystä on. Ja biisihän kertoo videon perusteella sodasta, tai ihmisen pyrkimyksestä siihen, joka ei nyt kovin paljon heitä Onen vastaavasta. Biisin kertosäe on muodostettu kuten alkuperäisen Unforgivenin, särökitaroilla puhtaiden osuuksien keskelle.
 
Jälleen voimme hyvillä mielin dissata Larsia, Cyaniden ja tämän sinkun perusteella tulossa ei ole mikään rumpalirymistely: lähinnä vaikuttaa että Lerssi yrittää pysyä muitten kavereitten mukana hakkaamalla tavanomaisempaakin tavanomaisempia livekomppejaan riffien päälle. Lisäksi käytettyjen rumpujen ja symbaalien valikoima on edelleen todella kapea. Jotkut tykkää, itse nauttisin ehkä vähän täyteläisemmästä rumpujen käytöstä.
 
James on kyllä mielestäni elämänsä vedossa. Laulussa on voimaa ja kitarat pauhaa ihan riittävän pätevästi. Kitarasoundeihin en ota enempää kantaa, muuten kuin toteamalla että onhan ne nyt perhana 1000x paremmat kuin Änkyrällä. Sanoitukset ei suurempaa pureskelua vaadi, mutta toimivat biisin tarkoituksiin ihan hyvin. Varmasti tulevat jäämään ihmisten mieliin soimaan.
 
Intro ja alkuosa on hitsattu loistavasti yhteen, alkuosa ja keskiosa välttävästi. Keskiosan ja loppuosan kohdalla kaverit ovat ilmeisesti päättäneet että "nyt ei muuten saumainta tarvita, nyt mennään!", ja riffittely on ottanut vallan. Paperilla kuulostaa hyvältä, mutta viimeisimpiä riffejä minulla on oikeasti vaikeuksia ymmärtää: seuraavan biisin alku tietysti voi muuttaa tämän kaiken mikäli sievä jatkuminen ja ennenkaikkea suuri jalostuminen riffeissä tapahtuu.
 
Kirk on päässyt taas soolohommiin, mutta vähän kehnolla avauksella. Minulle nämä soolot ei tuota yökköreaktiota, mutta introssa olevaa kitarasoolottelua lukuunottamattamutta parhaimmillaan ne ovat "ihan kivoja". Mistään entisaikoijen tunnelmanmaailailusta ei todellakaan ole puhe.
 
Kuten joku jossain välissä iltaa heittikin, on tämä biisi vaikeine loppuineen paljon parempi kuin mitä jos se olisi pelkkä alku- & keskiosa tai jos se olisi pelkästään alun akustinen pätkä. Loppu tekee biisistä mielenkiintoisen, ei ehkä huomattavasti paremman, mutta nythän tässä on materiaalia josta yrittää kaivella vähän loistavuutta. Allekirjoitan täten, että parasta Metallicaa tämä on 20 vuoteen.
 
Jos yhden illan, yön ja aamun aikana yksi biisi saa tämmöisen tutkinnan ja pureskelun osakseen, on tuo uusi levy ihan pakkohankinta. Uskottekos, Metallica on tehnyt uutta materiaalia, ja tällä kertaa se näyttää kestävän enemmän kuin kertasoiton.

Siitä James oli kuitenkin oikeassa, että paskaa siitä tulee, jos tekee musiikkia muille eikä itselleen.
 
Tästä olen kyllä just samaa mieltä. Tuntui että Loadeilla bändillä oli vielä selkeä linja, mutta nämä jälkimmäiset äänitteet on kyllä ollu aikamoista hakemista - ehkä bändi tosiaan ei tiedä mitä tehdä fanien odotusten ja omien (ehkä jo "keski-ikäistyvien") musiikillisten mielihalujen ristiriidan kanssa... Paluu maailman kovimmaksi metallibändiksi taitaa kiinnostaa, mutta Metallicalta puuttuu ainakin tuoreen kuuloinen materiaali ja mitat täyttävä metallirumpali. Jatkaisivat mielummin sitä Loadin linjaa jos se ukkoja nappaa.
 
Allekirjoitan täten, että parasta Metallicaa tämä on 20 vuoteen.
 
Ei voi käsittää, eikö Black-albumilta löydy tuon parempaa matskua? Vaikka se ei puhdasta thrashia olekaan, niin on sillä levyllä ihan klassikkobiisejä. Veikkaan että "pölyn laskeuduttua" tätä biisiä ei paljoa livenä kuulla tai muutenkaan erityisesti muistella. Mutta kukin tyylillään...

The day that never comes oli hyvä. Cyanide kuulosti reippaalta. Vähintään St. angerin pieksää jos tota tasoa on koko levy. Mistä valitus?
 
Siitä että kaikki odotti sinkuksi jotain kovinta Thrash-biisiä 20-vuoteen ja levyltä odotetaan MOP2:sta kuitenkaan olematta MOP2

Yksi tykkää, toinen ei, kumpikaan leiri ei voi ymmärtää toisen näkemyksiä - miten sä voit sanoo noin? Jännää. :)

Monta kertaa ne tuota uutta paskaa luukuttaa radio rockilta, puolet työpäivästä menee myötähäpeillessä biisin huonoutta. En siis tykännyt.

Monta kertaa ne tuota uutta paskaa luukuttaa radio rockilta, puolet työpäivästä menee myötähäpeillessä biisin huonoutta. En siis tykännyt.
 
Tunnin välein Korporaatiossa, en tiedä jatkavatko tuonkin jälkeen.

Monta kertaa ne tuota uutta paskaa luukuttaa radio rockilta, puolet työpäivästä menee myötähäpeillessä biisin huonoutta. En siis tykännyt.
 
Vissiinki kerran tunnissa, ainakin.
 
Edit: 21 sec FAIL

ÖÖÖH, onkohan miksaus ja masterointi unohtunut. Biisit ei kyllä auennut yhtään ja ensireaktio olikin että vanhat konnat on tehny killerin laittamalla jonkin treenisdemon piloillaan pihalle. Toivottavasti kokonaisuus on 84% parempi.

The day that never comes taas täytti pahimmat pelkoni. Se ei ole todellakaan huono kappale MUTTA on väännetty väkisin sitä paluuta sinne KULTAISELLE 80-luvulle, kuten edellä on useasti mainittu. Kun biisi on selvästi syntynyt ihan tuolle Load-pohjalle niin olisi sitten rehellisesti tehnyt siitä sen tyyppisen biisin! Sitten, kun levykokonaisuus on alkanut hahmottua, huomattiinkin, että nyt yritetään tehdä rankkaa tavaraa, lisättiin loppuun joku 5 minuutissa improvisoitu sahauskohta. Ensimmäinen mikä tuli mieleen - vaikka sama sahauskohta onkin jo loppuunkaluttu aiemmilla levyillä. Juurikin se One 2.. Olisivat sitten saatana laittaneet rehellisesti nimeksi sen One 2, kun kerran löytyy tuo Unforgiven 3:kin.
 
Omasta mielestä tuossa on juuri sopivasti sekoitettu Load-tyyppista tumma rockia ja vanhaa runttausta. Mistä sen sitten kuulee, että on väkisin väännetty...
Soolo kyllä kuulosti aika rtl-maiselta, mutta kokonaisuudessaan älyttömän hyvä biisi ja ylitti ainakin meikäläisen odotukset kirkkaasti.

Jos tuo ei olisi Metallican biisi, olisi vaikea kuvitella miten tuo voisi myydä / menestyä.

Mulle tuli hyvät fiilikset tästä biisistä. Alun balladiosuudessa oli vähän demobändimäisyyttä, mutta lopussa oli tutumpaa Metallicaa sitten.
 
E: Cyanidehan kuulostaa kanssa reippaalta menolta. Hyvät vibat!

Mieltäni lämmittää etenkin se, että Metallica ei ole lähtenyt hakemaan vaikutteita "nykypäivän hömpötyksistä" vaan piisissä on kaikuja selkeästi edelleen Diamond Headista ja muista NWOBHM-yhtyeistä sekä.. öhm.. 80-luvun Metallicasta
 
;-)

Jos tuo ei olisi Metallican biisi, olisi vaikea kuvitella miten tuo voisi myydä / menestyä.
 
Kyllä aika paljon paskempiakin hevirokki biisejä soi koko ajan ja ihan joka tuutista.